Kuinka moni biovanhempi voi sanoa olevansa tyytyväinen sijaisperheeseen ja sijaisperhetoimintaan, vai olisiko perhekoti tai muu laitos ollut mieluisampi sijoituspaikka? Syitä? Ihan mielenkiinnosta kyselen, kun täällä näitä viestiketjuja lukee, niin väistämättä ilmenee että kovin ovat tyytymättömiä huostaanottoihin ja sijaisvanhempiin syntymävanhemmat. Harhakuva?
Tyytyväisiä
biovanhempia?
151259
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
ja olen tyytyväinen. En nyt ihan 100 %:n tyytyväinen, mutta kenenpä elämä nyt ihan 100 %:n taattu ihanuus olisi? Meillä meni hyvin ja mikä tärkeintä: lapseni oli tyytyväinen. Ei ole valittamista.
sijaisvanhempiin. lapset asuneet heillä kaksi vuotta ja kahden viikon päästä muuttaavat takaisin kotiin. lapset pitävät sijaisvanhemmista eikä yhteyttä heihin katkaista, ainankaan lähitulevaisuudessa.
sijaisperhe on ollut mielestäni taysin normaali lapsiperhe. lapsiani on kohdeltu kuin omia. äiti/lapsi suhdetta on tuettu ja ongelmista pyritty puhumaan. alussa oli ongelmiakin, mutta taisi alussa olla minun hölmöyttä kaikki, koska en voinut hyväksyä huostaan ottoa. mutta kun sen hyväksyin meni kaikki ihan hyvin ja lapset voivat hyvin.
koskaan ei sanottu älä soita tai pidä yhteyttä.aina sai soittaa kun ikävä tuli.
eli ei ole pahaa sanottavaa. lapsista on tullut tasapainoisia ja mukavia. he ovat vielä pieniä.
enkä tule koskaan pitämäänkään.Lapsen paikka on kotona äidin juona ei vieraan naisen.Kuvittele jos sinun lapsesi vietäisiin pois sitä tuskan määrää ei rdrs voi ilmaista.Joka sekuntti kaipaa buodesta toiseen,jos yrittää purkua aina keksivöt jonkun tekaistun syyb,vauíkka aiheeton ins,epäily.Voisitko itse pitää selleisista,se jo olisi luonnotonta,
Teidän kohdalla asiat näyttävät sujuneet tilanteeseen nähden kivasti, se tosi mukava kuulla. Olet varmaan osannut katsoa asiaa lapsen kannalta, eikä vain siltä, että miltä sinusta itsestä tuntuu. Yhteistyö bio- ja sijaisvanhempien kanssa sujuu varmasti parhaiten, kun kummatkin ajaa sen lapsen parasta ja hänen hyvinvointia ajatellen. Jompi kumpi jos sitä ei nää, niin ei voi toimiakaan kovin hyvin. Kasvun paikka.
siitä, että sijaisvanhemmat eivät ymmärrä olevan olemassa sellaisia tilanteita, että sijoitus ei todellakaan ole lapsen etu.
Suurin sijoituksen vastustaja voi olla nimenomaan äiti, joka pystyy näkemään lapsensa parhaan. Jos vielä lasta kohdellaan sijaispaikassa ymmärtämättömästi, ovat ristiriidan ainekset valmiina olemassa.
aika, jonka laiton huostaanotto kesti, oli sijoituspaikkana laitos.
Poikamme on sijoitettu sijaisperheeseen. Aluksi sijaisvanhemmat vaikutti mukavilta ja ymmärtäväisiltä, mutta ajan kanssa alkoivatkin ikäänkuin omia lapsiani. Kun minulla oli soitto aika, en saanutkaan jutella lapseni kanssa vaan sijaisäiti sanoi pojan olevan "päiväunilla" vaikka siihen aikaan harvemmin päiväunia nukkui tai laittoi syyksi "huonot kentät" etten vahingossakaan saisi jutella poikani kanssa.
Senkin olen kokenut outona ja loukkaavana että sijaisvanhempien kuullen lapseni kutsuvat meitä, oikeita vanhempia vain etunimeltä! Jos yritän korjata asian eivät edes puutu asiaan, katsovat vain hiljaa, ikäänkuin se olisi ok.
Tuntui äärimmäisen pahalta että pikkuhiljaa alettiin vain enemmän ja enemmän vierannuttamaan lasta omista vanhemmista ja myöhemmin suvusta ym lapselle tärkeistä ihmisistä milloin mihinkin syihin vedoton. Tässä tapauksessa perhekoti olisi varmaankin ollut parempi ratkaisu koska uskon että vierailut olisi sallittu ja valvontaa olisi ollut enemmän.
Meillä tilanne oli se, että olisi ollut ihan ihannetila, että sijaislapsemme äiti ja isä tai edes jompi kumpi olisi pitänyt enemmän yhteyttä, edes soittanut aina silloin kuin sai soittaa tai tullut tapaamisiin. Todellakin lapsi vieraantuu silloin omistaan, ja se on tosi ikävä asia lapsen kannalta. Mutta kyllähän se on osoitus, että vanhemmuus on todellakin ollut riittämätöntä. En epäile yhtään. Onneksi sentään jotkut kauemmat sukulaiset kävivät tapaamisissa ja ne sai sillain toteutumaan. Ikävintä tässä oli kuitenkin se, että alusta asti äiti oli äärettömän mustankipeä, vaikkei lastaan muistanutkaan kuukausiin. Hänen mielestään ei ole oikein, että lapsi kutsuu sijaisperheen äitiä ja isää juuri niillä nimillä. Olisi täytynyt korjata joka kerta. Entäs kun on kyseessä alle 2 vuotias pieni lapsi, jonka joka toinen sana oli äiti? Kun on omiakin lapsia, niin eikös se jos mikä ole ns. vieraan lapsen eriarvoistamista, jos mikä, että ei anneta kutsua sillä samalla nimellä millä toisetkin lapset kutsuu. Ja todellakin, lapsen omasta äidistä puhuttiin tiheäänkin lapselle, sillain että liitettiin äiti-sanan eteen äitinsä oikea nimi.Katseltiin usein hänen kuviaan jne. Mutta kun yhteydenpito oli mitä oli ja aikuista ihmistä ei voi kantaa tapaamisiin, eikä pidäkään,kyllä oman lapsen täytyisi saada liikettä kinttuun muutenkin, lapselle äiti kävi hyvin vieraaksi. Varmaan raskasta, että niissä harvoissa tapaamisissa, joissa äiti paikalla, lapsi ei mielellään olisi minusta päästänyt irti, ja usein jäi itkemään perääni, kun hänet sinne piti jättää muutamaksi tunniksi. Mutta jos tämä sitten ruokkii mustankipeyttä ja tekee tunteen, että sijaisperhe omii lapsen, mitä sille voisi tehdä?Meillä ei ainakaan ole ollut tarvetta omia toisten lapsia, kun on omiakin niin monta. Ja bio-äidin olisi itse huolehdittava aikuisena ihmisenä yhteydenpidosta.
Oletko ajatellut tilannetta Äidin kannalta??
Kuinka vaikeaa hänelle on soittaa/tavata.. Joka jumalan kerta tulee uusi ero, uusi kuolema!
Itse pidän yhteyttä lapsiini ja tapaan sopimusten mukaan, mutta välillä on tilanne jolloin tuntuu että ENÄÄ EI JAKSA!
Joka kerta Kuolema!
Kuinka monta kertaa ihminen voi Kuolla, kunnes Kuolee lopullisesti?
Olen henkisesti aivan loppu, tekisi mieli sanoa "Kiitos ja Näkemiin" mutta... Lapseni ovat lapsiani, en voi enempää jättää heitä.
Vauvan perheessä minusta puhutaan nimi-Äiti isompien lasten kanssa tuskin enempiä puhutaan... Luulen että kun sossu on aikanaan tarjonnut lapsiani tuohon perheeseen, on sanottu ettei äiti kuulu pakettiin..
Mukava perhe, mutta joku pikkujuttu aina tavatassamme kaihertaa takaraivossa, vielä en osaa nimetä sitä.
parantumiesn eteen jotta saisit lapsesi omaan huostaasi?
Sinä tiedät syyn ja siitä johtuvat seuraamukset.
Vaikka tekisi mitä ja saisi asiansa kuntoon niin aina ei saa lapsiaan takaisin. Elämässä on liian paljon byrokratiaa.
varassa, vaan tosiasioiden, kyllä sinä ymmärrät sen itsekin.
Eli jos tapaamiset estetään, valehdellaan sossuun biovanhemmista ja jotkut sijarit ovat röyhkeyttään tulleet sepittämään soopaa jopa hallinto-oikeuteenkin. Esimerkiksi näin.
huostaanoton SYIDEN POISTUMINEN vaikuttaisi lapsen kotiuttamiseen. Perhehoitoliitto on vuosia tehnyt töitä sen eteen, että lapsia ei turhaan pompoteltaisi paikasta toiseen ja nyt on päästy niin pitkälle, että huostaanottoa on miltei mahdoton saada puretuksi ollenkaan. Näin niissäkin tapauksissa, joissa lainmukaisia syitä ei ikinä ole ollutkaan.
Sijarit tyytyväisiä?
toisen lapsen omia. Ei ole tullut pieneen mieleenkään, kun on omat muksut tehty. Ne on niitä omia. Mut joskus kyllä biovanhemman mustasukkaisuus ja pelko hänen lapsensa omimisesta voi todella haitata lapsen ja sijaisperheen kiintymistä toisiinsa. Sehän kuitenkin on tarkoitus, että lapsella olisi hyvä ja turvallinen koti, jossa hänestä aidosti välitetään, ja rakastetaan, on ihan eheytymisen edellytys. Sijaisperheen täytyy pitää heitä kuin omiaan. Ja se voi tuntua raskaalta biovanhemmasta, että joku toinen äiti rakastaa hänen lastaan myös. Mutta lapsen kannalta, voisko paremmin olla? Kaksi äitiä jotka rakastaa.
Hienosti kirjoitit. Se on just noin.
Meillä yritetään puhua aina niin , että se on RIKKAUS kun on kahdet vanhemmat. Toki puhumme myös siitä, mitä negatiivisia tunteita se herättää.
Tämä mustasukkaisuusaihe on minusta mielenkiintoinen ja tärkeä.
Yritin eräässä aikaisemmassa ketjussa viritellä keskustelua aiheesta, mutta ei oikein onnistunut.
Luulen , että mustasukkaisuus ( oli se sitten biojen tai sijareiden puolelta ) on yksi niistä vaikeimmista asioista lapsen eheytymisen ja tasapainoisuuden löytymisen esteenä.
Meillä tähän törmätään hyvin usein erään sijoitetun lapsemme äidin käytöksessä. Ja lapsi raasu saa kuulla aiheesta äidiltään hyvin usein. On surullista katsoa kuinka lasta syyllistetään salakavalasti tunteistaan meitä kohtaan. Tilanne on vuosien varrella hieman helpottunut, mutta vieläkin aika-ajoin se on "teemana". Olemme asiasta äidin kanssa usein keskustelleet ja hän myöntää, että käyttäytyy väärin, mutta ei omien sanojensa mukaan voi käytökselleen mitään. Hän on sanonut, että olisi hänelle helpompaa jos lapsi olisi sijoitettu laitokseen.