Jyväskylän kela

Joskus tuntuu, miten tuo kyseinen kela vain haluaa vaikeuttaa ihmisten elämää. Selvitystä saa laittaa milloin mistäkin asiasta. Nytkin esim. laskin, että tämän viikon jälkeen tulee täyteen kolme kuukautta, joilta ei ole maksettu työmarkkinatukea ollenkaan!! Ilmeisesti kela vieläkin laskeskelee miten paljon kuuluu maksaa heinäkuulta, koska olin muutamia päiviä työssä silloin. Uusia papereita mm. elokuun työ/työttömyyspäivistä ei ole edes postitettu minulle. Alkaa pikkuhiljaa väsyä tähän touhuun!!

Viikko kestää ensin lukea lähetetyt paperit, jonka jälkeen laitetaan lisäselvityspyyntöä. Sitten menee viikko ja taas lisäselvityspyyntö, ja sitten asian käsittely kuukauden päästä siitä.
Tääkö on ihmisarvoista kohtelua sivistysvaltiossa?!
251434
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Samanlaisia ongelmia myös.

Äänestä

2 Kertaa on tililtäni hävinnyt rahoja, noin 120€
Ei lukenut tiliotteella tai tullut kotiin mitään viestiä mistä johtui rahojen väheneminen tilillä, myöhemmin sain selville että kela oli vienyt ne eikä selitellyt että mikä oli syy.

Äänestä
  • Ei Kela, eikä kukaan muukaan voi sinun tililtäsi rahoja ottaa.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Ei Kela, eikä kukaan muukaan voi sinun tililtäsi rahoja ottaa.

    luuletko että oon joku saakelin kesra joka ei osaa seurata mihin rahat menee? Kelalla tuntuu tosiaan olevan valta ottaa mitä haluaa se on 2 kertaa käynyt toteen joten turha siellä aukoa jos mistään tajua niin pidä turpas kiinni.

    Äänestä

  • pankista tai kelasta? Kyllä asioihin vastauksen saa kun asiallisesti kysyy!

    Äänestä

  • asiasta kirjoitti:

    pankista tai kelasta? Kyllä asioihin vastauksen saa kun asiallisesti kysyy!

    Enkö jo kirjoittanut että kela on vienyt? Eikö se viitannut että tiedän minne rahat on mennyt, mitä?
    En syyttä kelaa hauku, nääs heti kun huomasin niin pankista kysäisin.

    Äänestä

  • Selvinnyt on. kirjoitti:

    Enkö jo kirjoittanut että kela on vienyt? Eikö se viitannut että tiedän minne rahat on mennyt, mitä?
    En syyttä kelaa hauku, nääs heti kun huomasin niin pankista kysäisin.

    on mahdollista ja luvallista ottaa rahaa jonkun toisen tililtä, olisitten kysymyksessä kela tai mikä tahansa.

    Äänestä

  • Ei kela vie kenenkään tililtä rahoja, korkeintaan voi vähentää maksussa olevaa määrää, jos sulle on maksettu tukia liikaa pentu. Itse siis oot ollut syypää. Ei Kela voi niitä rahoja tililtä viedä ilman ulosottoa.

    Turha valittaa Kelasta. Mitäs et osaa hankkia itelles töitä. Ei sitä rahaa tarvi Kelastakaan liian helposti saada. Onpa sullakin ees jotain tekemistä, kun asioitas hoitelet virastojen kaa.

    Äänestä

  • mahdotonta kirjoitti:

    Ei kela vie kenenkään tililtä rahoja, korkeintaan voi vähentää maksussa olevaa määrää, jos sulle on maksettu tukia liikaa pentu. Itse siis oot ollut syypää. Ei Kela voi niitä rahoja tililtä viedä ilman ulosottoa.

    Turha valittaa Kelasta. Mitäs et osaa hankkia itelles töitä. Ei sitä rahaa tarvi Kelastakaan liian helposti saada. Onpa sullakin ees jotain tekemistä, kun asioitas hoitelet virastojen kaa.

    ...kateellinen ja katkera.

    Äänestä

  • siitä miten kirjoitti:

    on mahdollista ja luvallista ottaa rahaa jonkun toisen tililtä, olisitten kysymyksessä kela tai mikä tahansa.

    Ja ei viittinyt niiden kanssa alkaa kinastelemaan ja syytä kyselemään kun tietää että häviää sen taistelun:(

    Äänestä

  • :....::... kirjoitti:

    Ja ei viittinyt niiden kanssa alkaa kinastelemaan ja syytä kyselemään kun tietää että häviää sen taistelun:(

    koko totuutta, sillä ei tililtäsi voi kukaan viedä rahojasi luvatta, jos ne tililläsi on?

    Äänestä

  • kertoa kirjoitti:

    koko totuutta, sillä ei tililtäsi voi kukaan viedä rahojasi luvatta, jos ne tililläsi on?

    ..ei niin voi tehdä

    Äänestä

  • kertoa kirjoitti:

    koko totuutta, sillä ei tililtäsi voi kukaan viedä rahojasi luvatta, jos ne tililläsi on?

    Hyvä on jos siihen uskotte että kukaan muu ei rahojanne voi viedä tililtä. Ja toivon myöskin että siellä pysyy rahanne, totuus vain on että rahoja hävisi eikä selitystä tullut, mitään en kertomatta jättänyt. Eipä minullekkaan aiemmin noin ollut käynyt jos kela oli liikaan jotain maksanut niin peri laskulla takaisin.
    Saa nähdä miten jatkossa jos taas vahingossa ite tekevät virheen niin vievätkö tililtä suoraan vaiko perivät laskulla, nähtäväksi jää. Mut hyvää talven odottelua, tosin eipä taida talvi tulla ennen tammikuuta.

    Äänestä

  • mahdotonta kirjoitti:

    Ei kela vie kenenkään tililtä rahoja, korkeintaan voi vähentää maksussa olevaa määrää, jos sulle on maksettu tukia liikaa pentu. Itse siis oot ollut syypää. Ei Kela voi niitä rahoja tililtä viedä ilman ulosottoa.

    Turha valittaa Kelasta. Mitäs et osaa hankkia itelles töitä. Ei sitä rahaa tarvi Kelastakaan liian helposti saada. Onpa sullakin ees jotain tekemistä, kun asioitas hoitelet virastojen kaa.

    Pentu olet ite, vähän kuule on vaikea töitä tehdä jos selkä meni paskaksi armeijasta ja siitä on kohta 15 vuotta, etä kuka se pentu oli? Mieti vähän mitä kirjoittelet.

    Äänestä

tallaisen virastojen mielivallan ja byrokratian takia tapahtuu kauhavan tapaisia juttuja,ja ei 2 ilman kolmatta sanotaan,niin kauan kun tavallista ihmistä painavat herrat ym byrokraatit ei koskaan voi sanoa ei koskaan enää.

Äänestä
  • Kanssa joutunut kelna ja kelan lääkäreiden johdosta todella huonoon kuntoon taloudellisella ja henkisellä tavalla,samaa tapahtunut työvoimatoimistossa.

    Äänestä

  • poljettu.. kirjoitti:

    Kanssa joutunut kelna ja kelan lääkäreiden johdosta todella huonoon kuntoon taloudellisella ja henkisellä tavalla,samaa tapahtunut työvoimatoimistossa.

    Niinpä! Itsekin oon saanut harmaita hiuksia, kun joutuu koko aika pähkäilemään taloudellisia asioita.
    Jos vanhempani ja sukulaiseni eivät asuisi samassa kaupungissa, en tiedä miten olisin taloudellisesti pärjännyt. Samaan kastiin kuuluu myös työvoimatoimisto. Tiedän tapauksia missä ihmisiä uhkailtu karenssilla, kun on vaihdettu huonopalkkainen osapäivätyö parempipalkkaiseen säännölliseen työhön. Eihän siinä ole mitään ideaa?! Samoin jos otan vastaan osapäivätyön, jonka itse olen etsinyt, niin mun täytyy tehdä selvitys miten aion osapäivätyöni hoitaa, jos työkkäri tarjoaisi minulle kokopäivätyötä. Mutta jos vaihdat itse etsimäsi osapv työn itse etsimääsi kokopv työhön, uhkaillaan karenssilla!
    Ketä mielenvikasia siellä oikeen on töissä?!

    Äänestä

  • Olen harvinaisen samaa mieltä! Juuri tämmöinen ihmisten kyykyttäminen ja ala-arvoinen kohtelu, tapahtuu se sitten työssä, koulussa tai vaikkapa kelan toimesta saa ihmiset kiukustumaan ja tekemään mielivaltaiseltakin tuntuvia tekoja.

    On se kumma, että saa omia rahojaan odotella kuukausi tolkulla kun vuokrakin pitäisi maksaa. Juuri tällä tavalla ihmisistä tehdään pahimmassa tapauksessa kodittomia ja syrjäytyneitä köyhiä, jotka purkavat ahdistuneisuuttaan väkivallalla ja alkoholin avulla.

    Äänestä

Tässä lähiaikoina oli Keski-Suomalaisen lyhyet palstalla juttu jossa Kelan virkailija käski asiakasta hankkimaan todistuksen mutta ei osannut sanoa minkä todistuksen ja mistä!!!
Että sellasia työntekijöitäkin siellä...

PS.Saunan takana on vielä tilaa...

Äänestä
  • Luin ko kohdan! Ei voi kuin ihmetellä tuota touhua!
    Itselläkin mahdollinen asunnon vaihto edessä, mutta mistä ihmeestä saat rahat takuu vuokraan ja vuokriin, kun saa odotella päätöksiä kuukausi tolkulla!! Kelan piti laskea 17.9. mennessä, paljon saan sieltä tukea, kun olen ollut kesällä työssä. Vieläkin tässä odottelen sitä päätöstä ja rahoja heinäkuulta.

    Äänestä

mikset mene töihin kun pitää yhteiskunnan harteilla elää? töitä riittää aina tekijälle!

Äänestä
  • Sieltä huudellaan kultalusikka hanurissa että mene töihin,taitaa olla neitien kataisen ja neiti vanhasen apupoika,joka myös irtaantunut suomalaisten todellisuudesta.

    Äänestä

  • Jos olisit lukenut viestini, niin olisit huomannut, että olen ollut kesän ajan töissä! Esim. elokuulta en saanut tukea ollenkaan, koska palkka ylitti sen rajan. Heinäkuu jäi vajaaksi, jolloin sain soviteltua rahaa. Valitettavasti muuta rahakkaampaa työtä en saanut. Ja tiedoksi vain, että kovasti olen hakemassa tässä töitä, mutta niin kuin varmaan tiedät, niin päätösten tekeminen haastatteluineen ym. voi viedä jonkun aikaa. Ja jos yhtään olisit perehtynyt Jyväskylän työtilanteeseen, ymmärtäisit että työpaikkoja ei ole joka oksalla, vaan kassaneidinkin paikasta joutuu kilpailemaan useiden, useiden hakijoiden kanssa.

    Äänestä

  • Ongelmia?! kirjoitti:

    Jos olisit lukenut viestini, niin olisit huomannut, että olen ollut kesän ajan töissä! Esim. elokuulta en saanut tukea ollenkaan, koska palkka ylitti sen rajan. Heinäkuu jäi vajaaksi, jolloin sain soviteltua rahaa. Valitettavasti muuta rahakkaampaa työtä en saanut. Ja tiedoksi vain, että kovasti olen hakemassa tässä töitä, mutta niin kuin varmaan tiedät, niin päätösten tekeminen haastatteluineen ym. voi viedä jonkun aikaa. Ja jos yhtään olisit perehtynyt Jyväskylän työtilanteeseen, ymmärtäisit että työpaikkoja ei ole joka oksalla, vaan kassaneidinkin paikasta joutuu kilpailemaan useiden, useiden hakijoiden kanssa.

    elättää itsensä omalla työllääan. Tuet ovat viimeinen vaihtoehto, jonkun pitää sekin työ tehdä mistä nämä tuet maksetaan!

    Äänestä

  • että ihminen kirjoitti:

    elättää itsensä omalla työllääan. Tuet ovat viimeinen vaihtoehto, jonkun pitää sekin työ tehdä mistä nämä tuet maksetaan!

    ei ennen vanhaankaan mitään keloja ja sosiaaliturvia ollut, sillon oli PAKKO käydä kiertelemässä paikasta toiseen kysymässä töitä tai jos ei löyty niin vaikka kiillotti kenkiä kadulla. nykypullamössöt taas nyhjöttää kotona kun kukaan ei pakota hakemaan töitä ja odotetaan että työnantajat soittaa kotia vaikka sinne töihin pitää mennä itse!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Ongelmia?! kirjoitti:

Joskus tuntuu, miten tuo kyseinen kela vain haluaa vaikeuttaa ihmisten elämää. Selvitystä saa laittaa milloin mistäkin asiasta. Nytkin esim. laskin, että tämän viikon jälkeen tulee täyteen kolme kuukautta, joilta ei ole maksettu työmarkkinatukea ollenkaan!! Ilmeisesti kela vieläkin laskeskelee miten paljon kuuluu maksaa heinäkuulta, koska olin muutamia päiviä työssä silloin. Uusia papereita mm. elokuun työ/työttömyyspäivistä ei ole edes postitettu minulle. Alkaa pikkuhiljaa väsyä tähän touhuun!!

Viikko kestää ensin lukea lähetetyt paperit, jonka jälkeen laitetaan lisäselvityspyyntöä. Sitten menee viikko ja taas lisäselvityspyyntö, ja sitten asian käsittely kuukauden päästä siitä.
Tääkö on ihmisarvoista kohtelua sivistysvaltiossa?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu