Panolelu!

poika_nuori

Heräsin siihen, että joku painautui päälleni, niin että en voinut liikkua. Vatsallani maatessani en nähnyt kuka se oli. Tunsin kovan elimen kasvavan ja painautuvan peppuvakooni stringieni kangasta vasten. Sitten huulet ja hampaat niskassani. Kiihkeää huohotusta, imeskelyä ja pureskelua. Hetkeksi hätäännyin, mutta sitten muistin tilani. Oma penikseni rupesi heräilemään ja hyökkääjä työnsi kätensä toppini alle rinnoilleni ja puristeli niitä kovakouraisesti. Voihkin hiukan. Korvaani imettiin. Se kutitti.

Isäntäni, joka oli tullut herättämään minut, tarttui toisella kädellä stringieni narulle ja riuhtaisi ne pois. Jotain kosteaa levitettiin peppuuni ja saman tien sinne upposi sormet. Hetken niitä liikuteltiin edestakaisin ja seuraavaksi oli vuorossa isäntäni patukka. Se painui hiljaa sisälleni upoten kuumaan pojan vittuuni jo helposti. Viimeaikaiset kokemukset olivat löysyttäneet sen. Rasvaiset sormet siirtyivät suuhuni ja Jarmo painoi itsensä pohjaan saakka. Päästin voihkaisun, kun kyrpä osui johonkin sisälläni. Selkäni pyrki kaarelle. Jännitin itseäni. Jarmo liikkui sisälläni pitkin hitain vedoin samalla kuiskien korvaani hypnotisoivaan sävyyn. "oot mun teinilutka" "mun oma".

Olin hänen vallassaan, luotin häneen, rakastin sitä tunnetta. Nytpä Jarmo ei pannutkaan loppuun asti, vaan keskeytti juuri, kun olin saavuttamassa huippuni. Pyllyssäni sykki ja kiima puristi nivusiani. Jouduin kerjäämään, että Jarmo panisi loppuun asti. Maanitteluni ei auttanut. Hän vaan lopetti aina, kun olin tulossa.

Jarmo vetäytyi ulos ja siirtyi eteeni, käski minut kontalleen. Limainen pitkä kyrpä kiilteli edessäni. Sen verisuonet näkyivät selvästi ja tuoksu oli spermaisen kiihottava. Himoitsin tuota paksua patukkaa. Sen päästä valui kiimatippa. Yritin nuolaista, mutta jarmo piti päästäni kiinni. Jarmo härnäsi lutkaansa. Kiveksiäni pakotti.

Seuraavaksi sain pussailla ja nuolla hänen karheita kiveksiään. Yritin siirtyä kyrvän varrelle, mutta yritykseni torjuttiin. En kuulemma vielä ansainnut sitä. Nopealla pyöräytyksellä hän käänsi minut selälleen ja tuli istumaan naamani päälle niin, että peräaukko ja kivekset olivat kieleni etäisyydellä. Sain käskyn nuolla. Aloin ihmokkaasti lipomaan. Jarmo siirsi käteni kyrväleen. Tajusin runkata. Kohta sainkin parin ähkäisyn säestämänä monta paksua ruiskausta siemennestettä vatsalleni, josta minun oli ne määrä sormilla pyyhkiä suuhuni. Penikseni seisoi kipeästi

Isäntäni nousi ja siirtyi lähteäkseen. Hän heitti jostain tyttöjen kireät matalavyötäröiset farkut ja t-paidan, joka tuskin oli miesten. "Nyt meet tekemään aamiasta ja sen jälkeen lähdetään vähän kaupungille". Pukeuduin tyttömäisiin vaatteisiin. Valkoiset stringit alle ja t-paita päälle. T-paidan karhea kangas pitäisi huolen nännieni jäykkyydestä kokopäivän. Niitä aristi. Housuissani pullotti.

Otimme taksin Jarmon talon edestä ja hetken ajettuamme saavuimmekin johonkin hämärän näköiselle kujalle. Jarmo johdatti minut sisään pieneen tatuointi liikkeeseen. Isäntäni paiskasi tuttavallisesti kättä ison tatuoija miehen kanssa. Sitten he loivat minuun myhäilevän katseen. Jarmo sanoi menevänsä lähipubiin, joten jäin yksin miehen kanssa. Hän tarttui minua lujasti käsivarresta ja kävelytti takahuoneeseen, jossa hän mitään sanomatta vetäisi paitani pois ja farkkujeni vetoketjun auki. Hän kiskaisi farkkuja alemmas, niin että valkoiset stringini näkyvät jo. Minua nolotti näyttää fritsuja täynnä oleva vartaloni. Nännini törröttivät ja rinnallani oli kuivunutta spermaa.

Mies mutisi jotain Jarmo hyvästä tuurista ja pyöreästä pepustani, tönäisi minut tatuointi tuoliin, joka muistutti lääkärin tuolia. Hän tuli aivan naamani eteen ja sanoi, että "nyt lutka pidät turpas kiinni ja pysyt paikallas tai tatuoin sulle kyrvän otsaan". Pelkäsin mitä tuleman piti, mutta toisaalta minua kiihottikin. Tatuioijan neula alkoi surisemaan. Purin hammasta, kun neula lävisti ihoni. Jotain alkoi piirtymään penikseni yläpuolelle. Kuitenkin niin alas, että se jäisi yleensä stringien alle piiloon. Kyynel valui silmäkulmasta ja voihkin hiljaa. Tautointi oli valmis. Sain siihen jotain rasvaa ja kelmun päälle. Puin päälleni. Pois lähtiessä mies esti pääsyni. Eikö poika aijo maksaa, kuului kysymys. Jouduin änkyttämään, että ei oo rahaa. Mies sanoi, että voisin maksaa luonnossakin, niin hän oli kuulemma Jarmon kanssa sopinut.

Hetkessä olinkin takaisin tatuointituolissa ja ison miehen kyrpä takoi nieluani. Nyt tulee, mies sanoi ja hiuksiani tukistaen junttasi spermat nieluuni. Loput valui leualle.

Lähtiessä mies läpsäsi minua pyllylle ja sanoi, että voin tulla toistekin. En vastannut. Löysin Jarmon pubin edestä, josta otimme taksin takaisin kotiin.

Kotona näin mitä minuun oli tatuoitu. Jarmo vetäisi farkut pois ja nosti minut kevyesti keittiönpöydälle. Hän siirsi stringejä alaspäin ja poisti kelmun. Sen alta paljastui pieni teksti, josta pystyin väärin päin lukemaan "Jarmon panolelu". Tekstin jälkeen oli pieni pinkki sydän. Olin haltioissani. Jarmo näytti tyytyväiseltä. Hän alkoi imeä suutani ja huuliani. Kiihotuin valtavasi. Toisella kädellä hän puristeli rivosti törröttäviä nännejäni sormissaan ja toisella kädellä hän kouri ahnaasti persettäni. Seuraavaksi Jarmo tönäisi minut selälleen ja poisti stringit. Hän nosti jalkani ylös ja siirtyi nuolemaan reikääni. Ynisin kiimaisesti. Peniksestäni valui touhutippojen vana. Seuraavaksi Jarmo nousi ja antoi luunapin pallehini. Ouh. Se sattui. Sain toisenkin. Aih. Sitten hän pyyhkäsi jotain kyrvälleen ja upotti sen kerta työnnöllä pohjaan saakka. Jarmon kädet puristelivat lujasti tissejäni ja hieroivat nännejäni. Jarmo alkoi panna tasaiseen tahtiin. Nyt jo ulisin kiimaani. Tahti kiihtyi hypnoottisesti ja tuttu lämmön tunne valtasi minut. Yhtäkkiä päässäni sumeni ja räjähdin. Kouristelin pöydällä nautintojen aallon lävistäessä kiimasen ruumiini. Penikseni ruiski holtittomasti nestettä päälleni. Osa tippui naamalleni. Jarmo pani vielä kohtuullisen kauan. Sitten hän pyyhki spermani käteensä ja juuri ennen huippuaan hän hieroi ne naamaani. Samalla tunsin kuuman kosteuden räjähtävän sisääni. Jarmo oli lauennut.

Tästä lähtien nukut mun sängyssä, kuului käsky. Kävin pesulla. Jarmon sängyllä odotti lähes olemattomat pitsi stringit, jotka hetkeä myöhemmin painautuvat kiihottavasti peppuvakooni. Odotin yötä innolla.

23

23929

    Vastaukset 23

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Dominoiva top

      Tosi kiimainen tarina, kiitos! Tuollaisen panolelun kun löytäis jostain :P

      • PK-seudulla

        Moi,
        nuorempi alistuva btm etsii vanhempaa topmiestä. Oothan Helsingistä tai lähistöltä?

        Kiinnostaisiko tavata?


    • NewBoyfriend

      Tää oli todella upea tarina, näitä lisää.

    • hyvää...

      jatkoa tälle.

    • just a pansy

      Jeesus tää oli ihana. Kiitti kun kirjoitit!

    • Toy boy

      Toivottavasti kirjoittaja joskus jatkaa...

    • tosi hyvä

      Lisää tälläisiä.....

    • Panolelu

      Uuh, tuli tosi kovaa..

      • päättelijä

        Onko niitä homoja tosiaan noin paljon ?


      • toteaja
        päättelijä kirjoitti:

        Onko niitä homoja tosiaan noin paljon ?

        On tietenkin, olethan sinäkin täällä.


      • Anonyymi
        toteaja kirjoitti:

        On tietenkin, olethan sinäkin täällä.

        kaikki tykkää kun mies otta suihin loppuun asti ei syljensintää vaannielentää niin mää ainakin teen


      • Anonyymi
        toteaja kirjoitti:

        On tietenkin, olethan sinäkin täällä.

        jokaisess meissä asuu pieni homo


    • Tyttöpoika

      Tahtoo oman Jarmon

    • Hienoa olla panolelu

      • Anonyymi

        ois varmaan upeeta vielä jos useempi mies


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ois varmaan upeeta vielä jos useempi mies

        Joku joukkue tai vastaava ryhmä. Ihan vaan panemista varten mukana.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joku joukkue tai vastaava ryhmä. Ihan vaan panemista varten mukana.

        joo joukkue ois hyvä antas kaikille jotka haluu


      • Anonyymi kirjoitti:

        joo joukkue ois hyvä antas kaikille jotka haluu

        Joku sellainen turnausmatka.


    • Anonyymi

      H­­e­i! Ku­­­ts­­um­­­me sinu­­­t kä­­ym­­ään uudess­­a cha­­tissa! Mei­­tä on yl­i mil­­jo­­ona! 👉 https://ryhmaseksi.pics/H/F8u7F8

    • Anonyymi

      olisinpa paikallasi

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      tollasen saannin jälkeen ois kaveritkin voineet tulla ottamaan olen valmis

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      1099
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      160
      977
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      783
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      62
      679
    5. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      656
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      21
      618
    8. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      131
      591
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      579
    10. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      558
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      537
    12. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      528
    13. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      47
      465
    14. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      463
    15. 44
      460
    16. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      453
    17. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      40
      443
    18. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      94
      438
    19. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      18
      430
    20. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      33
      428
    Aihe