Enemmän aikaa

Nyt kun on taas tapahtunut kamalia ja lasten psyykkiset asiat nostettu esille joka palstalla, eikö olisi aika yhteiskunnan antaa enenmmän tukea varsinkin yksinhuoltajille ja tähän verrattavissa oleville perheille.

Yhden vanhemman talouksia on enenevässä määrin, jotka taloudellisesti ovat myöskin täysin riippuvaisia tästä yhden vanhemman työtulosta. Yhden vanhemman työtulo ei riitä edes kahden hengen perheessä juuri muuhun, kuin perustarpeiden hankimiseen. Monesti tätä taloutta rasittaa myös edellisessä yhteiselämässä hankitut velat, joiden maksukyky on perustunut kahden tulonsaajan yhteistalouteen.

Itse olen yhden lapsen äiti ja minulla on yhteishuoltajuus lapsen isän kanssa. Lapsen isästä ei ole kuulunut yli vuoteen, tapaaminen lapsen kanssa jäi yhteen kertaan ja elatustuki tulee valtion kassasta. Työtuloni on juuri niin suuri, että en saa tukea elämiseen tai päivähoitomaksuihin, mutta vuokran ja sähkön sekä ex:n lainan maksamisen jälkeen elämiseen jäävä raha on alle sosiaalitariffin.

Työni myös edellyttää usein ylitöitä ja on vastuullista. Näin ollen olen tietenkin usein väsynyt, kaupassakin on käytävä ja kotona siivottava sekä pyykättävä. Lapselle yhteistä aikaa olla vaan on mielestäni näin ihan liian vähän ja tämä ihan selkeästi rasittaa meitä kumpaakin. Lähipiiriltä saan kuulla, miten minun itseni tulisi mm. käydä ulkona tapaamassa muita ihmisiä tai järjestää aikaa joskus vain itselleni ? Joudun jopa usein perustelemaan, että tilanteessani tämmöinen itseni ajattelu on aika mahdotonta.

Uskon vahvasti siihen, että mikäli yhteiskunta tukisi vastaavassa tai pahemmassa tilanteessa olevia vanhempia vanhemmuudessa, tämä tuki saataisiin monin kerroin takaisin yhteiskunnan muissa kuluissa, jotka nimenomaan ovat seurausta tämän rakastavan, mutta aina niin kiireisen vanhemman ajan puutteesta lapselleen.

Joten siis; miten olisi esim. 80 % työtä yksinäisille pienten lasten vanhemmille ? Koska yleensä nämä ovat pienituloisia naisia, tokko rahasumma päätä huimaisi valtion kassassa ja voitaisiin varmasti vähentää näiden uusien koulukuraattoreiden ja koulupsykologoien palkkaamisesta.
Tai saada valtion henkilökunnan virkistysrahastoista tai muista päättömistä matka- ym. edustuskuluista ?
Tai vaikka puolittaa kansanedustajien sekä avunantajien sekä hännystelijöiden määrä ?
Tai poistaa kaiken maailman taiteilijoiden ym tyhjäntoimittajien sekä tyhjän tutkijoiden ja tämän tyhjänpäiväisen tiedon kerääjien apurahat ?
Med mera ?

Kyllä säästämistä piisaisi siellä valtion kassassa, josta vastaa käsittääkseni valtiovarainministeri ? Voisiko valtiovarainministeri ottaa mahdollisesti vastuun valtion varojen jakamisesta siihen tarkoitukseen, johon ne on alunperin tarkoitettu.
Poliitikot voisivat sitten kutsumuksensa mukaan politikoida palkkatyönsä ohessa, niin kuin taisi olla ennen, kun tämä Suomi alkoi todellakin luulla tarvitsevansa näitä kaikkia paperinpyörittäjiä ja laittoivat äidit 100 % työhön elättämään näitä valkokaulusherroja.

Ottakaatte kantaa !
18585
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

En osaa ottaa kantaa siihen, miten kodin ulkopuoliset tahot voisivat vaikuttaa niin, että vanhempien arvomaailma muuttuisi lapsiystävällisemmäksi. Olen itse aikanani päättänyt, että velkaa en ota ja lapseni hoidan itse. Siihen aikaan kun moni ystäväni osti asuntonsa velaksi, aloin itse säästää rahaa niitä päiviä varten, jolloin minulla olisi lapsia.

Olen saanut viettää jokaisen lapseni kanssa heidän ensimmäiset kolme elinvuottaan kotona, kuten aikanani suunnittelinkin. Osa lapsistani on ollut kotihoidossa pitempäänkin, koska sisarruksia on tullut mukavassa tahdissa :) Kun olen ollut töissä, olen voinut sopia työnantajani kanssa 5-6 tuntisesta työpäivästä, jotta lasten päiväkotipäivästä ei tulisi liian pitkä. Lyhyempää työpäivää voi tehdä muistaakseni siihen saakka kunnes lapsi päättää toisen luokan. Kaiken tämän omalla kohdallani ovat mahdollistaneet säästöni, hyvä mielikuvitus, positiivinen elämänasenne, valtavirtaa vastaan uiva arvomaailmani ja aurinko;)

Äänestä
  • optimisesti, että valtaosa ihmiskunnasta on sekä varautunut että onnistunut sekä lastensa että elämänsä suunnittelussa.

    Joskus kuitenkin elämä voi heittää odottamattomalta taholta häränpyllyä, jolloin ko. asiaa tarkastellen seuraumukset kohdistuvat juuri edellä mainitun tavoin. Näin ei oikeastaan ole muuta mahdollisuutta, kuin itse yrittää parhaansa joka päivä ja uskoa, että se riittää.

    Mutta koska paremminkin voisi olla, niin ainahan voi unelmoida tai yrittää vaikuttaa omalta osaltaa ? Ihmaisethän tekevät päätöksia; suuria ja pieniä =)

    Äänestä

  • Hiukan hassulta kuullostaa säästää pankkitilille lapsirahoja kun vuokralla asuminen on Suomessa hitsin kallista, säästötalletustan korko olematon ja inflaatio syö samaan tahtiin säästöjä kuin asuntolainaakin. Ei lasten kanssa hoitovapaalla olemiseen säästöjä tarvita.

    Asunnonosto Suomessa ei ole arvokysymys vaan järkiteko ja harva asuntoja käteisellä ostaa.

    Äänestä

  • hämäränpeittoon kirjoitti:

    Hiukan hassulta kuullostaa säästää pankkitilille lapsirahoja kun vuokralla asuminen on Suomessa hitsin kallista, säästötalletustan korko olematon ja inflaatio syö samaan tahtiin säästöjä kuin asuntolainaakin. Ei lasten kanssa hoitovapaalla olemiseen säästöjä tarvita.

    "Ei lasten kanssa hoitovapaalla olemiseen säästöjä tarvita. "

    Milläs sitten elät sen hoitovapaan ajan? Ei sillä 300e/kk elätä edes itseään, saati sitten osuuttaan lapsesta...

    Säästötalletusteni korko ei suinkaan ole ollut olematon: olen nähnyt jokaisen lapseni ensi askeleen, kuullut jokaisen heistä ensimmäisen sanan, olen herännyt aamuisin iloiseen kikatukseen ja saanut lukea heille iltaisin sadun tai kaksi, olen herännyt yöllä siihen, että lapseni nauravat unissaan. Olen aamiaisen jälkeen lähtenyt laskemaan mäkeä, lämmittänyt saunan ja katsellut punaisia poskia ruokapöytäni ympärillä.
    Olen ottanut lapseni vastaan koulusta ja kuunnellut heidän tarinansa mukavista, kamalista, hauskoista ja hullunkurisista päivistään. Olen saanut säästöilleni korkoa enemmän kuin olisin itse voinut koskaan edes aavistaa. Oletko sinä? -Toivon todella niin, sillä jokaisen meistä työ -kotona tai ei - on tärkeää:)

    Äänestä

  • eikö tosiaan kirjoitti:

    "Ei lasten kanssa hoitovapaalla olemiseen säästöjä tarvita. "

    Milläs sitten elät sen hoitovapaan ajan? Ei sillä 300e/kk elätä edes itseään, saati sitten osuuttaan lapsesta...

    Olen ollut hoitovapaalla sekä avioliiton aikana että yksinhuoltajana. Kolme ensimmäistä lasta hoidin kolmivuotiaiksi saakka kotona, viimeinen meni päiväkotiin 2,5 vuotiaana. Olin suunnitellut olevani kotona viimeisenkin kanssa kolmivuotiaaksi saakka, mutta kaipasin itse työelämään ja työpaikan sosiaalisia suhteita äitiyden oheeseen.

    Asumistuki, lapsilisät, elatusmaksut, kotihoidontuki hoitolisineen ja sisaruskorotuksineen. Näillä eduilla yhteiskunta mahdollistaa lasten kotihoidon, jos vanhemmilla on siihen haluja.

    Aviomiehen tulot ja lapsilisät olivat pääasiallinen tulonlähteeni kotihoidontuen perusosan lisäksi ennen eroa.

    Äänestä

  • äiti 6 kirjoitti:

    Säästötalletusteni korko ei suinkaan ole ollut olematon: olen nähnyt jokaisen lapseni ensi askeleen, kuullut jokaisen heistä ensimmäisen sanan, olen herännyt aamuisin iloiseen kikatukseen ja saanut lukea heille iltaisin sadun tai kaksi, olen herännyt yöllä siihen, että lapseni nauravat unissaan. Olen aamiaisen jälkeen lähtenyt laskemaan mäkeä, lämmittänyt saunan ja katsellut punaisia poskia ruokapöytäni ympärillä.
    Olen ottanut lapseni vastaan koulusta ja kuunnellut heidän tarinansa mukavista, kamalista, hauskoista ja hullunkurisista päivistään. Olen saanut säästöilleni korkoa enemmän kuin olisin itse voinut koskaan edes aavistaa. Oletko sinä? -Toivon todella niin, sillä jokaisen meistä työ -kotona tai ei - on tärkeää:)

    Kyllä olen ollut laumani kanssa kotona kunnes he ovat kaivanneet päiväkotimiljööseen, jossa suurinosa pihan lapsista kävi. Mutta siitä huolimatta asun nyt omassa asunnossa. En arvostele valintaasi, ihmettelen vain logiikkaasi väheksyä omaa asuntoa ja laittaa omistusasunto ja lasten hoiva ja hyvinvointi vastakkain.

    Monen yksinhuoltajan talous kiristyy entisestään kun asuntojen vuokriin tulee vuoden sisällä taas 10% vuokrankorotus. Nyt voin antaa lapsille opiskeluihin perustan, kun heillä on mahdollisuus asua kotona ilmaiseksi ja opiskella velattomasti korkeakoulussa talouteni siitä kärsimättä. Ja kun aika on sopiva, luovun mielihyvin omakotitalosta ja siirryn kerrostaloon, jos siltä tuntuu ja nautin ylijäämästä lastenlasteni seurassa.

    Äänestä

  • ja epäarvonsa kirjoitti:

    Jotta en toistamiseen väheksyisi -missä kohtaa ilmaisin niin tekeväni?

    Minulle vaihtoehtoja oli kaksi 1. ostaa oma asunto velaksi, mistä johtuen työelämään on mentävä heti, kun äitiysloma loppuu tai 2. asua edullisesti vuokralla ja pitää omana vapautena sitä, että voi itse päättää miten pitkään kotona on lasten kanssa tai miten pitkää työpäivää tekee sitten, kun töihin mennään.

    Punnitsin toki pitkien työ- ja hoitopäivien / kotihoidon väliä hetken: minun on aika mahdotonta uskoa, että yksikään lapsistani olisi ollut järin onnellinen 10 tuntisesta hoitopäivästä -ja vähiten minä itse.

    Ehkä se on sitten ammattiala-kysymys, kuka pystyy asiansa mitenkin hoitamaan. Minun ei ole tarvinnut palata takaisin työelämään äitiysloman jälkeen vetämään 10 tuntisia päiviä lasteni kituessa päiväkodissa että olisin selviytynyt lainoistani. Kolme neljästä meni päiväkotiin kolmevuotiaana ja viimeinen 2,5 v:na.

    Jos koet vaihtoehtoja olivan vain kaksi, se on sinun näkemyksesi mutta muitakin vaihtoehtoja on -vaikkei ehkä sinun ulottuvillasi.

    Ymmärrän, että ajattelet elämää kotiäidin napasi kautta, mutta muitakin hyväksyttyjä malleja on olemassa eivätkä ne ole sen huonompiarvoisia kuin sinunkaan valintasi pulkkamäkineen ja unessa hihittävine lapsi-maalailuinesi.

    Äänestä

  • ajatusmaailman suppeutta kirjoitti:

    Minusta on hienoa, että olet voinut valita lyhyet työpäivät ja lainanmaksun samanaikaisesti. Valintasi on ollut lapsillesi edullinen ja mitä ilmeisemmin itseäsi tyydyttävä.

    Oma ammattialani on ollut aina toiveissani ja arvoni täyttävä -matalapalkkaisuudestaan huolimatta. Olen ollut tyytyväinen siitä, että olen ollut tervetullut tekemään lyhennettyä työaikaa sekä siitä, että hoitovapaideni aikana olen voinut tehdä sijaisuuksia silloin tällöin. Työssäkäyntini pitää tietoni ja taitoni ajantasalla.

    Ympärilläni on monenlaisia vanhempia, perhemalleja, työssäkäynti malleja ja tuhansia erilaisia arvoja, joista itse kukin ammentaa voimia ja iloa arkeensa. Tyytyväisyys lähteneekin kai siitä, että voi toteuttaa omassa elämässään juuri omien arvojensa mukaista arkea -sellaista minkä kokee itselleen mieleiseksi.

    Äänestä

  • ajatusmaailman suppeutta kirjoitti:

    Ehkä se on sitten ammattiala-kysymys, kuka pystyy asiansa mitenkin hoitamaan. Minun ei ole tarvinnut palata takaisin työelämään äitiysloman jälkeen vetämään 10 tuntisia päiviä lasteni kituessa päiväkodissa että olisin selviytynyt lainoistani. Kolme neljästä meni päiväkotiin kolmevuotiaana ja viimeinen 2,5 v:na.

    Jos koet vaihtoehtoja olivan vain kaksi, se on sinun näkemyksesi mutta muitakin vaihtoehtoja on -vaikkei ehkä sinun ulottuvillasi.

    Ymmärrän, että ajattelet elämää kotiäidin napasi kautta, mutta muitakin hyväksyttyjä malleja on olemassa eivätkä ne ole sen huonompiarvoisia kuin sinunkaan valintasi pulkkamäkineen ja unessa hihittävine lapsi-maalailuinesi.

    olisin jäänyt kotiin lasteni kanssa. Vitutti viedä pienet lapset päiväkotiin. Jos voisin tehdä toisin olisin jäänyt kotiin. Töitä ehtii tehdä kyllä. Näin vaan sivukommenttina tähän...
    Perhanan raha oli silloin tärkeämpää...ei olis enää.

    Äänestä

että minun pitäisi tavata ihmisiä,hankkia itselleni harrastuksia yms. saada omaa aikaa työn ja lastenhoidon lisäksi. Helpommin sanottu kuin tehty. Harrastukset maksavat niin lapsille kuin itsellenikin,ei todellakaan ole varaa kahden lasen yh:lla harrastuksiin kun samalla maksaa ulosottoja (exälle takaamia lainoja) ja lapsenlikat maksaa,ei ne ilmatteeksi lapsia hoitamaan tule. Mummoloita,serkkuja,kavereita on,jotka toitottaa että pitäs saada mun omaa aikaa,mutta kun sitä kysyn, niin eihän heillä ole aika koskaan....omat harrastuksensa menevät kaiken edelle. Elikkä summasummarium, olen lasten kanssa ja odotan sitä päivää että lapset kasvavat että saan joskus tunnin lenkin käydä. Lasten isästä ei ole eron jälkeen kuulunut juuri mitään,hänellekin uusi elämä menee kaiken edelle...

Äänestä
  • Vastaavassa tilanteessa vaihdoin ajatustapaani: aloin ajatella, että nyt on minun ja lasteni aika, ja tämän lyhyen ajan jälkeen minulla tulee olemaan enemmän omaa aikaa -siis vaikka lenkkeilyyn. Katsoin elämää uudelta kantilta ja löysin tapoja, harrastuksia, tekemistä, joita voimme tehdä kaikki yhdessä -ja lähes ilmaiseksi.

    Toivottavasti tämä kuulostaa vain hauskalta mutta nykyisessä tilanteessani: minulle tulee suunnattoman rentouttavan hyvä olo, kun voin käydä yksin saunassa, lakata varpaiden kynnet täydellisessä hiljaisuudessa, istua hiljaa ja katsella kynttilän liekkiä -tai vaikka kirjoittaessani tätä;)

    Äänestä

Puuttuuko sitten sinun lapselta perushoiva, saako hän riittävästi ravintoa, huolehditko hänen hygieniasta ja saako hän riittävästi lepoa. Minusta pitäisi kiinnittää enemmän huomiota päihde- ja mielenterveysongelmista kärsiviin perheisiin. Monilta lapsilta puuttuu perushoiva, jota nykypäivän Suomessa pidetään myös itsestäänselvyytenä.

Olet varmasti täysjärkinen ihminen ja sinulla on kyky organisoida. Varmasi olet miettinyt, että onko tärkeämpää kotityöt vai hyvä olo. Kun et myöskään sotke kotia yksin, et varmasti siivoakkaan sitä yksin, vaan olet opettanut lapsesi osallistumaan. Olet varmasti rauhoittanut kodin ja olet aidosti läsnä lapsellesi. Pidät teeveen, työpuhelimen ja tietsikan kotona suljettuna. Sinä varmasti käyt yhdessä lapsesi kanssa lenkillä esim. kauppaan ja käytät hyväksi esim. kuntosalien lapsiparkkeja. Jos yhteenkin vastaus on kyllä, niin sinulla on kaikki edyllytykset olla kyllin hyvä vahnempi lapsellesi.

Kantani on, että yhteiskunnan tuki ei saisi olla sidottuna perhemuotoon vaan siihen, että lapsilla olisi edes perushoiva ja yksi kyllin hyvä vanhempi, joka on aidosti läsnä ja kehoituksena tarkistakaa oma elämäntapa ja arvovalinnat, sillä yksinhuoltajuus on hiton huono tekosyy. On kuitenkin ole olemassa varsin kattava tukiverkosta ja vanhemmuutta tuetaan varsinkin taloudellisesti, ei tukien tarkoitus olekkaan kaikkea kattaa vaan tukea.

Äänestä
  • Otataan käytännön esimerkki yhdestä peruspäivästä:

    7:00 Herätyskello soi
    7:15 Mummo saapuu
    7:30 Äiti lähtee töihin
    8:00 Mummo vie lapsen tarhaan

    16:00 Mummo hakee lapsen tarhasta
    17:00/
    18:00 Äiti saapuu kotiin ruokaosotosten kera
    -19:30 Kotiohjelmaa ja ruokailua
    19:30 Nukkumaan
    20:00
    -21:30 Äidin aikaa

    Miten tämä mahtaa olla muilla ?
    Toki otan huomioon, että monella muulla lienee olevan normaalimpi työaika eikä työhön sisällytettyä ainaista ilta- / aamuyö- /viikonloppupäivystystä kotoa käsin ? Toki tälläisiä pikalähtöjä tulee niin harvakseen, että se on verrattavissa ns. "normaaliin tavallisuudesta poikkeavaan".

    En saata uitenkaan nyt perhetyä koko henkilökohtaiseen elämäämme muutoin, kuin että ajattelen tämän perusmallin ajankäytöstä olevan oikeasti riittämätön lapselle, jolla on vain tämä yksi ja ainoa vanhempi fyysisesti läsnä.

    Harva voi ylpeydellä kertoa, miten yhteiskunta teollisen vallankumouksen jälkeen on kunnioittanut perheiden yhteistä aikaa tai lapsien oikeutta vanhempiinsa, minkä lisäksi yhteiskuntarakenne on muuttunut totaalisesti. Tämän hinnan maksamme verotuloistamme mitä erilaisimpina palveluina, joita yhteiskunta on taas velvoitettu tuottamaan, jotta kaaosta ei syntyisi.

    Summa sumarum on yhteiskuntamme ja tietenkin koko maailman nopea muuttuminen primitiivisemmästä tehotuotantoon. Myös suhtautuminen lapsiin on muuttunut huomattavasti muun sivistyksen lisääntyessä. Esimerkiksi vielä sotiemme aikaan eivät lapset olleet juuri minkään arvoisia, elleivät olleet tervydeltään kestäviä ja näin ollen hyvää työainesta. Lapsiin kohdistettiin myös paljon enemmän väkivaltaa, jonka laskun maksu ulottuu pitkälle jälkipolviin.

    Tarkoitukseni on ei niinkään edesauttaa itseäni tässä ja nyt, vaan herättää ajatuksia siitä, miten vähän tästäkään tiedämme nyt ja olisiko tässä perushoivassa kuitenkaan ihan riittämiin ?Ei ainakaan, kun suhteutetaan tämä yhteiskuntamme ongelmiin, joista päihde - sekä mielenterveysongelmat ovat syytä vai seurausta ?

    Olen myös seurannut tässä sivusta tätä Suomen kansan tapakulttuuria alkoholin suhteen ja todella yllättynyt tästä alkoholin tuppaamisesta niin arkeen kuin juhlaan, jossa lapset ovat läsnä. Näin ollen vetäisin tämän päihdeongelman rajan paljon korkeammalle, kuin mitä yleisesti ajatellaan. Mielestäni lapset ja alkoholi eivät kuulu yhteen ylipäätäänkään ja näin ollen lapset saattavat hyvinkin oirehtia asioista, mitä aikuinen luulee olevan ns. normaalia.

    Nyt saattaa kuulostaa perin sekavalta tämä, koska olen tietenkin väsynyt.

    Tänne saakka keskustelun jatko on erittäin henkilökohtaisiin ja pieniin asioihin laittautumista sen sijasta, että asiaa tarkasteltaisiin näin yhteiskunnallisena ilmiönä.

    Valtion varoista vielä sen verran, että kuka arvaa, miksi korkealle kehittyneet kulttuurit, kuten esim. inkat ja roomalaiset tuhoutuivat ?

    Ihan syystä, että yhteiskunnasta elävien määrä nousi suuremmaksi, kuin yhteiskunnan työtätekevät pystyivät "rahoittamaan". Enpä usko, että lapsiperheiden tai vanhustenhuollon tuet Suomen taloutta kaatavat, vaan syy on todellakin ihan muualla ja itse asiassa niissä, jotka eivät hiukkaakaan välitä, minne rahansa laittavat !
    Olen sitä mieltä, että minulla on tietty bruttopalkka per kuukausi ja tahdon tietää, mistä maksan joka kuukausi huomattavan summan. Ja jos eduskuntamme laittaa verotulojaan omaan virkistaytymiseensä esimerkiksi yhdessä illassa noin 70 000 €; varsinkin kun on kyseessä hyvätuloiset henkilöt, joilla tämä virkistäytyminenon aina saatavilla; pitäisi mielestän asiaan puuttua. Ja ei ole epäkohteliasta vetää tälläisiä suuruudenhulluja hankkeita takaisin ja yllättää koko Suomen pieni kansa vaikkapa suoranaisella lahjalla !

    Äänestä

  • perushoivaksi ? kirjoitti:

    Otataan käytännön esimerkki yhdestä peruspäivästä:

    mm. peruspäivä, itselläni niitä lapsia on kaksi ja ovat jo harrastusiässä, joten tahti on vähän toista, mutta sen olen ottanut huomioon menemällä mukaan lasteni harrastuksiin ja ohjaankin kahdesti viikossa ja mistä muualta sen ajan olen ottanut, kuin aamuista. Kaupassa käydään rutiininomaisesti, joka perjantai, ettei tarvitse, joka päivä käydä. Autossa tulee lasten kanssa puhuttua paljon, päivän polttavista puheen aiheista, joten ei se läsnäolo sidottu paikkaan, kun pääsiassa on kuuntelu.

    6:00 herätyskello soi
    6:30 äiti lähtee töihin
    8:00 lapset heräävät omatoimisesti kouluun

    12-14 lapset tulevat koulusta, hoitavat omatoimisesti läksyt, välipalan, osuutensa kotitöistä
    15:50 lapset kyytiin parkkipaikalta
    16:10-17:30 treenejä(pojan), joissa olen huoltajana
    18:00-19:30 treenejä(tyttö poika), joissa olen ohjaajana
    19:40 kotona, jossa pyykkikoneen kautta hellan viereen. (Ruokaa tosin tehdään kerralla enemmän ja pakastetaan, ettei tarvitse, joka päivä tehdä) Ruokailua rupatellen ja kaikilla tilaisuus kertoa päivästään. Väljää yhdessä oloa
    21:30 lapset nukkumaan
    Sitten on sitä kuuluisaa omaan aikaa, jonka vietän lukien yms...

    Olen päivystysvelvollinen 24/7, mutta pääsääntöisesti olen ohjeellistanut alaiseni, että fyysesti läsnäoloani tarvitaan todella harvoin.

    Viikonloput olen ehdottomasti pyhittänyt joutoajalle, jolloin ollaan väljästi yhdessä, ilman aikatauluja, nukutaan pitkään ja koko päivä vaikka yöpuvuissa, jos siltä tuntuu.

    Entä mummo, eikö hänkin ole aikuinen ja fyysisesti n. saman ajan läsnä, kuin sinäkin. Älä vähättele hänen arvoaan ja korosta itseäsi, hänkin on tärkeä lapsellesi.

    Mutta jos sinusta tuntuu, että olet liian vähän läsnä, niin sinun pitää itse tehdä asialle jotakin, eikä vain hiljaisesti hyväksyä asiaa, koska yhteikunta ei ole sinua ohjeistanut. Työssään kukaan ei ole korvaamaton, mutta vanhempana kyllä.

    Lapsilla on tapana kasvaa, kasvatustyöhön tulee uusia ulottuvuuksia. He tarvitsevat varttuessaan henkistä tukea paljon enemmän, kuin vaikka päiväkoti- ikäisenä, jolloin perushoivan lisäksi on ihan riittävää vuorovaikutus ja rutiinit. Lapselle tapahtuu koulussa, kavereiden kanssa, harrastuksissa, niin paljon kielteisiäkin asioita että häntä on kuunneltava/jaettava niitä kielteisiä tunnetiloja ja tosiaan oltava psyykkisesti saatavissa.

    Minusta nykyjärjestelmä pitäisi ehdottomasti kaataa, se on niin lapsikielteinen ja kaikkien pitäisi vaan tuottaa, mutta ei saisi kuluttaa. Lapset kasvattavat itse itseään ja heidän oletaan olevan valmiita. Me, jotka elämme suht normaalia arkea, emme osaa varmasti edes kuvitella, mitä kaikkea lapselle voidaan tehdä, näitä asiota ei ratkota pelkällä rahalla, vaan tarvitaan oikeasti välittäviä aikuisia, jotka kuuntelevat. En valitettevasti usko, että kaikki vanhemmat haluavat lapsilleen parasta.

    Itse lähdin mukaan lasteni harrastuksiin aluksi ihan vain tukeakseni ja kannustaakseni omia lapsiani, mutta ei mennyt aikaakaan, kun huomasin, että näiden lasten kanssa on äärettömän mukavaan touhuta siellä kentällä, kuinka paljon lapset nauttivat siitä, että joku aikuinen touhuaa heidän kanssaan, auttaa ja kuuntelee heitä, kun valitettavan moni on ulkoistanut vanhemmuuden päiväkodeille, kouluille, seuroille. Tätä työtä ei kukaan tee rahasta vaan ihan talkoohengessä, me- henki on valittettavasti katoava luonnonvara. Ilman rahaakin saadaan paljon hyvää aikaan.

    Äänestä

  • perushoivaksi ? kirjoitti:

    Otataan käytännön esimerkki yhdestä peruspäivästä:

    7:00 Herätyskello soi
    7:15 Mummo saapuu
    7:30 Äiti lähtee töihin
    8:00 Mummo vie lapsen tarhaan

    16:00 Mummo hakee lapsen tarhasta
    17:00/
    18:00 Äiti saapuu kotiin ruokaosotosten kera
    -19:30 Kotiohjelmaa ja ruokailua
    19:30 Nukkumaan
    20:00
    -21:30 Äidin aikaa

    Miten tämä mahtaa olla muilla ?
    Toki otan huomioon, että monella muulla lienee olevan normaalimpi työaika eikä työhön sisällytettyä ainaista ilta- / aamuyö- /viikonloppupäivystystä kotoa käsin ? Toki tälläisiä pikalähtöjä tulee niin harvakseen, että se on verrattavissa ns. "normaaliin tavallisuudesta poikkeavaan".

    En saata uitenkaan nyt perhetyä koko henkilökohtaiseen elämäämme muutoin, kuin että ajattelen tämän perusmallin ajankäytöstä olevan oikeasti riittämätön lapselle, jolla on vain tämä yksi ja ainoa vanhempi fyysisesti läsnä.

    Harva voi ylpeydellä kertoa, miten yhteiskunta teollisen vallankumouksen jälkeen on kunnioittanut perheiden yhteistä aikaa tai lapsien oikeutta vanhempiinsa, minkä lisäksi yhteiskuntarakenne on muuttunut totaalisesti. Tämän hinnan maksamme verotuloistamme mitä erilaisimpina palveluina, joita yhteiskunta on taas velvoitettu tuottamaan, jotta kaaosta ei syntyisi.

    Summa sumarum on yhteiskuntamme ja tietenkin koko maailman nopea muuttuminen primitiivisemmästä tehotuotantoon. Myös suhtautuminen lapsiin on muuttunut huomattavasti muun sivistyksen lisääntyessä. Esimerkiksi vielä sotiemme aikaan eivät lapset olleet juuri minkään arvoisia, elleivät olleet tervydeltään kestäviä ja näin ollen hyvää työainesta. Lapsiin kohdistettiin myös paljon enemmän väkivaltaa, jonka laskun maksu ulottuu pitkälle jälkipolviin.

    Tarkoitukseni on ei niinkään edesauttaa itseäni tässä ja nyt, vaan herättää ajatuksia siitä, miten vähän tästäkään tiedämme nyt ja olisiko tässä perushoivassa kuitenkaan ihan riittämiin ?Ei ainakaan, kun suhteutetaan tämä yhteiskuntamme ongelmiin, joista päihde - sekä mielenterveysongelmat ovat syytä vai seurausta ?

    Olen myös seurannut tässä sivusta tätä Suomen kansan tapakulttuuria alkoholin suhteen ja todella yllättynyt tästä alkoholin tuppaamisesta niin arkeen kuin juhlaan, jossa lapset ovat läsnä. Näin ollen vetäisin tämän päihdeongelman rajan paljon korkeammalle, kuin mitä yleisesti ajatellaan. Mielestäni lapset ja alkoholi eivät kuulu yhteen ylipäätäänkään ja näin ollen lapset saattavat hyvinkin oirehtia asioista, mitä aikuinen luulee olevan ns. normaalia.

    Nyt saattaa kuulostaa perin sekavalta tämä, koska olen tietenkin väsynyt.

    Tänne saakka keskustelun jatko on erittäin henkilökohtaisiin ja pieniin asioihin laittautumista sen sijasta, että asiaa tarkasteltaisiin näin yhteiskunnallisena ilmiönä.

    Valtion varoista vielä sen verran, että kuka arvaa, miksi korkealle kehittyneet kulttuurit, kuten esim. inkat ja roomalaiset tuhoutuivat ?

    Ihan syystä, että yhteiskunnasta elävien määrä nousi suuremmaksi, kuin yhteiskunnan työtätekevät pystyivät "rahoittamaan". Enpä usko, että lapsiperheiden tai vanhustenhuollon tuet Suomen taloutta kaatavat, vaan syy on todellakin ihan muualla ja itse asiassa niissä, jotka eivät hiukkaakaan välitä, minne rahansa laittavat !
    Olen sitä mieltä, että minulla on tietty bruttopalkka per kuukausi ja tahdon tietää, mistä maksan joka kuukausi huomattavan summan. Ja jos eduskuntamme laittaa verotulojaan omaan virkistaytymiseensä esimerkiksi yhdessä illassa noin 70 000 €; varsinkin kun on kyseessä hyvätuloiset henkilöt, joilla tämä virkistäytyminenon aina saatavilla; pitäisi mielestän asiaan puuttua. Ja ei ole epäkohteliasta vetää tälläisiä suuruudenhulluja hankkeita takaisin ja yllättää koko Suomen pieni kansa vaikkapa suoranaisella lahjalla !

    "jolla on vain tämä yksi ja ainoa vanhempi fyysisesti läsnä." Tämä on monelta yksinhuoltajalta varsin naivi lausahdus, jota kuulee paljon.

    Lapsen elämässä on paljon enemmänkin aikuisia, kuin vain äiti ja isä. Heidän merkityksensä on arvokas ja rikastuttava. Lapsen elämän tärkeitä ihmisiä voivat olla, äiti/isäpuolet, molempien vanhempien vanhemmat, jopa heidän isovanhempansa, vanhempien sisarukset, ystävät, opettajat, päiväkodin tädit/sedät, naapuri, hekin ovat omalla panostuksellaan lapsen tukena ja turvana, jos vanhemmat vain osaisivat antaa heille tilaa, eikä automaattisesti omisi lasta itselleen.

    Tässäkin on kirjoitus, jossa tuodaan esille, että lapsella on myös mummo arjessa, eikä vain äiti. Kaipa hän osaa sitä arvostaa, sillä kaikki ei osaa.

    Äänestä

Minä kyllästyin huonoon työllisyystilanteeseen pienen lapsen ainoana vanhempana. Minua otti päähän se, että joutuisin tekemään pitkää päivää ja vuorotyötä jos halusin pitää ammattini, mikä taas tarkottaisi lapselleni ja minulle sitä kahta tuntia illassa keskinäistä aikaa. Minua suorastaan korpesi se, miten tiukille taloutemme menisi, jos lähtisin opiskelemaan uutta ammattia.
Kunnes..
Ajattelin asioita "laatikon ulkopuolelta"..

Nyt minulla on oma firma, joka tuo leivän pöytään, päätän itse työajat, eli jos lapseni sairastuu, voin hakea hänet samantien hoidosta, jossa hän on 5-6 tuntia päivästä arkena. Asiakastapaamisissa hän kulkee mukana, koska ala sallii sen, eli meillä menee aivan käsittämättömän hyvin! :)

Ilmeisesti tarvittiin se muutama imbesilli työnantaja, että sain itsestäni irti sen päättäväisyyden ja periksiantamattomuuden, jota oman yrityksen perustamiseen vaaditaan, joten kierolla tavalla oli hyvä, että pienestä lapsesta tehtiin se kompastuskivi. Ja toisaalta; Minkälaisen työntekijän he minussa menettivätkään!

Pointtina tässä kuitenkin se, että älkää jääkö surkuttelemaan itseänne, vaan tehkää asioille jotakin! Ei tarvitse ihan niin radikaalisti lähteä kuin itse tein, mutta esimerkiksi omien oikeuksien selville ottaminen helpottaa huomattavasti elämää. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

lapselle ! kirjoitti:

Nyt kun on taas tapahtunut kamalia ja lasten psyykkiset asiat nostettu esille joka palstalla, eikö olisi aika yhteiskunnan antaa enenmmän tukea varsinkin yksinhuoltajille ja tähän verrattavissa oleville perheille.

Yhden vanhemman talouksia on enenevässä määrin, jotka taloudellisesti ovat myöskin täysin riippuvaisia tästä yhden vanhemman työtulosta. Yhden vanhemman työtulo ei riitä edes kahden hengen perheessä juuri muuhun, kuin perustarpeiden hankimiseen. Monesti tätä taloutta rasittaa myös edellisessä yhteiselämässä hankitut velat, joiden maksukyky on perustunut kahden tulonsaajan yhteistalouteen.

Itse olen yhden lapsen äiti ja minulla on yhteishuoltajuus lapsen isän kanssa. Lapsen isästä ei ole kuulunut yli vuoteen, tapaaminen lapsen kanssa jäi yhteen kertaan ja elatustuki tulee valtion kassasta. Työtuloni on juuri niin suuri, että en saa tukea elämiseen tai päivähoitomaksuihin, mutta vuokran ja sähkön sekä ex:n lainan maksamisen jälkeen elämiseen jäävä raha on alle sosiaalitariffin.

Työni myös edellyttää usein ylitöitä ja on vastuullista. Näin ollen olen tietenkin usein väsynyt, kaupassakin on käytävä ja kotona siivottava sekä pyykättävä. Lapselle yhteistä aikaa olla vaan on mielestäni näin ihan liian vähän ja tämä ihan selkeästi rasittaa meitä kumpaakin. Lähipiiriltä saan kuulla, miten minun itseni tulisi mm. käydä ulkona tapaamassa muita ihmisiä tai järjestää aikaa joskus vain itselleni ? Joudun jopa usein perustelemaan, että tilanteessani tämmöinen itseni ajattelu on aika mahdotonta.

Uskon vahvasti siihen, että mikäli yhteiskunta tukisi vastaavassa tai pahemmassa tilanteessa olevia vanhempia vanhemmuudessa, tämä tuki saataisiin monin kerroin takaisin yhteiskunnan muissa kuluissa, jotka nimenomaan ovat seurausta tämän rakastavan, mutta aina niin kiireisen vanhemman ajan puutteesta lapselleen.

Joten siis; miten olisi esim. 80 % työtä yksinäisille pienten lasten vanhemmille ? Koska yleensä nämä ovat pienituloisia naisia, tokko rahasumma päätä huimaisi valtion kassassa ja voitaisiin varmasti vähentää näiden uusien koulukuraattoreiden ja koulupsykologoien palkkaamisesta.
Tai saada valtion henkilökunnan virkistysrahastoista tai muista päättömistä matka- ym. edustuskuluista ?
Tai vaikka puolittaa kansanedustajien sekä avunantajien sekä hännystelijöiden määrä ?
Tai poistaa kaiken maailman taiteilijoiden ym tyhjäntoimittajien sekä tyhjän tutkijoiden ja tämän tyhjänpäiväisen tiedon kerääjien apurahat ?
Med mera ?

Kyllä säästämistä piisaisi siellä valtion kassassa, josta vastaa käsittääkseni valtiovarainministeri ? Voisiko valtiovarainministeri ottaa mahdollisesti vastuun valtion varojen jakamisesta siihen tarkoitukseen, johon ne on alunperin tarkoitettu.
Poliitikot voisivat sitten kutsumuksensa mukaan politikoida palkkatyönsä ohessa, niin kuin taisi olla ennen, kun tämä Suomi alkoi todellakin luulla tarvitsevansa näitä kaikkia paperinpyörittäjiä ja laittoivat äidit 100 % työhön elättämään näitä valkokaulusherroja.

Ottakaatte kantaa !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu