UNENTARVE JA E-EPA

Olen 24v mies ja minulla on ollut aina kohtalaisen suuri unentarve, ilman herätystä en ole juuri koskaan noussut alle 9 tunnin unilla ylös.

Nyt alotin noiden E-EPA kapseleiden syönnin ihan terveysmielessä 3 päivää sitten. Olen nappaillut aluksi aika reilua annosta, päivässä 4kpl 650mg kapseleita = 2600mg. Tähän syynä ihan vain se että päätin ekapäivien aikana varmistaa että saadaan veren rasvahappovajeet täytettyä.

No mutta itse "ongelmaan". Eli nyt 3 yön ajan, olen jokaisena yönä nukkunut vain n. 7 tuntia! Tämä on todellakin radikaali muutos minulle. Ja olen itsestäni herännyt tuon 7 tunnin jälkeen eikä enää ole uni tullut ei sitten millään, ja toisaalta olokin on ollut ihan pirteä. Seuraavana iltana tietty uni tulee vähän aikaisemmin mutta ei mitään päiväväsymyksiä kuitenkaan. Ja myöskin heräämisen jälkeen keskittymiskyky on ollut aikaisempaa parempaa tasoa. Uni myöskin tulee paljon nopeammin siitä kun laittaa silmät kiinni.

Voihan se olla että kyseessä on joku väliaikainen häiriö mutta aika oudolta sattumalta tuntuu että juuri näiden kalaöljytablettien syömisen aloittamisen aikaan käy näin, kun en muista koskaan elämässäni heränneeni itsestään alle 8 tunnin unilla. Luin netistä että E-EPA vaikuttaa aivojen välittäjäaineisiin ja kyseisestä rasvasta aivoissa valmistuu mm. dopamiinia. Mutta että niin kovasti jotta unentarve lyhentyy 2 tunnilla ja vieläpä tablettikuurin aloittamisen jälkeisenä yönä??
344420
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

E-epaa ei ole edes myynnissä kuin suomessa ja täälläkin sitä mainostaa "lääkäri".

E-epasta saa moni kaikenlaisia sivuvaikutuksia ja yksi niistä on unettomuus, rytmihäiriöt, ruokahaluttomuus sekä psyykkiset häiriöt mm.

Noin suurta annosta EI todellakaan kannata syödä, jos lainkaan.

Osta mahdollismman luonnonmukainen öljy esim. hyljeöly, jos kalaa et syö.

Lisäksi ihmisen aivot tarvitsevat lukemattomia muitakin ruoka-aineita toimiakseen optimaalisesti.

Äänestä

  • aina parhaat kirjoitti:

    tiedot valmistajalta. E-EPA:n tapauksessa kannattaa laittaa hakumoottoriin sana E-EPA, niin tutkittua tietoa löytyy
    http://www.biovita.fi/uusi/?lang=fi

    Wikipediasta saa mielenkiintoista tietoa e-epasta.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/E-EPA

    Minkäköhän takia minkään muunkielisissä wikeissä ei ole hakusanaa e-epa? Taitaa tieto olla aika salattua. :) Arvaa kyllä, kuka suomenkielisen "kehumisen" on kirjoittanut.

    Toki parhaat tiedot saa aina valmistajalta ja myyntimiehiltä.

    Ei kai kukaan omia tuotteittaan moiti. Eihän kauppa kävis.

    Luontaistuotteet

    Luontaistuotteet ovat elintarvikkeita kuten tavallinen ruokakin. Niiden markkinoille tulo ei edellytä viranomaisilta myyntilupaa. Myyntiin tulevien luontaistuotteiden koostumusta, turvallisuutta ja hyötyä kuluttajalle ei etukäteen arvioida eikä varmisteta viranomaisten toimesta. Luontaistuotteisiin kuuluvista vitamiini- ja kivennäisainevalmisteista eli ravintolistä on kuitenkin tehtävä ilmoitus Elintarvikevirastoon. Näidenkään tuotteiden todellista koostumusta, kuten esimerkiksi vitamiinipitoisuuksia, ei tässä menettelyssä tutkita. Elintarvikelain mukaan elinkeinonharjoittaja vastaa siitä, että tuote on määräysten mukainen ja käyttöohjeen mukaisena määränä ihmisen terveydelle vaaraton.

    Luontaistuotteiden koostumukselle ei lainsäädännössä ole asetettu muita vaatimuksia kuin se, että valmisteiden on oltava käyttöohjeen mukaisena määränä käytettynä ihmisen terveydelle vaarattomia ja että kuluttajaa ei saa johtaa harhaan tuotteen markkinoinnissa. Koostumusta on rajoitettu siten, että aminohappoja tai lääkkeiksi luokiteltuja aineita tai rohdoksia ei saa käyttää valmistusaineina. Näitä luontaistuotteissa kiellettyjä aineita ovat esimerkiksi melatoniini, ubikinoni, ginseng, neidonhiuspuu ja senna. Lisäksi vitamiinien ja kivennäisaineiden määrille on luontaistuotteissa asetettu ala- ja ylärajat.

    Luontaistuotteiden valmistusaineista ei ole olemassa mitään ennakkoon hyväksyttyä, turvallisiksi katsottujen aineiden luetteloa, vaan elinkeinonharjoittaja voi tuoda uuden tuotteen markkinoille katsoessaan, että tuote on elintarvikkeeksi sopiva ja terveydelle vaaraton.

    Luontaistuotteiden kuten muidenkin elintarvikkeiden valvonta on Suomessa kunnallisten valvontaviranomaisten vastuulla. Maahantuotavia tuotteita valvoo Tullilaboratorio. Valvontaa johtavana viranomaisena myös Elintarvikevirasto osallistuu valvontaan teettämällä tarvittaessa omia tutkimuksiaan. Virasto myös tekee koko maata kattavat myyntikieltopäätökset.

    Valtaosa myynnissä olevista noin 3000 luontaistuotteista - myyntikanavasta riippumatta - on sellaisia, joiden koostumusta ja valmistusaineiden turvallisuutta viranomaiset eivät ole ennakkoon tutkineet eivätkä arvioineet. Viranomaiset puuttuvat yksittäisten luontaistuotteiden myyntiin vain silloin, jos on aihetta epäillä, että tuote on terveydelle haitallinen tai jos siitä annetut tiedot ja käyttöohjeet ovat puutteellisia. Luontaistuotteiden viranomaisvalvonta on pistokoeluontoista ja markkinoilla olevista tuotteista on vuosittain tutkittu keskimäärin pari sataa. Tutkimukset ovat koskeneet etupäässä valmisteiden koostumusta, pakkausmerkintöjä sekä mikrobiologista ja aistinvaraista laatua. Elintarvikevalvontaviranomaiset eivät tee luontaistuotteista kliinisiä turvallisuustutkimuksia.

    Äänestä

  • muualla maailmassa kirjoitti:

    Wikipediasta saa mielenkiintoista tietoa e-epasta.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/E-EPA

    Minkäköhän takia minkään muunkielisissä wikeissä ei ole hakusanaa e-epa? Taitaa tieto olla aika salattua. :) Arvaa kyllä, kuka suomenkielisen "kehumisen" on kirjoittanut.

    tolonen on itse suomenkieliseen wikiin kopsannut mainospläjäyksensä.

    Muualla ei todellakaan edes myydä e-epaa.

    Monessa euroopan maassa käynyt, mutta e-epaa ei löydy mistään.

    Miksi?????

    Äänestä

  • markkinamies kirjoitti:

    tolonen on itse suomenkieliseen wikiin kopsannut mainospläjäyksensä.

    Muualla ei todellakaan edes myydä e-epaa.

    Monessa euroopan maassa käynyt, mutta e-epaa ei löydy mistään.

    Miksi?????

    meille, kun olet niin laajasti matkustellut ja osaat kaikkia kieliäkin. Olet varmaan käynyt tarkistamassa kaikki Japanin ja Euroopan terveyskaupatkin. Mitä tässä sanotaan?
    http://hair2go.oc.to/e_epa.htm

    Äänestä

  • toki toki kirjoitti:

    Toki parhaat tiedot saa aina valmistajalta ja myyntimiehiltä.

    Ei kai kukaan omia tuotteittaan moiti. Eihän kauppa kävis.

    Luontaistuotteet

    Luontaistuotteet ovat elintarvikkeita kuten tavallinen ruokakin. Niiden markkinoille tulo ei edellytä viranomaisilta myyntilupaa. Myyntiin tulevien luontaistuotteiden koostumusta, turvallisuutta ja hyötyä kuluttajalle ei etukäteen arvioida eikä varmisteta viranomaisten toimesta. Luontaistuotteisiin kuuluvista vitamiini- ja kivennäisainevalmisteista eli ravintolistä on kuitenkin tehtävä ilmoitus Elintarvikevirastoon. Näidenkään tuotteiden todellista koostumusta, kuten esimerkiksi vitamiinipitoisuuksia, ei tässä menettelyssä tutkita. Elintarvikelain mukaan elinkeinonharjoittaja vastaa siitä, että tuote on määräysten mukainen ja käyttöohjeen mukaisena määränä ihmisen terveydelle vaaraton.

    Luontaistuotteiden koostumukselle ei lainsäädännössä ole asetettu muita vaatimuksia kuin se, että valmisteiden on oltava käyttöohjeen mukaisena määränä käytettynä ihmisen terveydelle vaarattomia ja että kuluttajaa ei saa johtaa harhaan tuotteen markkinoinnissa. Koostumusta on rajoitettu siten, että aminohappoja tai lääkkeiksi luokiteltuja aineita tai rohdoksia ei saa käyttää valmistusaineina. Näitä luontaistuotteissa kiellettyjä aineita ovat esimerkiksi melatoniini, ubikinoni, ginseng, neidonhiuspuu ja senna. Lisäksi vitamiinien ja kivennäisaineiden määrille on luontaistuotteissa asetettu ala- ja ylärajat.

    Luontaistuotteiden valmistusaineista ei ole olemassa mitään ennakkoon hyväksyttyä, turvallisiksi katsottujen aineiden luetteloa, vaan elinkeinonharjoittaja voi tuoda uuden tuotteen markkinoille katsoessaan, että tuote on elintarvikkeeksi sopiva ja terveydelle vaaraton.

    Luontaistuotteiden kuten muidenkin elintarvikkeiden valvonta on Suomessa kunnallisten valvontaviranomaisten vastuulla. Maahantuotavia tuotteita valvoo Tullilaboratorio. Valvontaa johtavana viranomaisena myös Elintarvikevirasto osallistuu valvontaan teettämällä tarvittaessa omia tutkimuksiaan. Virasto myös tekee koko maata kattavat myyntikieltopäätökset.

    Valtaosa myynnissä olevista noin 3000 luontaistuotteista - myyntikanavasta riippumatta - on sellaisia, joiden koostumusta ja valmistusaineiden turvallisuutta viranomaiset eivät ole ennakkoon tutkineet eivätkä arvioineet. Viranomaiset puuttuvat yksittäisten luontaistuotteiden myyntiin vain silloin, jos on aihetta epäillä, että tuote on terveydelle haitallinen tai jos siitä annetut tiedot ja käyttöohjeet ovat puutteellisia. Luontaistuotteiden viranomaisvalvonta on pistokoeluontoista ja markkinoilla olevista tuotteista on vuosittain tutkittu keskimäärin pari sataa. Tutkimukset ovat koskeneet etupäässä valmisteiden koostumusta, pakkausmerkintöjä sekä mikrobiologista ja aistinvaraista laatua. Elintarvikevalvontaviranomaiset eivät tee luontaistuotteista kliinisiä turvallisuustutkimuksia.

    Suomi24:ssä on aikaisemminkin keskusteltu E-EPA:n mahdollisista haitoista:

    http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000000324&posting=22000000037894471

    Ensimmäisen viestin lyhytlinkki ei toiminut, mutta sama tieto on ilmeisesti myös tässä:

    http://arthritis-research.com/content/10/3/R57

    Äänestä

  • sen tiedän , että EPA:a on tutkittu ympäri maailmaa useamman vuosikymmenen ajan ja netistä löytyy tutkimustuloksia eri puolilta maailmaa, eivätkä ne ole mitää muutaman henkilön & puoskarin kokeita, esim. vaan sairaaloissa tehtyjä.

    Useimmat ovat ollet positiivisvaikutteisia, mutta on joukossa tuloksia jotka ovat neutraaleja.
    Ja nämä kokeet nimenomaan silloin kun niitä on tutkittu ennen kaikkea masennukseen, myös bipolaarisuuteen ja muihin mielen sairauksiin.

    Haittavaikutuksia en ole huomannut yhdessäkään raportissa, joita olen ainakin 30 lukenut.

    Mitä tulee Tolosen E-EPAAn, joka ei ole siis tuote nimi! , niin siitä on tullilaboratorion testi, jossa todettu erittäin puhtaaksi ja vaarattomaksi.

    En ole mikään tolosuskvainen - olen kaiken suhteen skeptinen, mutta en sentään niin, että toloska olisi väärentänyt tuon tullilab.testinkin, joka on netissä nähtävissä.

    Äänestä

Taas täällä näkyy olevan toinen toistaan viisaampia "tutkijoita" jotka ovat googlettamalla löytäneet ihmeitä internetin ihmeellisestä maailmasta. E-EPA:sta ja muista kalaöljutuotteista on paljon tutkimustuloksia ympäri maailmaa. Tutkimuksia ovat tehneet sekä tutkija, yksityiset lääkärit että sairaalat. Ei kalaöljy ole mikään uusi keksintö vaikka uuttamis ja valmistustapoja on erilaisia. E-Epa on etyyliesteröityä kalaöljyä joka on yksi tapa valmistaa puhdistettua kalaöljyä.

Pääsääntöisesti kalaöljyjen käytöstä on pelkästään positiivisia kokemuksia ja useita sairauksia maailmalla hoidetaan suurilla 2000- mg päiväannoksilla menestyksekkäästi.

Ottakaa selvää tutkimustuloksista ennekun tulette tänne mollaamaan jotakin tuotetta.

Tuohon unentarpeen vähenemiseen sanoisin huomanneeni saman asian. Elimistö puhdistuu ja toimii paremmin kalaöljyn positiivisten vaikutusten ansiosta. Verenpaine normalisoituu ja sekin vähentää elimistön rasitusta.

Kalaöljy ei ole mikään lääke tai huume joka vaikuttaa aivoissa, vaan se palauttaa elimistön toimintaa optimaaliselle tasolle. Näitä muutoksia voi kukin itse testata.

Itse luotan E-Epaan sen vuoksi että tutkitusti Etyyliesteröity kalaöljy sisältää huomattavasti vähemmän raskasmetalleja ja muita myrkkyjä kuin muut vastaavat tuotteet. Tästäkin on tutkimus olemassa eikä se ole Tolosen tekemä. Tiivistettyihin kalaöljyihin kun tahtovat tiivistyä kaloissa olevat myrkytkin ellei niitä erikseen saada vähennettyä tuotteesta.

terv: Syökää Kalaa!!!!

Äänestä
  • Epasta voi lähteä yöunet kokonaan.

    Minulla lähti. 3 viikkoa söin 500mg per päivä.

    Lopetin e-epan, niin yöunet palautui.

    Ei tuollaisia saa edes syödä joka päivä.

    Nyt syötän ne miehelleni (2 kertaa viikko) ja itekkin otan vain pari kertaa viikossa, jotta saan purkin tyhjäksi.

    Kyllä kaikki kalaöljyt ovat hyviä ja puhtaita, ei pelkästään tolosen tuote.

    Eikä kalaöljyä tarvii ottaa edes joka päivä.

    Ja DHA:ta tarvitaan myös.

    Paras rasvahapposuhde on itse kalassa.

    Mutta lysit ja möllerit ovat hyviä vaihtoehtoja, jos kalaa ei syö.

    Sitäpaitsi terveyteen vaikuttaa kokonaisuus eikä vaan yhden rasvahapon saanti, kuten tolonen antaa ymmärtää. Mutta hän onkin entinen lekuri.

    Äänestä

  • Ei tuo Tolosen E-EPA ole kalaöljyä. Siitähän puuttuu kalaöljyn DHA.

    Kalaa kannattaa todella syödä ja rasvaista. Paitsi Omega-3:n rasvahapot EPA ja DHA terveellistä on myös kalaproteiini.

    Äänestä

  • eikä kapseleita kirjoitti:

    Ei tuo Tolosen E-EPA ole kalaöljyä. Siitähän puuttuu kalaöljyn DHA.

    onko se joku pakkomielle?

    Äänestä

  • sulla on? kirjoitti:

    onko se joku pakkomielle?

    Kysyit tuota varmaan itseltäsi. Olitko oikein peilin edessä kysymässä?

    Vähän sivuasiaa. Jos ruoasta on mahdollista saada kaikki tarvittava, miksi on syytä syödä joitakin Tolosen epämääräisiä tabuja?

    Äänestä

  • kalaöljyistä kirjoitti:

    Epasta voi lähteä yöunet kokonaan.

    Minulla lähti. 3 viikkoa söin 500mg per päivä.

    Lopetin e-epan, niin yöunet palautui.

    Ei tuollaisia saa edes syödä joka päivä.

    Nyt syötän ne miehelleni (2 kertaa viikko) ja itekkin otan vain pari kertaa viikossa, jotta saan purkin tyhjäksi.

    Kyllä kaikki kalaöljyt ovat hyviä ja puhtaita, ei pelkästään tolosen tuote.

    Eikä kalaöljyä tarvii ottaa edes joka päivä.

    Ja DHA:ta tarvitaan myös.

    Paras rasvahapposuhde on itse kalassa.

    Mutta lysit ja möllerit ovat hyviä vaihtoehtoja, jos kalaa ei syö.

    Sitäpaitsi terveyteen vaikuttaa kokonaisuus eikä vaan yhden rasvahapon saanti, kuten tolonen antaa ymmärtää. Mutta hän onkin entinen lekuri.

    Fytonomilta kuulin kalaöljyistä tämmöisen jutun: kaikki ne valmistetaan samassa tehtaassa, niiden puhtaus vain vaihtelee. E-epa on kaikkein puhtain, muut valmistetaan siitä jäteöljystä, jota jää kun e-epa tislataan niin moneen kertaan, ettei siihen jää mitään raskasmetalleja tai kalan makua.

    Epasta muuten muodostuu kehossa dha:ta. Että tämmönen tieto.

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    Kysyit tuota varmaan itseltäsi. Olitko oikein peilin edessä kysymässä?

    Vähän sivuasiaa. Jos ruoasta on mahdollista saada kaikki tarvittava, miksi on syytä syödä joitakin Tolosen epämääräisiä tabuja?

    mahdollista saada kaikkea. Syitä on paljon: lukuisat sairaudet, imeytymis ja hyväksikäyttöhäiriöt ja monet asiat alentavat tasoja: esim; alkoholi, tupakka, stessi, laihdutus, masennus jne.

    Äänestä

  • eikä kapseleita kirjoitti:

    Ei tuo Tolosen E-EPA ole kalaöljyä. Siitähän puuttuu kalaöljyn DHA.

    Kalaa kannattaa todella syödä ja rasvaista. Paitsi Omega-3:n rasvahapot EPA ja DHA terveellistä on myös kalaproteiini.

    se on eräs rasvahappo, joita on lukuisia ja joka myös muodostaa DHA:ta (jota saadaan muuten paljon enemmän ravinnosta kuin EPAa).

    Äänestä

  • JKKA kirjoitti:

    se on eräs rasvahappo, joita on lukuisia ja joka myös muodostaa DHA:ta (jota saadaan muuten paljon enemmän ravinnosta kuin EPAa).

    Kenellä muodostaa ja kenellä ei???

    Luotettavia tutkimuksia ei ole.

    Kalasta saa parhaiten kaikki kalan rasvahapot ja imeytyvässä muodossa.

    Äänestä

Kaverini oli lukenut tutkimuksia, joissa kalaöljyn vaikutuksia oli tutkittu levottomiin lapsiin.

Noh niiltä otettiin sokeri pois kokonaan ja annettiin kalaöljyä tilalle. Noh johan tuli positiivisia tutkimustuloksia.

Eli se niistä tutkimuksista.

Aina jotain väärennetään taikka sitten otoskoko on liian pieni.

Äänestä

  • tirehtööri pölönen kirjoitti:

    Jos tuote olisi oikeasti toimiva eikä aiheuttaisi sivuvaikutuksia, niin sitä olis koko eurooppa täynnä eri valmistajilla.

    Mutta mölleriä oli tarjolla Puolassa ja Hollannissa.

    http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?f=11&t=31796

    Japanilaiset ovat käyttäneet E-EPAa jo 20 vuotta. Siellä näyttää olevan suomalainenkin tuote markkinoilla
    http://hair2go.oc.to/e_epa.htm
    Näkyypä Tolosen E-EPAa olevan myynnissä Espanjassakin
    http://tinyurl.com/4gpc57

    Äänestä

  • on kova sana kirjoitti:

    Japanilaiset ovat käyttäneet E-EPAa jo 20 vuotta. Siellä näyttää olevan suomalainenkin tuote markkinoilla
    http://hair2go.oc.to/e_epa.htm
    Näkyypä Tolosen E-EPAa olevan myynnissä Espanjassakin
    http://tinyurl.com/4gpc57

    Japanissa on e-epaa tutkittu jo 28 vuotta ja tulos on ?????

    Sieltä tolonen sen suomeen on tuonut. Ja ylistää sitä maasta taivaisiin, vaikka tutkimusnäyttö sen terveellisyydestä puuttuu vieläkin.

    Haittoja ei mainita missään, tietenkään, koska bisnes kusee muuten.

    Japanissa tehdään itsemurhia väestöön nähden kaikkein eniten.

    Sydän- ja verisuonitauteja on vähän johtuen terveellisestä ravinnosta (paljon kasviksia, kalaa ja vähän eläinrasvaa), painonhallinnasta ja liikunnasta.

    Tosin sielläkin lihavuus on lisääntynyt viimevuosina.

    Suomessa kansa vetää sokeria, valkosta jauhoa, lisäaineita ja eläinrasvaa eivätkä liikuta persettään yhtään mihinkään.

    Joka toinen on lihava ja sairastuu elintasosairauksiin, johon ennemmin tai myöhemmin kuolee.

    Verorahat menee näiden elintasosairauksien hoitoon.

    Ja näinollen kunnon sairaat ei saa hoitoa.

    Äänestä

  • japani.... kirjoitti:

    kyllä netistä suomeksikin. Tässä on maailman suurimman kalaöljytutkimuksen tulokset (tehty juuri E-EPAlla): Japanilaisen sydäntautiopin professori Mitsuhiro Yokoyaman johtamaan JELIS-tutkimukseen osallistui yli 18 600 henkilöä, jotka käyttivät kolesterolilääkkeitä, statiineja. Puolet heistä sai lisäksi päivittäin 1 800 mg etyyli-EPAa (E-EPAa) lähes 5 vuotta. Sinä aikana E-EPA-ryhmässä ilmeni merkittävästi vähemmän sepelvaltimotautia, rintakipua ja kliinisiä sydänkohtauksia. Raportti julkaistiin lääkärilehti Lancetissa 31.3.2007
    http://www.biovita.fi/uusi/news.php?lang=fi&id=265

    Äänestä

  • löytyvät kirjoitti:

    Jos toisessa kädessä on HK:n sinistä ja toisessa kaljapullo, niin taatusti e-epalla ei ole mitään merkitystä eikä muillakaan kalaöljypillereillä.

    Sitäpaitsi Japanissa EI edes ole mitään sydän- ja verisuonitauteja niin laajassa mittakaavassa, kuin suomessa.

    Kuka oli rahoittaja?

    Kalaöljypillerillä ei edes voi korvata kalaa, koska kalassa on monta hyvää tekijää, jotka toimivat yhdessä ja pilsuissa näitä ei ole.

    Kokonaisuuus ratkaisee.

    Luonnolliset ravinteet:
    http://www.energian.net/terveys/info6.html

    Ruokakolmio
    http://www.terveystaito.fi/Pages/ravitsemus.htm

    Suoraan biovitan mainossivuilta kopsattua:

    """""Tätä maailman suurinta kalaöljytutkimusta teki 1996–2005 Japanissa 4900 lääkäriä 2900 terveyskeskuksessa. Potilaita oli yhteensä 18645. Projektin kustannukset olivat tähtitieteelliset, mutta satsaus kannatti, sillä hanke muuttaa sydän- ja verisuonitautien hoitokäytäntöä kaikkialla maailmassa. E-EPAn käyttö ehkäisi yli puolet uusista sepelvaltimotautitapauksista."""""

    Millos toi muutos tulee?????

    Suomessa lihavuus vaan lisääntyy ja sairaudet sen myötä.

    Joka toinen aikuinen on lihava ja lasten lihavuus on jo epidemian luokkaa.

    Mitäs sille tehtäis????????

    Äänestä

  • tutkimuksista kirjoitti:

    Japanissa tutkitaan E-EPAa monelta kantilta, näköjään. Taitaa olla suosittu valmiste. Tällainenkin raportti löytyy: E-EPA vähentää vatsanalueen sisäistä rasvaa, varsinkin miehillä.
    http://www.biovita.fi/uusi/news.php?lang=fi&id=513

    Äänestä

  • tutkitusti kirjoitti:

    Navarran yliopistossa Espanjassa on tutkittu vähän samaa asiaa rotilla. E-EPA vaimentaa viskeraalista rasvaa tuottavaa geeniä ja ehkäisee tällä tavalla insuliiniresistenssiä. Silloin vähenee riski sairastua diabetekseen ja sen lisätauteihin. Tutkijat kirjoittavat British Journal of Nutrition -lehdessä
    "These data suggest that somehow the insulin-sensitising effects of EPA could be related to its stimulatory action on both visfatin and apelin gene expression in visceral fat, while changes in skeletal muscle GLUT, as well as in hepatic glucose production, are not likely to be the main contributing factors in the improvement in insulin resistance induced by EPA."
    http://tinyurl.com/3f6mxn

    Äänestä

  • japsitutkimusta kirjoitti:

    Itse sain pahoinvointia ja ruokahaluttomuutta e-epasta.

    Myös yöunet lähti.

    En syö enään e-epaa, enkä suosittele kenellekkään.

    Syön kalaa ja muutenkin normaalia ruokaa.

    Äänestä

  • laiha yksilö kirjoitti:

    lopettaisit jo. Kyllä se ymmärretään, että jos joku ei voi syödä sipulia niin hän ei voi syödä sipulia. Jos sinä et voi syödä eepaa niin et voi syödä eepaa. Ei siitä tarvitse valittaa joka keskustelupalstalla.

    Äänestä

  • kirjoitteleva kirjoitti:

    lopettaisit jo. Kyllä se ymmärretään, että jos joku ei voi syödä sipulia niin hän ei voi syödä sipulia. Jos sinä et voi syödä eepaa niin et voi syödä eepaa. Ei siitä tarvitse valittaa joka keskustelupalstalla.

    En ole ainoa, joka saa sivuvaikutuksia e-epasta.

    Tolonen väittää mainossivuillaan, jotta siitä ei saa mitään sivuvaikutuksia ja näinollen purkin kyljessä niistä ei mainita.

    Mutta ei ole tutkittu.

    Paskaa jauhaa, jotta kauppa kävis.

    Toki elintarvikkeiksi määriteltyä e-epaa ei edes tarvitse tutkia.

    Luontaistuotteet

    Luontaistuotteet ovat elintarvikkeita kuten tavallinen ruokakin. Niiden markkinoille tulo ei edellytä viranomaisilta myyntilupaa. Myyntiin tulevien luontaistuotteiden koostumusta, turvallisuutta ja hyötyä kuluttajalle ei etukäteen arvioida eikä varmisteta viranomaisten toimesta. Luontaistuotteisiin kuuluvista vitamiini- ja kivennäisainevalmisteista eli ravintolistä on kuitenkin tehtävä ilmoitus Elintarvikevirastoon. Näidenkään tuotteiden todellista koostumusta, kuten esimerkiksi vitamiinipitoisuuksia, ei tässä menettelyssä tutkita. Elintarvikelain mukaan elinkeinonharjoittaja vastaa siitä, että tuote on määräysten mukainen ja käyttöohjeen mukaisena määränä ihmisen terveydelle vaaraton.

    Luontaistuotteiden koostumukselle ei lainsäädännössä ole asetettu muita vaatimuksia kuin se, että valmisteiden on oltava käyttöohjeen mukaisena määränä käytettynä ihmisen terveydelle vaarattomia ja että kuluttajaa ei saa johtaa harhaan tuotteen markkinoinnissa. Koostumusta on rajoitettu siten, että aminohappoja tai lääkkeiksi luokiteltuja aineita tai rohdoksia ei saa käyttää valmistusaineina. Näitä luontaistuotteissa kiellettyjä aineita ovat esimerkiksi melatoniini, ubikinoni, ginseng, neidonhiuspuu ja senna. Lisäksi vitamiinien ja kivennäisaineiden määrille on luontaistuotteissa asetettu ala- ja ylärajat.

    Luontaistuotteiden valmistusaineista ei ole olemassa mitään ennakkoon hyväksyttyä, turvallisiksi katsottujen aineiden luetteloa, vaan elinkeinonharjoittaja voi tuoda uuden tuotteen markkinoille katsoessaan, että tuote on elintarvikkeeksi sopiva ja terveydelle vaaraton.

    Luontaistuotteiden kuten muidenkin elintarvikkeiden valvonta on Suomessa kunnallisten valvontaviranomaisten vastuulla. Maahantuotavia tuotteita valvoo Tullilaboratorio. Valvontaa johtavana viranomaisena myös Elintarvikevirasto osallistuu valvontaan teettämällä tarvittaessa omia tutkimuksiaan. Virasto myös tekee koko maata kattavat myyntikieltopäätökset.

    Valtaosa myynnissä olevista noin 3000 luontaistuotteista - myyntikanavasta riippumatta - on sellaisia, joiden koostumusta ja valmistusaineiden turvallisuutta viranomaiset eivät ole ennakkoon tutkineet eivätkä arvioineet. Viranomaiset puuttuvat yksittäisten luontaistuotteiden myyntiin vain silloin, jos on aihetta epäillä, että tuote on terveydelle haitallinen tai jos siitä annetut tiedot ja käyttöohjeet ovat puutteellisia. Luontaistuotteiden viranomaisvalvonta on pistokoeluontoista ja markkinoilla olevista tuotteista on vuosittain tutkittu keskimäärin pari sataa. Tutkimukset ovat koskeneet etupäässä valmisteiden koostumusta, pakkausmerkintöjä sekä mikrobiologista ja aistinvaraista laatua. Elintarvikevalvontaviranomaiset eivät tee luontaistuotteista kliinisiä turvallisuustutkimuksia.

    Äänestä

  • laiha yksilö kirjoitti:

    En ole ainoa, joka saa sivuvaikutuksia e-epasta.

    Tolonen väittää mainossivuillaan, jotta siitä ei saa mitään sivuvaikutuksia ja näinollen purkin kyljessä niistä ei mainita.

    Mutta ei ole tutkittu.

    Paskaa jauhaa, jotta kauppa kävis.

    Toki elintarvikkeiksi määriteltyä e-epaa ei edes tarvitse tutkia.

    Luontaistuotteet

    Luontaistuotteet ovat elintarvikkeita kuten tavallinen ruokakin. Niiden markkinoille tulo ei edellytä viranomaisilta myyntilupaa. Myyntiin tulevien luontaistuotteiden koostumusta, turvallisuutta ja hyötyä kuluttajalle ei etukäteen arvioida eikä varmisteta viranomaisten toimesta. Luontaistuotteisiin kuuluvista vitamiini- ja kivennäisainevalmisteista eli ravintolistä on kuitenkin tehtävä ilmoitus Elintarvikevirastoon. Näidenkään tuotteiden todellista koostumusta, kuten esimerkiksi vitamiinipitoisuuksia, ei tässä menettelyssä tutkita. Elintarvikelain mukaan elinkeinonharjoittaja vastaa siitä, että tuote on määräysten mukainen ja käyttöohjeen mukaisena määränä ihmisen terveydelle vaaraton.

    Luontaistuotteiden koostumukselle ei lainsäädännössä ole asetettu muita vaatimuksia kuin se, että valmisteiden on oltava käyttöohjeen mukaisena määränä käytettynä ihmisen terveydelle vaarattomia ja että kuluttajaa ei saa johtaa harhaan tuotteen markkinoinnissa. Koostumusta on rajoitettu siten, että aminohappoja tai lääkkeiksi luokiteltuja aineita tai rohdoksia ei saa käyttää valmistusaineina. Näitä luontaistuotteissa kiellettyjä aineita ovat esimerkiksi melatoniini, ubikinoni, ginseng, neidonhiuspuu ja senna. Lisäksi vitamiinien ja kivennäisaineiden määrille on luontaistuotteissa asetettu ala- ja ylärajat.

    Luontaistuotteiden valmistusaineista ei ole olemassa mitään ennakkoon hyväksyttyä, turvallisiksi katsottujen aineiden luetteloa, vaan elinkeinonharjoittaja voi tuoda uuden tuotteen markkinoille katsoessaan, että tuote on elintarvikkeeksi sopiva ja terveydelle vaaraton.

    Luontaistuotteiden kuten muidenkin elintarvikkeiden valvonta on Suomessa kunnallisten valvontaviranomaisten vastuulla. Maahantuotavia tuotteita valvoo Tullilaboratorio. Valvontaa johtavana viranomaisena myös Elintarvikevirasto osallistuu valvontaan teettämällä tarvittaessa omia tutkimuksiaan. Virasto myös tekee koko maata kattavat myyntikieltopäätökset.

    Valtaosa myynnissä olevista noin 3000 luontaistuotteista - myyntikanavasta riippumatta - on sellaisia, joiden koostumusta ja valmistusaineiden turvallisuutta viranomaiset eivät ole ennakkoon tutkineet eivätkä arvioineet. Viranomaiset puuttuvat yksittäisten luontaistuotteiden myyntiin vain silloin, jos on aihetta epäillä, että tuote on terveydelle haitallinen tai jos siitä annetut tiedot ja käyttöohjeet ovat puutteellisia. Luontaistuotteiden viranomaisvalvonta on pistokoeluontoista ja markkinoilla olevista tuotteista on vuosittain tutkittu keskimäärin pari sataa. Tutkimukset ovat koskeneet etupäässä valmisteiden koostumusta, pakkausmerkintöjä sekä mikrobiologista ja aistinvaraista laatua. Elintarvikevalvontaviranomaiset eivät tee luontaistuotteista kliinisiä turvallisuustutkimuksia.

    Netistä löytyi hakusanalla EPA uusi raportti, jonka mukaan akneen oli apua tällaisesta yhdistelmästä (per päivä):
    EPA 1000 mg
    EBCG 200 mg
    Sinkki 15 mg
    Seleeni 200 mcg
    Kromi 200 mcg
    http://www.lipidworld.com/content/7/1/36

    Äänestä

  • finninaama kirjoitti:

    Netistä löytyi hakusanalla EPA uusi raportti, jonka mukaan akneen oli apua tällaisesta yhdistelmästä (per päivä):
    EPA 1000 mg
    EBCG 200 mg
    Sinkki 15 mg
    Seleeni 200 mcg
    Kromi 200 mcg
    http://www.lipidworld.com/content/7/1/36

    Kaikkeen löytyy apua terveellisestä ruuasta, joka on mahdollisimman vähän prosessoitua.

    Liikuntaa ja päihteettömyyttä.

    Ei mitään uutta.

    Ihmiset ovat vaan laiskoja ja syövät kaikenlaista moskaa, lihovat ja sairastuvat.

    Joka toinen alle 20 vuotias on lihava.

    Siinä meidän tulevaisuus.

    Äänestä

  • apu luonnosta kirjoitti:

    Vanhuksille ei syötetä kalaöjyä jotteivat eläisi kauemmin joka lisäisi valtion eläkemenoja?
    Siis kysymys kuuluu miksi sydäntautisille ja vanhuksille ei syötetä kalaöjyä jos se kerran on niin terveellistä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

grada84 kirjoitti:

Olen 24v mies ja minulla on ollut aina kohtalaisen suuri unentarve, ilman herätystä en ole juuri koskaan noussut alle 9 tunnin unilla ylös.

Nyt alotin noiden E-EPA kapseleiden syönnin ihan terveysmielessä 3 päivää sitten. Olen nappaillut aluksi aika reilua annosta, päivässä 4kpl 650mg kapseleita = 2600mg. Tähän syynä ihan vain se että päätin ekapäivien aikana varmistaa että saadaan veren rasvahappovajeet täytettyä.

No mutta itse "ongelmaan". Eli nyt 3 yön ajan, olen jokaisena yönä nukkunut vain n. 7 tuntia! Tämä on todellakin radikaali muutos minulle. Ja olen itsestäni herännyt tuon 7 tunnin jälkeen eikä enää ole uni tullut ei sitten millään, ja toisaalta olokin on ollut ihan pirteä. Seuraavana iltana tietty uni tulee vähän aikaisemmin mutta ei mitään päiväväsymyksiä kuitenkaan. Ja myöskin heräämisen jälkeen keskittymiskyky on ollut aikaisempaa parempaa tasoa. Uni myöskin tulee paljon nopeammin siitä kun laittaa silmät kiinni.

Voihan se olla että kyseessä on joku väliaikainen häiriö mutta aika oudolta sattumalta tuntuu että juuri näiden kalaöljytablettien syömisen aloittamisen aikaan käy näin, kun en muista koskaan elämässäni heränneeni itsestään alle 8 tunnin unilla. Luin netistä että E-EPA vaikuttaa aivojen välittäjäaineisiin ja kyseisestä rasvasta aivoissa valmistuu mm. dopamiinia. Mutta että niin kovasti jotta unentarve lyhentyy 2 tunnilla ja vieläpä tablettikuurin aloittamisen jälkeisenä yönä??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu