Linux on kalliimpi

"Asiantuntijoiden tuore selvitys selvittää ettei olekaan edullisempi vaihtoehto kehitysmaiden halpamikroihin. Selvityksen mukaan Linux on Windowsia kalliimpi.

Selvityksen ja laskelman on tehnyt Vital Wave Consulting. Selvityksessä lasketaan tietokoneiden kokonaishintaa kouluissa viiden vuoden aikajaksolla. Lopputulos oli se, että Linux-mikrot tulevat kalliimmiksikin kuin Windows-koneet."

Linux on siis asiantuntijoiden mukaan sekä kalliimpi, että myös turvattomampi kuin Windows.

"Uutispalvelu Informationweekin mukaan Nash kertoi verkkokeskustelussa taannoin, että huolimatta suuresta määrästä päivityksiä yhtiö on linuxia edellä. "Vuoden alusta alkaen Microsoft on korjannut 15 Windows Server 2003:a koskevaa haavoittuvuutta", Nash painotti. Nashin mukaan vastaavana ajanjaksona Redhat Enterprise Linuxin käyttäjät ovat joutuneet paikkaamaan 34 haavoittuvuutta ja Suse Enterprise Linux 9:n käyttäjät yli 78 haavoittuvuutta. Hän korosti myös, että paikkausten ei tulisi olla ainoa peruste määrittää, hoitaako Microsoft tietoturva-asioitaan. "Tämä on vain yksi mittari, mikä ei ota huomioon lainkaan kehitystä, jota teemme asiakkaiden tietoturvaopastuksessa, turvallisuuden hallinnassa ja innovatiivisten tietoturvajärjestelmien julkaisemisessa." Microsoft on viime aikoina pyrkinyt kiillottamaan kilpeään tietoturva-asioissa. Viimeksi yhtiö kertoi tällä viikolla aikeistaan ostaa tietoturvatalo Sybari. Newyorkilainen Sybari kehittää tietoturvasovelluksia Microsoft Exchange - ja Lotus Notes -palvelimille. Yhtiön sovellukset torjuvat muun muassa viruksia, matoja ja roskapostia."

ja

" Linuxin ystävä, tohtori Richard Ford on joutunut myöntämään, että Windows on Linuxia turvallisempi käyttöjärjestelmä.
Floridan teknologiainstituutissa työskentelevä Ford suoritti tutkimuksen Security Innovation -firmassa toimivan tohtori Herbert Thompsonin kanssa. Vastakkain olivat Windows Server 2003 ja Red Hat Linux. - Haavoittuvuuksien lukumäärä on paljon suurempi Red Hatin kohdalla. Olen suuri Linux-fani, ja minulla on Linux-palvelin kellarissa. Kun näin tulokset ensi kerran, luulin, että joku oli näpelöinyt tietokantaani, Ford toteaa uutispalvelu VNUNet.comin mukaan. Kaksikko selvitti molemmista käyttöjärjestelmistä raportoitujen haavoittuvuuksien määrän. Lisäksi tutkittiin todelliset ja keskimääräiset ajat päivitysten saapumiselle. Kaikissa kolmessa tapauksessa Windows voitti. Tutkijat myöntävät, että tuloksia voi tosielämässä vääristää muun muassa se, että Windows on suhteellisen houkutteleva kohde krakkereille, mutta kannustavat samaan hengenvetoon epäilijöitään toistamaan tutkimuksen ja kertomaan, jos virheitä löytyy. Ford ja Thompson julkaisevat akateemisen tutkimuksensa ensi kuussa."

http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=18726&tyyppi=1
http://www.itviikko.fi/jarjestelmat/2003/06/06/linux-palvelimien-hakkerointi-moninkertaista-windowsiin-verrattuna/20031954/7

Edes suomen armeija ei luota Linuxiin:
http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=21813&tyyppi=1
12572
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

"Microsoftin tilaama tuore selvitys väittää, ettei Linux olekaan edullisempi vaihtoehto kehitysmaiden halpamikroihin."

Micro$oftin tilaama selvitys, kuten myös moni muu Micro$oftille suopea selvitys. Kaikenlaista M$n täytyy yrittää kiillottaaksen kilpeänsä. Rahaa M$llä on, koska se on huijannut ihmisiä vuosikymmeniä.

"Edes suomen armeija ei luota Linuxiin:"

Suomen armeijan kotisivut ovat Linux-palvelimella. http://toolbar.netcraft.com/site_report?url=http://www.mil.fi.

Äänestä

Samaa taattua vanhaa Pentti Nelonen paskaa.

Äänestä

"Selvityksen kohdalla on hyvä muistaa se, että se on Microsoftin maksama. Myös työvoimakustannusten määrän korkeus on herättänyt kysymyksiä."

Äänestä

Kun luin tuon uutisen Tietokoneesta arvasin heti että kohta Pentti rummuttaa sitä täällä ja kun sitten avasin suomi24:n niin johan oli Pentti pureutunut jälleen asiaan ;D ;D

Ensinnäkin tuosta voi heti sanoa että uutinen on täyttä skeidaa sillä se on Microsoftin "tilaama" eli maksettu juttu. Uutisen lopussahan mainittiinkin että se ei ole herättänyt luottamusta, mikset Pentti maininnut siitä?

Toisekseen mitä tulee suomen armeijaan niin kyseessä oli TYÖASEMAT eli työpöytäkoneet pölvästi. kriittisemmät palvelut pyörivät Linuxilla, tässä Pentillekin päivitettyä tietoa

http://www.mil.fi/ruotuvaki/index.dsp?pid=1967

Tässä mil.fi palvelimia

http://uptime.netcraft.com/up/graph?site=www.mil.fi

Arvaatkos Pentti millä yhdysvaltain armeija simuloi taistelukenttää?

http://www.digitoday.fi/data/2004/08/18/pentagon-simuloi-taisteluita-linux-ryppailla/200412643/66

Kävitkö Pentti itse armeijan vai pistettiinkö sut lättäjalkana maitojunalla takaisin kasvamaan?

Äänestä
  • No varmaan Pena ei ole armeijan tamineita ylleen pukenut, ellei hänellä ole kaapissaan Boreuksesta (ent. Valtion pukutehtaalta) tilattua maastopukua, joka on sama kuin armeijan käyttämä.

    Tai mistäpä sitä tietää, vaikka Pena käy joka sunnuntai paikallisessa Pelastusarmeijassa kuulemassa Herran sanaa.

    Äänestä

Jos Pentti voisi hieman selittää miten hänen mukaansa ilmaiseksi raatavan talkooväen palkkakustannukset nyt sitten tekeekin Linuxista jopa surullisenkuuluisaa Windowsia kalliimman? ;)

Äänestä

Osiantuntijat ja tutkimukset ovat ihmeellisiä. Kannattaa tarkasti ottaa selvää kuka tutkimuksen on tilannut, tehnyt ja miten toteutettu!!!

Tuossa olen autokauppoja kierrellyt ja jokaisen merkin edustajilla on näyttää tutkimustuloksia jotka todistaa juuri heidän autojen olevan kestävimpiä ja turvallisimpia... merkkien omia testejä joten hmmmmm...

Äänestä

Pentti Nelosesta tulee mieleeni takavuosien Spede-Show, jossa Spede, Simo ja Vesku selasivat vanhoja sanomalehtiä. Kyseessä oli siis Vanhojen sanomalehtien katsaus.

Pentti Nelonen postaa vanhoja uutisia asioista, jotka ovat jo ajat sitten korjattu. No tiedoksi Pentti Nelonen, että viimeistään ensi viikolla pyörii tässä koneessa Ubuntu.

Äänestä

Jotenkin onnistut aina keräämään isot määrät vihaisia vastauksia vaikka kaikki tietävät sinut trolliksi. Silti sama vitsi jaksaa aina naurattaa =). Keksi tosin välillä jotain uutta ja käytä mielikuvitusta. Rupee käymään vanhaksi muuten.

*päivittää penan troll-hammerin versioon 1.1* Heiluta sitä!

Äänestä

Ubuntu linux 0€
Open SUSE 0€
Mandriva linux 0€
Damn Small Linux 0€

Eikö olekin kallista?
Valitkaa ihmeessä halvempi
Windows Vista Ultimate 500€!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pentti Nelonen kirjoitti:

"Asiantuntijoiden tuore selvitys selvittää ettei olekaan edullisempi vaihtoehto kehitysmaiden halpamikroihin. Selvityksen mukaan Linux on Windowsia kalliimpi.

Selvityksen ja laskelman on tehnyt Vital Wave Consulting. Selvityksessä lasketaan tietokoneiden kokonaishintaa kouluissa viiden vuoden aikajaksolla. Lopputulos oli se, että Linux-mikrot tulevat kalliimmiksikin kuin Windows-koneet."

Linux on siis asiantuntijoiden mukaan sekä kalliimpi, että myös turvattomampi kuin Windows.

"Uutispalvelu Informationweekin mukaan Nash kertoi verkkokeskustelussa taannoin, että huolimatta suuresta määrästä päivityksiä yhtiö on linuxia edellä. "Vuoden alusta alkaen Microsoft on korjannut 15 Windows Server 2003:a koskevaa haavoittuvuutta", Nash painotti. Nashin mukaan vastaavana ajanjaksona Redhat Enterprise Linuxin käyttäjät ovat joutuneet paikkaamaan 34 haavoittuvuutta ja Suse Enterprise Linux 9:n käyttäjät yli 78 haavoittuvuutta. Hän korosti myös, että paikkausten ei tulisi olla ainoa peruste määrittää, hoitaako Microsoft tietoturva-asioitaan. "Tämä on vain yksi mittari, mikä ei ota huomioon lainkaan kehitystä, jota teemme asiakkaiden tietoturvaopastuksessa, turvallisuuden hallinnassa ja innovatiivisten tietoturvajärjestelmien julkaisemisessa." Microsoft on viime aikoina pyrkinyt kiillottamaan kilpeään tietoturva-asioissa. Viimeksi yhtiö kertoi tällä viikolla aikeistaan ostaa tietoturvatalo Sybari. Newyorkilainen Sybari kehittää tietoturvasovelluksia Microsoft Exchange - ja Lotus Notes -palvelimille. Yhtiön sovellukset torjuvat muun muassa viruksia, matoja ja roskapostia."

ja

" Linuxin ystävä, tohtori Richard Ford on joutunut myöntämään, että Windows on Linuxia turvallisempi käyttöjärjestelmä.
Floridan teknologiainstituutissa työskentelevä Ford suoritti tutkimuksen Security Innovation -firmassa toimivan tohtori Herbert Thompsonin kanssa. Vastakkain olivat Windows Server 2003 ja Red Hat Linux. - Haavoittuvuuksien lukumäärä on paljon suurempi Red Hatin kohdalla. Olen suuri Linux-fani, ja minulla on Linux-palvelin kellarissa. Kun näin tulokset ensi kerran, luulin, että joku oli näpelöinyt tietokantaani, Ford toteaa uutispalvelu VNUNet.comin mukaan. Kaksikko selvitti molemmista käyttöjärjestelmistä raportoitujen haavoittuvuuksien määrän. Lisäksi tutkittiin todelliset ja keskimääräiset ajat päivitysten saapumiselle. Kaikissa kolmessa tapauksessa Windows voitti. Tutkijat myöntävät, että tuloksia voi tosielämässä vääristää muun muassa se, että Windows on suhteellisen houkutteleva kohde krakkereille, mutta kannustavat samaan hengenvetoon epäilijöitään toistamaan tutkimuksen ja kertomaan, jos virheitä löytyy. Ford ja Thompson julkaisevat akateemisen tutkimuksensa ensi kuussa."

http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=18726&tyyppi=1
http://www.itviikko.fi/jarjestelmat/2003/06/06/linux-palvelimien-hakkerointi-moninkertaista-windowsiin-verrattuna/20031954/7

Edes suomen armeija ei luota Linuxiin:
http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=21813&tyyppi=1

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu