Miten pennun (5kk) kanssa voi harjoitella kontaktia? Pentu on hyvin vilkas ja valpas luonteeltaan.
Makupalan kanssa saan koiran huomion täysin, mutta muuten koira ei oikein välitä, mitä yritän sille sanoa. Mielestäni koira tietää oman nimensä, mutta kutsumalla en saa sen huomiota. Kunnioituksen puutetta? Liian virikkeellinen ympäristö (ulkona, lelujen läheisyydessä)?
Auttaako makupalojen kanssa opetteleminen siihen, että koiraa oppii ajan kanssa "kuuntelemaan" kun sitä puhutellaan (kehutaan/torutaan/käsketään) ja kiinnittämään huomionsa minuun, kun kutsun? Aina kun koira itse ottaa oma aloitteisesti esim. katsekontaktin, olen kehunut kovasti.
Voiko rauhoittumista/keskittymistä harjoitella? Esim. komentaa koira vain istumaan ja odottamaan hetkeksi?
Onko liian aikaista huolestua siitä, että pentu ei ole kiinnostunut?
Kouluttamisen aloittaminen on hankalaa, kun tuntuu, että koiraan ei saa aina yhteyttä.
Ja jos jollain on vielä tietoa hyvistä koirakirjoista, niin kertokaas!
Makupalan kanssa saan koiran huomion täysin, mutta muuten koira ei oikein välitä, mitä yritän sille sanoa. Mielestäni koira tietää oman nimensä, mutta kutsumalla en saa sen huomiota. Kunnioituksen puutetta? Liian virikkeellinen ympäristö (ulkona, lelujen läheisyydessä)?
Auttaako makupalojen kanssa opetteleminen siihen, että koiraa oppii ajan kanssa "kuuntelemaan" kun sitä puhutellaan (kehutaan/torutaan/käsketään) ja kiinnittämään huomionsa minuun, kun kutsun? Aina kun koira itse ottaa oma aloitteisesti esim. katsekontaktin, olen kehunut kovasti.
Voiko rauhoittumista/keskittymistä harjoitella? Esim. komentaa koira vain istumaan ja odottamaan hetkeksi?
Onko liian aikaista huolestua siitä, että pentu ei ole kiinnostunut?
Kouluttamisen aloittaminen on hankalaa, kun tuntuu, että koiraan ei saa aina yhteyttä.
Ja jos jollain on vielä tietoa hyvistä koirakirjoista, niin kertokaas!
Vastaukset 8
Vanhimmat
kontaktista. eli ensin opetellaan sitä katsekontaktia makupalan avulla.muutenkin kontakti on ensimmäinen opeteltava sillä ilman kontaktia koiraan et saa sitä tottelemaan muitakaan käskyjäsi. ja noin nuorelle koiralle kaikki uusi menee helpoiten päähän makupaloja käyttäen.Nyt koirasi on hyvin oppivassa iässä eli kannattaa hakeutua jonnekkin yleiskoulutukseen.harjoittelu yksin kirjan kanssa on hankalampaa ja koulutuksessa ohjaaja osaa antaa juuri oikeanlaisia ohjeita juuri sinun koirallesi.siellä koira myös oppii toimimaan sinun käskyjesi mukaan muidekin koirien läsnä ollessa. Tsmppiä
Lueppas sellainen kirja kuin Eva Bodfäldin Tottelevainen Koira,
sillä pääset hyvin alkuun. Sisältää paljon loistavia vinkkejä kontakista, ja siitä kuinka koiran saa janoamaan seuraasi ja huomiotasi.
Voisin suositella sinulle tässä samalla naksutinkoulutusta, toimii hyvin kontaktin kanssa.
Muista palkita koiraa välillä muillakin tavoin kuin makupaloilla, esim. huomiolla, leikkimällä.
Onnea harjoituksiin :)
hyvä kirja! nimi on muuten Bodfält, ei Bodfäld. :)
... vinkeistä ja kannustuksesta!
Kirjakin näyttää olevan kirjastossa, ja jopa saatavilla tällä hetkellä, joten täytyypä lainata ja lukea.
Osta / lainaa Tuire Kaimion kirjoittama kirja "Pennun kasvatus". Olemme aika paljon noudattaneet kirjan ohjeita ja vinkkejä tämän ensimmäisen pentumme kasvatuksessa ja nyt meillä on uskomattoman mukava, fiksu ja tottelevainen kolmevuotias Jack Russelin terrieri. (poika)
naksutinkoulutuksesta, meilläki tiibettiläisen kanssa vähä kontakti (ja kaikki muuki) hukassa, mutta naksuttimen kans opiskelusta tykkää ;)
kirjan, jonka kirjoittajaa, enkä nimeäkään YLLÄTYS YLLÄTYS nyt muista...
Siinä kuitenkin oli pilvin pimein vinkkejä ja ohjeita kontaktiharjoituksiin koiran kanssa..
Siinä mm. neuvottiin käyttämään yhtä tiettyä sanaa koiran kontaktin saamiseen, mikä kuulemma useimmiten on koiran oma nimi..
Aluksi harjoituksia täytyy tehdä häiriöttömässä ympäristössä, eli ei kannata suoria mihinkään Helsingin keskustaan vilkkaimpaan ruuhka-aikaan näitä oppejaan pennulleen tyrkyttämään =)
Voi aloittaa esim. omalla pihamaallaan (mikäli sellaisen omistaa) ja siitä siirtyä esim. metsälenkille, ja AINA kun sanot kontaktisanan (vaikkapa sitten se Rekku) ja pentu kääntyy sinua katsomaan, heitä koiralle makupala.
Nimenomaan makupalan heittäminen koiran suuntaan maahan on koirasta paljon mielenkiintoisempaa, kuin sen suoraan kädestäsi ottaminen, koira saa nuuskutella omia aikojaan makupalan maasta.
Makupalan heitto täytyy tietenkin ajoittaa juuri siihen hetkeen, kun koira on katseensa sinuun kohdistanut.
Itse ollaan tätä metsässä rämpiessä oman seefferiuroksen kohdalla kokeiltu, ja hyvin toimii. Nimensä kuultuaan meidän poika seisauttaa kaikki muut toimintonsa siihen paikkaan, kääntää äkisti päänsä ääntä kohti, tai kirmaa suoraan luokse =)
Toinen kontaktiharjoitus meillä on makupalan antaminen koiralle suoraan omasta suusta. Mikäli tähän ei ole joku kykeneväinen, tai makupala on niin karmaiseva omaan nenään, voi makupalan samassa harjoituksessa antaa koiralle mahdollisimman läheltä omaa suuta, silti omasta kädestä.
Itse teen pitkin päivää koiran kanssa kotonakin ollessa seuraavaa harjoittelua:
Kun koira touhuilee omiaan, pureskelee luuta, leikkii tai touhottaa jonkun kärpäsen perässä, menen vaivihkaa koiralta näkymättömiin, käyn kyykkyyn selkä siihen suuntaan, mistä koira siihen tulee, ja pistän makupalan hampaitteni väliin.
Sitten kiekaisen kontaktisanan (koiran nimen) ja kun koira viipottaa luokseni, sen täytyy tehdä kunnolla töitä ottaakseen kontaktia, eli kiertää minut päästäkseen kasvojeni luokse, ja ottamaan makupalan hellästi suustani.
Tämä on koiralta todella hyvää kontaktin ottoa, ja samalla suhde omistajaan tiivistyy, koirahan osoittaa omistajalleen kiintymystä nuolemalla hänen kasvojaan..
Tässä nämä minun helpot, kätevät ja toimivat jipot, jotka on todettu hyviksi...
Tuollaista nimi-makupala harjoittelua ollaan penikan kanssa tässä harjoiteltukin nyt kovasti. Muutenkin olen nyt palkinnut koiraa oma-aloitteisesti ottamasta kontaktista. Välillä tänne risukasaan on aurinko pilkahtanut, ja koira on kiinnittänyt huomionsa täysin minuun ulkonakin.
Makupalat tuppaa unohtumaan vaan useasti kotiin ja taskusta niitä on muutenkin vaikea kaivaa, joten ei kai auta muu kuin hankkia tyylikäs vyölaukku treenejä varten...
Tämä "Tottelevainen koira" on kyllä hyvä kirja, Kaimion opus puolestaan on niin suosittu, että kaikki painokset ovat lainassa.