Tuomitkaa minut

Pitemmän aikaa minulla on ollut ongelmia vanhimman pojan kanssa. Pojan ollessa 7 erosin pojan isästä ja eron tohinassa poika jäi vähemmälle huomiolle, sai ns. tehdä mitä halusi. Emme jaksaneet pitää kuria pojalle ja nyt sen seuraukset nähdään. Isänsä ei ota enään mitään kantaa kasvatukseen.
Kaiken jälkeen ja minulle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kun antaa oma poikani huostaanottoon, poika on nyt 14 ja asuu lastenkodissa ja saa sieltä lisää kaltaisiaan kavereiksi. On kotona joka toinen viikonloppu mutta varastaa kaiken mitä irti lähtee ja vaihtaa rahaksi kenen lie kanssa. Kokeilimme kotona asumista mutta kuukauden päästä olin jo niin väsynyt että ei siitä tullut mitään. Vaikka poika kuinka lupaa parantaa tapansa ja muuttua mutta ei, sitä kestää korkeintaan vuorokauden kun taas on jotain tapahtunut. Naapurilta hän varasti suuren summan rahaa kun huomasi että heidän ovensa oli auki eikä ketään näkynyt missään. Karkailee yhtenään ja lintsaa koulusta. Haukkuu opettajat ja hakkaa pikkuveljeään jos tämä ei anna viikkorahojaan.

Surullista sanoa mutta olen kähes varma että vanhin poikani on vielä joskus vankilassa. En ymmärrä mikä on mennyt vikaan koska nuorempi poika on "kunnon kansalainen".
Lisäyksenä vielä että kotiolot ovat ns. ihan tavalliset. Käyn töissä, en käytä alkoholia, punainen tupa ja perunamaa...

Mitä tein väärin? Tuomitkaa nyt minut ja kertokaa missä meni vikaan! Miten lapset voivat olla niin erilaisia? Voiko lapseni enää selvitä kierteestä? Voinko minä selvitä kierteestä?
541248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

usko että kaikki vielä järjestyy

Äänestä

vain pojallesi ja hänen pikkuveljelleen ratkaisuistasi. Alappa vielä sinne esittää marttyyriä ja katso, kuinka saat heidät vielä avuttomampaan tilanteeseen ylisuuren taakkansa ja vastuunsa edessä.

Äänestä

Kun räkänokka täyttää 15 niin on jo rikosoikeudellisessa vastuussa eli kyllä se häkki heilahtaa varmaan muutaman vuoden sisällä. Tietysti olisi hyvä, että tuollaista joku isompi kolli vetäisi kerralla turpaan niin, että miettisi ehkä seuraavan kerran ennen kuin hakkaa pikkuveljeään.

Äänestä
  • mitäpä tuota tuomitsemaan. Tosin yhteiskunnalta luulisi löytyvän halvempia keinoja lasten ja perheiden auttamiseen kuin huostaanotot ja rikosoikeudelliset vastuut lapsen tulevaisuuden näkyminä.

    Ei lastenkodissa, jossa lapseni on, kukaan varastele tai tee rikollisia asioita, ainakaan toistaiseksi.

    Äänestä

esimerkki, että siihen jaksamiseen ei apua ole saatavilla. Vaikean murkun kanssa on todella vaikeaa. Tiedän, kun itsekin kamppailen joka ikinen päivä ja töihin menen lepäämään. En aio luovuttaa. Se olisi murkkuni tuho.

Äänestä

en tuomitse,mutta vastaan kysymykseesi että mitä teit väärin. vastaat itse kysymykseesi viestisi kolmella ensimmäisellä rivillä.

Äänestä
  • eroamaan v. 1987 valtion virassa olevasta, juopottelevasta ja mua ja lapsia pieksävästä miehestäni, pojat olivat silloin 6 ja 11v.
    Ei sossu ottanut huostaan, kerran jouduimme poikieni kanssa sinne puhutteluun, kun mies oli "ikävöinyt muka lapsiaan" ja halunnut heidän mielipiteitään, pojat kertoivat sossuille, että ovat äidin kaa ja sillä sipuli.

    Totuus oli, että olin ns. yksinhuoltaja aina, koska mies oli joka messissä menossa työnsä puolesta, kävi kotona vaahteita vaihtamassa ja menox vaan niin kilpailuihin kuin muihin edustuksiin, minä hoidin kodin, työni ja lapset hoitoon jne.!
    Tekee pahaa tämä nyky-yhteiskunnan systeemi, kun ajatellaan, miten nopeasti sossu toimii ja tuntuu että miten vähästä lapset joutuu kotoaan pois, kun lukee näitä juttuja!
    Silloin aikanaan nuorempi sanoikin mulle, että, äiti on ihanaa, kun ei tarvi pelätä missä kunnossa isä tulee kotiin ja mitä tekee, saa nukkua rauhassa, vaikka alussa painajaisia olikin hällä öisin!
    Vanhempi poikanikin sai tosi kavereita koulussa ja itse maksoin koulutuksen hänellekkin, on ihan hyvässä ja itselleen sopivassa ammatissa, samoin nuorempi, isänsä maksoi (milloin jaksoi) elatusmaksuja hammasta kiristellen, no sossuhan aina laskuja lähetteli!
    Toivon tsemppiä kaikille niin yksin kyin parihuoltajillekkin!
    Koettakaa jaksaa ja yrittäkää jutella lastenne kaa, vaikka vastaan saattekin kaikkea,
    suurimmalla osalla elämä parantaa luonnetta!
    Voimia!

    Äänestä

Vertaa heidän luonnettaan varhaislapsuuden ajalta, ovatko he erilaisia ja jos ovat, niin millä tavalla se ilmenee. Kyllä luonne-erot näkyvät jo vauvana, toinen on rauhallinen, toinen aktiivinen touhuaja, toinen vaativa, toinen tarvitsee seuraa ja virikkeitä vähemmän. Oliko vanhempi ylivilkas pienenä? Onko nuorempi samanlainen?

Syyllistäminen on aivan turhaa, hyödytöntä ja järjetöntäkin, mutta ole itsekin realistinen, että et turhan paljon syyllistä itseäsi. Hyvin monet lapset selviävät vanhempien aviokriisistä ihan ilman väärille raiteille menoa, vaikka heitä ei olisi jaksanut vaikeaan aikaan olla koko ajan kieltämässä, kasvattamassa ja ohjaamassa oikeaan suuntaan.

Ja sitten on niitä tapauksia, joiden perässä on saanut juosta siitä asti kun lapsi oppi kävelemään. Vaikka kuinka kasvattaisi ja ohjaisi, olisi johdonmukainen rajojen laittamisessa niin tuntuu, että aina ei sekään riitä. Tätä tarkoitin sillä, että älä syyllistä itseäsi liikaa, jos tällaisesta lapsesta on kyse. Turha syyllisyys musertaa sinua ja on vain vaikeampi jaksaa tässä tilanteessa, sillä tarvitsevathan molemmat pojat sinua vielä nytkin.

Jos et tunne adhd:ta, niin googleta, lue, tee testi lapsestasi ja mieti, voisiko olla kyse siitä. Jos vastaus on kyllä, vaadi häntä tutkimuksiin, koska monelle adhd-lapselle on ollut pelastus oikean lääkityksen saaminen. Joskus sopivaa lääkettä on voi olla vaikea löytää, mutta se saattaa olla melkoinen helpotus lapsellekin, jos kyse on siitä. Vaikka ilmenisi, että ei ole kyse adhd:sta, ei mitään menetä, jos pois sulkee sen mahdollisuuden.

Varastelu viittaa lisääntyneeseen rahan tarpeeseen ja sen takan voi olla päihdekokeilua, tupakointia tms, varmaan olisi hyvä tietää, onko päihteitä ja minkä verran, se pitäisi huomioida sijituspaikkaa valittaessa. Mitä mieltä poika itse on laitoksessa olostaan? Onko hänellä hyvää suhdetta siellä yhteenkään hoitajaan? Ilmeisesti hän ei saa mitään terapiaa vai saako? Miten koulu sujuu vai sujuuko ollenkaan?

Jos olisin sinun tilallasi, ilmoittaisin vanhemmalle kaverille, että jos tyyli ei kotilomille muutu, niin kiellät kotilomat toistaiseksi. Voi tuntua rankalle, mutta kerro hänelle, miten tärkeä hän on sinulle ja nimenomaan sen takia et salli huonoa käytöstä veljeä kohtaan, etkä muutenkaan. Anna pojan valita, käske parantaa käytös ja yhdestäkin lyönnistä, varastamisesta tai mistä tahansa huonosta käytöksestä vaadit lomakieltoa. Älä jätä heitä silti keskenään ollenkaan, vaan vähintään sinun on oltava aina paikalla järjestyksen pitäjänä ja suojelemassa pienempää.

Mikähän paikka lienee kyseessä kun sieltä yhtenään karkaillaan? Neuvottele sossun kanssa sijoituspaikasta, mitä muita vaihtoehtoja olisi? Voi kun voisikin olla selvännäkijä, että tietäisi hyvän paikan lapsellesi, että säästyisi tökerön ammattitaidottomalta henkilökunnalta ja pelkältä koirakoulumaisen henkisesti alistavalta kurilta, koska niitä paikkoja tuntuu olevan liikaakin tarjolla. Oikea turvallinen, määrätietoinen ja rakastava ohjaus auttaa vielä tuossakin iässä, mutta pelkkä gestapomainen kuri ja sillä kiusaaminen ovat tietysti huonoin mahdollinen vaihtoehto.

On olemassa erityislastenkoteja, esim. Lemmilässä annetaan pitkäaikaista hoitoa, kuntoutusta ja kasvatusta kouluvaikeuksissa oleville lapsille ja nuorille. Lemmilässä on erityiskoulu. Paikkoja on 15 hoitopaikkaa, kaksi osastoa ja kaksi asumisharjoitteluasuntoa. Mutta millainen paikka tuokin on todellisuudessa, on vaikea sanoa.

Eihän nykysijoituksesta ole mitään hyötyä kun entinen elämä tuntuu jatkuvan siitä huolimatta, joten jotainhan tilanteelle on tehtävä. Oikea onnenpotku olisi tietysti, jos netissä saisit vastauksen joltain nuorelta, joka on saanut apua elämäänsä.

Äänestä

kaunista hänessä ihmisenä on niin sitä yritä kaikin tavoin ja keinoin ruokkia ja kasvattaa kaiken tuon pahan ja pahan teon edelle. Murkkujen kanssa on välillä suoraan sanottuna helvetillistä (ainakin osan...) mutta kun vain jaksaa, jaksaa ja taas jaksaa niin oikeasti se päiväkin tulee eteen että voi jopa huokaista.

Pitäisikö tätä liukassalamaliikkujaa viedä lekurillekin tutkittavaksi
ettei ole jotain fyysistä taikka psyykkistä sairautta tässä hänen menomeininkinsä taustalla.

Varastelu on pahasta. Se ettei osa ihmisistä todellakaan ymmärrä oikeasti että
toisen oma on toisen oma. Toisilla sitä valitettavasti sitten jatkuu aikuisuuteen saakka.
Joku viisas ja esimerkiksi vankien (varkaiden) kanssa työskennellyt ihminen
olisi varmaan hyvä apu tässä miten varastelemisesta opitaan pois järjestelmällisesti.

Samoin tuo toisen loukkaaminen niin fyysisesti kuin sanallisestikin
olisi huomioimisen paikka teidän murkulle.
Kun toista satuttaa, satuttaa myös samalla itseäänkin.
Toisilla ne pahat sanat lipsahtelevat tahtomatta ja ilman loukkaamis tarkoittamistakin.
Mutta se, että huomaa ja ymmärtää itsekin
kuinka sana kuten nyrkkikin
koskee ja todella syvälle myös ihmisen sisimpäänkin
niin aikuiseen kuin kaveriinkin
olisi hyvä huomata ennen aikuisuutta
ja mahdollisesti sitä vankilaakin......
Säästyisi nuori itsekin monen monelta murheelta omassa tulevaisuudessaan.

Onko koskaan liian myöhäistä luovuttaa oman lapsensa suhteen, en usko. Aina on toivoa.

Äänestä
  • Kiitos rohkaisevista viesteistä. Töissä, kotona, tuttavien edessä yms. pitää aina esittää niin helvetin vahvaa ja pärjäävää että tämmöiseen paikkaan on hyvä tulla nimettömänä avautumaan ja purkamaan turhautumistaan. Eilen oli todella huono päivä.

    Adhd:t yms käyttäytymishäiriöt on testailtu mutta mitään ei ole todettu saatika lääkitystä aloitettu vaikka yritin sitä ehdottaa. Pojalla on kerran viikossa terapia ja pojan sanojen mukaan siellä "jauhetaan paskaa", enempää en ole pojalta kysynyt. Tuntuu tosiaan että "kuntoutuminen" ei etene mihinkään, pahenee vain kun poika oppii ovelammaksi. Poika osaa kyllä olla kilttikin ja huomaavainen mutta ei tarvi kuin tulla tilaisuus niin heti varastaa tai ottaa vaikka väkivalloin sen minkä haluaa. Ja jälkeenpäin pyytää anteeksi ja sanoo ymmärtävänsä tekojen vääryyden mutta ei!
    Vaikka hän jää varastamisesta kiinni rysän päältä niin saattaa kokeilla samaa kohta uudestaan, tuntuu että miten joku voi olla niin tyhmä.

    Huumeseulat yms. on käyty läpi ja kaikki puhtaita. Tiedän että hän on ottanut alkoholia mutta tupakkaa ei polta joten en ymmärrä mihin raha menee. Epäilen että hän jollakin tavalla ostaa rahoilla ja tavaralla ystäviä vaikka lastenkodissa pitävät sitä mahdottomana ainakin heidän seinien sisällä, en tiedä. Kaikki vanhat lähialueen kaverit ovat jääneet pois ja vaihtuneet pari vuotta vanhempiin lastenkodin kautta saatuihin kavereihin. Kerran kyselin pojan parhaalta lapsuudenkaverilta että miksi ette enää kulje yhdessä niin kaveri sanoi vain että poikani ei halua ja hänen vanhempansakaan eivät enää päästä poikaani heille. Sen kyllä ymmärränkin.
    Toivottavasti poika rakastuu johonkin tomeraan tyttöön joka laittasi hänet ruotuun!

    Kiitos että jaksoitte lukea ja kiitos kommenteista. Välillä on pakko saada purkaa omaa turhautumistaan. Minun pitää vain jaksaa ja pitää myös antaa riittävä huomio tuolle nuoremmallekin joka kyllä uskollisesti on jaksanut minua ja isoveljeään ja on todellakin välillä veljensä varjossa. Kerran kun isoveli oli tulossa kotiin sanoin nuoremmalle että laittaa rahansa piiloon mutta pikkuveli sanoi siihen että kyllä kotona pitää voida pitää rahojaan missä haluaa. Todellakin!

    Äänestä

  • luovutin kirjoitti:

    Kiitos rohkaisevista viesteistä. Töissä, kotona, tuttavien edessä yms. pitää aina esittää niin helvetin vahvaa ja pärjäävää että tämmöiseen paikkaan on hyvä tulla nimettömänä avautumaan ja purkamaan turhautumistaan. Eilen oli todella huono päivä.

    naisista löytynyt, jotka yrittävät laittaa huonokäytöksisen miehen ruotuun, mutta yleensä vaimo saa huomata olevansa vain "kamala akka" kotona, josta ei kummemmin tarvitse välittää. Eli harvoin onnistuu parisuhteen avulla laittaa elämä oikealle mallille, joskus harvoin kyllä kuulee sellaistakin.

    Äänestä

  • luovutin kirjoitti:

    Kiitos rohkaisevista viesteistä. Töissä, kotona, tuttavien edessä yms. pitää aina esittää niin helvetin vahvaa ja pärjäävää että tämmöiseen paikkaan on hyvä tulla nimettömänä avautumaan ja purkamaan turhautumistaan. Eilen oli todella huono päivä.

    Adhd:t yms käyttäytymishäiriöt on testailtu mutta mitään ei ole todettu saatika lääkitystä aloitettu vaikka yritin sitä ehdottaa. Pojalla on kerran viikossa terapia ja pojan sanojen mukaan siellä "jauhetaan paskaa", enempää en ole pojalta kysynyt. Tuntuu tosiaan että "kuntoutuminen" ei etene mihinkään, pahenee vain kun poika oppii ovelammaksi. Poika osaa kyllä olla kilttikin ja huomaavainen mutta ei tarvi kuin tulla tilaisuus niin heti varastaa tai ottaa vaikka väkivalloin sen minkä haluaa. Ja jälkeenpäin pyytää anteeksi ja sanoo ymmärtävänsä tekojen vääryyden mutta ei!
    Vaikka hän jää varastamisesta kiinni rysän päältä niin saattaa kokeilla samaa kohta uudestaan, tuntuu että miten joku voi olla niin tyhmä.

    Huumeseulat yms. on käyty läpi ja kaikki puhtaita. Tiedän että hän on ottanut alkoholia mutta tupakkaa ei polta joten en ymmärrä mihin raha menee. Epäilen että hän jollakin tavalla ostaa rahoilla ja tavaralla ystäviä vaikka lastenkodissa pitävät sitä mahdottomana ainakin heidän seinien sisällä, en tiedä. Kaikki vanhat lähialueen kaverit ovat jääneet pois ja vaihtuneet pari vuotta vanhempiin lastenkodin kautta saatuihin kavereihin. Kerran kyselin pojan parhaalta lapsuudenkaverilta että miksi ette enää kulje yhdessä niin kaveri sanoi vain että poikani ei halua ja hänen vanhempansakaan eivät enää päästä poikaani heille. Sen kyllä ymmärränkin.
    Toivottavasti poika rakastuu johonkin tomeraan tyttöön joka laittasi hänet ruotuun!

    Kiitos että jaksoitte lukea ja kiitos kommenteista. Välillä on pakko saada purkaa omaa turhautumistaan. Minun pitää vain jaksaa ja pitää myös antaa riittävä huomio tuolle nuoremmallekin joka kyllä uskollisesti on jaksanut minua ja isoveljeään ja on todellakin välillä veljensä varjossa. Kerran kun isoveli oli tulossa kotiin sanoin nuoremmalle että laittaa rahansa piiloon mutta pikkuveli sanoi siihen että kyllä kotona pitää voida pitää rahojaan missä haluaa. Todellakin!

    MBD. Onko tehty tutkimusta?
    Tähänkin löytyy apua ja kait lääkitystäkin?
    Jotenkin muistaisin MBD. Lapsi tai nuori ei
    aina ymmärrä oikean ja väärän rajaa. Sitten oli
    jonkin laista levottomuutta/ keskittymisvaike-
    uksia.
    Suvussani on ainakin yksi tapaus.

    Äänestä

Minusta nyt alkaa tää lastensuojelun tarkoitus totaalisesti karata käsistä Suomessa.

Lastensuojelun tarkoitus on auttaa lapsi huonosta kodista parempaan paikkaan. Lastensuojelun tarkoitus on suojella lasta, eikä suinkaan suojella aikuisia siirtämällä lapsi pois omasta kodistaan.

Aloittaja on väsynyt äiti, jolla on avioeron johdosta ollut niin paljon muuta, että he isän kanssa eivät huomioineet lastaan. Tästä johtuen lapsi meni hunnigolle ja varastelee.
Äidin, joka on väsynyt ja muutenkin avioeron takia lastaan laiminlyönyt menee sitten antamaan laiminlyömänsä lapsen vielä lastenkotiin. Jaahas.
Mielestäni tässä on tapahtunut lastensuojelun taholta monta monituista virhettä.

Ensinnäkin sossutantan ei olisi pitänyt lainkaan ottaa äitiä vastaan vaan passittaa aikuispuolen sosiaaliviranomaisen pakeille. Väsynyt äitihän se tarvitsee terapiaa ja hoitoa jossain laitoksessa saadakseen voimansa takaisin, jotta niitä voimia jatkossa riittäisi oman lapsen hoitamiseen heidän hyvässä kodissaan.

Toisekseen, ennen kuin lasta lähdetään kiikuttamaan lastenkotiin toisten varastelevien kavereiden sekaan, olisi sossutantan pitänyt kartoittaa onko lapsen lähipiirissä hänelle hoitajaa, joka pitäisi hänestä kiinni lastenkotilapsuuden sijaan (hyvillä kodeilla yleensä luulisi olevan). Näin toimien ei ehkä olisi niin suuri pelko vankilakierteestä kuin mitä nyt on syntynyt.

Jos äiti ei saa apua väsymykseensä vaan hakee sääliä lapsiltaan kuten nyt jo on aistittavissa, niin pienempi murtuu. Lastensuojelun tarkoitus on auttaa lasta parempiin oloihin, ei huonompiin, kuten tuossa aloituksessa on käynyt, kun lastensuojelu erehtyi tehtävänsä tarkoituksesta. Lasta ei sijoiteta kodin ulkopuolelle, jotta vanhempien elämä helpottuisi, vaan jotta lapsen elämä helpottuisi. Haloooo!!

Äänestä
  • äitiä auttaa, vaan lasta.
    Mistä Helinä sen äidin auttamisen tässä nappasi?

    Ei sossu tällaisessa tilanteessa näe mitään muuta kuin lapsen huonon käytöksen ja periaate on, että "äkkiä lapsi pois huonosta kodista kun ei olla kasvatettu kerran", äidistä viis.

    Äänestä

  • lastenkotiin." Mitä olisi pitänyt tehdä?

    Pyydäpä s-postiosoite ja mene ihan konkreettisesti kerrankin NÄYTTÄMÄÄN seuraavalla kotilomalla, miten pojan kanssa on toimittava!
    Tee niin joka loman aikaan ja kerro täällä kuulumisia yksityiskohtaisesti.

    Odotan mielenkiinnolla kasvatustuloksiasi.

    Äänestä

  • tee rikollisia tekoja.

    Mitä oman lapseni tunnen, en voisi ikinä kuvitella, että hänestä tulisi varas ja hänellä on hyvät käytöstavat.

    Äänestä

  • antamaan lapsensa kirjoitti:

    lastenkotiin." Mitä olisi pitänyt tehdä?

    Pyydäpä s-postiosoite ja mene ihan konkreettisesti kerrankin NÄYTTÄMÄÄN seuraavalla kotilomalla, miten pojan kanssa on toimittava!
    Tee niin joka loman aikaan ja kerro täällä kuulumisia yksityiskohtaisesti.

    Odotan mielenkiinnolla kasvatustuloksiasi.

    rakastaa äitiään, eikä minua, joten en voi hänen äitinsä puolesta millään korvata pojalle niitä avioeron aikaan syntyneitä unohduksia. Se äiti voi, vieläkin, kunhan saa itsensä kuntoon, mutta se ei kuulu lastensuojelun toimialaan vaan aikuispuolen auttajien hoteisiin.
    Ihme että poika ylipäätään suostuu enää kotilomille tulemaan. Taitaa olla todella karmee paikka se lastenkoti kun hän nielee ylpeytensä.

    Äänestä

  • antamaan lapsensa kirjoitti:

    lastenkotiin." Mitä olisi pitänyt tehdä?

    Pyydäpä s-postiosoite ja mene ihan konkreettisesti kerrankin NÄYTTÄMÄÄN seuraavalla kotilomalla, miten pojan kanssa on toimittava!
    Tee niin joka loman aikaan ja kerro täällä kuulumisia yksityiskohtaisesti.

    Odotan mielenkiinnolla kasvatustuloksiasi.

    teoriapohjalta jaella ohjeita ja toimia tuomionenkelinä vailla minkaanlaista käsitystä elävästä elämästä. Murkkuikäisen, todella haastavan lapsen kanssa eläminen ei vaan aina suju, vaikka vanhemmat tekisivät mitä ja tosiaankin kaikkensa. Helinän kommenteista ei kannata hermostua, vaikka ne tuntuvatkin tosi pahalta silloin kun itse on lapsensa eteen kaikkensa tehnyt ja lopulta ei muuta vaihtoehtoa ole kuin laittaa (tai antaa kuten Hellu sanoo) lapsi sijoitukseen. Silloin ei valitettavasti auta minkaanlaiset rakkauden ilmaukset kun nuori on alkavassa rikoskierteessä ja elämä on menossa todella huonoon jamaan. Joillakin nuorilla tuo kipuilu aikuisuuden kynnyksellä on vaan niin kovaa ja raastavaa että kaikki mahdolliset rajat rikotaan. Meillä elettiin vastaava vaihe ja vaikka mitkä keinot ja kotikonstit kokeiltiin ennenkuin pakko oli ottaa yhteyttä sosiaalitoimeen. Kirjoitin silloin tälle palstalle ja sain samaiselta Hellulta tosi ilkeitä kommentteja. Niin ikään oli vanhempien väsymystä ja mukavuudenhalua että nuori sijoitettiin, Hellulta jäi huomiotta se että kaikki tehtiin lapsen parhaaksi ja siksi että hänet saataisiin rikoskierteestä irti. Jokainenhan tietää näiden viimepäivien tapahtumien perusteella että poliisi ei todellakaan tartu mihinkään ennenkuin jotain todella vakavaa tapahtuu.. ja silloin tosiaan heiluu se häkki. Normaalit vanhemmat haluavat lapsensa kierteestä irti ennenkuin Kakola odottaa lasta. Meillä irtirepäisy (eli sijoitus) auttoi, ei tarvinnut nuoren olla montaa viikkoa sijoituksessa kun hän tajusi mitä koti ja rakastavat vanhemmat merkitsevät. Mikä parasta hän löysi elämälleen uuden suunnan, kuten hän itse sanoi, oli kiitollinen siitä että hänet oli siitä paskasta irti revitty... sanoi jopa että hänelle tehtiin suuri palvelus. Myöntää nyt myöhemmin kaiken olleen älytöntä kapinaa ja halua isotella entisten kavereidensa (ts. pikkurikollisten) läsnäollessa. Hän tajusi mihin suuntaan elämä oli ollut menossa ja oli onnellinen kun hänet oli "herätetty". Ennenkuin Helinä ennättää heittää tähänkin ilkeilyä, niin tarkoitus ei ollut korostaa sitä että vanhemmat tekivät oikein sijoittaessaan lapsensa vähäksi aikaa... tarkoitus oli tuoda esille tärkein eli se, että nuori on tällä hetkellä tasapainoinen ja onnellinen mutta kantapään kautta oppinut. Varmuudella voi sanoa että hän pelastui paljon pahemmalta ollessaan muutaman kuukauden "vieroituksessa" ns. kavereistaan. Parempi muutaman kuukauden sijoitus kuin lopun ikää kestävä laitoskierre vankeinhoitolaitoksen eväissä. Voimia vaan aloittajalle, joskus käy hyvin. Toivottavasti myös teidän nuorenne päähän löytyy järki eikä hän tuhoaisi elämäänsä.

    Äänestä

  • helppoa kirjoitti:

    Noloa ettei kukaan sinunkaan sukulaisista lasta huolinut, vai unohtuiko sossulta kartoitus?
    Luulisi suomalaisnuorella olevan muitakin läheisiä kuin äiti.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    mistään huolimisesta... kaikki mahdolliset vaihtoehdot kyllä punnittiin. Kyseisellä lapsella on sekä äiti että isä ja sen lisäksi on vielä isovanhemmatkin, kuten myös kummit ynnä muita aikuisia. Etkö jaksa millään ymmärtää ettei muuta vaihtoehtoa ollut kuin sijoitus kauaksi rikollisista ystävistä? Kapinoiva nuori lähtee vaikka mistä rakkaudenpesästä livohkaan silloin kun meno on pahimmillaan. Sijoitus sentään estää karkailuja enemmän kuin mummin, kummin tai hentunliisan luonaolo, unohtamatta niitä "mukavuudenhaluisia" vanhempia. Nuoremme kohdalla "katko" oli erittäin onnistunut ratkaisu, hän on itsekin tätä mieltä eikä ole mitenkään katkera noista muutamista kuukausista. Unohda jo Hellu hyvä tuo teoretisointi, ei asiat livenä ole aina niin helppoja kuin miltä teoriassa näyttää. Lapseltamme ei ole puuttunut ainakaan rakkautta ja huolenpitoa, eikä se että hän oli vähän aikaa sijoituksessa tarkoittanut sitä että me vanhemmat tai muu suku hänet hylkäsimme... päinvastoin. Villakoiran ydin tässäkin tapauksessa lienee se tosiasia, että nuorella menee nykyään hyvin ja että hän on onnellinen. Hänellä on myös tulevaisuus edessä, mikä ei olisi ollut lainkaan varmaa rikoskierteen jatkuessa ja poliisien odottaessa että jotain todella repäisevää tapahtuu jolloin lapsi olisi viety nuorisovankilaan. Voimme jatkaa väittelyä sijoituksen tarpeellisuudesta vaikka loputtomiin, mutta kenenpä luulet tuntevan oman lapsensa parhaiten, sinun vaiko meidän vanhempien? Jospa joskus myöntäisit sen, että et aina ole oikeassa kun et tapauksia yksityiskohtaisesti tunne... kuten tuntevat omat tarinansa (ja lapsensa) tänne kirjoittavat vanhemmat.

    Äänestä

  • ei ole kirjoitti:

    saanut rikollisia kavereita vasta laitoksesta? Eikö hänet huostaanotettu, eikä sijoitettu avohuollon tukitoimena?

    Tänne on kylläkin enimmäkseen kirjoitellut sellaiset vanhemmat, jotka yrittävät päinvastoin kuin te, saada lapsensa pois huostaanotosta ja sijoituksesta. Hekin tuntevat lapsensa, jotka kärsivät sijoituksessa ja ikävöivät kotiinsa.
    Lapsen katoinkohtelusta aiheutuvat sijoitukset ovat ani harvinaisia loppujen lopuksi tuohon julkistettuun määrään 16.000 nähden. Teidänkään lasta ei siis oltu kohdeltu kaltoin kotona vaan lapsi sijoitettiin ja eristettiin kauas omasta syystään (ilman tuomioistuimen tuomiota). Hämmentävää.

    uusi asia ymmärtää, että kyllä teini-ikäisten kohdalla joskus törmätään tilanteisiin, että sijoitus tuntuu ainoalle vaihtoehdolle.

    Tosin tämän ketjun äiti kertoi, että sijoitus on epäonnistunut, koska rikollista seuraa tuntuu laitoksessa riittävän, sieltä karkaillaan vähän väliä ym. Ei tuollainen sijoitus aja tarkoitustaan.

    on tarkoitus väkisin työntää lapsensa sijoitukseen. Joskus se vaan on ainoa jäljellä oleva vaihtoehto kun kaikki muut keinot on kokeiltu...
    Ihan huvikseni kysäisen sinulta Hellu, että montako ongelmanuorta olet itse käytännössä kasvattanut? Siis tarkoitan todellista ongelmanuorta, en mitään normaalia murrosikään kuuluvaa kuohuntaa?

    Äänestä

  • niin mahdottoman kirjoitti:

    Kyllä on mahdotonta minun ymmärtää lastensuojeluviranomaisten logiikkaa:
    Ne äidit, jotka vastustaa ja pelkää lapsensa huostaanottoa eivät lastensuojelun mukaan ymmärrä lapsensa parasta, mutta jos äiti haluaa lapsensa huostaanottoa tai sijoitusta pois kodista, niin silloin hän ymmärtää hienosti lapsensa parhaan lastensuojeluviranomaisen mielestä.

    Tästä päätellen parasta mitä lapselle ikinä voi tapahtua on huostaanotto ja sijoitus.
    Vaikkakin laki sanoo, että se on äärimmäinen ja vihoviimeinen, harvinainen keino auttaa kaltoin kohdeltua lasta.

    Äänestä

  • kenelläkään kirjoitti:

    on tarkoitus väkisin työntää lapsensa sijoitukseen. Joskus se vaan on ainoa jäljellä oleva vaihtoehto kun kaikki muut keinot on kokeiltu...
    Ihan huvikseni kysäisen sinulta Hellu, että montako ongelmanuorta olet itse käytännössä kasvattanut? Siis tarkoitan todellista ongelmanuorta, en mitään normaalia murrosikään kuuluvaa kuohuntaa?

    En aio vastata henkilökohtaisuuksiin.

    Ihmettelen vaan, että miten nämä äidit/isät kuvittelee jonkun toisen pystyvän kasvattamaan heidän ongelmalapsensa, kun he itsekään eivät koe pystyvänsä. Mihin tämä suunnaton luottamus ventovieraita aikuisia kohtaan oikein perustuu. En minä ainakaan luottaisi.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    En aio vastata henkilökohtaisuuksiin.

    Ihmettelen vaan, että miten nämä äidit/isät kuvittelee jonkun toisen pystyvän kasvattamaan heidän ongelmalapsensa, kun he itsekään eivät koe pystyvänsä. Mihin tämä suunnaton luottamus ventovieraita aikuisia kohtaan oikein perustuu. En minä ainakaan luottaisi.

    kuvittelet täällä näitä ohjeita ja "totuuksia" latelevasi? Selvästikin sinulta puuttuu käytännön kokemus asioista... kirjoituspöydän takaa kaikki näyttää aivan toisenlaiselta.

    Tässä ketjussa oli kyse ongelmanuorista. Eikös myös ongelmanuorten biovanhemmilla ole oikeus vaihtaa täällä mielipiteitä? Tuskin kenenkään vanhemman itsetarkoitus on kasvattaa lastaan sijoitusta varten, kuten sanottua, elämä vaan joskus menee niin... syystä tai toisesta.

    En vähättele yhtään laittomia huostaanottoja vastaan taistelevia vanhempien tuskaa. Samankaltaista tuskaa ja hätää tuntee kuitenkin myös vanhempi joka kaikesta yrityksestä huolimatta näkee lapsensa ajatuvan yhä syvemmälle suohon rikollisen toiminnan tai päihteiden käytön vuoksi. Eiköhän jokainen vanhempi ole suuren hädän edessä kun oma lapsi syystä tai toisesta voi pahoin? Olisiko mielestäsi vastuuntuntoista vanhemmuutta katsella vaan sivusta ja antaa lapsen tuhota elämänsä? Eiköhän jokainen vastuuntuntoinen vanhempi yritä estää sitä tavalla tai toisella.

    En usko kenenkään vanhemman ensimmäisen toimenpiteen olevan soitto sosiaalipäivystykseen... eiköhän sitä ennen todellakin ole kokeiltu jo kaikki mahdollinen. En ymmärrä miksi sinun mielestä on kiellettyä kertoa lyhytaikaisen sijoituksen tuoneen avun? Enkä muuten ymmärrä myöskään kommenttejasi siitä että vanhemmat olisivat ongelmanuoren kanssa ns. kykenemättömiä kasvattajia... useinhan samoilla vanhemmilla on myös muita lapsia ja ongelmat ovat syystä tai toisesta kulminoituneet yhteen.

    Voit aivan rauhassa jatkaa kärkeviä kommenttejasi, minulle on tullut ainakin selväksi se, että tarkoituksesi on pelkästään "härkätä" täällä. Teoriaa riittää jos joka lähtöön, mutta lopulta lähdet asioita aina pyörittämään kaukaa haetuilta alueilta ja asian vierestä. Tässäkin ketjussa pointti oli ongelmanuoret, niin etköhän jo vetänyt mukaan lastaan pois huostasta taistelevat vanhemmat. Nämä kaksi ovat aivan eri asioita.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Kyllä on mahdotonta minun ymmärtää lastensuojeluviranomaisten logiikkaa:
    Ne äidit, jotka vastustaa ja pelkää lapsensa huostaanottoa eivät lastensuojelun mukaan ymmärrä lapsensa parasta, mutta jos äiti haluaa lapsensa huostaanottoa tai sijoitusta pois kodista, niin silloin hän ymmärtää hienosti lapsensa parhaan lastensuojeluviranomaisen mielestä.

    Tästä päätellen parasta mitä lapselle ikinä voi tapahtua on huostaanotto ja sijoitus.
    Vaikkakin laki sanoo, että se on äärimmäinen ja vihoviimeinen, harvinainen keino auttaa kaltoin kohdeltua lasta.

    siitä samaisesta laista (Vaikkakin laki sanoo, että se on äärimmäinen ja vihoviimeinen, harvinainen keino auttaa kaltoin kohdeltua lasta. ) kohdan, jossa mainitaan lapset ja nuoret jotka omalla toiminnallaan vaarantavat kehityksensä ja terveytensä? Äärimmäinen keino se on silloinkin, ei kukaan pidä sitä ensimmäisenä vaihtoehtona.

    Äänestä

  • sinä Hellu kirjoitti:

    kuvittelet täällä näitä ohjeita ja "totuuksia" latelevasi? Selvästikin sinulta puuttuu käytännön kokemus asioista... kirjoituspöydän takaa kaikki näyttää aivan toisenlaiselta.

    Tässä ketjussa oli kyse ongelmanuorista. Eikös myös ongelmanuorten biovanhemmilla ole oikeus vaihtaa täällä mielipiteitä? Tuskin kenenkään vanhemman itsetarkoitus on kasvattaa lastaan sijoitusta varten, kuten sanottua, elämä vaan joskus menee niin... syystä tai toisesta.

    En vähättele yhtään laittomia huostaanottoja vastaan taistelevia vanhempien tuskaa. Samankaltaista tuskaa ja hätää tuntee kuitenkin myös vanhempi joka kaikesta yrityksestä huolimatta näkee lapsensa ajatuvan yhä syvemmälle suohon rikollisen toiminnan tai päihteiden käytön vuoksi. Eiköhän jokainen vanhempi ole suuren hädän edessä kun oma lapsi syystä tai toisesta voi pahoin? Olisiko mielestäsi vastuuntuntoista vanhemmuutta katsella vaan sivusta ja antaa lapsen tuhota elämänsä? Eiköhän jokainen vastuuntuntoinen vanhempi yritä estää sitä tavalla tai toisella.

    En usko kenenkään vanhemman ensimmäisen toimenpiteen olevan soitto sosiaalipäivystykseen... eiköhän sitä ennen todellakin ole kokeiltu jo kaikki mahdollinen. En ymmärrä miksi sinun mielestä on kiellettyä kertoa lyhytaikaisen sijoituksen tuoneen avun? Enkä muuten ymmärrä myöskään kommenttejasi siitä että vanhemmat olisivat ongelmanuoren kanssa ns. kykenemättömiä kasvattajia... useinhan samoilla vanhemmilla on myös muita lapsia ja ongelmat ovat syystä tai toisesta kulminoituneet yhteen.

    Voit aivan rauhassa jatkaa kärkeviä kommenttejasi, minulle on tullut ainakin selväksi se, että tarkoituksesi on pelkästään "härkätä" täällä. Teoriaa riittää jos joka lähtöön, mutta lopulta lähdet asioita aina pyörittämään kaukaa haetuilta alueilta ja asian vierestä. Tässäkin ketjussa pointti oli ongelmanuoret, niin etköhän jo vetänyt mukaan lastaan pois huostasta taistelevat vanhemmat. Nämä kaksi ovat aivan eri asioita.

    sijoituksessa, koska (halveksien) totesi lapsensa jotuneen kaltaisensa seuraan. Tässä sentään perustellaan, miksi lapsen tilanne huononi, eikä jätetty sitä pelkästään sossujen arvioitavaksi. Sossut tietty ovat sitä mieltä, että sijoitus paransi lapsen tilannetta.

    Kunhan lapsi vain löytäsi jostain jonkun aikuisen joka välittää, kun äiti ei siihen pysty ja vielä maalaa lapsensa tulevaisuuden mustaksi. Lapsen on tapana kasvaa sellaiseksi, kuin hänen odotetaan kasvavan. Hyvän aikuisen seurassa lapsella on täysi mahdollisuus unohtaa pikku lapsena tekemänsä törttäilyt ja kasvaa "kunnon" kansalaiseksi.

    Tuntuu vaan siltä, että lasta todella jokin vaivaa ja pahasti. Hän ilmaisee pahaa oloaan rikollisella toiminnalla. Lapsi pitäsi saada kunnolla lääkärien tutkimuksiin: onko somaattisia tai neurologisia sairauksia, tai masennusta.

    Äänestä

  • huomannut kirjoitti:

    siitä samaisesta laista (Vaikkakin laki sanoo, että se on äärimmäinen ja vihoviimeinen, harvinainen keino auttaa kaltoin kohdeltua lasta. ) kohdan, jossa mainitaan lapset ja nuoret jotka omalla toiminnallaan vaarantavat kehityksensä ja terveytensä? Äärimmäinen keino se on silloinkin, ei kukaan pidä sitä ensimmäisenä vaihtoehtona.

    Aloittaja kirjoittaa:

    "Huumeseulat yms. on käyty läpi ja kaikki puhtaita."

    Miksi sellaiset mentiin ottamaan, jos kerran puhdaskaan tulos ei säästänyt lasta sijoitukselta.

    Äänestä

  • Lapsen etu - tapetaan äiti kirjoitti:

    sijoituksessa, koska (halveksien) totesi lapsensa jotuneen kaltaisensa seuraan. Tässä sentään perustellaan, miksi lapsen tilanne huononi, eikä jätetty sitä pelkästään sossujen arvioitavaksi. Sossut tietty ovat sitä mieltä, että sijoitus paransi lapsen tilannetta.

    Kunhan lapsi vain löytäsi jostain jonkun aikuisen joka välittää, kun äiti ei siihen pysty ja vielä maalaa lapsensa tulevaisuuden mustaksi. Lapsen on tapana kasvaa sellaiseksi, kuin hänen odotetaan kasvavan. Hyvän aikuisen seurassa lapsella on täysi mahdollisuus unohtaa pikku lapsena tekemänsä törttäilyt ja kasvaa "kunnon" kansalaiseksi.

    Tuntuu vaan siltä, että lasta todella jokin vaivaa ja pahasti. Hän ilmaisee pahaa oloaan rikollisella toiminnalla. Lapsi pitäsi saada kunnolla lääkärien tutkimuksiin: onko somaattisia tai neurologisia sairauksia, tai masennusta.

    Tässä aloittjana tapauksessa. Vai mitä?

    Olisko syynä

    "
    Jotkut kleptomaanit vievät läheistensä ihmisten tavaroita vain siksi, että he kokevat olevansa silloin aina tavaran omistajan luona. Pientä kleptomaniaa esiintyy yleisimmin ihmisillä kun he joutuvat luopumaan jostain tärkeästä. Esimerkiksi jos aviopari eroaa niin toinen osapuoli saattaa viedä aviovaimonsa/-miehensä jonkun vaatekappaleen ja pitää sen.
    "
    Lähde:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Kleptomania

    Lapsihan ei äidin kertoman mukaan käytä huumeita eikä edes tupakoi. Minä en ymmärrä vieläkään, miksi lapsi pantiin pois kotoaan. Se tulee jatkossa katkaisemaan välit kotiin jääneeseen pikkuveljeen. Lisäksi välit äitiin ei koskaan tollasen jälkeen voi olla alkuperäisellä tolalla.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Tässä aloittjana tapauksessa. Vai mitä?

    kenenkään tilanne, koska sijaispaikka ei näköjään vastaa mitenkään tarkoitustaan.
    Siis kysehän oli rajojen laittamisesta, koska äiti ei vaikeassa tilanteessa omasta mielestään ollut jaksanut niitä lapselle laittaa, ja siksi ti lanne ryöstäytyi käsistä.

    Hyvä sijaispaikka olisi pystynyt vastaamaan tuohon tarpeeseen oikealla tavalla, mutta nyt koko sijoitus on yhtä tyhjän kanssa, koska lapsi karkailee, koulu ei suju ja kotona väkivaltainen käytös jatkuu.

    En muuten ymmärtänyt äidin vastauksesta täysin, että oliko lapsen käytöstä ihan oikeasti tutkittu, vai ihanko vain side silmillä tarjotaan vain jotain jonnin joutavaa analyyttista psykoterapiaa, joka minun mielestä on pitkälle huu-haata, ajanhukkaa ja rahojen tuhlausta.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Olisko syynä

    "
    Jotkut kleptomaanit vievät läheistensä ihmisten tavaroita vain siksi, että he kokevat olevansa silloin aina tavaran omistajan luona. Pientä kleptomaniaa esiintyy yleisimmin ihmisillä kun he joutuvat luopumaan jostain tärkeästä. Esimerkiksi jos aviopari eroaa niin toinen osapuoli saattaa viedä aviovaimonsa/-miehensä jonkun vaatekappaleen ja pitää sen.
    "
    Lähde:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Kleptomania

    Lapsihan ei äidin kertoman mukaan käytä huumeita eikä edes tupakoi. Minä en ymmärrä vieläkään, miksi lapsi pantiin pois kotoaan. Se tulee jatkossa katkaisemaan välit kotiin jääneeseen pikkuveljeen. Lisäksi välit äitiin ei koskaan tollasen jälkeen voi olla alkuperäisellä tolalla.

    Annoin lapseni toisiin käsiin koska tilanne ja väkivaltaisuus menivät niin pitkälle että välillä jopa aidosti pelkäsin kaikkien puolesta. Väkivaltaisuus ei ole onneksi enää lisääntynyt eikä poika ole enää tarttunut kättä pitempään sen jälkeen kun hänet vietiin lastenkotiin. Ennen lastenkotiin vientiä soitin sukulaismiehen, jota poika edes vähän kunnioitta, avuksi. Tilanne oli se että poika oli varastanut äidiltäni rahaa ja yritin keskustella (taas!) hänen kanssaan ja kysyä mikä on. Poika hermoistui täysin ja ajoi minut pois. Olin kuitenkin päättänyt että rahat pitää saada takaisin koska tiesin että ne olivat vielä hänellä. Poikani kaivoi taskustaan puukon ja yritti löydä sillä sukulaista. Poika säikähti itsekin tilannetta ja meni jonkinlaiseen shokkiin kun tilanne oli ohi. En nähnyt enää muuta vaihtoehtoa kuin pyytää hakemaan poika pois enkä todellakaan nauttinut siitä! Joskus pitää vain pystyä myöntämään että en pysty enkä osaa. Se on kaikkien eduksi ja varsinkin kun kyse on omasta lapsesta.

    Moni täällä, Helinä-Keiju etupäässä, kuvittelee että tilanne on minulle helppo ja jotenkin nautin siitä kun poikani on "pois silmistä, pois mielestä". Tapahtunut mikä tapahtunut ja mennyttä en saa enää muutettua. Niin sanotusti myöhäistä pieraista kun paska on jo housussa. Kyse on kuitekin omasta lapsestani ja mitään en toivoisi niin paljon kuin että hän olisi "tavallinen" nuori ja voisi asua kotona. Olen hyväksynyt tilanteen ja koitan tehdä töitä sen eteen että pojasta tulisi vielä kunnon kansalainen. Mitään rajaa ei ole minun vastaantulemisessa mutta en voi mennä pojan päähän ja vääntää jotain vipua siellä että "nyt muuttuu suunta". Siitä aiheutuu se turhautuminen tilanteeseen koska noin vanhalla lapsella sen muutoksen kuitenkin täytyy lähteä hänestä itsestään. Kaikesta huolimatta hyväksyn hänet sellaisena kuin hän on vaikka välillä se tuntuu vaikealta ja lupaus toisensa jälkeen pitää pettyä ettei niihin lupauksiin enää uskokaan. Lupausta kunnolla-olosta ei ole koskaan kerjätty eikä pyydetty vaan se tulee hänestä itsestään ja kuulostaa niin aidolta joka kerta. Kerran meillä oli oikein hyvä ja rauhallinen keskustelu ja hän kertoi syyksi että niin vain aina tapahtuu eikä hän osaa selittää sitä.

    Niinkuin sanoin, käyttäytymishäiriöt on tutkittu. En edes muista kaikkia kirjainyhdistelmiä mutta monta kuukautta kävimme lääkäreillä ja psykiatreilla ja täytin päiväkirjoja. Leikki-ikäisenä poika oli kuin ikätoverinsa. Myöhemmin ei lukihäiriöitä ja matematiikassa hän on oikein hyvä vaikka ei juuri läksyjä teekään. Lievä masennus on todettu ja hän söi siihen jonkin aikaa lääkkeitäkin. Masennus tosin todettiin silloin kun hän oli asunut lastenkodissa muutaman päivän.

    Omia tekojani en puolustele enkä tämän enempää selittelekään. Itseäni syytän tilanteesta kaikista eniten ja seuraavaksi pojan isää josta ei ole apua eikä auktoriteettia senkään vertaa. Häntä ei kiinnosta koko asia.

    Jos jollakulla on tai on ollut samanlainen tilanne niin voimia ja kerro miten selvisitte vai selvisittekö?

    Tuo kleptomania-juttu oli ihan mielenkiintoinen. Pitääpä ottaa asia puheeksi.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Mikähän siellä takana loppujen lopuksi on, että hänellä on pakonomainen tarve saada rahaa, vaikka väkivalloin? Onkohan hän jollekulle velkaa ja häntä uhkaillaan muiden taholta?

    Ihmettelen vain, että miksi tässä maassa ei mitään muuta apua saa lasten ongelmiin ,ja tässähän oli vielä hyvin vakava ongelma, kuin huostaanotto.

    Äänestä

  • Lapsen etu - tapetaan äiti kirjoitti:

    Mikähän siellä takana loppujen lopuksi on, että hänellä on pakonomainen tarve saada rahaa, vaikka väkivalloin? Onkohan hän jollekulle velkaa ja häntä uhkaillaan muiden taholta?

    Ihmettelen vain, että miksi tässä maassa ei mitään muuta apua saa lasten ongelmiin ,ja tässähän oli vielä hyvin vakava ongelma, kuin huostaanotto.

    Lastenkodin lapset ovat nyt tuon pojan perhe.

    Aikuiset ovat vuorotyössä, ja he vaan huoltavat sitä lasten muodostamaa perhettä siellä.

    Älkää unohtako sitä.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    En aio vastata henkilökohtaisuuksiin.

    Ihmettelen vaan, että miten nämä äidit/isät kuvittelee jonkun toisen pystyvän kasvattamaan heidän ongelmalapsensa, kun he itsekään eivät koe pystyvänsä. Mihin tämä suunnaton luottamus ventovieraita aikuisia kohtaan oikein perustuu. En minä ainakaan luottaisi.

    Selkeästi käyt näillä palstoilla riehumassa ja moralisoimassa omaa pahaa oloasi pois ja mikäpäs sen kätevämpi tapa olla niskan päällä kuin haukkua muita mutta itse "olla menemättä henkilökohtaisuuksiin" hohhoijaa....niitähän täällä nimenomaan puidaan, niitä elämän ehkä ikävimpiä kiemuroita, paljastetaan ne syvimmät tunnot olettaen ettei joku älypää tule moralisoimaan vaan voisi ehkä tuoda uusia näkökulmiakin asiaan tai jopa sanoa muutaman mukavan sanan.
    Asiaan.
    Kyselit tuossa että miten ihmeessä vanhempi jolta itseltäänkin ovat voimat loppuneet, kuvittelee että hänen lastaan jaksaisi kukaan muukaan kasvattaa. Otetaan esimerkiksi nyt sitten vaikkapa lastenkoti. Hyvää siellä on se, että aikuisia on huomattavasti enemmän kuin vaikkapa yh:n kotona! Työvuorossa on aika varmasti motivoituneempi, levänneempi ja jaksavampi aikuinen kuin em. verrokkiperheessämme, eikö totta?
    Lisäksi on syytä miettiä sitä seikkaa, että nämä ihmiset tekevät tuolla laitoksissa työtään, se on heidän elinkeinonsa. He ovat tällaiseen työhön (useimmiten) koulutettuja ja haluavat tätä työtä tehdä. Heillä on tekemästään työstä vastuunsa myös. Vieraan lapsen kasvattaminen saattaa omalla tavallaan olla "helpompaa" ainakin siinä mielessä, etteivät tunteet ole kasvatuksessa hallitsevimpana.
    Monen monta asiaa lastenkodista puuttuu, jotka vain omat vanhemmat pystyvät antamaan, mutta sanoisin kokemuksen syvällä rintaäänellä että jos kotona ei pystytä takaamaan lapsen tai läheisten turvallisuutta, syyn tai toisen takia, on ehkä parempi miettiä muuta paikkaa lapselle, ennenkuin asiat ovat sillä tolalla että joku pääsee hengestään.
    Ei kaikki aina ole niin pahaa. Hyviäkin asioita löytyy.
    Se on vähän samantyyppinen (huom! TYYPPINEN) asia , kuin jos vanhempaa syyllistettäisiin siitä ettei hän osaa hoitaa syöpää sairastavaa lastaan kotona. "Jos et itse jaksa häntä hoitaa niin miten voit kuvitella että sairaalassakaan jaksettaisiin" PLAA PLAA... No tuo nyt oli kärjistetty mutta pistää miettimään, eikö?
    Kaikki ei aina elämässä mene niin kuin olettaisi. Moralisointi ja jälkiviisaus eivät auta ketään. Jokaisella on syynsä , painavat sellaiset jos päädytään antamaan lapsi huostaan. Joten inhimillisyyttä hiukan , kiitos :)

    Äänestä

"Pojan ollessa 7 erosin pojan isästä ja eron tohinassa poika jäi vähemmälle huomiolle, sai ns. tehdä mitä halusi."

7-vuotias tarvitsee kodin, yhden rakastavan vanhemman, joka välittää lapsesta.

Lastenkodissa on monta tarinaa ja osa lapsista tulee päihdeperheistä, joissa aikuisen malli on ollut mitä sattuu.
Kyllä, siellä lapset varastelevat ja oppivat huonoille tavoille. Lapsi liittyy porukkaan johon hänet otetaan mukaan ja alkaa käyttäytyä samoin, kuin muutkin. Hänen malli on nyt joukko, jonka kanssa viettää aikaansa ja johon hän samaistuu.

Hän on myös kokenut hylkäämisen, vanhempien puuttumisen ja kotoa pois viemisen. Mitäpä tuohon voisi muuta todeta, kuin sen etten ihmettele yhtään poikasi käytöstä!

Olen kokenut huoltajuusriidassa sen, että isä luovutti, pahoinpiteli jne.. eikä olisi antanut lasta minulle. Lapsi joutui huostaanotetuksi, mutta sain taisteltua hänet kotiini. Nyt lapseni on 20-vuotias ja jos olisin luovuttanut, tuskin eläisi enää. Miksikö? Siksi, että sijoituksessa alkoi esiin tuomasi käyttäytyminen ja päihteet, huumeet.

Helppoa ei ollut taistelle lapsen ja sossujen kanssa, mutta kannatti. Nyt vietämme normaalia elämää ja nuori on kertonut, mikä helvetti sijoitus oli. Ei se ole kenenkään ihmisen elämää. Lapseni opiskelee ja käy töissä, sekä nauttii normaalista elämästä. Tämäkin sijoituspaikka nosti vain rahaa ja lapsista viis.

Äänestä
  • paremmin omassa kodissaan kuin sijoituksessa.

    Mutta mikä sinuakaan olisi auttanut, jos pojan käytös jo kotona olisi ollut noin hankalaa ja lisäksi yksi nuorempi lapsi hoidettavana vielä, joka kärsi toisen taholta tulevasta huonosta käytöksestä, kiristämisestä, pahoinpitelyistä...

    Osaatko kuvitella, mikä teitä tuossa tilanteessa olisi parhaiten auttanut?

    Äänestä

  • huostaanotetuista voisi kirjoitti:

    paremmin omassa kodissaan kuin sijoituksessa.

    Kuinka on mahdollista, että isompi on saanut lyödä pienempäänsä tuossa perheessä. Oliko aikuinen vieressä katsomassa. Miksi pienempää ei ole suojattu alunalkaenkaan. Ei auta että jälkeenpäin sanotaan, että ei saa lyödä. Se on estettävä ennalta. Jos ei omalla äidillä ja isälle ole aikaa suojata pienmpää väkivallalta, niin pitää palkata joku apulainen paikalle vahtaamaan, että nollatoleranssi on ja pysyy. Aivan uskomatonta, että perheen sisällä lasten väkivallan annetaan kehittyä niin pitkälle, että joudutaan antamaan sitten lapsi ennaltaehkäisyn puuttumisen takia huostaan.
    Jos pienestä asti opetetaan kunnioittaman perheenjäseniä, niin on todennäköistä, että se säilyy myös murkkuikäisenä. Nämä eroperheet eivät ole olleet kunnon esimerkkinä vanhempien välisestä kunnioittamiseta eikä edes lasten. Minä itte, vaan.

    Arvon Helinä, Te Kaikkitietäjä, kuvitteletko tosiaankin että kotona koko ajan kytätään lasten perään ja ollaan porukassa? Hulluutta se on jos koko ajan lasten perässä kulkee ja istuu vieressä katsomassa mitä ne tekevät. Entä jos aikuinen menee vessaan tai pesulle? Pitääkö lapsi pyytää mukaan että mitään ei vaan tapahdu? Mites sitten iltapäivät kun vanhemmat ovat töissä ja lapset sen verran isoja että pärjäävät kyllä iltapäivän itsekseen? Vanhempien siis tulee lopettaa työt että voivat kytätä lapsiaan jos nämä ovat iltapäiväkerhoon liian vanhoja?

    Sinä arvon Helinä et taida tietää murkun kasvatuksesta tai tavallisesta perhe-elämästä yhtään mitään. Sellainen ainakin paistaa kommenteistasi läpi.

    Äänestä

  • pistää vihaksi kirjoitti:

    Pienemmän koskemattomuus menee noiden edelle.

    Aikaisemmin Suomessakin pidettiin raukkamaisena pienemmän lyömistä, mutta nykyään ei aikuiset eikä lapset mittelöi tasasella. Siitä se alkaa.

    Olisi suotavaa, että lapset ennen murkkuikää sisäistäisivät sen, että pienempää ei lyödä. Kannattaa sinunkin miettiä, miten et näitä perusjuttuja saa lapsen päähän vielä murkkuikäänkään mennessä. Olisiko kommunikointikyvyssäsi kenties jotain mätää tai muuten vaan sinun käsityksessäsi ihmisen ruumiillisesta koskemattomuudesta.

    Jos lastenkotilapsi lyö kotiin jäänyttä sisarustaan, niin hän on kateellinen onnekkaallemmaalleen. Ei kai se nyt ihme ole.

    Äänestä

  • Helnä-keiju3 kirjoitti:

    Jos lastenkotilapsi lyö kotiin jäänyttä sisarustaan, niin hän on kateellinen onnekkaallemmaalleen. Ei kai se nyt ihme ole.

    ei tässä enempää syyllistämistä tarvita. Sitten on vielä toinen taakka: lapsen väkivaltainen ja varasteleva käyttäytyminen. Tämän eteen on tehtävä kaikki, että se loppuisi. Onhan miehilläkin näitä ryhmiä "lymätön linja" tms.

    Tarvittaisiinko lyöville ja väkivaltaisille lapsillekin samanlaista vertaistukea? Epäilen vahvasti laitoksen kykyä kitkeä tuota käytöstä pois. Laitoksen kuri ja kasvatus ovat niin epäoikeuden mukaisia ainakin oman tietämäni mukaan, että se vain synnyttää lisää aggressioita.

    Oma lapseni on kiltti ja hyvä käytöksinen, mutta kun puhe kääntyy laitoksen henkilökuntaan, muuttuuu ääni kellossa. Hän hyväksyy sieltä nyt pari ihmistä. Yritän saada lapsen hyväksymään enemmän ja toisaalta yritän keskustella henkilökunnan kanssa, että käyttäytyisivät ihmisiksi lastani kohtaan. Täsrä tulee kyllä sitten moitteita minulle ja yhteistyökyvyttömyyspisteet kasvavat. Tämä taas aiheuttaa sen, että lapsen kotiutuminen saattaa venähtää. Niillä on hyvä kiristyskeino, jolla saada minutkin vaikenemaan.

    Viihtyykö aloittajan lapsi siellä laitoksessa? Saako hän mitään terapiaa? Ei laitoksessaolo yksistään ole mikään ratkaisu pojan ongelmiin.

    Äänestä

  • huostaanotetuista voisi kirjoitti:

    paremmin omassa kodissaan kuin sijoituksessa.

    Mutta mikä sinuakaan olisi auttanut, jos pojan käytös jo kotona olisi ollut noin hankalaa ja lisäksi yksi nuorempi lapsi hoidettavana vielä, joka kärsi toisen taholta tulevasta huonosta käytöksestä, kiristämisestä, pahoinpitelyistä...

    Osaatko kuvitella, mikä teitä tuossa tilanteessa olisi parhaiten auttanut?

    Hain lapseni porukoista pois ja taistelin hänen kanssa. Siinä se vanhemmuus punnitaan. Ei se aina ole ruusilla tanssimista, mutta nyt saan nauttia hänen normaaliin elämään palaamisesta.

    Kyllä, jouduin sylipainimaan, haukkumisen kohteeksi ja pahanolon kestämään. Äitinä se oli tehtäväni ja lopulta kaikki oli purettu. Nyt lapseni kysyy jo kuinka vanhempi voi ja auttaa kotitöissä yms.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Kuinka on mahdollista, että isompi on saanut lyödä pienempäänsä tuossa perheessä. Oliko aikuinen vieressä katsomassa. Miksi pienempää ei ole suojattu alunalkaenkaan. Ei auta että jälkeenpäin sanotaan, että ei saa lyödä. Se on estettävä ennalta. Jos ei omalla äidillä ja isälle ole aikaa suojata pienmpää väkivallalta, niin pitää palkata joku apulainen paikalle vahtaamaan, että nollatoleranssi on ja pysyy. Aivan uskomatonta, että perheen sisällä lasten väkivallan annetaan kehittyä niin pitkälle, että joudutaan antamaan sitten lapsi ennaltaehkäisyn puuttumisen takia huostaan.
    Jos pienestä asti opetetaan kunnioittaman perheenjäseniä, niin on todennäköistä, että se säilyy myös murkkuikäisenä. Nämä eroperheet eivät ole olleet kunnon esimerkkinä vanhempien välisestä kunnioittamiseta eikä edes lasten. Minä itte, vaan.

    vähän isommasta ikäerosta johtuen edes olisi mahdollinen tuollainen tilanne.

    Mutta kysyn silti Helinältä, että vaikka äidillä olisi ollut varaa palkata hoitaja lapsenvahdiksi omien poissaolojensa ajaksi, niin MISTÄ saa lapsenvahdin, joka on valmis tappelemaan aggressiivinen 14-vuotiaan kanssa, vai minkä ikäinen tuo poika nyt sitten olikaan.

    Äänestä

  • pistää vihaksi kirjoitti:

    Arvon Helinä, Te Kaikkitietäjä, kuvitteletko tosiaankin että kotona koko ajan kytätään lasten perään ja ollaan porukassa? Hulluutta se on jos koko ajan lasten perässä kulkee ja istuu vieressä katsomassa mitä ne tekevät. Entä jos aikuinen menee vessaan tai pesulle? Pitääkö lapsi pyytää mukaan että mitään ei vaan tapahdu? Mites sitten iltapäivät kun vanhemmat ovat töissä ja lapset sen verran isoja että pärjäävät kyllä iltapäivän itsekseen? Vanhempien siis tulee lopettaa työt että voivat kytätä lapsiaan jos nämä ovat iltapäiväkerhoon liian vanhoja?

    Sinä arvon Helinä et taida tietää murkun kasvatuksesta tai tavallisesta perhe-elämästä yhtään mitään. Sellainen ainakin paistaa kommenteistasi läpi.

    Niin Helinä vastaa siihen, että sillä muka mitätöi toisen koskemattomuuden!!!!!!!

    Et sinä Helinä kyllä paljon mieti, mitä tänne kirjoitat!

    Pitääkö äidin tosiaan vaikka oman vessareissunsa ajaksi palkata lapsenvahti, että isompi ei käy toisen kimppuun???????? Vastaa, kun et tähän asti osannut vastata!

    Äänestä

  • ja tein kirjoitti:

    Hain lapseni porukoista pois ja taistelin hänen kanssa. Siinä se vanhemmuus punnitaan. Ei se aina ole ruusilla tanssimista, mutta nyt saan nauttia hänen normaaliin elämään palaamisesta.

    Kyllä, jouduin sylipainimaan, haukkumisen kohteeksi ja pahanolon kestämään. Äitinä se oli tehtäväni ja lopulta kaikki oli purettu. Nyt lapseni kysyy jo kuinka vanhempi voi ja auttaa kotitöissä yms.

    painia kenenkään kanssa, vaan vetää ronskisti turpaan, jos toinen meinaa tulla painimaan.
    Nyt puhutaan lyövästä lapsesta, eikä mistään painiottelusta.

    Äänestä

  • perheessäni lasten kirjoitti:

    vähän isommasta ikäerosta johtuen edes olisi mahdollinen tuollainen tilanne.

    Mutta kysyn silti Helinältä, että vaikka äidillä olisi ollut varaa palkata hoitaja lapsenvahdiksi omien poissaolojensa ajaksi, niin MISTÄ saa lapsenvahdin, joka on valmis tappelemaan aggressiivinen 14-vuotiaan kanssa, vai minkä ikäinen tuo poika nyt sitten olikaan.

    Kun te nyt niin voimakkaasti puolustatte itseänne ja kaltaisianne aikuisia tässä ketjussa, niin oletteko ajatelleet kuka tässä maailmassa puolustaa sitä pikkuveljeä ja kuka sitä isoveljeä. Lapsia molemmat, toista kuvataan aivottamaksi apinan raivolla raivoovaksi elukaksi, joka hyökkää jokaisen vastaantulevan kimppuun jos äiti menee vessaan. Heillä ei ole ketään puolestapuhujaa, kun äidit ottavat tuon kannan. Kas kun ette vie häntä sirkukseen näytille. Olette naurettavaa sakkia.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Kuinka on mahdollista, että isompi on saanut lyödä pienempäänsä tuossa perheessä. Oliko aikuinen vieressä katsomassa. Miksi pienempää ei ole suojattu alunalkaenkaan. Ei auta että jälkeenpäin sanotaan, että ei saa lyödä. Se on estettävä ennalta. Jos ei omalla äidillä ja isälle ole aikaa suojata pienmpää väkivallalta, niin pitää palkata joku apulainen paikalle vahtaamaan, että nollatoleranssi on ja pysyy. Aivan uskomatonta, että perheen sisällä lasten väkivallan annetaan kehittyä niin pitkälle, että joudutaan antamaan sitten lapsi ennaltaehkäisyn puuttumisen takia huostaan.
    Jos pienestä asti opetetaan kunnioittaman perheenjäseniä, niin on todennäköistä, että se säilyy myös murkkuikäisenä. Nämä eroperheet eivät ole olleet kunnon esimerkkinä vanhempien välisestä kunnioittamiseta eikä edes lasten. Minä itte, vaan.

    kuinka utopistisia jälleen kerran ovat ns. ratkaisusi.
    "Jos ei omalla äidillä ja isälle ole aikaa suojata pienmpää väkivallalta, niin pitää palkata joku apulainen paikalle vahtaamaan, että nollatoleranssi on ja pysyy. Aivan uskomatonta, että perheen sisällä lasten väkivallan annetaan kehittyä niin pitkälle, että joudutaan antamaan sitten lapsi ennaltaehkäisyn puuttumisen takia huostaan."
    huh, huh... sinulla ei todellakaan ole käsitystä siitä mitä on eläminen ongelmanuoren kanssa. Tuskinpa kukaan vanhempi tumput suorana seisoo, jos isompi hakkaa pienempää. Sinulla on vaan taas kerran haukkua äiti pataluhaksi.

    Äänestä

  • PUHUU ASIAA kirjoitti:

    Niin Helinä vastaa siihen, että sillä muka mitätöi toisen koskemattomuuden!!!!!!!

    Et sinä Helinä kyllä paljon mieti, mitä tänne kirjoitat!

    Pitääkö äidin tosiaan vaikka oman vessareissunsa ajaksi palkata lapsenvahti, että isompi ei käy toisen kimppuun???????? Vastaa, kun et tähän asti osannut vastata!

    vastaa yhteenkään kysymykseen. Olen kysynyt häneltä mm. kokemuksestaan nuorten kasvastuksesta.. ei kuulemma vastaile henkilökohtaisiin kysymyksiin. Kuitenkin heittelee varsin henkilökohtaisuuksiin meneviä kommetteja siihen kuinka pitäisi toimia vaikka miten mahdottomassa tilanteessa. Utopistisia ratkaisuja kerta toisensa jälkeen ja täysin vailla mahdollisuutta onnistua käytännössä.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Kun te nyt niin voimakkaasti puolustatte itseänne ja kaltaisianne aikuisia tässä ketjussa, niin oletteko ajatelleet kuka tässä maailmassa puolustaa sitä pikkuveljeä ja kuka sitä isoveljeä. Lapsia molemmat, toista kuvataan aivottamaksi apinan raivolla raivoovaksi elukaksi, joka hyökkää jokaisen vastaantulevan kimppuun jos äiti menee vessaan. Heillä ei ole ketään puolestapuhujaa, kun äidit ottavat tuon kannan. Kas kun ette vie häntä sirkukseen näytille. Olette naurettavaa sakkia.

    nyt olet itse naurettava. Suutut kun sinun utopistisia ehdotuksiasi ei oteta avosylin vastaan.

    Äänestä

  • kyllä sinä kirjoitti:

    nyt olet itse naurettava. Suutut kun sinun utopistisia ehdotuksiasi ei oteta avosylin vastaan.

    Aloittaja kertoo, että vanhemmat eivät huomioineet poikaansa 7-vuotiaana, kun oli muuta mietittävää. Nyt lapsi on 14-vuotiaana väkivaltainen, ja äiti uikuttaa, "MINÄ en jaksa", "lapsi lyö MINUAKIN". Vieläkään äiti ei siis huomioi lastaan, vaan edelleen itsensä MINÄ. Hän on päätynyt poistamaan lapsensa arjestaan antamalla hänet lastenkotiin, mutta tämäkään ei vielä riitä äidille. Nyt hän on ryhtynyt toivomaan, että jostain siunaantuisi tomera tyttö, jolle hän voisi seuraavaksi poikansa lykätä niin fyysisesti kuin emotionaalisestikin.

    Mitä pikemmin poika tajuaa, että hänen äitinsä ei koskaan tule häntä huomioimaan ja mitä nopeemmin hän lakkaa yrittämästä sitä huomiota hakemasta, ja unohtaa koko akan, sitä parempi tuon ihmisen kehitykselle. Valitettavasti vaan lapsi hakee ikänsä, vielä aikuisenakin, äidiltään sitä, mitä vaille hän jäi, silloin pienenä. Joillakin tulee se äiti joskus vastaan, mutta valitettavan usein ei koskaan, vaikka lapsi kuinka sitä äitiä hakkaisi. Nyrkillä ei saa äitiä huomaamaan lastaan, mutta lapsella ei ole paljon keinoja muitakaan.

    Äänestä

  • murkku ala syli- kirjoitti:

    painia kenenkään kanssa, vaan vetää ronskisti turpaan, jos toinen meinaa tulla painimaan.
    Nyt puhutaan lyövästä lapsesta, eikä mistään painiottelusta.

    jos vanhempi antaa turpaansa vetää!

    Turha huudella jos lapseensa on yhteyden menettäny ja antanut lapselle vapauden mennä minne lystää!

    Sitten ihmetellellään ja valitetaan!

    Silloin alaikäiselle on laitettava rajat. Mikäli ei vanhempi saa niin laitokseen, jossa ne rajat saadaan.

    Kyllä, olen paininut oman murkkuni kanssa ja estänyt häntä lyömästä. Saathan väittää mitä haluat ja louskuttaa, ettei lapselle mitään voinut! Oletko edes yrittänyt, voida?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

luovutin kirjoitti:

Pitemmän aikaa minulla on ollut ongelmia vanhimman pojan kanssa. Pojan ollessa 7 erosin pojan isästä ja eron tohinassa poika jäi vähemmälle huomiolle, sai ns. tehdä mitä halusi. Emme jaksaneet pitää kuria pojalle ja nyt sen seuraukset nähdään. Isänsä ei ota enään mitään kantaa kasvatukseen.
Kaiken jälkeen ja minulle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kun antaa oma poikani huostaanottoon, poika on nyt 14 ja asuu lastenkodissa ja saa sieltä lisää kaltaisiaan kavereiksi. On kotona joka toinen viikonloppu mutta varastaa kaiken mitä irti lähtee ja vaihtaa rahaksi kenen lie kanssa. Kokeilimme kotona asumista mutta kuukauden päästä olin jo niin väsynyt että ei siitä tullut mitään. Vaikka poika kuinka lupaa parantaa tapansa ja muuttua mutta ei, sitä kestää korkeintaan vuorokauden kun taas on jotain tapahtunut. Naapurilta hän varasti suuren summan rahaa kun huomasi että heidän ovensa oli auki eikä ketään näkynyt missään. Karkailee yhtenään ja lintsaa koulusta. Haukkuu opettajat ja hakkaa pikkuveljeään jos tämä ei anna viikkorahojaan.

Surullista sanoa mutta olen kähes varma että vanhin poikani on vielä joskus vankilassa. En ymmärrä mikä on mennyt vikaan koska nuorempi poika on "kunnon kansalainen".
Lisäyksenä vielä että kotiolot ovat ns. ihan tavalliset. Käyn töissä, en käytä alkoholia, punainen tupa ja perunamaa...

Mitä tein väärin? Tuomitkaa nyt minut ja kertokaa missä meni vikaan! Miten lapset voivat olla niin erilaisia? Voiko lapseni enää selvitä kierteestä? Voinko minä selvitä kierteestä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu