Isoille koirille ja pienille koirille on oma puoli. Joten mikä tarve teillä "ison" koiran omistajilla on tuoda koiranne leikkimään pienten koirien puolelle??
Siksi pikku koirille on oma puoli, ettei tarvitse pelätä, että iso koira talloo sen jalkoihinsa!!
Luoja, toiset voi olla typeriä!
Siksi pikku koirille on oma puoli, ettei tarvitse pelätä, että iso koira talloo sen jalkoihinsa!!
Luoja, toiset voi olla typeriä!
Vastaukset 20
Vanhimmat
Kävimme eilen koirapuistossa ensimmäistä kertaa. Emme havainneet että puistoa olisi jaettu mitenkään eri osastoihin. Miten jako pienten ja suurien koirien alueisiin käytännössä menee?
Asiallista vastausta odottaen, kiitos.
Eli pienempi alue on pienille koirille ja isompi isoille. Kyltit on tulossa porteille.
t. alkuperäinen aloittaja
Eli ison koiran omistajien olisi tullut tietää että toinen alue on varattu pienille koirille? Vaikka asiasta ei ollut kylttiä? Pitääkin ruveta ennustajaksi ennenkuin isoa koiraa uskaltaa harkita...
pienille koirille. Olivat ensin isojen puolella, mutta halusivat tuoda koiransa pienien kanssa leikkimään.
Ja ääliökin tajuaa, että jos on kaksi puolta ja toisella puolella on vain ihan pienen pieniä koiria, niin minne se oma koira kuuluu.
Siis missä on isompi ja missä pienempi puoli? Me tultiin sisään puistoon toisesta ovesta ja poistuttiin toisesta ja puisto oli iso aidattu alue, eihän sitä ollut mitenkään aidalla jaettu kahteen osaan! Vai onko toinen puoli jossain ihan muualla? Toivottavasti sinne pian tulee opasteita ettei tartte kuunnella marmatusta...
Isojen koirien puolelle on 2 porttia (kummassakin päässä yksi). Pienien puolelle yksi.
Kyllä minun mielestäni siinä on selvästi kaksi aidattua aluetta.
Ahaa, pitää katsoa enskerralla vähän tarkemmin, jäi huomaamatta kokonaan pienten koirien puoli. Tosin meidän hauva on keskikokonen (säkä 50 cm), joten varmaan se isojen puoli on meille oikea paikka. Minusta on yleisesti ottaen hieno asia, että koirapuisto on olemassa! Tulemme käymään siellä varmasti jatkossakin!
Miten määrittelisit ison ja pienen koiran rajan? Kuinka isoja koiria pienten puolelle on sitten tuotu?
Mielestäni kultaisen noutajan kokoinen koira on iso koira. Sen kokoisia koiria siellä oli.
Itse näen asian niin, että spanieli kuuluu vielä joten kuten pieniin koiriin, mutta siitä isommat kuuluu isojen puolelle.
Jos kaikkien muitten koirien säkäkorkeus oli n. 30 cm tai vähemmän, niin pitäisi ihmisten tajuta, että jos koira on n. noutajan kokoinen, niin silloin se ei kuulu joukkoon.
Kyllä esim. Labradorinnoutaja on pieni verrattuna tanskisurokseeni, jonka säkäkorkeus on 96cm.
Me tietenkin kuulumme isoihin.
mitenkään isojen ja pienien puolta. Jos koirat käyttäytyvät sopuisasti niin saahan ne olla toistensa kanssa tekemisissä. Hyvähän niidenkin on tutustua erikokoisiin lajitovereihin eikä tyytyä omistajiensa kokorasismiin. Taas ihan turhaa valittamista mitättömästä asiasta.
En halua pienen koirani tallautuvan isojen jalkoihin!! Siksi isoille on oma puoli.
Tanskandogiin. Sehän on melkein hevosen kokoinen..
eihä se pieni puudeli osaa väistää nyyh
pitäs kieltaa lailla. siis eihän niitä ärsyttäiä pikku räkyttäjiä voi edes koiraks sanoa.
hyötyä siitä aidasta on, kun nämä pikku karvaturrit mahtuu aitojen ja porttien alitse menemään minne lystäävät.
Ei kai se ole ison koiran omistajan syy sekin.
Asiasta oli tämän aamun lehdessäkin juttu.
Taitaa olla susi koko puisto.
Ja typeriä on kyllä niissä pikkukoirienkin omistajissa ihan riittämiin
Kouluttaa voisi niitäkin, sekä koiria, että omistajia. Pata kattilaa soimaa.
..jos on lihava koiran oimistaja, mille puolelle sen pitää mennä?
Vilase peiliin ja mieti,,, ehkäpä selviää.
Tapelkaa aikuiset ni saatte karkkia. Mestareita olette saamaan riidan aikaan joka asiasta. Laitetaan maan tasalle koko puisto kun siitäkin kehkeytyi tälläinen ongelma. Tappeletteko muuten siellä paikan päälläkin, tulen lehtikuvaajan kanssa katsomaan miten aikuiset leikkii puistossa.
Sellainen toive olisi ettei kukaan toisi koirapuistoihin koiria joilla on pienintäkään taipumusta agressioihin. Sen pitäisi olla itsentään selvää.