Kouluampumisia käsittelevissä viesteissä poliisia on puolusteltu sillä, että poliisin suosituskirjeet (aseenostoluvat) Auviselle ja Saarelle eivät olisi estäneet verilöylyjä. Puolustajat väittävät, että suomessa saa ostettua pimeän aseen yhtä helposti kuin karkin kaupasta. Ironinen puolustus, koska jos se on totta ei poliisi todellakaan hoida sille annettuja perustuslaillisia tehtäviään kansalaisten suojelemiseksi. Laittoman (pimeän) aseen hallussapito on rikos. Miksi poliisi ei selvitä näitä rikoksia??? Pimeän aseen hallussapito jos näitä puolustajia on uskominen on jopa rattijuoppoutta yleisempi rikos.
Pimeät aseet
Wingael
151589
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Siinäpä sitä tekemistä poliisilla olisikin kun lähtisi ratsaamaan kansalaisia toreilla ja aitovierillä, kodeissa sun muualla luvattomia aseita etsien.
Poliisihan on järjestänyt ihan erillisiä "alan teemapäiviä" jolloin luvattomia aseita on halukkaat saaneet poliisiasemille tuoda ilman mitään seuraamuksia.
Usein luvattomat aseet ovat olleet luvallisia, omistajiltaan joko varastettuja tai omistaja on myynyt aseen eteenpäin.
Ulkomailta tulee aseita rikollispiireihin ja katukauppaan. Niiden määrästähän ei kukaan voi tietää mutta sanovat että jo muutamassa tunnissa voi hankkia aseen. Riippuen tietenkin asuinpaikasta.
ei kai se pimeiden aseiden ratsaaminenkaa sen kummempaa oo...HÄH
ja sen takia lähtee etsimään pimeetä asetta, niin auvisen ja saaren epäsosiaalisella luonteella se ei olisi onnistun. ei ne olis rikollisten suosimiin kohtaamispaikkoihin lähten. ja sitäpaitti aina kun ostat jotaa pimeetä, voit saada viinan sijasta vettä ja aseen sijasta vesipyssyn. ja myös sitäpaitti kun pimeän aseen myyjä on ammattirikollinen, niin heti se näkee ostajan naamasta, jos ostaja on psykopaatti, et toi kannattaa listii samantien ennenkuin se ehtii tappaa vaikka myyjän kouluu käyvän tyttären.
Aseet eivät maailmasta häviä koskaan. Ruuti on keksitty ja pysyy sellaisena.
Toivottavaa toki on että Suomessa aseet olisivat luvallisia koska vain luvallisia aseita voi kontrolloida.
Rajat ovat läntisestä Euroopasta jo hävinneet aika pitkälle. On turha luulla että Suomesta voisi tulla jonkinlainen "asetyhjiö", vaikka (luvalliset) aseet täällä yritettäisiinkin kieltää. Ja jos armeijalla ja poliisilla yms. on aseita niin kyllä niitä on muillakin. Ihmisiä ne poliisitkin ovat.
Tässä on uutisen pätkää vuodelta 2004, eli olettaa sopii että siitä tähänpäivään tilanne ei ole ainakaan parantunut, päinvastoin.
Eli oletetaan että noin 60000 luovutetaan poliisille.
Siis luovutetaan, taitavat olla tähtitieteelliset ne määrät joita ei luovuteta:)
Tuossa uutisessa voi siis luovuttaa myös "luvattomia räjähteitä", mutta taitavat olla aika pieniä ne määrät.
Helsingissä kerätään luvattomia aseita
28.02.2004 09:05
Luvattomien aseiden keräyskampanja alkaa Helsingissä ensi viikolla.
Helsingissä järjestetään ensi viikolla luvattomien aseiden, ammusten ja räjähteiden keräyskampanja. Poliisi uskoo, että aseita luovutetaan myös pääkaupungissa runsaasti. Koko maassa järjestettävissä alueellisissa keräyskampanjoissa niitä uskotaan kertyvän peräti 40000-60000.
> Kouluampumisia käsittelevissä viesteissä poliisia on puolusteltu sillä, että poliisin suosituskirjeet (aseenostoluvat) Auviselle ja Saarelle eivät olisi estäneet verilöylyjä.
Tarkoitat ilmeisesti aseenostoluvan epäämistä? Tuollaisella argumentilla (jollei laillista saa niin sitten laittomalla pistoolilla) on kyllä perusteltu nimenomaan käsiaseiden sallimista. Pelko on nyt suuri, että käsiaseet kielletään. En ole nähnyt täällä yhtään kommenttia, jossa poliisin päätöstä olisi erityisin argumentein puolusteltu. Ehkä ei vain ole sattunut silmään.
Mielestäni painavin puolustus poliisi töppäykselle on se, että päättävällä poliisiesimiehellä ei vain ollut harmainta aavistusta Saaren ajattelutavasta ja syvemmistä mielipiteistä. Edes Saaren käytös ei ilmeisestikään antanut mitään vihiä siitä mitä tämä ajatteli. En ihmettelisi vaikka Saari olisi ottanut muutaman rauhoittavan pillerin ennen puhuttelua. Sellainen on "ulkopuoliselle" poliisille aika mahdoton tilanne selvittää. yhdellä istunnolla.
> Puolustajat väittävät, että suomessa saa ostettua pimeän aseen yhtä helposti kuin karkin kaupasta. Ironinen puolustus, koska jos se on totta ei poliisi todellakaan hoida sille annettuja perustuslaillisia tehtäviään kansalaisten suojelemiseksi. Laittoman (pimeän) aseen hallussapito on rikos. Miksi poliisi ei selvitä näitä rikoksia??? Pimeän aseen hallussapito jos näitä puolustajia on uskominen on jopa rattijuoppoutta yleisempi rikos.
Pelkkä pimeiden aseiden etsiminen on luultavasti hidasta ja kallista puuhaa. Lisäksi siinä tarvittaisiin kotietsintäluvat aseen epäillyn haltijan tuttavien ja tuttavan tuttavienkin koteihin. Tuossa varmaankin pari keskeistä syytä. Mutta tiedä vaikka lakiin saataisiin pian helpottava muutos 2 raumalaisen, 9 jokelaisen ja 11 kauhajokisen koululaisen kuoleman ansiosta vaikka nuo nyt tapahtuivatkin laillisilla aseilla.
Vähän faktaa.
Pimeän aseen hallussapitäjä tietää syyllistyvänsä rikokseen. Siksi hän ei julkisesti tätä julistele, kuten ei huumausainekauppiaskaan omaa bisnestään. Eli molemmissa on kyse ns. piilorikollisuudesta.
Huumausainerikollisuuden kitkemiseen poliisi/yhteiskunta satsaa miljoonia ja satojen poliisien työpanoksen. Puhutaan kuitenkin, että vain noin 5 % aineista saadaa tästä huolimatta pois kentältä.
Jos poliisi ryhtyisi samalla lailla etsimään pimeitä aseita, kuin huumausaineitakin, niin yhteiskunnalta vaadittaisiin samanlainen satsaus niin euroina kuin uusina virkoinakin.
turhia menojaan ja osoittaa rahaa sinne missä sitä tarvitaan.
Käytäntö taitaa olla juuri päinvastainen. Poliisilta leikataan rahoja samalla kun meillä on koulutettuja poliiseja kortistossa. Se on tätä talousihmisten säästöä kun rahaa ei ole riittävästi vai olisiko kuitenkin?
Jokelan ja Kauhajoen jälkeen elämä kuitenkin jatkuu eteenpäin.
Virheistä pitää ottaa opiksi.
Poliisin pitäisi tehdä sitä ja tätä, ja olla jokapaikassa jokaista kunnon kansalaista suojelemassa samaan aikaan, lisäski varjostaa jokaista rikollista, rikolliseksi epäiltyä ja jokaista potentiaalista rikosentekijää sekä suurinta osaa Suomalaisista nuorista miehistä, keskustella koulun, sosiaalitoimen, armeijan, terveydenhuollon ja erityisesti psykologien kanssa jokaisesta tapauksesta perusteellisesti.
Kysyn vaan että millä ajalla ? Ja ketkä poliisit ?
Palkataanko puolet Suomalaisista poliiseiksi ?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=123&conference=4500000000000476&posting=22000000038242773
Suhteelisuudentajua noihin kouhotuksiin, pyydän !
suomi ei tarvi lisää apinan älykkyysosamäärän omaavia puskakyttiä. Ennemmin kannattaa vähentää näitä puskakyttiä, koska nyt toimillaan ne tukevat massamurhaajia. Kun nyt on nähty, että suomesta ei löydy ainuttakaan edes jollain tavalla nykymaailman menoa ymmärtävää poliisia, niin eikö silloin ainakin poliisin johto kannattaisi hankkia ulkomailta. Joku kuka osaa ennakoida ja napata yrittäjät ennekuin ne ehtivät tehdä mitään. Ainakin Englannin poliisi on toimillaan estänyt jo useita muslimien terrori-iskuja.
Poliisin pitäisi tehdä sitä ja tätä, ja olla jokapaikassa jokaista kunnon kansalaista suojelemassa samaan aikaan, lisäski varjostaa jokaista rikollista, rikolliseksi epäiltyä ja jokaista potentiaalista rikosentekijää sekä suurinta osaa Suomalaisista nuorista miehistä, keskustella koulun, sosiaalitoimen, armeijan, terveydenhuollon ja erityisesti psykologien kanssa jokaisesta tapauksesta perusteellisesti.
Kysyn vaan että millä ajalla ? Ja ketkä poliisit ?
Palkataanko puolet Suomalaisista poliiseiksi ? ***************************************************Auvinen ja Saari tiedottivat hyvinkin selvästi mitä tulevat tekemään jollei heitä estetä, eräälainen hätähuuto kummaltakin. Se , että poliisi ei laiskuttaan tai tyhmyyttään reagoinut kumpaakaan on FAKTA...ei poliisin tarvi vahtia jokaista suomalaista, riittää kun se kuuntelee ja toimii kuulemansa perusteella
> Poliisin pitäisi tehdä sitä ja tätä, ja olla jokapaikassa jokaista kunnon kansalaista suojelemassa samaan aikaan, lisäski varjostaa jokaista rikollista, rikolliseksi epäiltyä ja jokaista potentiaalista rikosentekijää sekä suurinta osaa Suomalaisista nuorista miehistä, keskustella koulun, sosiaalitoimen, armeijan, terveydenhuollon ja erityisesti psykologien kanssa jokaisesta tapauksesta perusteellisesti.
> Kysyn vaan että millä ajalla ? Ja ketkä poliisit ? Palkataanko puolet Suomalaisista poliiseiksi ?
> Suhteelisuudentajua noihin kouhotuksiin, pyydän!
Olet oikeassa. Eipä tuota juuri voi kiistää. Valtion veroeurot ei riitä puolen kansan jatkuvaan vahtimiseen. Sen vuoksi olen itse ollut käsiaseiden täyskiellon kannalla siitä asti kun kuulin Kauhajoen tapauksesta. Kun käsiaseita ei myydä, ei tarvita myöskään kahden poliisin työtunteja vieviä haastatteluja eikä kalliita erikoislääkärien lausuntoja. Käsiaseiden osalta siis.
Metsästysaseet jäävät tietysti vielä käyttöön, mutta niillä on paljon vaikeampi tehdä joukkomurhia kuin puoliautomaattipistoolilla.
täysliekkiin, eikä tarvitse murtokeikoilla peljätä että joku tulisi ase kourassa katsomaan, kuka tontilla mellastaa...
nussit sä sitä piippuun, tottakai, et sä muuten noin innokkaasti haluis pitää rakasta pyssyys
kotona aseen joka ampuu 22. kuteja, kaupasta saatavilla tarvikkeilla alle 2 tunnis joten ei se lupien saaminen oo niille psykopaatiille kovin tärkiää. jos räiskimään haluaa nii lähtee rauta kaupan kautta.