Samassa rappussa

Miksi meillä ei naapurit tervehdi toisiaan,vaikka vuosikausia kohdataan pihalla ja rapussa.
Tuntuu luonnottomalta joka kerta kun pää käännetään poispäin vastaantullessa.
En halua että tehtäisiin mitään tuttavuussuhteita,mutta tervehtiminen naapurin kanssa on mielestäni luonnollista ja kuuluu hyvään käytökseen.
Mitä mieltä olette?
61072
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

että naapurisi tuntee sinua ja tietää että juuri sinä asut samassa rapussa.
Minä en ainakaan tunne/nähnyt kaikkia samassa rapussa asuvia joten vaikea tervehtiä kun ei tiedä onko asukas vai ei.
Ja voithan sinä tervehtiä ensin, siitä se alkaa!

Äänestä

itseään parempina kuin toiset ja sen vuoksi eivät ole näkevinäänkään. Voihan olla että muita tervehtivätkin. Itse olen pannut merkille että sellaiset jotka ovat työssä eivät halua työtöntä tervehtiä tai muuta vastaavaa. Tämä nyt ihan esimerkkinä tästä kastijaosta vaan.

Itse tervehdin kaikkia ikään kokoon ja varallisuuteen katsomatta.
Kaikki eivät kuitenkaan tervehdi minua. :)

Äänestä
  • kaikkia porraskäytävässämme vastaan tulevia.
    Ei ole ollenkaan vaikeaa tai tuskallista sanoa huomenta, päivää tai hei.
    Viis siitä mitä vastataan tai vastataanko ollenkaan.

    Äänestä

tuntuu olevan tallinnasakin samanlainen meininki.
Jopa kassalla maksaessa ollaan naama mutkalla.

Äänestä
  • ne vihaa "POROJA" (Suomalaisia), siis ihan oikeasti ne vihaa kaikkia Suomalaisia, sen takia ne on kun norsunvituilla siellä.
    En mene Viroon ikinä, älä mene sinäkään. On niitä muitakin paikkoja jossa voi käydä, antaa Viron olla.

    Äänestä

  • kannata mennä kirjoitti:

    ne vihaa "POROJA" (Suomalaisia), siis ihan oikeasti ne vihaa kaikkia Suomalaisia, sen takia ne on kun norsunvituilla siellä.
    En mene Viroon ikinä, älä mene sinäkään. On niitä muitakin paikkoja jossa voi käydä, antaa Viron olla.

    .. vitun takia ne poronvihaajat eli virolaiset tulee tänne suurin joukoin !

    Tossa ne ajaa ku pullopersesiat kehä ykkösellä noilla 20 vuotta vanhoilla bemareillaan ja tänään näin ku ikivanhaan viron rekkareissa olevaan vw ventoon oli laitettu jopa neljä pakoputkea taakse - no ehkä heidän pitää ottaa takas se 40 vuoden sorto ja tulla tänne tekemään itsestään naurun alaisia !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kulku kotiin kirjoitti:

Miksi meillä ei naapurit tervehdi toisiaan,vaikka vuosikausia kohdataan pihalla ja rapussa.
Tuntuu luonnottomalta joka kerta kun pää käännetään poispäin vastaantullessa.
En halua että tehtäisiin mitään tuttavuussuhteita,mutta tervehtiminen naapurin kanssa on mielestäni luonnollista ja kuuluu hyvään käytökseen.
Mitä mieltä olette?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu