Olen nähnyt kun koirien kasvattajat pitävät kepistä tai köydestä kiinni, koira tarttuu siihen innokkaasti ja kasvattaja heittelee sitten koiraa puolelta toiselle. Koira on välillä jopa ilmassa.
Onko tällä positiivinen vaikutus koiran vireyteen tai kasvuun. Minunkin koira tarttuu innokkaasti noihin välineisiin, mutta en ole sitä tuolla tavoin heitellyt.
Onko tällä positiivinen vaikutus koiran vireyteen tai kasvuun. Minunkin koira tarttuu innokkaasti noihin välineisiin, mutta en ole sitä tuolla tavoin heitellyt.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Leikkiähän sekin on, varsinkin terrierit tykkäävät roikkua hampaillaan köydessä, kun sitä pyöritetään puolelta toiselle. Tuollainen ei ole mitenkään tarpeellista reuhumista koiran kanssa, on jopa pienenä vaarana koiran loukkaantuminen, jos se on huonosti kiinnittynyt "retuutusvälineeseen".
se meinaa. olkoon että on jonkun mielestä hauskaa näyttää tollasta. Toi on usein loppupalkka tai sitten liittyy viettikiemuroihin, joita monissa pk-puolen koulutuksissa vatvotaan, ja tokossakin.
Juu, terrierille tuo on yksi "ominaisimpia" juttuja, ja se nauttii. Keppi, mikä vaan patukka tai riepu kelpaa. Yksi seropeistani oli kans aivan hinkuna tohon.