Ei olisi huono aika

Että he näyttäytyisivät isolla aluksella. Kuten aiemmin olen todennut: Luonnon mullistus valtava myrsky taikka maanjäristys esim. taikka suuri talousromahdus oletteko valmiita? Tällaiset asiat saatavat kiinnostaa muukalaisia ja lohdukseen joillekin näyttäytyvät siis.
2280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Maailman meno muuttuu jatkuvasti hullummaksi ja tuntuu että sitä on yksin kaiken kaaoksen keskellä. Taitaa olla silkkaa toiveajattelua ja haihattelua että tuolta ylhäältä ketään tulisi ja pelastaisi. Ihminen itse sotkee täällä asiansa. Ihminen itse korjaa ne myös, jos enää kykenee.

Siis olisikin joku tuolla ja tarkkailisi meitä! APUA!

Äänestä
  • Tiedossani kokemuksesta ja monien muiden kertomuksista on, että elämässä voi tapahtua ihmeellisiä asioita. Ne avaavat tien hyväksymään, että on muutakin kuin mitä ihmissilmä näkee yleensä.

    Näitä muukalaisia on vieraillut yksittäisten ihmisten lähettyvillä ja jopa keskusteluja on käyty väitelläänpä siitä sitten kuin pitkään tahansa, kaikki kertomukset ja kokemukset eivät ole huuhaata ja se riittää. Minua ei kiinnosta huijarijutut. Kaivan esiin vain todella mielenkiintoiset.

    Voisi kuvitella, että tällainen pikavisiittinäyttäytyminen (voivat vain tutkiakin jotain mitä emme tiedä) on ensimmäinen varovaisempi vaihe ennen kuin tulee näyttäytyminen suuremmille massoille. Tuntuma on, että se aika on lähellä.

    Mielestäni ihmiskunta kaipaa jotain hyvää surkeuteensa. Viestit humanoideista ovat positiivisia ja uskon, että avaruuksia hallitsevat parhaiten hyvän hengen palvelijat, Jumalaa kunnioittavat taivaltajat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Folio Mulder kirjoitti:

Että he näyttäytyisivät isolla aluksella. Kuten aiemmin olen todennut: Luonnon mullistus valtava myrsky taikka maanjäristys esim. taikka suuri talousromahdus oletteko valmiita? Tällaiset asiat saatavat kiinnostaa muukalaisia ja lohdukseen joillekin näyttäytyvät siis.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu