Kirjoittelin keväällä, että runokirjasta jota suunnittelin lapsenlapselleni. Nyt se on sitten valmis. Jos joku haluaa vilkaista millainen kansikuvasta tuli sen voi nähdä, kun laittaa haun nimellä Ketun kauppa. Runoja on kirjassa 39.
Vielä kerran. Meissä "ikääntyvissä" on taitoja, joten ei turhaan vähätellä itseämme vaan aletaan toteuttaa haaveitamme, kuka milläkin tavalla. Toivotan rohkeutta kaikille yrittäville.
Vielä kerran. Meissä "ikääntyvissä" on taitoja, joten ei turhaan vähätellä itseämme vaan aletaan toteuttaa haaveitamme, kuka milläkin tavalla. Toivotan rohkeutta kaikille yrittäville.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ettei ketunhäntä kainalossa.
Muistu tuossa mieleen vanha perinne kun pitkään ollut pois täältä niin semmoinen kuin lauantaipäivän ruoka.
Täällä kun on vieläkin tapana et lauantaina tehrään pottu muusia ja ruskea kastike.
Tuon olin unhoittanut tuolla maailmalla ollessani tyystin et on jokin erikoinen ruoka joku päivä viikosta.
Nyt kun olin naapurissa käymässä niin siellähän oli pottumuusi ja emäntä kysymään et olenko unohtanut semmoisen. Täytyi myöntää vaikka nuoruudessahan se samoin oli kotona ruokana läski soosi ja pottu muusi.
On näköjään joku tapa säilynyt aikojen saatossa kuitenkin :)
Joko Rosvo-Roopen rakkaus sammui kun maailmalta kotiin palasit?
Muuten, läskisosia se lauantaisin oli, ei pelkkää ruskeeta soosia, tai, jos ei sitä siansivua sattunut suolassa olemaan.
sinä Mukimummo kippaa sinä vain mukias.
Ei Roopen rakkaus minnekkään ole sammunut vaikka välillä kotomaisemissa onkin.
Juu läskisoosia se oli vaan tänäpäivänä sitä läskiä ei ole enään kaupan vaan jotain sian kylkilihaa ja useassa paikassa se tehdään makkarasta tänäpäivänä et sillee :)
kuvaa!
Tiedoissa oli; ei vielä ilmestynyt!
Minä löysin oikein värikuvan, Kettu kauppasi mm. kalanruotojakin. :D
varmasti jotain mainitaan.