Sade piiskasi hiljaa asepukuni kastellen
Sen läpi tunkeutui kylmä kostea viluväristys
Muiden nukkuessa, on yksin ikävä olla vartiovuorossa
Muistelen tovereitani aseveljiäni
He kaatuivat vihollisen luotien piiskatessa rivejämme urheita
Niittäessä kuin viikate oljen korsia.
Jossakin lohkolla kuuluu vaimea rumputuli
Vihaan tota ääntä ei se ketään meitä säästä
Ei-kenenkään-maalta kantautuu haju kalman katkuinen
Ilma on ruudin tuoksuinen
Käteni haisevat ruudilta ja ase-öljyn sekoitukselta
Sateen loppuessa kaivan rintataskustani nuhruisen kirjeesi
Olen sen käärinyt kankaaseen, jot se säilyisi paremmin
On teksti kulunut, kirje-paperi jo monesti taittunut
Tuo suurta lohtua lukea tekstisi uudestaan, se mua voimistaa
Kuulen ääniä kantautuvan ei-kenenkään-maalta
Se palauttaa mut vavahtaen “luotasi” pois
Ammun varoen valoammuksen
Kurkistan varoen juoksuhaudan reunalta
Näen piikkilanka esteet, tykin ammusten tekemät kraatterit
Mut ei yhtäkään ainoaa liikettä, ei liikettä missään
Palaan kirjeesi pariin taas uudelleen
Näen pienen yö-perhosen laskeutuvan univormulleni
Sen kauniit valkoiset siivet vapisevat hennossa tuulessa
Se kaiketi pariaan etsii, tai rakkaintaan
Otan sen varoen käsillein, puristan varoen, mut hellästi
Tahdon sen hetkeksi omaksein, ystäväkseni tänne kurjuuteen
Avaan varoen nyrkkini, sitä hetken ihailen
Se on kaunis kuin enkeli
Tunnen polttavan iskun olkapäähäni
Päästän perhosen vapaaksi
Silmäni sammuvat, odotan sua rakkain
Sen läpi tunkeutui kylmä kostea viluväristys
Muiden nukkuessa, on yksin ikävä olla vartiovuorossa
Muistelen tovereitani aseveljiäni
He kaatuivat vihollisen luotien piiskatessa rivejämme urheita
Niittäessä kuin viikate oljen korsia.
Jossakin lohkolla kuuluu vaimea rumputuli
Vihaan tota ääntä ei se ketään meitä säästä
Ei-kenenkään-maalta kantautuu haju kalman katkuinen
Ilma on ruudin tuoksuinen
Käteni haisevat ruudilta ja ase-öljyn sekoitukselta
Sateen loppuessa kaivan rintataskustani nuhruisen kirjeesi
Olen sen käärinyt kankaaseen, jot se säilyisi paremmin
On teksti kulunut, kirje-paperi jo monesti taittunut
Tuo suurta lohtua lukea tekstisi uudestaan, se mua voimistaa
Kuulen ääniä kantautuvan ei-kenenkään-maalta
Se palauttaa mut vavahtaen “luotasi” pois
Ammun varoen valoammuksen
Kurkistan varoen juoksuhaudan reunalta
Näen piikkilanka esteet, tykin ammusten tekemät kraatterit
Mut ei yhtäkään ainoaa liikettä, ei liikettä missään
Palaan kirjeesi pariin taas uudelleen
Näen pienen yö-perhosen laskeutuvan univormulleni
Sen kauniit valkoiset siivet vapisevat hennossa tuulessa
Se kaiketi pariaan etsii, tai rakkaintaan
Otan sen varoen käsillein, puristan varoen, mut hellästi
Tahdon sen hetkeksi omaksein, ystäväkseni tänne kurjuuteen
Avaan varoen nyrkkini, sitä hetken ihailen
Se on kaunis kuin enkeli
Tunnen polttavan iskun olkapäähäni
Päästän perhosen vapaaksi
Silmäni sammuvat, odotan sua rakkain
Vastaukset 1
Vanhimmat
elävä, haikea - mitä muuta osaan sanoa ?
Kirjeen taika/voima, on kannustin huomiseen ja
odotus.
Perhos-osuus on on herkkä, kokonaisuus miellyttää
silmääni.
Kiitos lukuhetkestä.