eräs tarina

tästä on jo vuosia. Jouduin viemään lapseni sellaiseen hoitopaikkaan, että ei tunnettu ennaltahoitajaa. kysymyksessä kunnallinen perhepäivähoitaja.

Kun soitin hoitajalle ennen hoidon alkua, kuulosti tosi ihanalta, oli innostuneen oloinen, vuosien kokemus.

Tyttäreni jäi ensimmäisenä päivänä ihan mielellään. Seuraavana aamuna takertui minuun ja huusi äiti, sinä et voi jättää minua tänne. ihmettelin hiukan, mutta ajattelin, että kun paikka ei ole tuttu, niin lapsi vierastaa. (lapsi tuolloin 7 vuotias, kysymyksessä siis kesän ajan hoito)
Aiemmin ei ollut ollut mitään vaikeuksia jäädä hoitoon, siis muihin paikkoihin.
Tämä vastustus vain jatkui ja voimistui.

eräänä iltana lapsi murtui. KErtoi, mitä kauheaa siellä talossa tapahtui. Perheen isä oli kotona kaiket päivät. Lapseni piti ulkoilla pienempien lasten kanssa takapihalla, jossa ei ollut aitaa lainkaan. Jos pienemmille (2 ja 3 vuotiaita) tuli pissahätä ja lapseni olisi tuonut heitä vessaan, tämä mies uhkasi väkivallalla. ("Annan sinulle niin kovasti selkään, ettet istu viikkoon"yms)

Hoitaja teki todella hienoja ruokia, siis ei sellaisia lapsille mieluisia. Oli syömispakko. Lasta istutettiin useita tunteja ruokapöydässä. ei saanut hiiskahtaakaan. Muut saattoivat alkaa askarrella tai katsella videoita,mutta yksi istui pöydässä.

Kerran pieni lapsi ei ehtinyt vessaan vaan pissasi kalliille villamatolle.(koko asunto oli kalustettu niin, ettei koskaan voisi ajatella, että siellä asuu perhepäivähoitaja) niin hoitaja tempaisi tätä selästä vaatteista, nosti ilmaan ja paiskasi lapsen vessaan. Karjui, että sinä pysyt siellä koko loppupäivän.
Hoitaja oli lisäksi ottanut yhteyttä neuvolaan tietämättäni. ilmoittanut, ettei lapseni syö tarpeeksi.
Neuvolasta sitten soitettiin minulle, että mikä tilanne meidän perheessä on, eikö ole rahaa ostaa ruokaa tms. Jarkytyin. soitin heti päivähoitotoimistoon. siellä oltiin erittäin neutraaleja. ei otettu todesta.
Kun sitten kuulin, että emme suinkaan olleet ainoat, joille hoitaja teki kiusaa, kidutti lapsia henkisesti jne, soitin uudelleen päivähoitotoimistoon. siellä nainen sanoi, että hänelle on tullut ennenkin valituksia tästä hoitajasta. hän vaan ajatteli, että kun tämä on niin lyhyt hoitojakso, että lapsi varmaan jaksaa olla sen ajan siellä. Kysyin, miksi hoitajaa suojellaan, jos kysymyksessä ei ole ensimmäinen laiminlyönti. ei osannut vastata.
En vienyt enää lasta tuolle hoitajalle.
412581
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Todella törkeää,että tollanen hoitaja saa olla päivähoitajana.Olen itse miettinyt monta kertaa miten tälläsiä perhepäivähoitajia oikeasti voidaan valvoa.Itse hoidatan lapseni päiväkodissa juuri sen takia,että päiväkodissa jotenkin hoitajan toiminta on toisen aikuisen tarkkailun alla.Toisaalta tiedän,että erään päiväkodin lastenhoitajan ,joka on sairastuttanut omat lapsensa henkisesti.Miten tällänen ihminen voi hoitaa toisten lapsia.Kysyn vaan ?

Äänestä
  • juuri perhepäivähoitajat ovat niitä, joita suojellaan. Mutta jos esim opettaja toimisi noin, hän saisi ainakin varoituksen. Ehkä perhepäivähoitajia on niin vähän, että siksi suojellaan? Pahalta tuntuu, että juuri ne pienimmät lapset, jotka usein saavat ensikosketuksen päivähoitoon, ovat tällaisten tyrannien armoilla. Tyttäreni oli jo "sen verran iso" että hoksasi, ettei kaikki ole kunnossa. Vaikka tilanteesta on kulunut jo neljä vuotta, tyttäreni sanoo vieläkin joskus, että hän kun laittaa silmät kiinni, hän näkee hoitajan pahat silmät.

    Äänestä

Juuri tuon takia en ikinä halunnut lastani perhepäivähoitajalle. Oikein pelkäsin että sitä ehdotettaisiin mutta onneksi ne paikat olivat niin vähissä että normaaliin päiväkotiin pääsi.
Vaikka päiväkodistakin on joskus kuulunut "kauhutarinoita" niin seillä sentään on useimmiten paikalla useampi hoitaja ja ei se yksi niin helposti kehtaa tai voi toisten silmien alla toimia epäasiallisesti lapsia kohtaan vaikka hieman nupissa kiehuisikin.

Tiedän että tämä ei ole kivaa kuultavaa kaikille perhepäivähoitajille sillä teistäkin enemmistö on kuitenkin niitä kivoja, normaaleja tyyppejä jotka hoidatte lapset hyvin ja tunteella.

Äänestä
  • Laittakaa äidit viidakkorumpu liikkeelle,jos tiedätte jonkun asiattoman perhepäivähoitajan(myös yksityiset).Myös perhepäivähoitajat ulkoilevat usein yhdessä.Teidän velvollisuutenne on ilmoittaa perhepäivähoidon ohjaajille,jos huomaatte jotain outoa käytöstä.Viidakkorumpu soikoon myös hyvistä hoitajista.On tässä sellainenkin pointti,ettei kaikki äiditkään taida olla parhaita hoitajia lapsilleen..

    Äänestä

  • soile kirjoitti:

    Laittakaa äidit viidakkorumpu liikkeelle,jos tiedätte jonkun asiattoman perhepäivähoitajan(myös yksityiset).Myös perhepäivähoitajat ulkoilevat usein yhdessä.Teidän velvollisuutenne on ilmoittaa perhepäivähoidon ohjaajille,jos huomaatte jotain outoa käytöstä.Viidakkorumpu soikoon myös hyvistä hoitajista.On tässä sellainenkin pointti,ettei kaikki äiditkään taida olla parhaita hoitajia lapsilleen..

    en tiedä, onko vielä nykyään niissä hommissa. toivois ettei

    Äänestä

tarina, jonka kirjoittaja muistaa netissä julistaa. Muistakaa hyvät ihmiset asiolla on aina kaksi puolta. En usko koko tarinaa tällaisenaan, sen verran tarkka valvonta tällä alalla on. Ensinnäkin hoitajat eivät saa koskea lasta kasvatusmielessä ollenkaan. Meitä on koulutettu todella paljon lasten kanssa toimimaan, että on silkka ihme jos vielä tapahtuu tällaista laiminlyömistä töissä. Tällaiset hankalat tapaukset tutkitaan sisäisesti päivähoito/sosiaalitoimiston kautta ja se on mielestäni oikein. Lastensuojelu on tärkein tehtävämme päivähoidossa. Sille emme voi mitään, että jos kaikki asiakkaat eivät tee yhteistyötä lasten parhaaksi. Aina on valittajia ja hyvä niin. PPH

Äänestä
  • mutta eivät muka voineet. Kävin keskusteluja myös muiden paikkakuntalaisten perhepäivähoitajien kanssa. Monet heistäkin sanoivat, että se ****** on vähän sellainen kipakka nainen. myös muiden lasten vanhempien kanssa kävin keskusteluja, heillä lähes identtisiä kertomuksia.

    Äänestä

  • kävisi talossa ilman ennakkoilmoitusta. ei muka onnistu. he ainoastaan voivat jutella tapahtuneesta, siinä kaikki. Eniten harmittaa se, että lapseni joutui tällaisen käytöksen uhriksi.
    Myös muita tyttölapsia oli "ilmiannettu" neuvolaan yms tuon syömättömyyden takia.

    Äänestä

  • asialle tehtäisiin jotain kirjoitti:

    mutta eivät muka voineet. Kävin keskusteluja myös muiden paikkakuntalaisten perhepäivähoitajien kanssa. Monet heistäkin sanoivat, että se ****** on vähän sellainen kipakka nainen. myös muiden lasten vanhempien kanssa kävin keskusteluja, heillä lähes identtisiä kertomuksia.

    ette tehneet päivähoito/sosiaalitoimistoon kantelua, sillä tiedän, että heidän on lastensuojelullisesta näkökulmasta katsottuna AINA tehtävä katselmus tällaisissa asioissa. Valitukset päivähoitoasioissa kuuluu päivähoitotoimistoon, eikä nettiin keskustelufoorumeille. Muistakaa ihmiset,perhepäivähoito on halutuin hoitomuoto Suomessa, kuitenkin. Jotenka uskon, että meitä "hyviä" hoitajia on enemmistö hoitajista. Tällaiset kirjoitukset on haaste meille kaikille parantaa päivähoitoa. PPH

    Äänestä

  • miksi sitten kirjoitti:

    oikeus tällaiseen, siis kanteluun. kysyin, voiko asiasta valittaa johonkin, kun päivähoitotoimiston ihminen ei tarttunut siihen ollenkaan, vaikka kylläkin myönsi, että ongelmia on ollut ennenkin. nyt on kai myöhäistä, kun asiasta on kulunut jo neljä vuotta?

    Tiedän, että pääosa perhepäivähoitajista on aivan ihania ihmisiä. esimerkiksi hän, joka hoisi lastani ikävuosina 3-6. oli täysin omistautunut lapsille! Lapsi käy edelleen kyläilemässä tämän hoitajan luona.

    Äänestä

  • päivähoidonohjaaja kirjoitti:

    kävisi talossa ilman ennakkoilmoitusta. ei muka onnistu. he ainoastaan voivat jutella tapahtuneesta, siinä kaikki. Eniten harmittaa se, että lapseni joutui tällaisen käytöksen uhriksi.
    Myös muita tyttölapsia oli "ilmiannettu" neuvolaan yms tuon syömättömyyden takia.

    voi ja pitääkin olla aina vapaa pääsy hoitopaikkaan. Ei hänen koskaan tarvitse ilmoittaa tulostaan, vaan hänen tehtävänsä on jo lakisääteisesti käydä ja valvoa hoitopaikkoja. Näin myös tapahtuu jatkuvasti ja hyvä näin. Tämä on kaikkien etu, myös hoitajan. Me hoitajat emme saa antaa mitään tietoja hoidettavista esim. neuvolaan. Meitä sitoo vaitiolovelvollisuus josta pidetään kiinni, myös tämä on kaikkien etu. Toivottavasti tämä asia selveni Teille. PPH

    Äänestä

  • että olisi kirjoitti:

    oikeus tällaiseen, siis kanteluun. kysyin, voiko asiasta valittaa johonkin, kun päivähoitotoimiston ihminen ei tarttunut siihen ollenkaan, vaikka kylläkin myönsi, että ongelmia on ollut ennenkin. nyt on kai myöhäistä, kun asiasta on kulunut jo neljä vuotta?

    Tiedän, että pääosa perhepäivähoitajista on aivan ihania ihmisiä. esimerkiksi hän, joka hoisi lastani ikävuosina 3-6. oli täysin omistautunut lapsille! Lapsi käy edelleen kyläilemässä tämän hoitajan luona.

    valittaa huonosta ja suorastaan väkivaltaisesta käytöksestä.
    sanot että et tohtinut/uskaltanut aiemmin. tee vain kirjallinen valitus. ettei tämä kyseinen hoitaja pilaa muiden lasten elämää.
    tuommoiset hoitajat pitää saada pois tästä ammatista.

    Äänestä

  • kunnallinen pph kirjoitti:

    onko näin?

    Äänestä

  • vastaavan kirjoitti:

    voi ja pitääkin olla aina vapaa pääsy hoitopaikkaan. Ei hänen koskaan tarvitse ilmoittaa tulostaan, vaan hänen tehtävänsä on jo lakisääteisesti käydä ja valvoa hoitopaikkoja. Näin myös tapahtuu jatkuvasti ja hyvä näin. Tämä on kaikkien etu, myös hoitajan. Me hoitajat emme saa antaa mitään tietoja hoidettavista esim. neuvolaan. Meitä sitoo vaitiolovelvollisuus josta pidetään kiinni, myös tämä on kaikkien etu. Toivottavasti tämä asia selveni Teille. PPH

    minulle sanottiin vaan, että jos hoitaja katsoo, että on kysymys lastensuojeluasiasta, niin hän saa ilmoittaa esim neuvolaan ilman, että on keskustellut minun kanssa mitään.
    Tunsin todellista voimattomuutta tuolloin. Lapsi söi kotona ihan hyvin silloin ja syö edelleen.

    Äänestä

  • vastaavan kirjoitti:

    voi ja pitääkin olla aina vapaa pääsy hoitopaikkaan. Ei hänen koskaan tarvitse ilmoittaa tulostaan, vaan hänen tehtävänsä on jo lakisääteisesti käydä ja valvoa hoitopaikkoja. Näin myös tapahtuu jatkuvasti ja hyvä näin. Tämä on kaikkien etu, myös hoitajan. Me hoitajat emme saa antaa mitään tietoja hoidettavista esim. neuvolaan. Meitä sitoo vaitiolovelvollisuus josta pidetään kiinni, myös tämä on kaikkien etu. Toivottavasti tämä asia selveni Teille. PPH

    aina pitää olla ohjaajalla tai valvovalla taholla esteetön ja vapaa pääsy hoitopaikkaan (silloin kun työaika ja lapsia hoidossa)ilman etukäteis ilmoitustakin.
    tuo haluttomuus tarkastukseen on kunnan moka, ap!jos kunnalta et saa apua ota yhteys kauemmaksi.

    Äänestä

  • kunnallinen pph kirjoitti:

    aina pitää olla ohjaajalla tai valvovalla taholla esteetön ja vapaa pääsy hoitopaikkaan (silloin kun työaika ja lapsia hoidossa)ilman etukäteis ilmoitustakin.
    tuo haluttomuus tarkastukseen on kunnan moka, ap!jos kunnalta et saa apua ota yhteys kauemmaksi.

    Kerrotko mistä löytyy linkki siihen lakiin, joka antaa ohjaajille oikeuden tulla yksityis kotiin ilmoittamatta?

    Äänestä

  • ???++++ kirjoitti:

    Jos tällainen päivähoidosta vastaava ilmestyy oven taakse yllättäin (lue: etukäteen ilmoittamatta) eikä pph päästä häntä sisälle, eikö jo itse se kieli jostain vähemmän asiallisesta toiminnasta...??? Ainahan tämä vastaava voi tehdä tikusta asiaa ja toimittaa näennäisesti jotain vähäpätöisempää asiaa samalla, kun syynää jotain ihan muuta.

    Äänestä

  • ???++++ kirjoitti:

    Kerrotko mistä löytyy linkki siihen lakiin, joka antaa ohjaajille oikeuden tulla yksityis kotiin ilmoittamatta?

    Mitä virkaa on päivähoidon ohjaajalla,jos hän ei saa ilmoittamatta tarkastaa perhepäivähoitajan toimintaa.Koti on silloin työpaikka,jos siellä hoidetaan toisten lapsia.Kuntahan maksaa palkankin ja korvausta kodin kulumisesta.Täällä joku kyselee miksi näitä asioita vatvotaan keskustelupalstoilla.Ehkä juuri siksi,että systeemin valvonta ei toimi.

    Äänestä

  • voisin vielä tehdä tutkinta... kirjoitti:

    onko näin?

    Ilman muuta teet kirjallisen ilmoituksen,jo tällä vkolla!!! Ei ole oikein jos tuollaiset ihmiset työskentelevät lasten parissa.

    Tuollainen asia ei mene vanhaksi. 4 vuotta on lyhyt aika. Jos siitä olisi 20 vuotta tilanne olisi eri.

    Äänestä

  • ryhmäpph kirjoitti:

    Mitä virkaa on päivähoidon ohjaajalla,jos hän ei saa ilmoittamatta tarkastaa perhepäivähoitajan toimintaa.Koti on silloin työpaikka,jos siellä hoidetaan toisten lapsia.Kuntahan maksaa palkankin ja korvausta kodin kulumisesta.Täällä joku kyselee miksi näitä asioita vatvotaan keskustelupalstoilla.Ehkä juuri siksi,että systeemin valvonta ei toimi.

    "Perhepäivähoitaja vastaa lasten päivittäisestä hoidosta, kasvatuksesta ja toiminnan laadusta.

    Perhepäivähoitajan esimies, päiväkodin johtaja/perhepäivähoidon ohjaaja, vastaa toiminnan pedagogisesta ohjauksesta, valvonnasta ja taloudesta. Esimies vastaa myös kotikäynneistä, joilla tarkistetaan lasten hoitoympäristö.

    Hoitopaikan tulee olla turvallinen, toimiva, puhdas ja viihtyisä sekä tukea kodinomaista hoitoa."

    Äänestä

  • ryhmäpph kirjoitti:

    Mitä virkaa on päivähoidon ohjaajalla,jos hän ei saa ilmoittamatta tarkastaa perhepäivähoitajan toimintaa.Koti on silloin työpaikka,jos siellä hoidetaan toisten lapsia.Kuntahan maksaa palkankin ja korvausta kodin kulumisesta.Täällä joku kyselee miksi näitä asioita vatvotaan keskustelupalstoilla.Ehkä juuri siksi,että systeemin valvonta ei toimi.

    saisi olla näin. nyt ohjaaja käy kerta tai kaks vuodessa aina pari päivää ennen ilmoittaen tulostaan.(siinähän on jollain hyvää aikaa korjata epäkohdat)
    yllärikäynnit ois ihan hyvä juttu. ne pitäis tulla pakollisiks.

    Äänestä

  • kunnallinen pph kirjoitti:

    saisi olla näin. nyt ohjaaja käy kerta tai kaks vuodessa aina pari päivää ennen ilmoittaen tulostaan.(siinähän on jollain hyvää aikaa korjata epäkohdat)
    yllärikäynnit ois ihan hyvä juttu. ne pitäis tulla pakollisiks.

    Paras tapa taitaa olla kysellä hiekkalaatikolla alueen muilta äideiltä,mikä on hyvä paikka.

    Äänestä

  • kyselemään kirjoitti:

    Paras tapa taitaa olla kysellä hiekkalaatikolla alueen muilta äideiltä,mikä on hyvä paikka.

    hiekkalaatikkokeskusteluun hoitopaikkaa etsiesssäni. Niitä äitejä ja isiäkin kun sattuu olemaan niin monenlaisilla arvoilla ajattelevia. Paras tapa tutustua hoitopaikkaan, on tutustuminen siihen perheesees jonne lapsensa on viemässä. Uskon, että hoitajakin haluaa tutustua hoidettavan perheeseen, jos on motivoitunut hoitaja.Ohjaajien yllärikäynneistä sanoisin sen verran, että ovat toimineet meidän "piirissä" erittäin hyvin. Ohjaaja kipasee tosi usein milloin minkäkin asian tiimoilta, tosi hyväksi todettu ainakin meidän ryhmissä tällainen yhteistyö. Varmaan riippuu tällainen yhteistyö paljonkin motivoituneesta ohjaajasta. Ohjaajastakin on kivaa tietää "missä mennään" hoitoryhmän kanssa ja miten hoito sujuu hoitajankin kannalta. Tiedän, ettei kaikissa kunnissa ole näin hyvin asiat.PPH

    Äänestä

  • pelkkään kirjoitti:

    Työnantajalla ei ole oikeutta tulla työntekijän kotiin ilman tämän suostumusta. Oikeutta ei ole EDES SIINÄ TAPAUKSESSA, ETTÄ TYÖNANTAJA NÄKISI KÄYNNIN TARPEELLISEKSI TYÖNJOHTAMISEN TAI TYÖOLOJEN VALVOMISEN KANNALTA. Rajoitus johtuu perustuslaissa taatusta kotirauhan suojasta.

    Kyseinen teksti löytyy työterveyslaitoksen sivuilta.

    Äänestä

  • perustuslaki kirjoitti:

    asia on yksiselitteinen. Ohjaajalla on esteetön käyntioikeus hoitopaikkaan.PPH

    väkisinkin sellainen ajatus, että kaikki ei ole kunnossa, jos ohjaaja ei voi tulla ilmoittamatta käymään.
    Kunhan ajoittaa käyntinsä niin, että ei tupsahda paikalle kesken ruokailun tai päikkäreille laittamisen.

    Meillä päin ei ohjaajat juuri käy edes niin, että ilmoittavat etukäteen. Tuntuu, että eivät ole ollenkaan kiinnostuneita hoitajien työstä ja kuulumisista.

    Äänestä

  • hoitotäti kirjoitti:

    ohjaaja tulee vaikkapa ruoka-aikaan tai päiväunille mennessä, kun mielestäni tämä työ on täysin julkista. Töitä ohjaaja meillä laitetaan tekemään ja mielellään tekeekin, on meillä sen verran välitöntä tämä kanssakäyminen. Meillä ohjaaja tuuraa usein, jos on "pakko" käyntejä (hammaslääkari tms.).PPH

    Äänestä

  • tykkään jos kirjoitti:

    kadehdittava tilanne teillä.

    Tuo jos mikä lisää työmotivaatiota. Aito kiinnostus ja työn arvostus pomon puolelta.
    Meillä ei saa edes soittaa ohjaajalle kuin tiettyinä aikoina.

    Äänestä

  • tämä kotikäynti kirjoitti:

    asia on yksiselitteinen. Ohjaajalla on esteetön käyntioikeus hoitopaikkaan.PPH

    Kerrotko mistä kohtaa meidän perhepäivähoitajien työehtosopimuksesta löytyy kyseinen maininta. Kunnallisten perhepäivähoitajien sopimus on KVTES liite 12.

    Muistutan vielä työsuojelulaista, joka menee kaikkien sopimusten yli.

    Äänestä

lasten suulla kerrotut asiat päivän tapahtumista eivät läheskään aina ole tosia vaan mielikuvituksen tuotetta ja lapsilta saa kyllä semmosen vastauksen kysymykseen kuin haluaa,johdattelun kautta.Kokemusta on!

Äänestä
  • Lapsi itse kertoi asiat. En kysellyt johdatellen. Myös muiden lasten vanhemmat, joiden kanssa juttelin, olivat huomanneet muutoksia lasten käytöksessä. mm itkuisuutta ja univaikeuksia.

    Äänestä

  • Näin iso lapsi osaa jo kertoa ihan oikeastikin.Uskon täysin mitä äiti kirjoitti.Pikkulapset usein kehittelevät tarinoita,mutta kyllä nekin terve aikuinen,joka tuntee lapsensa, osaa erottaa totuudesta.Valitettavasti asiat ei muutu hyväksi pelkällä kieltoreaktiolla.

    Äänestä

  • valehtele kirjoitti:

    Näin iso lapsi osaa jo kertoa ihan oikeastikin.Uskon täysin mitä äiti kirjoitti.Pikkulapset usein kehittelevät tarinoita,mutta kyllä nekin terve aikuinen,joka tuntee lapsensa, osaa erottaa totuudesta.Valitettavasti asiat ei muutu hyväksi pelkällä kieltoreaktiolla.

    eikä lapsi juurikaan tällaisista asioista valehtelisi minulle. lapseni oli täysin murtunut ja hänen olonsa keveni selvästi, kun sai kerrottua minulle. siihen paikkaan hänen ei enää koskaan tarvinnut mennä! en tiedä, vieläkö tämä ihminen on hoitajana.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Kotona.
    Lapset kun heräsivät hän noitui että alkakaa mennä takas nukkumaan.
    Lähdimme molemmat vanhemmat 6 töihin ja meillä jäi 5 lasta kotia
    Hän olisi saanut olla yksinään, sehän olisi ollut helppoa ja palkka olisi juossut.
    Minusta oli kauheeta kun tälläistä isommat lapset kertoivat ja asian laitoin eteenpäin.
    Hoitaja jäi välittömästi poisa ja saatiin uusi hoitaja.

    Äänestä

  • perhepäivähoitaja täti kirjoitti:

    Joka oli mosessa perheessä ollut n. 30vuotias täti ja isommat lapset olivat esikoulu ikäisiä mutta olivat kotona ja nuorin oli n 1 v.
    Jos lapsille oli jotain vahinkoa sattunut hän oli seisonut ja nauranut.
    Lapset kertoivat heti minulle että äiti me ei jäädä hoitajan kans kotiin kun meidän pitää vauvasta huolehtia. Soitin ja kerroin tilanteen perhepäiväohjaajalle ja sanoin että en uskalla lähteä töihin jos tälläi on. Hoitajalta pyydettiin lääkärin todistus ja hoitaja jäi kokonaan poisa lasten parista.
    Mitä jos olisi sattunut vahinko kuka olisi vastannut? Ihan kauhistuttaa että kaupungissa ja pienissä kunnissa on tälläisiä hoitajia.
    Parempaa valvontaa.

    Äänestä

Olen kyllä lukemastasi SYVÄSTI järkyttynyt.
:-( Millaisetkohan elinikäiset traumat on lapsille aiheutunut moisesta. :,-(
Kyllä tuntui pahalta lukeat tuota tarinaa....voi lapsi parat. Itse kyllä antaisin näkyä ja kuulua ja en säästelis sanojani jos tulis ilmi vastaavaa lapseni hoitopaikassa. Vetäisin lapseni samantien hoidosta pois; ja silloinkin alkaisin miettimään mitä tehdä; jos lapsi ei menisi mielellään hoitoon yms..niin ottaisin kyllä TODESTA! Mutta ONNEKSI lapsellani on lämmin ja turvallisen oloinen hoitopaikka ja menee ERITTÄIN mielellään ja ILOISENA AINA hoitoon! :-)) Ihanaa mennä itekki aina töihin sitten , kun lapsi on NIIN iloissaan menossa tarhaan! ((:

terveisin yks. päiväkodin täti täältä.

Äänestä
  • ja väsynyt ite silloin et ajatteli että kun tästä hengissä selvittiin niin jatkettiin vaan elämää eteenpäin. Olin tuolloin yksinhuoltaja ja tämä täti kyllä aina muisti mainita asiasta että mitenkähän sitä ruokaa siellä kotonakaan riittää jne jne. tunsin hirvittävää ahdistusta tämän naisen kyselyn takia. Tyttäreni oli aikaisemmin mennyt muihin hoitopaikkoihin mielellään, jopa kyseli että voitaisko käydä kylässä siellä vapaa-ajalla :) Lapseni vieläkin muistaa tapauksen, kyselee, miksi siellä tehtiin niin ja näin.

    Äänestä

Itse olen järkyttynyt nyt kaksi kertaa lastani hoitoon viedessä, että hoitotäti (pph) jättää lapseni yksin ulos odottamaan, että hän menee itselleen sisälle pukemaan takkia päälle.. Hoidossa on kaksi 1-vanhaa, jotka odottaa rattaissa ja kaksi 3½-vuotiasta, jotka sitten seisoskelee pihalla..
Mä en tiedä mitä tehdä...

Äänestä
  • jospa tarttuisi asiaan?

    Äänestä

  • puen lapsen täysin ja laitan ulko-oven auki ja rattaat oven rakoon/eteen(niin että nään koko ajan lapset) kaksi istuu rattaissa ja kaksi pitää rattaista kiinni, kukaan ei saa poistua siitä, eikä lähteä juoksentelemaan. koko ajan nään lapset ja puen itseni siinä ovenraossa sisäpuolella(kengät, takin, pipon, hanskat.

    ei mitään vaaraa kun näen lapset koko ajan, mutta jos joku sivullinen katsoo sivusta tilannetta hän ei näe minua ja eikä tiedä että on koko ajan katsekontakti lapsiin.

    Äänestä

Kauheaa kun tuommoisia on, tuntuu hirveän kaukaiselta kun meidän kohdalle, siis minun pikkusiskolleni on tullut vain kaksi aivan ihanaa perhepäivähoitajaa ja päiväkoti jossa ol iaivan ihania ihmisiä

Äänestä

Kommentoi aloitusta

päivähoitajasta kirjoitti:

tästä on jo vuosia. Jouduin viemään lapseni sellaiseen hoitopaikkaan, että ei tunnettu ennaltahoitajaa. kysymyksessä kunnallinen perhepäivähoitaja.

Kun soitin hoitajalle ennen hoidon alkua, kuulosti tosi ihanalta, oli innostuneen oloinen, vuosien kokemus.

Tyttäreni jäi ensimmäisenä päivänä ihan mielellään. Seuraavana aamuna takertui minuun ja huusi äiti, sinä et voi jättää minua tänne. ihmettelin hiukan, mutta ajattelin, että kun paikka ei ole tuttu, niin lapsi vierastaa. (lapsi tuolloin 7 vuotias, kysymyksessä siis kesän ajan hoito)
Aiemmin ei ollut ollut mitään vaikeuksia jäädä hoitoon, siis muihin paikkoihin.
Tämä vastustus vain jatkui ja voimistui.

eräänä iltana lapsi murtui. KErtoi, mitä kauheaa siellä talossa tapahtui. Perheen isä oli kotona kaiket päivät. Lapseni piti ulkoilla pienempien lasten kanssa takapihalla, jossa ei ollut aitaa lainkaan. Jos pienemmille (2 ja 3 vuotiaita) tuli pissahätä ja lapseni olisi tuonut heitä vessaan, tämä mies uhkasi väkivallalla. ("Annan sinulle niin kovasti selkään, ettet istu viikkoon"yms)

Hoitaja teki todella hienoja ruokia, siis ei sellaisia lapsille mieluisia. Oli syömispakko. Lasta istutettiin useita tunteja ruokapöydässä. ei saanut hiiskahtaakaan. Muut saattoivat alkaa askarrella tai katsella videoita,mutta yksi istui pöydässä.

Kerran pieni lapsi ei ehtinyt vessaan vaan pissasi kalliille villamatolle.(koko asunto oli kalustettu niin, ettei koskaan voisi ajatella, että siellä asuu perhepäivähoitaja) niin hoitaja tempaisi tätä selästä vaatteista, nosti ilmaan ja paiskasi lapsen vessaan. Karjui, että sinä pysyt siellä koko loppupäivän.
Hoitaja oli lisäksi ottanut yhteyttä neuvolaan tietämättäni. ilmoittanut, ettei lapseni syö tarpeeksi.
Neuvolasta sitten soitettiin minulle, että mikä tilanne meidän perheessä on, eikö ole rahaa ostaa ruokaa tms. Jarkytyin. soitin heti päivähoitotoimistoon. siellä oltiin erittäin neutraaleja. ei otettu todesta.
Kun sitten kuulin, että emme suinkaan olleet ainoat, joille hoitaja teki kiusaa, kidutti lapsia henkisesti jne, soitin uudelleen päivähoitotoimistoon. siellä nainen sanoi, että hänelle on tullut ennenkin valituksia tästä hoitajasta. hän vaan ajatteli, että kun tämä on niin lyhyt hoitojakso, että lapsi varmaan jaksaa olla sen ajan siellä. Kysyin, miksi hoitajaa suojellaan, jos kysymyksessä ei ole ensimmäinen laiminlyönti. ei osannut vastata.
En vienyt enää lasta tuolle hoitajalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu