Meillä poju jo 7kk, mutta ei istu itse eikä ryömi. Onko normaalia vai pitääkö huolestua. Kääntyilee ja potkii itseään lattialla liikkeelle, mut siinä se sit on...
koska
teillä?
6417
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Meillä typy jätti ryömisen oikeastaan väliin. Pyöri viisarimaisesti, joitakin kertoja puolivahingossa peruutti, mutta lähti suoraan konttaamaan 11kk iässä. Oli aika "pulska" vauva, jolla saattoi merkitystä liikkeelle lähdön kanssa tai sitten ei.
En itse olisi huolissani, jos muuten on neuvolakäynneillä todettu normaalisti kehittyneeksi ja on omasta mielestäsikin jäntevä, kannattelee esim. päätään ja on pyrkimystä liikkua (mm. näkee jotain ja yrittää sitä tavoitella), mutta vielä ei taidot tai voimat vain riitä:)
juu ei tarvi huolestua.
Meilläkin poika jätti ryömimisen kokonaan väliin ja lähti 8kk ikäisenä sitten konttaamaan. Pitkän aikaa oli ketkutellut itseään konttausasennossa ennen kuin hoksasi liikuttaa jalkoja.
Meijän poika on nyt 8,5kk ja just vajaa viikko sit oppi ryömimää
meilläkään ei koskaan ryömitty. pyörittiin paikoillaan kuin kellon viisari, käännyttiin mahalta selälle -> selältä mahalleen ja tälleen liikkui huoneessa :)
Istumaan meni itse (nousi mahalla maatessaan) aika tasan 7 kk iässä.
Sitten hytkytteli konttausasennossa ehkä 3 viikkoa.
Tasan 7,5kk iässä lähti vain konttaamaan ihan perinteiseen konttaustyyliin.
8 kk 1 vko nousi yllättäen yksin pystyyn matalasta senkistä kiinni pitäen.
8 kk 2 vko lähti kävelee hitaasti sivuttain pitäen kiinni sohvasta tms.
1 v 10 pv otti kolme askelta keskellä lattiaa ilman tukea ja laskeutui alas
1 v 1 kk 2 vko lähti kävelemään reippaasti ja konttaus jäi pois
Ei muuten väliä, mut tuntuu et tutut ja sukulaiset kun sitä ihmettelee jatkuvasti, niin tulee kai siinä sitten epävarma olo. Kiitos vastauksistanne:)
Tota kyselyä jatkuu sitten myöhemminkin. Siihen on totuttava että ulkosia "painostuksia" tulee kokoajan ja joka puolelta. Ei kai sitä pahalla tarkoteta, mutta kysellään kumminkin. Sanot vaan että poikasi kehittyy omaan tahtiin!
Mä olen kans jossain vaiheessa stressannut mistä millonkin kun ei poika oo osannu sitä ja tätä samaan aikaan kuin muut. Ei se kannata :)