Laki & kotiviinin valmistus

viiniharrastelija

Kävi viikonloppuna hieman erikoinen tilanne, mikä jätti vähän pohdiskeltavaakin: naapurit olivat valittaneet liian kovasta metelistä ja poliisi vierali ja käski vieraita poistumaan. Samassa yhteydessä poliisi kävi pikaisesti asunnossani peremmällä ja iski huomionsa käymisastiaan, jossa on kotiviini käymässä. Hieman yllätyksekseni poliisi pyysi minua avaamaan astian kannen, jotta voisi varmistua, että astiassa on todella käymässä kotiviiniä eikä esimerkiksi kiljua. Avasin, koska en tiedä mitä laki sanoo tilanteesta - asia oli sillä selvä, sillä olihan astiassa todella käymässä kotiviiniä.

Kuitenkin kysymyksiä heräsi:

Mikä on tarkalleen ottaen kotiviiniä? Missä menee lakiteknisesti kotiviinin ja kiljun välinen raja, eli paljonko viinissä tulee olla hedelmiä tai marjoja, jotta se on viiniä? Muuttuuko kilju automaattisesti viiniksi, mikäli sekaan heittää pari hedelmää? Entä jos tekee maustamatonta viiniä?

Olisiko minun tarvinut avata astian kantta esim. vedoten optimaalisen käymisprosessin keskeytymiseen (ettei ylimääräinen happi pilaa viiniä)?

Lisäksi kiinnostaa mielenkiinnosta, minkälaiset sanktiot langetetaan kiljun tekemisestä?

13

4997

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Helmunt Schwein

      Kiljun valmistamisesta voidaan tuomita sakkoon tai enintään kahden vuoden vankeuteen.
      Sinun ei olisi tarvinnut avata astian kantta itse, sen olisi tehnyt poliisi ihan viran puolesta, sorkkaraudalla.

      Kotiviinin valmistaminen on sallittua seuraavilla edellytyksillä:

      - ainoastaan tuoreista tai kuivatuista hedelmistä
      - marjoista, raparperista, rypäleistä tai
      - muista kasvinosista, EI KUITENKAAN,
      - viljasta, juureksista tai näistä valmistetuista tuotteista.

      Valmistuksen tulee tapahtua YKSINOMAAN käymisen avulla ja siten, että sanotut valmistusaineet tai niiden käymisen yhteydessä syntyneet maku- ja aromiainekset ovat juomassa selvästi havaittavissa.

      Tarvittaessa KRP:n laboratorio antaa lausunnon, onko kyseessä laillinen valmiste.

      • Helmunt Schwein

        Kotitaloudessa yksityiseen käyttöön valmistettua alkoholijuomaa saa valmistajan lisäksi nauttia vain hänen perheenjäsenensä ja valmistajan ja perheenjäsenten vieraat.
        Esim. maksullisessa tilaisuudessa sitä ei saa tarjoilla.
        Viinin valmistamisessa saadaan käymisen edistämiseksi lisäksi käyttää sokerivalmistetta tai hunajaa, sekä valmistuksen kannalta tarpeellisia kemikaaleja, ei kuitenkaan erillisiä aromiaineita tai -valmisteita.

    • hieman lakia

      4 §
      Alkoholijuomien kotivalmistus

      Kotitaloudessa saa yksinomaan käymisen avulla valmistaa mietoja alkoholijuomia yksityiseen käyttöön muussa kuin myyntitarkoituksessa sen mukaan kuin asetuksella säädetään.

      Katsonet säädöskokoelmasta.

      • 192939

        Onko vaikea googlettaa kys aiheesta.

        Asetus alkoholijuomista ja väkiviinasta 22.12.1994/1344 5§ määrää, että kotiviiniä voidaan valmistaa omaan, perheenjäsenten tai vieraiden käyttöön. Valmistetun juoman myynti tai sen tarjoaminen kaupallisen toiminnan yhteydessä tai maksullisissa tilaisuuksissa on kielletty.
        Ns pullahiivalla saat korkeintaan 12% viiniä. Pikahiivalla (viinihiiva, kuivahiiva) saat korkeintaa 17% viiniä.

        Valmistusaineista laki määrää seuraavaa:

        "Muita mietoja alkoholijuomia kuin olutta kotitaloudessa
        valmistettaessa saadaan raaka-aineina käyttää ainoastaan
        tuoreita tai kuivattuja hedelmiä, marjoja, rypäleitä tai
        raparperia sekä aromia antavia kasvinosia, ei kuitenkaan
        viljaa eikä siitä valmistettuja tuotteita. Valmistuksen
        tulee tapahtua käyttäen riittäviä raaka-ainemääriä siten,
        että sanotut raaka-aineet tai niiden käymisen yhteydessä
        syntyneet maku- ja aromiainekset ovat juomassa selvästi
        havaittavissa."

      • 4
        192939 kirjoitti:

        Tyhmä, eikö tuo sama ole kerrottu jo 28.9.2008 Mitä sitä toistamaan.

      • Laborantti
        4 kirjoitti:

        Tyhmä, eikö tuo sama ole kerrottu jo 28.9.2008 Mitä sitä toistamaan.

        Aika kimuranttinen on tämä alkoholi laki suomessa, mutta eiköhän sen kiertämistä tapahdu aika paljon ja kuten kiljun ja viinin teossa ainakin minun oikeuden tunto sanoo sen, että on maailman pienin rikos valmistaa viiniä vaika viljasta, kilju on vain vilja viinin kasan omainen nimi. Minusta tuntuu että kun me olemme vuosisadan tämän alkoholi lain kassa peuhanneet niin me olemme sotkeentuneet omaan näppäryyteemme. En minä ainakaan käsitä sitä syytä, miksi ei saisi valmistaa alkoholi juomaa vaikkapa juuri kasveista, jos niistä yleensäkkään saa viiniä tehtyä, Mielletäänkö esm riisi vilja kasviksi, ilmeisesti mielletään. OLen täysin oppinut viinin tekiä uskoisin näin kokeilen jo eri tapoja valmistaa viiniä, jos esm saan tehtyä viiniä vain omenoista, niin se lienee luallista. Leivonta hiiva on ihan hyvää jos viini sillä vain käy sen maun ja jälki sikuunan saa pois lappoamalla ja säilyttämällä viinin kylmässä.
        Viini laissa mainitun hedelmän aistittavissa olevan maun saa viiniin panemalla sen valmistuttua sen sekaan sitruuna happoa ja puristamalla viiniin muutaman appelsiinin ja täysin voi väittää että se on hedelmistä tehty ja hedelmien maku aistittavissa. Olettaisin näin, että tuskin tämän ajan poliisi laitos lähtee tutkiman näitä epä selviä tapauksia ainakin minun mielestäni on kyse maailman pienimmästä rikoksesta, jos joku on tehnyt viininsä esm riisistä, kun laki kuitenkin antaa mahdollisuuden tehdä viiniä valmis pakkauksista ja kaupan hedelmistä. Me suomalaiset sorrumme alkoholi laissa omaan näppäryyteemme, nämä tälläiset lait käy merkityksettömiksi muutaman vuoden kuluttua. Kun kiljun tekiät eivät oikeastaan mitään muuta pahaa tee kuin ovat alkon kilpailioita, mutta saavathan he hedelmistäkin tehtyä päihdyttäviä aineita. jos tarkkoja ollaan. Uskon, että muualla euroopassa nauretaan näille laeille jos he titävät meidän alkoholi lain säädännön. Mutta me ollaankin tässä asiassa euroopan takapajula, meidän alkoholi lakimme on peräisin sitä kieltolaki henkeä vielä.

      • jh5g4rf3ew
        Laborantti kirjoitti:

        Yhdys sana on yhdyssana.

        Niin on ainakin myös:
        alkoholilaki
        oikeudentunto
        viljaviini
        kansanomainen
        alkoholijuoma
        juurikasvi
        viljakasvi
        leivontahiiva
        viinilaki (mikä lienee, ei ainakaan osa Suomen lakia)
        sitruunahappo
        poliisilaitos
        epäselvä
        valmispakkaus
        kieltolakihenki

        Yhden kerran sentään onnistuit: takapajula todella on yhdyssana =)

      • Anonyymi
        Laborantti kirjoitti:

        Aika kimuranttinen on tämä alkoholi laki suomessa, mutta eiköhän sen kiertämistä tapahdu aika paljon ja kuten kiljun ja viinin teossa ainakin minun oikeuden tunto sanoo sen, että on maailman pienin rikos valmistaa viiniä vaika viljasta, kilju on vain vilja viinin kasan omainen nimi. Minusta tuntuu että kun me olemme vuosisadan tämän alkoholi lain kassa peuhanneet niin me olemme sotkeentuneet omaan näppäryyteemme. En minä ainakaan käsitä sitä syytä, miksi ei saisi valmistaa alkoholi juomaa vaikkapa juuri kasveista, jos niistä yleensäkkään saa viiniä tehtyä, Mielletäänkö esm riisi vilja kasviksi, ilmeisesti mielletään. OLen täysin oppinut viinin tekiä uskoisin näin kokeilen jo eri tapoja valmistaa viiniä, jos esm saan tehtyä viiniä vain omenoista, niin se lienee luallista. Leivonta hiiva on ihan hyvää jos viini sillä vain käy sen maun ja jälki sikuunan saa pois lappoamalla ja säilyttämällä viinin kylmässä.
        Viini laissa mainitun hedelmän aistittavissa olevan maun saa viiniin panemalla sen valmistuttua sen sekaan sitruuna happoa ja puristamalla viiniin muutaman appelsiinin ja täysin voi väittää että se on hedelmistä tehty ja hedelmien maku aistittavissa. Olettaisin näin, että tuskin tämän ajan poliisi laitos lähtee tutkiman näitä epä selviä tapauksia ainakin minun mielestäni on kyse maailman pienimmästä rikoksesta, jos joku on tehnyt viininsä esm riisistä, kun laki kuitenkin antaa mahdollisuuden tehdä viiniä valmis pakkauksista ja kaupan hedelmistä. Me suomalaiset sorrumme alkoholi laissa omaan näppäryyteemme, nämä tälläiset lait käy merkityksettömiksi muutaman vuoden kuluttua. Kun kiljun tekiät eivät oikeastaan mitään muuta pahaa tee kuin ovat alkon kilpailioita, mutta saavathan he hedelmistäkin tehtyä päihdyttäviä aineita. jos tarkkoja ollaan. Uskon, että muualla euroopassa nauretaan näille laeille jos he titävät meidän alkoholi lain säädännön. Mutta me ollaankin tässä asiassa euroopan takapajula, meidän alkoholi lakimme on peräisin sitä kieltolaki henkeä vielä.

        Viinaa saa juoda, mutta ei humaltua siitä ainakaan ravintoloissa, joissa päihtyneelle anniskelu on kielletty. Ruokaravintolassa sama sääntö koskisi tarjoilun kieltämistä jo kylläiselle asiakkaalle.

    • mutta entä olut

      Mutta silloinhan kotiolut rikkoo lakia?!?!?

      • lin3

        Ei riko, koska se on MIETO alkoholijuoma... Kuten lakitekstissä seisoo, että sitä saa tehdä ;)

      • keskusrikosposliini
        lin3 kirjoitti:

        Ei riko, koska se on MIETO alkoholijuoma... Kuten lakitekstissä seisoo, että sitä saa tehdä ;)

        Mutta jos tekee mietoa kiljua, alle 2,8 tilavuusprosenttia? Poliisilaki varmaan kieltää senkin, tuo kaikkivoipa Neuvostoliiton ajan jäänne.

    • "Kiljun valmistaminen oli Suomessa laitonta vuoden 2017 loppuun asti, ellei siihen käymisvaiheessa lisätty riittävästi marjoja, hedelmiä tai viljatuotteita, mikä lakiteknisesti tekee tuotteesta viiniä tai olutta. Kokonaisuudessaan, ja kiljun valmistamisen laillisuuden osalta, alkoholilaki astui voimaan 1.3.2018." -wikipediasta

    • Sokeri on nyt niin halpaa, että tekee mieli kiljua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      818
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      776
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      65
      630
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe