Minulla on kamala vauvakuume. On ollut jo vuosia. Tähän saakka olemme yhteisestä päätöksestä lykänneet asiaa järkisyistä, kuten opiskelut, työt, asunto jne. Nyt olisi ns. kaikki kunnossa, mutta miehestäni ei tunnu vielä siltä, että hän haluaisi lapsen. Olemme jo 27 ja 28 vuotiaita. Minulla on suuri suru siitä, että emme vielä edes yritä lasta. Ja mitä voisin tehdä? En muuta kuin odottaa. Odottaa ja surra. vauvakuumeeni on välillä fyysistäkin, sattuu mahaan ja rintoihin kun näen vauvan tai lastenvaunut tms. Välillä on toki hyvä olo ja mieli, kun miettii ihan muita asioita tai on jotain innostavaa tekemistä. Olemme keskustelleet asiasta, mutta se ei muuta sitä faktaa että mieheni ei vielä halua ja että minulla on paha olla. En missään nimessä voisi kuvitella jättäväni ehkäisyä pois salaa tms. Molempien on oltava halukkaita vanhemmiksi, jos ehkäisy jätetään pois. Aika monta kaveria on juuri saanut tai saamassa lapsen ja minun on vaikea olla heidän puolestaan onnellinen. ´(Tietenkin olen, mutta se ei ole helppoa.)
Onko kenelläkään kokemuksia vastaavasta tilanteesta? Tai muuten vaan hyviä neuvoja?
Onko kenelläkään kokemuksia vastaavasta tilanteesta? Tai muuten vaan hyviä neuvoja?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ehkäpä tenavan tekasuun ei ole järkevää syytä.
Kuume ei liene mikään järkevä selitys eikä
et mä haluun . Tuollaisia leikkikaluiksi tehtyjä
lienee katujen kulmat täynnä.
Leikkikaluiksi tehty tenava? Ajatteleeko joku lapsia leikkikaluina??
Itse haluaisin lapsen siksi, että haluan rakastaa sitä ja pitää siitä huolta. Tämä ei ole mikään hetken mielijohde tai hormonihäiriö. Olen aina tiennyt, että joku päivä haluan lapsen.
Kohta kolme vuotias kummityttöni on mielestäni aivan ihmeellinen ja todella rakas. On hienoa nähdä, miten hänessä löytyy vanhempiensa piirteitä ja miten hän kehittyy. Etenkin nyt, kun hän on oppinut puhumaan, yhteiset juttutuokiomme ovat todella antoisia. Kummityttöni ja hänen vanhempiensa välinen rakkaus näkyy heidän arjessaan ja on mielestäni todella kaunista.
Kummitytön kanssa kokemani hetket ja hänen kasvunsa ja kehityksensä seuraaminen ovat saaneet minut entistä enemmän haluamaan omaa lasta. Jos toisen lapsen kanssa oleminen voi olla noin antoisaa, niin millaista voisi olla oman lapsen kanssa?
Mutta mikä järkisyy lapsen hankinnalle olisi? Siihenhän menee aikaa ja rahaa. Se ole myöskään ekologista, maailmassahan on jo liikaa ihmisiä ja kulutusta muutenkin. Siispä järkevästi ajatellen, miksi hankkia lapsi?
Mielestäni tämä on niitä asioita, joita ei voi päättää järjellä. Tämä on sydämen asia. Enhän ole järjellä päättänyt myöskään, kenen kanssa olen naimisissa. Otin rakkaan, en rikasta.
Mikä on sinun mielestäsi järjevä syy lapsen tekoon?
Olisi mielenkiintoista tietaa, mika on miehesi syy lykata lasten hankkimista. Kai han on sentaan jonkun selityksen antanut!
Miehet eivat valttamatta ymmarra naisten hedelmallisyyspointtia, ennen kuin on ongelmia.
varmasti sen, että jos odottelette, voi olla, että lapset jää tulematta. Tai miten on, onko hän haaveillut suuresta perheestä "sitten joskus"? Jos aloittaa yrittämisen vasta kolmekymppisenä, niin ei välttämättä tulekaan niin monta kertaa raskaaksi kuin haluaa. Nämä nyt kannattaa ainakin varmistaa, että mies tietää, ettei sitten turhia tietämättömyyttään viivyttele.
Todella ikava toi sinun tilanteesi. Jos teilla on kaikki kunnossa, kuten kirjoitit, niin en nae mitaan syyta, miksi miehesi haluaisi viela lykata lastensaamista.
Kannattaa varmuuden vuoksi nostaa asia esille keskusteluissanne ja selvittaa mista on kysymys. Valitettavasti voi olla niinkin, ettei miehesi halua lasta kanssasi tai hanella on salainen suhde jonkun toisen naisen kanssa.
Parasta, etta loydat syyn ennen kuin on myohaista.
Muista että lapsi tulee muuttamaan teidän kummankin elämän perusteelliseti. Tähän muutokseen on oltava valmis niin henkisesti kuin puitteiden suhteenkin.
Keskustelkaa yhdessä siitä millaisena näätte lapsi perheen arjen, miten hoidatte talousasiat, miten jakaisitte vapaa-ajan ja millaiset roolit teillä vanhemmilla tulisi olemaan lapsen synnyttyä. Tuolta parisuhde palstalta voit käydä lukemassa satoja kertomuksia siitä mitä seuraa kun näitä keskusteluja ei ole käyty.
Muistathan myös sen, että vauvakuume on vain hormoniesi aiheuttamaa harhaa. Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa miten hyvin te vanhemmuudesta selviätte. Haluatko oikeasti uuden aikuisen ihmisen? Angstisen teinin? Lapsenne tulee olemaan vain vähän aikaa vauva.
Tuttua on! Veikkaan, että miehiä pelottaa/mietityttää/kammottaa aika yleisestikin tuo aihe. Ei niillä ole samanlaista luontaista hormonimylläkkää mitä meillä naisilla.
Meillä mies on vasta nyt reilusti kolmekymppisenä, lähes kolmevitosena alkanut toivomaan lasta! Minä oon taas juuri kolmekymppisenä jo ohittanut pahimman vauvakuumeeni. Tietysti toivon lasta, mutta enää siihen ei ole sellaista hinkua kuin joskus aiemmin. Muiden lapsista iloitsen, toisaalta suren: saammeko koskaan omaa..?
Kannattaa keskustella asiasta järkevästi ilman painostusta ja riitelyä. Jos olet taipuvainen herkistelyyn, niin koita kovettaa itseäsi hiukan ja ajatella asiaa realistisesti. Perheen tavoista ja esim. tulevista kasvatusajatuksista kannattaa puhua: millaista kummallakin oli kotona lapsena ja nuorena, miten tehtiin kotitöitä, pitikö läksyt tehdä heti, miten saatiin viikkorahaa, miten me voisimme tehdä, jos oma lapsemme tekisi niin ja näin.
Meillä nuo vanhojen muistelut ovat tuoneet mielenkiintoisia keskusteluja, joiden jälkeen mies on ollut asiasta paljon innostuneempi. Myönsi jopa suoraan, ettei ole niinkään vauvoista kiinnostunut. "Mitä ihanaa niissä muka on?", kysyi. Ja mitä voin todeta? :) Ei oikeastaan mitään ja silti niin paljon. Vauva-aika on vain yksi vaihe.
Se kannattaa muistaa, että naisen hedelmällisyys alkaa noin kolmekymppisenä laskea ja vauhti vaan kiihtyy mitä lähemmäksi neljääkymmentä mennään. Se ei tarkoita sitä, etteikö lapsia voisi enää saada, mutta raskautuminen saattaa hidastua ja hankaloitua ja moni joutuu tukeutumaan hoitoihinkin. Tuo tieto voi tulla monelle miehelle yllätyksenä!
Luin kuin oisin itse kirjoittanut, paitsi erona vain että minulla se on tällä hetkellä melkein jo mennyttä.
Tällä hetkellä kummatki toivoo lasta, itse jätin pillerit pois yhdessä juttelun ja järkeilyn jälkeen. Mutta meni minullakin ainakin kolme vuotta siihen, että vihdoin mieskin halusi ja lapsen saaminen tuntuu nyt yhteiseltä asialta. Minulla on ollut jo aika kauan toiveena oma lapsi, onneksi jaksoin odottaa tänne asti, koska joskus se palkitaan. Meillä on nyt siinä vaiheessa, että toden teolla ruetaan yrittää nyt talven aikana. Mulla myös samanlaisia tuntemuksia kavereiden lapsista, monet on saaneet nyt vähälle aikaa ja tulossa on koko ajan. Mutta jospa se tästä lähtee menee jos itsekkin saisi pienen käärön, vaikka jo syksyksi. Tsemppiä ja yhteisiä rauhallisia juttelu hetkiä, niin kyllä se siitä.
En nyt tiedä lohduttaako tämä mutta ei minunkaan mieheni vielä 27 vuotiaana lapsia halunnut nyt ollaan 31 vuotiaita ja mies haluaa lasta ihan hirveästi.. ja yritystä on. Kyllä se miehesi mieli muuttuu kun teidän kaverinne alkavat lisääntymään ja tulee kummilapsia. Pian miehesi kaverit keskittyvät enemmän omiin lapsiinsa kun kaljalle lähtöön. Uskoppa vaan, mieli muuttuu ja kohta halutaan isäksi hinnalla millä hyvänsä. Ja kai niillä miehilläkin on joku b-kello. Anna miehellesi vähän aikaa ja puhukaa asiasta aika ajoin. Älä kuitenkaan painosta. Ja sillä aikaa yritä nauttia elämästä ilman lapsia onhan sekin hienoa aikaa omalla tavallaan!
Kaikki eivät vaan halua lapsia, eivätkä uskalla kertoa sitä kumppanilleen. Kaikkien mieli ei siis muutu, vaikka tuota myyttiä viljellään.. "Kyllä sinä sitten haluat lapsia, kun vähän kypsyt.." Ja pah. Toivotaan kuitenkin, että keskustelun aloittaja saa kumppaninsa kanssa asiat kondikseen.