Koko peruskoulun aika. Opiskelen nyt ammattikoulussa ja kaikki on hyvin, vaikka ikuiset traumat onkin. Minua nimiteltiin kaikin mahdollisin tavoin ja hakattiin lähes päivittäin. Nimittely ja hakkaaminen jatkui vapaa-ajallakin esim: käydessäni kaupassa. Ala-asteella sanottiin vain "pienen nahistelun" olevan normaalia peruskoulussa. Se ei todellakaan ollut pientä. Kiusaajat mursivat ranteeni kahdesti.
Jouduin jopa 8. luokan jälkeen vaihtamaan koulua, koska kiusaaminen oli niin pahaa. Koulun rehtori haukkui minua tilaisuudessa, missä kiusaamistani puitiin. Itkin lähes koko keskustelun ajan, koska rehtorin sanat sattuivat. Asiaan puuttuivat myös sossut jotka sanoivat minua "säälittäväksi kakaraksi" pahan oloni takia.
Olin todella masentunut ja ahdistunut. Öisin ei juuri uni tullut, kun kouluun pelotti lähteä. Masennus on kuitenkin nyt hieman hellittänyt ja jaksan käydä koulua.
Koulunvaihtokaan ei auttanut, koska edellisen koulun pas*iaiset puhuivat minusta pahaa uuteen kouluun.
Toivotankin voimia teille kaikille kiusatuille. Ottakaa asia rohkeasti esiin. Vaikka minun tapauksessani parannusta ei tullut, voi teidän kohdallanne olla paremmin. :)
Jouduin jopa 8. luokan jälkeen vaihtamaan koulua, koska kiusaaminen oli niin pahaa. Koulun rehtori haukkui minua tilaisuudessa, missä kiusaamistani puitiin. Itkin lähes koko keskustelun ajan, koska rehtorin sanat sattuivat. Asiaan puuttuivat myös sossut jotka sanoivat minua "säälittäväksi kakaraksi" pahan oloni takia.
Olin todella masentunut ja ahdistunut. Öisin ei juuri uni tullut, kun kouluun pelotti lähteä. Masennus on kuitenkin nyt hieman hellittänyt ja jaksan käydä koulua.
Koulunvaihtokaan ei auttanut, koska edellisen koulun pas*iaiset puhuivat minusta pahaa uuteen kouluun.
Toivotankin voimia teille kaikille kiusatuille. Ottakaa asia rohkeasti esiin. Vaikka minun tapauksessani parannusta ei tullut, voi teidän kohdallanne olla paremmin. :)
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei ihme ettei monikaan uskalla sanoa mitään :( Voi sinua kun olet kestänyt kaiken tuon. Etkä ole sitä ansainnut :( Kiusaajat ansaitsevat kunnon rangaistuksen. Minulle tänään yks mukava kaveri sanoi että hän ei uskalla tai halua mennä kouluun kun häntä potkitaan ja lyödään :( Tuli kauhean paha mieli. Ei ollu sillä Rehtorilla kaikki päässä kohillaan, Sossun tätilläkään ei ollut kyllä kaikki päässä kohillaan.
Säälittävää miten aikuiset ihmiset käyttäytyy noin.
Koska tuo kiusaaminen noissa kouluissa loppuu???
Jouduin vaihtamaan koulua viidennellä luokalla, koska edellisessä koulussa yhdistettiin luokkia. Tästä se kurjuus alkoi....
Uuden luokkani opettaja ei tuntenut sanoja kuri, järjestys, työrauha ja turvallisuus.
Luokalla oli jo valmiiksi tyttö jota kiusattiin, mutta minä sain liittyä tähän joukkoon muutaman kuukauden jälkeen.
Kaikki alkoi ensin hyvin pienesti. Vähän tönimistä ja haukkumista ulkonäöstä ym. Kun en reagoinut asiaan millään lailla, alkoi fyysinen kiusaaminen. Ensimmäiset jäljet sain nenääni. Sen jälkeen putosin rappuset alas, sain kivestä päähän ja jopa tuolista. Sitten mittani tuli täyteen. Jäin koulusta pois.
Kerroin kotona vanhemmilleni, että en halua mennä enää kouluun. Äitini kysyi syytä ja kun vihdoin ja viimein kaikki selvisi, äitini ei päästänyt minua kouluun. Hän soitti heti seuraavana päivänä useaan otteeseen kouluun ja pyysi saada puhua opettajan kanssa. Opettajalla oli kiire. En vaan ymmärrä mihin...
Kun äitini pyyntöihin ei vastattu, hän otti puhelun rehtorille ja sitten alkoi tapahtua.
Ainut huono puoli tässä ratkaisussa oli se, että seuraava kiusaajani olikin itse opettaja.
Kun tämä tapahtui, nousin itse vastarintaan.
Taistelin viimeiset kuukaudet viidennestä luokasta niin luokkatovereitani kuin opettajaanikin vastaan. Arvosanani laskivat kuin lehmän häntä, mutta en välittänyt. Pääasia kunhan en saisi ehtoja mistään, muuten minua ei koko koulu enää kiinnostanut.
Keväällä pidimme rehtorin kanssa pitkän juttutuokion, jonka johdosta kuudesluokka alkoi vähän rauhallisemmin.
Yksi syy tähän rauhallisuuteen oli se, että ne pahimmat kiusaajat joutuivat koulusta pois. Ja näitä oppilaita opettajani kuvasi aivan normaaliksi lapsiksi. Huh huh.
Kuudennen luokan alussa kävi myös onneksi niin, että opettajamme jäi pitkälle sairaslomalle ja sijaisopettajamme oli todella ihana ja kuria pitävä mies. Silloin kun kaikki meni hyvin ja osasimme olla kiltisti, hän oli todella mukava. Mutta, tilanteen vaatiessa hän osasi myös olla tiukka. Silloin ei naurattanut. Enkä muista saaneeni semmoisista hetkistä minkäänlaisia traumoja. Itse asiassa olin helpottunut ja tunsin oloni turvalliseksi, koska huomasin, että opettaja oikeasti välittää siitä mitä luokassa tapahtuu. Tätä tasapainoista koulunkäyntiä kesti muutaman kuukauden, mutta kun oikea luokanopettajamme palasi takaisin, valui kaikki se turvallisuuden tunne viemäristä alas.
Oltiin taas samassa pisteessä.
Minä taistelin ja opettaja viis välitti siitä mitä tapahtui.
Kuvitelkaa tämmöinen tilanne omalle kohdallenne.
Tämä kyseinen opettaja jatkoi samaa tyyliä vielä vuosia sen jälkeen kun olin itse päässyt pois ala-asteelta. Mieleni teki käydä hänen juttusillaan, mutta tajusin, että mikäli hän ei itse vanhempana ihmisenä tajua tilanteen vakavuutta, on siihen turha enää sotkeentua.
Parempi on kertoa omasta kokemuksestaan ja kehottaa lapsien vanhempia ottamaan yhteyttä kyseisen opettajan esimiehiin.
Tämä tarinani oli pitkä, mutta ei tämmöisiä asioita voi lyhyesti kertoa.
Toivon hartaasti, että kaikki heräisivät tähän todellisuuteen ja tekisivät jotain, että lapsillamme olisi hyvä ja turvallinen olo.
Kiusaaminen on todella ala-arvoista ja osoittaa tekijässään vain sen, että hän on jäänyt ilman huolenpitoa ja rakkautta.
Jokainen meistä tarvitsee rakkautta!