Vaalikeskustelu

Olipa surkuhupaisan karmiva vaalikeskustelu Vitikkalan koululla tiistaina! Yleisöäänestysten neuvojen perusteella Jämsä näivettyy katastrofaalisesti. Ei saa korottaa veroja, ei saa lakkauttaa kouluja, ei saa yhdistää lukioita, ei saa investoida, ei saa yhtiöittää sairaalaa, mutta palvelut on turvattava!
Näinkö tyhmää on vaalikarja?
Eipä ollut kehumista paneelikeskustelijoissakaan. Järkevimmän tulevaisuusvision esitti Mari Äikäs (pakko myöntää vaikken vihreä olekaan): Jämsä tarvitsee enemmän asukkaita kuin työpaikkoja. Työpaikka Jämsässä ei takaa että ihminen asuu Jämsässä. Nyt tilanne on yhä enemmän se, että Jämsässä käydään töissä muttei tänne haluta muuttaa.
461976
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

"Ei saa korottaa veroja, ei saa lakkauttaa kouluja, ei saa yhdistää lukioita, ei saa investoida, ei saa yhtiöittää sairaalaa, mutta palvelut on turvattava!
Näinkö tyhmää on vaalikarja? "

Kyllä, juuri näin tyhmää se on. Eikä ne kaikkein tyhmimmät edes olleet siellä keskustelussa.

Se mikä niissä äänestystuloksissa on todella huolestuttavaa, on se, että siitä yleisöstähän oli suuri osa näitä vaalien ehdokkaita. Herra jumala, jos niitä vielä valitaan päättäjiksi valtuustoon!

Äänestä

Kyllähän ne panelistit olivat minun mielestäni jopa yllättävän järkeviä. Järvenpää oli ainoa,joka vaati investointeja jäihin. Eikä mitään isompaa Jämsänkoski-hurmostakaan esiintynyt. Vuorenpääkin keskusteli ihan asiallisesti, vaikka siinä Himos-äänestyksessä vähän sekoilikin.

Äänestä
  • Aamulehden kysymysasettelu yleisölle oli köyhää ja rajallisesti vaihtoehtoja tarjoavaa. Taisi olla jokin yleissapluuna jota oli vähän viilattu.

    Siitä paljonko ollaan velkaa, käytiin sekavaa keskustelua. Seppo Suominen selitteli, etteivät Jämsekin ja muiden kaupungin omistamien yhtiöiden velat kuulu pottiin, makselevat jostakin kummallisesta lippaasta lainansa??

    Kysymys Himoksen kunnallistekniikan rakentamisesta kummastutti, sillä sehän on kohta rakennettu ja suunnitelmat ovat olleet valmiit jo aikoja. Onhan myös selvää, että kunnallistekniikka rakennetaan ennen muuta rakentamista!!

    Terveydenhuollon yksityistämisen raameja ei edes liittohallituksen puheenjohtaja tainut täysin tuntea, saati sitten valtuutetut. Kuntalaisille tuli varmaan ihan outo olo keskustelusta.

    Entäs sekoileva keskustelu lukion tiloista. Timo Tuomiston poika esitti varsin kiihkomielisen kommentin Jämsässä sijaitsevan lukion puolesta, huudellen vielä Arto Niirasen hyvän mielipiteen päälle kommenttejaan. Vaihtoehtojahan on hyvä tutkia, ennen kuin uusia seiniä investoidaan.

    Hyvä kuitenkin, että paneeli järjestettiin. Tilanteen sekavuus siinä ainakin tuli tiedoksi.

    Äänestä

  • sekoilua kirjoitti:

    Aamulehden kysymysasettelu yleisölle oli köyhää ja rajallisesti vaihtoehtoja tarjoavaa. Taisi olla jokin yleissapluuna jota oli vähän viilattu.

    Esko Järvenpää oli vakuuttavin, mutta ehkä jo liiaksikin kaikkitietävä. Mari Äikäs luonnollisin. Vasurien jämsänkoskelaismies oli selkeä kommenteissaan ja Hannu Loberg esitti avoimesti mielipiteitään. Keskustan "sporttityyppi" (nimeä en muista) puhui selkosuomea kuten Peltosen tuulakin. Mutta Tuulan kaikkia äänestäjiä syleilevä tyyli ei paikallispolitiikassa kyllä pure.

    Perussuomalaisten nainen jäi tuntemattomaksi ja huomaamattomaksi porukassa.
    Mäkisen Janne on taitava puhekone. Esiintymistaito kuitenkin aaltoili ja etenkin poliittinen koti on hukassa.

    Vuorenpää oli inhimillinen ja osasi myös kuunnella. Papin rouvakin taitaa olla niitä kaikkitietäviä, jotka puhuvat, kysyvätkin mutta eivät kuuntele.

    Mitäs muuta? Sekavata, kuten edellinen jo totes. Yleisöäänestys oli kiinnostava keksintö, mutta yleisön kysymyksiä valtuutetuille olis saanut olla edes muutama.

    "Seppo Suominen selitteli, etteivät Jämsekin ja muiden kaupungin omistamien yhtiöiden velat kuulu pottiin, makselevat jostakin kummallisesta lippaasta lainansa?? "

    Jämsek ja Jämsek Kiinteistöthän ovat osakeyhtiöitä ja vastaavat näin ollen itse veloistaan. Jos Weijoa on uskominen (kirjoitti hiljattain lehdessä) Jämsekillä ei ole velkaa lainkaan. Jämsek Kiinteistöillä sen sijaan on ainakin rakennusvelkoja sen tehtävähän on kaupungin kiinteistöjen hoito. Siellä sitä velkaa maksavat esimerkiksi yritykset vuokrillaan. Jos otetaan esimerkiksi vaikka suurin, eli Patria, niin kuukausivuokra on varmasti varsin huomattava, mutta paljon maksoi hallikin. Näiden yhtiöiden vastuut kaatuvat kaupungin niskoille vasta siinä tilanteessa, että ne eivät kykenisi huolehtimaan velvoitteistaan.

    "Kysymys Himoksen kunnallistekniikan rakentamisesta kummastutti, sillä sehän on kohta rakennettu ja suunnitelmat ovat olleet valmiit jo aikoja."

    Eihän se näin mene. Suurin osa Himoksen kunnallistekniikasta on vielä rakentamatta, jos koko Master Planin mukainen suunnitelma toteutuu. Nykyinen vaihe on päättymässä, mutta sen jälkeen tulee vielä monta uutta vaihetta. Nyt tosin näyttää siltä, että rakentamiseen tulee tauko, koska rakentaminen on siellä hyytynyt käytännöllisesti katsoen kokonaan. Jos kukaan ei uusia mökkikyliä tms. rakenna, ei tarvita kunnallistekniikkaakaan.

    Äänestä

  • Ylermi Rapakko kirjoitti:

    että Ylermi Rapakko alias JK ei ymmärrä kunnallisista asioista mitään. Kirjoittaa joko ilkeyttään tai vastoin parempaa tietoa puppua

    Äänestä

  • huomaa erkkikin kirjoitti:

    mitä siinä kirjoituksessa oli pielessä?

    Äänestä

  • huomaa erkkikin kirjoitti:

    että Ylermi Rapakko alias JK ei ymmärrä kunnallisista asioista mitään. Kirjoittaa joko ilkeyttään tai vastoin parempaa tietoa puppua

    Kerro mikä ymmärryksesäni on vikana? En ole alias JK, ei mitään sinne päinkään. Kuten jo olen useamman kerran sanonut, en ole sen parmmin luottamusmies kuin virkamieskään.

    Äänestä

  • Ylermi Rapakko kirjoitti:

    "Seppo Suominen selitteli, etteivät Jämsekin ja muiden kaupungin omistamien yhtiöiden velat kuulu pottiin, makselevat jostakin kummallisesta lippaasta lainansa?? "

    Jämsek ja Jämsek Kiinteistöthän ovat osakeyhtiöitä ja vastaavat näin ollen itse veloistaan. Jos Weijoa on uskominen (kirjoitti hiljattain lehdessä) Jämsekillä ei ole velkaa lainkaan. Jämsek Kiinteistöillä sen sijaan on ainakin rakennusvelkoja sen tehtävähän on kaupungin kiinteistöjen hoito. Siellä sitä velkaa maksavat esimerkiksi yritykset vuokrillaan. Jos otetaan esimerkiksi vaikka suurin, eli Patria, niin kuukausivuokra on varmasti varsin huomattava, mutta paljon maksoi hallikin. Näiden yhtiöiden vastuut kaatuvat kaupungin niskoille vasta siinä tilanteessa, että ne eivät kykenisi huolehtimaan velvoitteistaan.

    "Kysymys Himoksen kunnallistekniikan rakentamisesta kummastutti, sillä sehän on kohta rakennettu ja suunnitelmat ovat olleet valmiit jo aikoja."

    Eihän se näin mene. Suurin osa Himoksen kunnallistekniikasta on vielä rakentamatta, jos koko Master Planin mukainen suunnitelma toteutuu. Nykyinen vaihe on päättymässä, mutta sen jälkeen tulee vielä monta uutta vaihetta. Nyt tosin näyttää siltä, että rakentamiseen tulee tauko, koska rakentaminen on siellä hyytynyt käytännöllisesti katsoen kokonaan. Jos kukaan ei uusia mökkikyliä tms. rakenna, ei tarvita kunnallistekniikkaakaan.

    Joo, eihän Himoksen kunnallistekniikka koskaan valmis ole. Sanon koskaan, sillä kysymyshän on "kaupungista kaupungissa", mutta suunnitelmat on tehty pitkälle tulevaisuuteen ja hyvin ratkaiseva osa jo rakennettu, joten vaalikeskustelun kysymys sikäli kummastutti.

    Eihän nyt hullukaan sitä kesken jättäisi, kuten ei kanavaakaan. Kunnallistekniikkaa pitää tehdä sinne missä aletaan pikapuoliin rakentamaan ja sitä ei voi laittaa jäihin. Kanavahanke on torso, mutta pakko se on nyt valmiiksi tehdä.

    Äänestä

  • kunnallistekniikasta kirjoitti:

    Master Planin mökkikylistä suurin osa (tai oikeastaan kaikki) on vielä rakentamatta. Tällä nyt valmistuvalla vaiheella toiminta varmistetaan joksikin aikaa eteenpäin. Jos suunnitelmat alkavat toteutua veden tarve ja jätevesimäärät kasvavat niin suuriksi, ettei nykyiset runkolinjat riitä alkuunkaan. Suunnitelmiin kuuluu uuden runkolinjan vetäminen maata pitkin kansanopiston ohi puhdistamolle. Myös puhdistamo on tässä vaiheessa uusittava tai sitä on paljon laajennettava. Että kyllä tässä vielä rakentamista tulevillekin polville riittää.

    Äänestä

  • huomaa erkkikin kirjoitti:

    että Ylermi Rapakko alias JK ei ymmärrä kunnallisista asioista mitään. Kirjoittaa joko ilkeyttään tai vastoin parempaa tietoa puppua

    Jokos täällä taas joku maalaispsykologi heittelee omiaan??? ja arvelee nimimerkkien taustalta löytyviä ihmisiä.

    Pieleen mäni toas kertaallee ja pahasti.

    Ala mieluummin lotota, niin et sotke asioita.

    Äänestä

  • ratkaiseva osa? kirjoitti:

    Master Planin mökkikylistä suurin osa (tai oikeastaan kaikki) on vielä rakentamatta. Tällä nyt valmistuvalla vaiheella toiminta varmistetaan joksikin aikaa eteenpäin. Jos suunnitelmat alkavat toteutua veden tarve ja jätevesimäärät kasvavat niin suuriksi, ettei nykyiset runkolinjat riitä alkuunkaan. Suunnitelmiin kuuluu uuden runkolinjan vetäminen maata pitkin kansanopiston ohi puhdistamolle. Myös puhdistamo on tässä vaiheessa uusittava tai sitä on paljon laajennettava. Että kyllä tässä vielä rakentamista tulevillekin polville riittää.

    Jämsässä menee lähivuosina jo monen asuntoalueen kunnallistekniikka uusiksi, eli uudisrakentaminen vie paljon euroja. Osa on rakennettu tosiaan 40 ja 50-luvuilla ja siitä se uusintatyö jatkuu hamaan tappiin.

    Äänestä

  • saneerausta kirjoitti:

    Jämsässä menee lähivuosina jo monen asuntoalueen kunnallistekniikka uusiksi, eli uudisrakentaminen vie paljon euroja. Osa on rakennettu tosiaan 40 ja 50-luvuilla ja siitä se uusintatyö jatkuu hamaan tappiin.

    joka näyttää jäävän tässä keskustelussa aika vähälle huomiolle. Asunmaata ja päättäjiä moititaan heikentyneestä taloudesta, mutta ei muisteta ollenkaan sitä, että Jämsässä ei entisen kaupunginjohtajan ja talousjohtajan loppukaudella investoitu mihinkään. Ei edes peruskorjauksiin uusinvestoinneista puhumattakaan.

    Äänestä

  • vakuutti kirjoitti:

    Esko Järvenpää oli vakuuttavin, mutta ehkä jo liiaksikin kaikkitietävä. Mari Äikäs luonnollisin. Vasurien jämsänkoskelaismies oli selkeä kommenteissaan ja Hannu Loberg esitti avoimesti mielipiteitään. Keskustan "sporttityyppi" (nimeä en muista) puhui selkosuomea kuten Peltosen tuulakin. Mutta Tuulan kaikkia äänestäjiä syleilevä tyyli ei paikallispolitiikassa kyllä pure.

    Perussuomalaisten nainen jäi tuntemattomaksi ja huomaamattomaksi porukassa.
    Mäkisen Janne on taitava puhekone. Esiintymistaito kuitenkin aaltoili ja etenkin poliittinen koti on hukassa.

    Vuorenpää oli inhimillinen ja osasi myös kuunnella. Papin rouvakin taitaa olla niitä kaikkitietäviä, jotka puhuvat, kysyvätkin mutta eivät kuuntele.

    Mitäs muuta? Sekavata, kuten edellinen jo totes. Yleisöäänestys oli kiinnostava keksintö, mutta yleisön kysymyksiä valtuutetuille olis saanut olla edes muutama.

    Nimi siis Timo Virtanen 44v. kuljetusteknikko, kotoisin Koskenpäältä, parin teini-ikäisen tytön iskä. Töissä olin 90-luvun taitteeseen UPM Kaipolan tehtailla vuorokorjausmestarina (elämäni toka vakityöpaikka, silloin Yhteyneet Paperitehtaat), kunnes MS-tauti pysähdytti hetkeksi elämää ja jouduin jäämän pois töistä. Vaimo töissä edelleen siellä Kaipolassa siistijänä. Vammaisten puolesta puhujana olen ollut 90-luvun puolesta välin alkaen mm. alk. 99 Jämsän ja Jämsänkosken vammaisneuvostossa ja YTE ry. toiminnassa v. 97 ( erityisliikunnanohjaaja projekti RAYn tuella) Politiikkaan myöhemmin mukaan, jotta voisin vaikuttaa myös vammaisten arkeen. Pari kautta olen ollut sos.ltk varsinainen jäsen Jämsänkoskella. Vammaiset kun on yleensä ensimmäiset joihin säästöt kohdistuu. Viime syksynä mm. oli nuo vaikeavammaisten kuljetusasiat (lakisääteiset) Mattilan säästölistalla, onneksi kirjoittelut lehdissä ja eri tahojen vaikuttamiset edesauttoivat järjen säilymiseen näissä lakisääteisissä palveluissa. Toki otan kantaa täälläkin sivuilla ja vastuuta myös muistakin kuntalaisten asioista, mutta vammaiset ovat lähinnä sydäntäni(:

    Äänestä

Kyllä nyt taitaa olla tässä vähän liioittelun makua. Keskustelu oli minun mielestäni jopa yllättävän positiivinen. Ei jauhettu vanhoja kaunoja eikä muutenkaan isommin hölmöilty. Yleisön mielipiteenhän tietää aina kysymättäkin. Palvelut pitää olla viimeisen päälle ja mikään ei saa maksaa mitään. Näinhän se aina menee.

Äänestä
  • Itselleni oli yllätys, kuinka vähän vastalauseita herätti ajatus uuden kunnan yhteisen lukion sijoittamisesta Jämsänkoskelle.

    Äänestä

  • Tulevan lukiolaisen isä kirjoitti:

    Itselleni oli yllätys, kuinka vähän vastalauseita herätti ajatus uuden kunnan yhteisen lukion sijoittamisesta Jämsänkoskelle.

    Kun kunnat nyt vihdoin yhdistetään, ei ole enää Jämsänkoskea, vaan se on uuden Jämsän puistokaupunginosa. On monia kaupunkeja, joissa matka lukioon on paljon pidempi, kuin täällä tulis oleen. Maantieteelliseltä sijainniltaan lukio Koskella ei olis mitenkää sivussa.

    Äänestä

  • jämsänkoskelle kirjoitti:

    Kun kunnat nyt vihdoin yhdistetään, ei ole enää Jämsänkoskea, vaan se on uuden Jämsän puistokaupunginosa. On monia kaupunkeja, joissa matka lukioon on paljon pidempi, kuin täällä tulis oleen. Maantieteelliseltä sijainniltaan lukio Koskella ei olis mitenkää sivussa.

    Mihinkäs se lukio siellä Koskella sijoitetaan? Eipä taida oll sellaisia tiloja. Jos uutta aloitetaan tekemään, niin kyllä kai se paikka silloin on Jämsä.

    Äänestä

  • Epäilen kirjoitti:

    Mihinkäs se lukio siellä Koskella sijoitetaan? Eipä taida oll sellaisia tiloja. Jos uutta aloitetaan tekemään, niin kyllä kai se paikka silloin on Jämsä.

    mitäs järkee uuden rakentamisessa on, kun kerran rahasta on tiukkaa. Lukio sinne missä on sopivat tilat on se sitten kummassa päässä kaupunkia tahansa.

    Äänestä

  • lähivuosina kirjoitti:

    mitäs järkee uuden rakentamisessa on, kun kerran rahasta on tiukkaa. Lukio sinne missä on sopivat tilat on se sitten kummassa päässä kaupunkia tahansa.

    Selvää realismia

    Äänestä

  • hyvä mielipide kirjoitti:

    Selvää realismia

    Tänään Janne Mäkinen hehkuttaa koilarissa, että lukion paikka on Jämsä. Jannepa on keksinyt, että Jämsän lukiolaiset äänestävät Jannea, kun Janne puhuu niiden puolesta. Eivät kaikki lukiolaiset sentään onneksi pässejä ole ja Jämsänkosken lukiolaisetkin äänestävät.

    Mutta pelitekniikka on kyllä Jannella oikea, vaikka yhteisen hyvän ratkaisun etsimiseen ei paukut riitäkään.

    Kokoomuksesta löytyy ryhmänä demokratiaa, vaikka ei Jannen ajatuksista näytä löytyvän. Tuskin Kokoomuksen kanta on, ettei asiaa tutkittaisi sekä parasta ja uudelle kaupungille edullisinta paikkaa valittaisi?

    Janne on näköjään poliitiikassa itsekäs pelimies, sen tuosta voi ainoastaan päätellä.

    Äänestä

  • äänilähteen kirjoitti:

    "Janne on näköjään poliitiikassa itsekäs pelimies, sen tuosta voi ainoastaan päätellä."

    En ole Kokoomuksen kannattaja, mutta oikeudenmukaisuutta kannatan. Tuommoinen väite on ihan kohtuuton ja tuulesta temmattu. Tokihan Jannella kantansa jämsäläisenä lukion opettajana on. Ei kai siinä ole mitään ihmeellistä? Miksi hän ei saisi omaa kantaansa tuoda esille?

    Äänestä

  • Kamala kateus kirjoitti:

    Kyllähän kunnallispolitiikka on sellaiseksi muuttunut, että omia asioita ajetaan itsekkäästi ja unohdetaan kokonaisuus???? Taitaa olla joskus 90-luvulla, kun muutos alkoi syntyä Jämsässä.

    On tuo ihan selvää taktikointia nuorten äänestäjien äänillä. Ei Kokoomuksen kanta voi olla, että lukion ehdoton paikka olis Jämsässä, jos koskella löytyy tiloja. Kyllä asia pitää pohtia tarkoin, kun ei ole varaa uusia seinä rakentaa. Samaa keskustajamaa tässä ollaan ensivuoden alusta. Ei joku muutama kilometri ratkaise millään tavalla.

    Kyllähän Janne Jämsän lukiolaisten ja opettajien äänillä valtuustoon pääsee.

    Äänestä

  • ehdoitta kirjoitti:

    Kankarisveden koululta ei kuulemma löydy. Mistä niitä sitten löytyy? Ei se Kauppaoppilaitoskaan kovin iso talo ole ja onko sekään edes käytettävissä? Jos rakentamaan aletaan, niin tuskin keskustan sivuun kannattaa rakentaa. Ja kannattaako ylläpitää kahta koulua? Eikös se suunnitelma mene niin, että Seppolan koulu ja lukio tulisivat samaan rakennukseen?

    Äänestä

  • niitä tiloja? kirjoitti:

    Vitikkalan koululla äänesti enemmistö koulujen rakentamiset jäihin. Peltonen ja Mäkinen siinä yrittivät uuden rakentamista puolustaa, mutta enemmistö yleisöstä oli tiukasti erimieltä.

    Äänestä

  • rakenneta kirjoitti:

    Vitikkalan koululla äänesti enemmistö koulujen rakentamiset jäihin. Peltonen ja Mäkinen siinä yrittivät uuden rakentamista puolustaa, mutta enemmistö yleisöstä oli tiukasti erimieltä.

    Mitä merkitystä sillä on, miten väki Vitikkalan koululla äänesti? Eihän näitä asioita kansanäänestyksillä hoideta.

    Äänestä

  • sillä on? kirjoitti:

    Mitä merkitystä sillä on, miten väki Vitikkalan koululla äänesti? Eihän näitä asioita kansanäänestyksillä hoideta.

    Konkarien klaani on Jämsässä asioista sopinut.
    Toivottavasti vaalien jälkeen se ei enää onnistu.

    Äänestä

  • valitettavasti kirjoitti:

    Konkarien klaani on Jämsässä asioista sopinut.
    Toivottavasti vaalien jälkeen se ei enää onnistu.

    Niin, nyt meillä on vielä mahdollisuus vaikutaa, 16.10. jälkeen ei. Vitikkalan vaalikarjan mielipiteitä kannattavia ehdokaita EI valtuustoon.

    Äänestä

  • niitä tiloja? kirjoitti:

    Kankarisveden koululta ei kuulemma löydy. Mistä niitä sitten löytyy? Ei se Kauppaoppilaitoskaan kovin iso talo ole ja onko sekään edes käytettävissä? Jos rakentamaan aletaan, niin tuskin keskustan sivuun kannattaa rakentaa. Ja kannattaako ylläpitää kahta koulua? Eikös se suunnitelma mene niin, että Seppolan koulu ja lukio tulisivat samaan rakennukseen?

    Mistä ne tilat siellä Jämsänkoskella löytyy?

    Äänestä

  • Turmio odottaa kirjoitti:

    Niin, nyt meillä on vielä mahdollisuus vaikutaa, 16.10. jälkeen ei. Vitikkalan vaalikarjan mielipiteitä kannattavia ehdokaita EI valtuustoon.

    Vaalipäivä on vasta 26.10. ja sen jälkeen ei taas voi vaikuttaa neljään vuoteen. Tai voi,kun nykäisee valtuutettua hihasta tai lähettää postia ja kertoo huolensa. Hyvässä lykyssä asia otetaan huomioon tai sitten ei. Ennakkoäänestys alkaa tuolloin puolen kuun maissa. Ei kun äänestämään!

    Äänestä

  • Vastausta odotetaan kirjoitti:

    Mistä ne tilat siellä Jämsänkoskella löytyy?

    sieltä Jämsästä löytyy. Onko järkeä rakentaa uuttaa jos on vaan velkaa?

    Äänestä

  • eikä 16.10 kirjoitti:

    Vaalipäivä on vasta 26.10. ja sen jälkeen ei taas voi vaikuttaa neljään vuoteen. Tai voi,kun nykäisee valtuutettua hihasta tai lähettää postia ja kertoo huolensa. Hyvässä lykyssä asia otetaan huomioon tai sitten ei. Ennakkoäänestys alkaa tuolloin puolen kuun maissa. Ei kun äänestämään!

    niin kyllä ne hihoista nykimiset on aika teoreettesia vaikuttamiskeinoja. Niin kuin äänestäminenkin.

    Äänestä

  • ollaan... kirjoitti:

    niin kyllä ne hihoista nykimiset on aika teoreettesia vaikuttamiskeinoja. Niin kuin äänestäminenkin.

    on parempi, purnata keskenään ja kuulla hevosmiesten tietotoimistoa.

    Äänestä

  • ne sitten kirjoitti:

    sieltä Jämsästä löytyy. Onko järkeä rakentaa uuttaa jos on vaan velkaa?

    Keskusteluissa on esillä ollut uuden lukion yhtenä sijoituspaikkana nykyinen kauppaoppilaitos Jämsänkoskella. Tilat on äskettäin saneerattu ja pienin muutoksin soveltuisivat hyvin myös lukion käyttöön.
    Muutenkin toisenasteen tiloista tulisi seudulla tehdä selvitys, jotta ne saataisiin tehokkaaseen käyttöön. Tälläinen selvityshän kyllä saattaa olla jo menossakin uuden koulutuskuntayhtymän muodostumisen johdosta.
    Jämsän vapautuvaa lukio rakennustahan voisi vaikka höydyntää uutena perhepalvelukeskuksen sijoituspaikkana.
    Tila kysymysten ratkaisu on yksi tärkeimpiä asioita uudessa kaupungissa, yhtään ylimääräisiä ja kalliita seiniä ei tulisi enään rakentaa vaan hyödynnetään olemassa olevia tiloja niin paljon kuin mahdollista.
    Kari Leppänen

    Äänestä

  • Leppänen kirjoitti:

    Sijoitetaan se lukio sinne Jämsänkosken kalliisti korjattuun kaupungintaloon, niin saadaan jokin järkevä peruste sillekin hommalle.

    Äänestä

  • jos... kirjoitti:

    Sijoitetaan se lukio sinne Jämsänkosken kalliisti korjattuun kaupungintaloon, niin saadaan jokin järkevä peruste sillekin hommalle.

    Tämä kissanhännänveto lukion sijoituksesta on minun mielestäni vienyt kokonaan huomion toisesta, lukion kannalta paljon tärkeämmästä asiasta, nimittäin sisällöstä.
    Ennenkuin päätetään, missä lukio sijaitsee, pitää päättää, mihin suuntaan lukiota aletaan kehittämään. Viedäänkö lukiota Tuula Peltosen Vitikkalassa mainitseman ammattilukion suuntaan vai yleissivistävän lukion suuntaan? Ammattilukion käsite pitää selvittää kuntalaisille.
    Vasta tämän jälkeen on aika puhua lukion paikasta. Uusien seinien rakentaminen ei ole järkevää ennenkuin kaikki tilat on käyty suurennuslasilla läpi.

    On muistettava, että lukio on ensisijaisesti korkeakouluopintoihin johtava oppilaitos ja sieltä saa sellaista yleissivistävää tietoa, jota ei edelleenkään saa mistään muualta.

    Itselleni lukion paikalla ei ole merkitystä. Tärkeintä, että jämsäläiset nuoret saavat sellaista lukio-opetusta, että ovet kaikkiin mahdollisiin jatko-opintoihin ovat auki.

    Äänestä

  • Leppänen kirjoitti:

    Keskusteluissa on esillä ollut uuden lukion yhtenä sijoituspaikkana nykyinen kauppaoppilaitos Jämsänkoskella. Tilat on äskettäin saneerattu ja pienin muutoksin soveltuisivat hyvin myös lukion käyttöön.
    Muutenkin toisenasteen tiloista tulisi seudulla tehdä selvitys, jotta ne saataisiin tehokkaaseen käyttöön. Tälläinen selvityshän kyllä saattaa olla jo menossakin uuden koulutuskuntayhtymän muodostumisen johdosta.
    Jämsän vapautuvaa lukio rakennustahan voisi vaikka höydyntää uutena perhepalvelukeskuksen sijoituspaikkana.
    Tila kysymysten ratkaisu on yksi tärkeimpiä asioita uudessa kaupungissa, yhtään ylimääräisiä ja kalliita seiniä ei tulisi enään rakentaa vaan hyödynnetään olemassa olevia tiloja niin paljon kuin mahdollista.
    Kari Leppänen

    Sulta meni just ainakin kaksi ääntä. Lukio vitikkalaan ja äkkiä, kiitos.

    Ainakin neljä saat kahden menettämäsi tilalle. Tässä on jo muutama ehdokas lähteny rakentamaan uutta tai keskittämään Jämsään ja asiaa tutkimatta. Osoittavat melkoista jääräpäistä ja lukkiutunutta ajattelua.

    Kukaan ei vielä voi olla niin viisas, että tietäisi oikean ratkaisun lukion suhteen.

    Äänestä

  • Tulevan lukiolaisen isä kirjoitti:

    Sulta meni just ainakin kaksi ääntä. Lukio vitikkalaan ja äkkiä, kiitos.

    Lue vielä pitempi keskustelu, jonka kirjoitin tuolla lukioketjussa.

    Äkkiä Vitikkalaan ei saada millään ilveellä uutta lukiorakennusta uudelle seutulukiolle. Vai tarkoitatko lukion siirtoa nykyiseen Vitikkalan kouluun?

    Äänestä

"Työpaikka Jämsässä ei takaa että ihminen asuu Jämsässä. Nyt tilanne on yhä enemmän se, että Jämsässä käydään töissä muttei tänne haluta muuttaa."

Olisko mahdollista, että ainakaan kaupungin töihin ei otettaisi semmoisia työntekijöitä, jotka eivät suostu muuttamaan paikkakunnalle?

Äänestä
  • Onneksi elämme vapaassa maassa ja jokainen saa valita asuinpaikkansa itse sen mukaan miten parhaaksi näkee. Neuvostoliitto oli sellainen valtio, jossa ihmisille määrätiin asuinpaikka.

    Äänestä

  • onneksi kirjoitti:

    Onneksi elämme vapaassa maassa ja jokainen saa valita asuinpaikkansa itse sen mukaan miten parhaaksi näkee. Neuvostoliitto oli sellainen valtio, jossa ihmisille määrätiin asuinpaikka.

    Vai Neuvostoliitto. Eihän tässäkään mistään määräämisestä olisi kysymys. Jätetään vaan työpaikat hakematta semmoisiin kuntiin joissa ei kiinnosta asua.

    Äänestä

  • sentään kirjoitti:

    Vai Neuvostoliitto. Eihän tässäkään mistään määräämisestä olisi kysymys. Jätetään vaan työpaikat hakematta semmoisiin kuntiin joissa ei kiinnosta asua.

    Mitä oikein tarkoiti? Tämä asumisvelvoite työpaikkakunnassa on mm. V. Kukkolan kirjoitusten lempiaihe, mutta Suomessaa on vapaus valita asuinpaikka. Tämä tarkoittaa mm. sitä, että jos Jämsässä olevaan virkaan vaalitaan paikkakunnalla asuva (tai muuttava) syrjäyttämällä pätevämpi, muualla asuva. Kun tämä pätevämpi valittaa, menee valintapäätös kumoon hallinto-oikeudessa.
    Eikä virkaan valittua voi velvoitta asumaan työpaikkakunnalla. Revi siitä virkafasismia!

    Äänestä

  • missä vaan kirjoitti:

    Kilpailutetaan työntekijät.
    Omassa kunnassa asuva on tuon veroprosentin verran halvempi.

    Äänestä

  • missä vaan kirjoitti:

    Mitä oikein tarkoiti? Tämä asumisvelvoite työpaikkakunnassa on mm. V. Kukkolan kirjoitusten lempiaihe, mutta Suomessaa on vapaus valita asuinpaikka. Tämä tarkoittaa mm. sitä, että jos Jämsässä olevaan virkaan vaalitaan paikkakunnalla asuva (tai muuttava) syrjäyttämällä pätevämpi, muualla asuva. Kun tämä pätevämpi valittaa, menee valintapäätös kumoon hallinto-oikeudessa.
    Eikä virkaan valittua voi velvoitta asumaan työpaikkakunnalla. Revi siitä virkafasismia!

    "Eikä virkaan valittua voi velvoitta asumaan työpaikkakunnalla. Revi siitä virkafasismia!"

    Taidatpa olla yksi näistä 400:sta elintasopakolaisesta, joka käyvät Jämsässä nyppimässä rusinat pullasta...

    Äänestä

  • jaaaaaha kirjoitti:

    "Eikä virkaan valittua voi velvoitta asumaan työpaikkakunnalla. Revi siitä virkafasismia!"

    Taidatpa olla yksi näistä 400:sta elintasopakolaisesta, joka käyvät Jämsässä nyppimässä rusinat pullasta...

    Ehei, ihan oikeasti asustelen Jämsässä ja ihan tyytyväisenä. Haluan vain tähdentää kuinka älyttömiä tällaiset asumisvaatimukset ovat. Asukkaat on houkuteltava, tonteilla, palveluilla tms. Rahaporkkanta olisivat epätasa-arvoisia (täällä ei voi maksaa syrjäseutulisää, hehe). Mutta laajennan tuota edellistä ehdotusta: kilpailutetaan johtajat, kuka tekee halvimmalla?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Turmio odottaa kirjoitti:

Olipa surkuhupaisan karmiva vaalikeskustelu Vitikkalan koululla tiistaina! Yleisöäänestysten neuvojen perusteella Jämsä näivettyy katastrofaalisesti. Ei saa korottaa veroja, ei saa lakkauttaa kouluja, ei saa yhdistää lukioita, ei saa investoida, ei saa yhtiöittää sairaalaa, mutta palvelut on turvattava!
Näinkö tyhmää on vaalikarja?
Eipä ollut kehumista paneelikeskustelijoissakaan. Järkevimmän tulevaisuusvision esitti Mari Äikäs (pakko myöntää vaikken vihreä olekaan): Jämsä tarvitsee enemmän asukkaita kuin työpaikkoja. Työpaikka Jämsässä ei takaa että ihminen asuu Jämsässä. Nyt tilanne on yhä enemmän se, että Jämsässä käydään töissä muttei tänne haluta muuttaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu