Täysin hypoteesi kysymys

Jos sheriffi, tässä ei ole kysymys Mu.kavasta, saisi päähänsä ruveta tuntemattomaksi palstakirjoittajaksi, olisiko epistä muita kohtaan, kun yksi voisi poistaa minkä tahansa viestin?
301022
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

se olisi todellakin epistä.

Äänestä

Näin muuten tapahtuukin eräällä palstalla. Joten ei se mitään uutta ja ihmeellistä ole.

Äänestä
  • onko se epistä?

    Äänestä

  • Hangon Keksi kirjoitti:

    onko se epistä?

    sana varastooni ei tuo epistä kuulu laisinkaan. Joten taisin lukea kysymyksesi luvattoman heikosti, näin ollen perun koko vastaukseni tällä päivämäärällä. allekirjoittanut se ja se

    Äänestä

niin niillä ehdoilla mennään.
Kyllä minulle sopii että valvoja on mukana.
Ihmettelisin jos ei ole.
Valvonta lisääntyy koko ajan, kuten olette lukeneet lehdistä, varsinkin nyt kun on sattunut pikkuisen ampumista.
Ja Valtiovalta on luvannut lisää valvontaa.
Ajatelkaas nyt, jos joku heittää epäillyttävän viestin niin on hyvä vaan että valvoja juttelee asianomaisen kanssa lähemmin. Voihan kaverin heitto olla vitsi joten on hyvä ottaa selvää ajatuksista ennen kuin kutsutaan poliisi.
Siinä on myös ennaltaehkäisevä vaikutus ja mikä parasta, jos valvoo itse kunnolla saa jatkaa palstaa vapaasti.

Äänestä
  • kriittinen tuohon nimettömään valvontaan. Seriffi voi oman mielentilansa mukaan ja oman keskustelun ylläpitämiseksi poistella ihan asiallisiakin puheenvuoroja, jos esiintyy ilman seriffin tähteä. Siinä voi mennä joskus sukset ristiin, ja seriffillä siinä tilanteessa on liian suuri valta. Koska se kanssa keskustelija ei voi tietää kuka keskustelija on seriffi.

    Äänestä

  • d;) kirjoitti:

    kriittinen tuohon nimettömään valvontaan. Seriffi voi oman mielentilansa mukaan ja oman keskustelun ylläpitämiseksi poistella ihan asiallisiakin puheenvuoroja, jos esiintyy ilman seriffin tähteä. Siinä voi mennä joskus sukset ristiin, ja seriffillä siinä tilanteessa on liian suuri valta. Koska se kanssa keskustelija ei voi tietää kuka keskustelija on seriffi.

    pahana.
    Taidan olla yksi suurimmista joiden aloitukset on poistettu.
    Tarkoitan suurella sitä että olen aloittanut hyvin, mutta jatko on ollut vähän masentavampi.
    Emmehän me muutkaan tiedä kenen kanssa "keskustelemme?"

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    pahana.
    Taidan olla yksi suurimmista joiden aloitukset on poistettu.
    Tarkoitan suurella sitä että olen aloittanut hyvin, mutta jatko on ollut vähän masentavampi.
    Emmehän me muutkaan tiedä kenen kanssa "keskustelemme?"

    puolustelet?

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    pahana.
    Taidan olla yksi suurimmista joiden aloitukset on poistettu.
    Tarkoitan suurella sitä että olen aloittanut hyvin, mutta jatko on ollut vähän masentavampi.
    Emmehän me muutkaan tiedä kenen kanssa "keskustelemme?"

    ei meillä olekkaan mitään poisto mahdollisuutta, jos kaveri kirjoittaa itsen mielestä jotenkin loukkaavasti. Seriffi sen sijaan, jos keskustelee normaalisti ja oletetaan vaikkapa että joku kirjoittaa väliin poikkipuolisen sanan, niin sehän lähtee kuin leppä keihäs.

    Laittomat aloitukset ja muut laittomuudet tietenkin joutaa pois.

    Äänestä

  • tarkemmin ja antaa infoa aiheesta?

    Äänestä

  • selittää kirjoitti:

    tarkemmin ja antaa infoa aiheesta?

    on lisää tietoa, sieltä minäkin luen ja sitten käytän päätäni.

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    on lisää tietoa, sieltä minäkin luen ja sitten käytän päätäni.

    setäsi kaksi metriä pitkää kyrpää.

    Äänestä

se on, jos epäasialliset poistaisi ja niin ne täytyy poistaakin.
Minua ei häritsisi jos sefu kirjoittelisi kanssamme.

Äänestä

hypoteesi.Täällä on muuan sefu jolla useampi nimmari, kirjoittelee muutamalle palstalle.
Tällekin

Äänestä
  • pelkkä valvonta on tylsää.

    Äänestä

  • Onhan heilläkin oikeus kirjoitella mitä haluavat ja minne haluavat, kuten on kaikilla muillakin. En näkisi siinä mitään väärää.
    Tällä palstalla kuitenkin vain ylläpidon porukka ja Muka.va voi moderoida, eli vaikka tänne kirjoitteli sata sefua, ei he voisi palstaa muunnella mieleisekseen.

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    pelkkä valvonta on tylsää.

    mutta enpä sano

    Äänestä

  • sanoa/kirjoittaa kirjoitti:

    mutta enpä sano

    sheriffiksi, mutta minä en ole.
    Minä olen kyllä tietokonealanammattilainen, ja siksi voin/osaan kirjoittaa asiasta vähän enemmän.
    Mutta minä olen ihan tavallinen pulliainen, kuten muutkin kirjoittajat täällä.

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    sheriffiksi, mutta minä en ole.
    Minä olen kyllä tietokonealanammattilainen, ja siksi voin/osaan kirjoittaa asiasta vähän enemmän.
    Mutta minä olen ihan tavallinen pulliainen, kuten muutkin kirjoittajat täällä.

    Vahva markka meni jo ja joulumaa.
    Nyt HTZA sanoo olevansa tavallinen pulliainen,mihin tässä voi luottaa?

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    sheriffiksi, mutta minä en ole.
    Minä olen kyllä tietokonealanammattilainen, ja siksi voin/osaan kirjoittaa asiasta vähän enemmän.
    Mutta minä olen ihan tavallinen pulliainen, kuten muutkin kirjoittajat täällä.

    neuvoa miten saan suoran yhteyden tämän palstan ylläpidolle?

    Äänestä

...ei olisi epistä. Miksi olisi?

Äänestä

olisi mitään ongelmaa sellaisen asian kanssa.

Äänestä

olisi helvetin epistä

Äänestä

kysymyksenasettelu, jonka järkeä on pitkänkään miettiminen jälkeen ole löytänyt.

Kaikki pois?

Äänestä
  • Mikä täällä palstoilla on niin tärkeää ja tähdellistä, ettei sitä voisi poistaa? Ei mielestäni ole koskaan ollut mikään, että siitä olisi musta aukko syntynyt.

    Äänestä

  • miksi yleensä vaivaudut tänne kirjoittamaan, jos kaiken voi poistaa? Varmaan sitä korkeampaa matematiikkaa ja loogista ajattelua?

    Äänestä

  • Jermuxi tms. kirjoitti:

    miksi yleensä vaivaudut tänne kirjoittamaan, jos kaiken voi poistaa? Varmaan sitä korkeampaa matematiikkaa ja loogista ajattelua?

    Siinähän oli kysymysmerkki, vai jäikö suuren nokan varjoon?

    Haloo! Köh, köh, höh!

    Äänestä

  • optikolle! kirjoitti:

    Siinähän oli kysymysmerkki, vai jäikö suuren nokan varjoon?

    Haloo! Köh, köh, höh!

    pari hymiötä viestiisi, niin näytät entistä paremmin typeryytesi?
    Huomio sinä pahvi kysymysmerkki ja mieti hiljaa itseksesi, mitä se tässä tapauksessa voisi tarkoittaa. Kjäh!

    Äänestä

  • Minua alkoi kiinnostaa sanan "hypoteettinen" täsmällisempi määritys.

    Googlailin, eksyin kiinnostavalle saitille. En ole opettaja tai muutenkaan lapsista kiinnostunut, tämä nyt sattui kiinnostamaan:

    http://www.tiedonpuu.fi/lehti/lehti.php?sivu=aihe&juttu=1999a2&kode=

    Tuohon aloitukseen. Itse miellän asioita kuin jokainen muukin mielessään, omalla tavallani. Mielestäni kyse oli sarkastisesti esitetystä utelusta, miten muut palstoilla sekoilevat kokevat, kun joku hihhuli säätelee heidän viestintäänsä ja kommunikaatiotaan ihan mielivaltaisesti ja "mutu"-periaatteen mukaan....

    Äänestä

Täysin epäreilua, että tappeluksissa toinen rupeaisi täysin mielivaltaisesti poistamaan kirjoituksia.. Mies miestä vastaan aseina näppikset. Kjäh!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Hangon Keksi kirjoitti:

Jos sheriffi, tässä ei ole kysymys Mu.kavasta, saisi päähänsä ruveta tuntemattomaksi palstakirjoittajaksi, olisiko epistä muita kohtaan, kun yksi voisi poistaa minkä tahansa viestin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu