ip 221.232.235.77 kuuluu eduskunnalle. Jostain kumman syystä tämä ja monta muuta samalle puljulle, sekä muutamalle muulle kuuluvia ip osoitteita on alkanut systemaattisesti pyrkimään koneelleni. Ikävää etten ole tallentanut ja tulostanut kaappausyritysten lokia kuin vasta tämän vuoden alusta mutta tänäkin aikana on ollut tapahtumia ihan vitutukseen asti. Kaikkein parasta touhussa on se että, nämä epelit yrittävät hävittää jälkiänsä kierrättämällä osoitteensa pääasiassa kiinan ja venäjän kautta. Myös hollanti on ollut suosittu kiertokulkumaa. Eivät vain tunnu ymmärtävän että, osoite kun on saatu kerran talteen, on ihan sama mistä sen kierrättää.
Koskapa vauhti tuntuu kiihtyvän, voin ihan yhtä hyvin tehdä asiasta mm. tämän kautta julkisen. Saavathan jonkinasteista julkisuutta, jota tuntuvat hakevan.
Seuraavaksi julkistan kaikki koneelleni pyrkineet kansan parasta ajattelevien ip osoitteet, jonka jälkeen julkistan jokaisen henkilön nimiä sitä mukaa kun saan selville. Joitakin nimiä on valmiiksi hihassa

Vastaukset 2
Vanhimmat
haltijan saa tietoonsa?
221.232.235.77 - Geo Information
IP Address 221.232.235.77
Host 221.232.235.77
Location CN, China
City Wuhan, 12 -
Organization CHINANET Hubei province network
ISP CHINANET Hubei province network
AS Number AS4134 No.31,Jin-rong Street
Latitude 30°58'33" North
Longitude 114°26'67" East
Distance 7834.59 km (4868.19 miles)