Lapset ovat 1,5 ja 3, erosta aikaa vuosi. Isää ei puoleen vuoteen lapset kiinnostaneet, nyt neljä kertaa säännöllisesti käynyt. Pari ekaa tapaamista vaadin päivällä tapahtuviksi, koska pienempihän ei siis isäänsä tunne. Nyt lapset ovat olleet pari kertaa yökylässä, mutta tämä ei isälle riitä.
Nyt tarkoituksena saada aikaan tapaamissopimus, mutta mielipide-ero tapaamisten toteuttamisesta tuntuu olevan kovin suuri, en usko että sopimukseen päästään.
Isä uhkailee oikeudella, mikäli en suostu hänen mielestäni älyttömiin vaatimuksiinsa. En aio suostua, mutta miten isä voi asiassa edetä? Voiko tosiaan viedä asian tuosta vaan oikeuteen? Ja mitenkäs asia siellä etenee?
Nyt tarkoituksena saada aikaan tapaamissopimus, mutta mielipide-ero tapaamisten toteuttamisesta tuntuu olevan kovin suuri, en usko että sopimukseen päästään.
Isä uhkailee oikeudella, mikäli en suostu hänen mielestäni älyttömiin vaatimuksiinsa. En aio suostua, mutta miten isä voi asiassa edetä? Voiko tosiaan viedä asian tuosta vaan oikeuteen? Ja mitenkäs asia siellä etenee?
Vastaukset 14
Vanhimmat
eron jälkeen isästä pyritään tekemään epähenkilö
josta on lapsille vain haittaa.
kyllähän äiti ja mahdollinen uusi mies ovat aina
parempia kasvattajia.
äideillä varsinkin on eron jälkeen kaikki oikeudet ja äitiä myös tukevat kaikki viranomaiset.
isän rooliksi jää syyllisenä oleminen kaikkeen
mitä nainen nyt keksiikään sanoa.
ainakin minulle on tullut tämä käsitys omien
katkerien kokemusten kautta.
Onko sinun elämäsi ongelmat yh-palstan äitien syytä?
on ehdottanut, eli kuinka laajoja?
Voisi ottaa sitten kantaa asiaan.
Isän vaatimukset ovat sellaiset, että hän ehdottaa kellonaikoja, jolloin ei itse pysty olla noutamassa/vastaanottamassa tai palauttamassa lapsia vaan siirtäisi tämän vastuun vanhemmilleen. Minä taas haluaisin, että tapaamiset sovittaisi niissä puitteissa, joissa isä itse voi olla paikalla.
Toinen vaatimus on saada joka toinen tapaaminen hänen kotipaikkakunnalleen 400km päähän, jonne kuljetuksista vastaisin yksin minä. Olen autoton, joten kuljetukset tapahtuisivat kumpaankin suuntaan junalla ja yhteen suuntaan matkoihin menisi n. 8h. Lapset ovat mielestäni liian pieniä matkustamaan yhden viikonlopun aikana 16h ja tapaaminenkin jäisi todella lyhyeksi. Lisäksi minulla itselläni ei olisi muuta mahdollisuutta kuin mennä tämän tapaamisen ajaksi hotelliin...
kumpi teistä muutti 400km päähän, vai oletteko molemmat muuttaneet 200km toisistanne päinvastaiseen suuntaan?
pois paikkakunnalta, jossa yhdessä asuimme. Minä kotipaikkakunnalle, isä vieraalle paikkakunnalle. Välimatkaksi sattui vain muodostumaan tuo 400km.
Matka on kyllä aika pitkä ja noin pienet lapset.
Toisaalta lapsilla on myös oikeus tavata isäänsä ja kun molemmat olette muuttaneet niin..
Saat ehkä parhaimmat neuvot soskusta kuitenkin.
En kannata ajatusta että lapset eivät tapaa isäänsä, en liioin sitäkään jos ovat isovanhempien hoteissa. Lapsillahan on se tapaamisoikeus isään ei isovanhempiin. Noin pieniltä on vaikea kysyä suoraan haluatteko tavata isäänne. Kurja tilanne mun mielestä ja toivottavasti ei ole kyse kiusan teosta puolin eikä toisin.
Kysehän ei olekaan siitä, että haluan tapaamiset estää... ei todellakaan! Kannustan niihin niin paljon kuin isän on suinkin mahdollista saada järjestymään. Lasten matkustamisen aika on mielestäni kuitenkin vasta myöhemmällä iällä. Isällä on kuitenkin loistavat puitteet tavata lapsiaan täällä, josta myös itse on lähtöisin.
kuljetuksen joten pidä siitä kiinni. Vaikuttaa juuri siltä että iskä tekee kiusaa, toivottavasti ei.
Elareissa se näkyy, isän kustannukset tapaamisissa ja sille ei voi mitään.
Kun sinä vaan sallit tapaamiset niin on isän tehtävä hoitaa kuljetukset.
Kyllä tällaisissa tapauksissa, kun välimatka on pitkä, kulut yleensä menevät puoliksi. Usein hakijavanhempi kuskaa. Eli isän luo mentäessä isä hakee ja kuskaa, äidin luo palatessa äiti hakee ja kuskaa. Jos äidillä ei autoa, niin sitten esim. junalla. Jos ko. systeemi ei toimi, niin sitten yleensä isän maksamiin elareihin voi hakea isä alennusta vedoten kulukorvauksiin. Miten olisi, jos tapaamiset olisivat esim. kerran kuussa tai joka kolmas viikonloppu.
Moi
Lapsenne ovat niin pieniä, ettei 400km:n matkanteko suuntaansa kertakaikkiaan yksin voi onnistua. Se, että lasten Isä haluaa lapsiaan tavata, on ihan hyvä juttu -mutta tuollaisessa tilanteessa sen kuuluu olla Isä joka matkustaa -ei lapset.
Koita lähestyä Isää ystävällisesti ja rakentavassa hengessä kertoen, että ei pienten lasten tule viettää valtaosaa viikonlopuistaan julkisissa kulkuvälineissä.
Itse todella rankan avioeron aikoinaan läpikäyneenä ymmärrän että tilanne teillä on hankala. Koittakaa vaikka harvemmin järjestää tapaamisia joissa on sisältöä joka palkitsee jokaisen asianosaisen. Ja koittakaa myös säilyttää keskusteluyhteys -ottakaa toisenne huomioon!
Voimia!
Hyvä että olette lähteneet tekemään tapaamissopimusta, koska erostahan on jo aikaa vuosi ja tapaamiset järjestyneet enemmän epäselvästi tänä aikana. Lapset ovat pieniä ja parasta heille olisi säännöllisyys.
Totuus on se, että jos sopimusta ei synny, kumpi tahansa voi jättää asian oikeuden ratkaistavaksi "ihan tuosta vaan". Se ei ole uhkailua vaan omien oikeuksien puolustamista. Jos kyse on pelkästään tapaamissopimukseta eli huoltajuudesta ei lähdetä "taistelemaan" niin asia etenee esikäsittelyn jälkeen oikeuden istuntoon. Oikeudessa kummallakin on hyvä olla asianajaja, joka on perehtynyt käytäntöihin -sillä jo pelkästään oikeustalon "käytöstavat" voivat olla tuntemattomat asianomaisille. Oikeudessa sitten kumpikin sanoo/todistelee oman kantansa ja ikävä kyllä yleensä mustamaalaa vastapuolen mielipiteet ja sitten oikeus päättää asian; tästä päätöksestä tulee sitten lainvoimainen tapaamis"sopimuksenne". Asian voi toki sopia kesken oikeudenkäynninkin, käytännön rintaääneni silti kertoo, että useinmiten oikeuskäsittelyt vaan pahentaa vanhempien keskinäisiä välejä. Oikeudenkulut kumpikin maksaa itse omansa. Ja oikeus päättää asian joka tapauksessa ja päätöksessä lapsilla on säännöllinen tapaamisoikeus isäänsä.
Lasten etu on, että tapaamissopimus on olemassa. Vaatimukset yleensä puoleen tai toiseen tuntuu vastapuolelta "älyttömiltä", kuten kuvailit. Sinä et kuitenkaan omista lapsiasi, etkä yksin pysty näitä asioita määräämään, se vaan on tosiasia nyt. Viisainta olisi yrittää sopimusta tehdä, neuvoisin sinua menemään oman kuntasi lastenvalvojan luokse ja tekemään sopimusehdotuksen. Anna vähän itse periksi ja ajattele ensisijaisesti lapsiasi.
Matkojen järjestäminen on varmasti pulmallista vielä muutaman vuoden, mutta ei mahdotonta. Olisiko mahdollista, että tapaaminen kerralla olisikin esim viikon kerran kk? Miksi sinulle on ongelma, jos isovanhemmat osallistuvat esim kuljetuksiin? Missään ei ole sanottu, että etävanhemman on hoidettava tapaamisten kuljetukset/kuljetuskustannukset vaan se on sopimusasia ja suurien kustannusten ollessa kyseessä se voidaan ottaa huomioon elatusmaksun määrässä (joko lisäävänä tai vähentävänä). Sillä kumpi on muuttanut ei ole merkitystä, kunhan muutto ei ole ollut kiusantekoa. Matkat voi järjestää esim puolimatkaan saattamisena, lentäen tai niin että kumpikin hoitaa yhteensuuntaan.
vaatimukset? Perustelut tuppaa aina silloin tällöin lähivanhemmilta unohtumaan.
Meillä ex muutti 300 km päähän ja teki työnantajansa kanssa sopimuksen kuuden päivän työviikosta, jolloin hän sai viikon kuukaudessa vapaata. Tuon viikon hän oli lastensa kanssa kotonamme, jolloin minä olin siskollani. Tapaamiset toimivat mainiosti viiden vuoden ajan. Lasten ollessa kouluikäisiä isä muutti takaisin samalle paikkakunnalle omaan asuntoonsa, jonne muksut matkustavat jo itsenäisesti. Mahdollisuuksia on monia -toivottavasti tekin löydätte lastenne kannalta hyvän ratkaisun.