Aloitin yliopisto-opinnot nyt syksyllä ja jo nyt tunnun pakahtuvani ahdistukseen ja tiedän, että en ole oikeassa paikassa. Aion rämpiä tämän ensimmäisen periodin läpi ja sitten keskeyttää.. Käytännön asiat kuten Kelan tukien kanssa vain askarruttavat ja tiedän, että siitäkin tulee vaikeaa.. mutta eikö olekin turha jatkaa jos tietää olevansa väärässä paikassa? En tiedä onko tämä lopullista, mutta tältä nyt tuntuu. Ei varmaan ole muita samassa tilanteessa olevia?
Yliopiston keskeyttäminen
Ahdistunut
74918
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kannattaa kuitenkin vielä vähän miettiä, kun tuo saattaa olla vain alkuahdistusta. Ehkä toisen periodin jälkeen olisit vähän varmempi?
Toisaalta voihan se olla että ala on vain väärä ja mitä sitä sitten pähkäilemään. Itse tiedät.
Tilanteessasi varmaan lähtisin hakemaan toiseen koulutukseen, mutta pitäisin kirjat yliopistolla ja saisin siis tuetkin kun suorittelisin vähän jotain. Sitten ulos kun toinen paikka löytyy. Ellei sitten olisi jo heti tiedossa auki olevaa paikkaa tai töitä tms.
Valitse se mikä on itselle parempi :)
opintopsykologille.
Hän osaa auttaa käytännön asioissakin tai ainakin ohjata oikeaan paikkaan.
Luehan tekstisi uudestaan. Kerrot tietäväsi, ettet ole oikeassa paikassa ja myös, että et tiedä, onko se lopullista.
Toisaalta sinusta taas tuntuu siltä ja siltä.
Tarvitset apua ajatustesi ja tunteittesi selvittelemiseen.
Yliopisto-opiskelu on kovaa työtä. Kaikista ei siihen ole.
Miten ihmeessä ihminen voi tietää tullessaan viisi vuotta kestävään koulutukseen ensimmäisen tunnin, päivän, kuukauden tai edes lukukauden kuluessa, ettei ole oikeassa paikassa? Opintojen alku on aina perusopintoja ja varsinainen ammatillinen suuntautuminen tulee myöhemmin. Ammattiopinnot ja syventävät opinnot ovat luonteeltaan ja sisällöltään sitten aivan toisenlaisia.
Älkää ihmeessä panikoiko ensivaikutelman perusteella, vaan malttakaa opiskella ja odottaa. Kandidaatin tutkinnon suoritettuaan jo voi olla jollakin lailla varma alan sopivuudesta, ei juuri ennen. Lisäksi kandidaattivaiheen jälkeen voi varsin vähäisillä siltaopinnoilla siirtyä toisen aineen maisterivaiheeseen, jos opintokokonaisuudet vähänkään sivuavat toisiaan.
ja lähdin maailmaa kiertämään... en ole katunut:) kelan kanssa ei ollut ongelmia, koska en ollut saanut kuin yhden tukikuukauden joten maksoin sen (asumislisää ei tietysti tarvinnut maksaa ja muutnkin olisi kai voinut jättää maksamattakin mutta menetti sitten ne tukikuukaudet)... turhee kulutat vuotta siellä jos ei nappaa.
Vaikea sanoa mitään, kun et oikein kerro, MIKSI tunnet olevasi väärässä paikassa. Itselläni ekana vuonna oli hirveästi pakollisia kursseja, jotka olisin mielummin jättänyt suorittamatta. Nyt tokana vuonna alkaa jo enemmän olla kursseja joista oikeasti tykkää. Muuten tunnen itseni ulkopuoliseksi yliopistolla, koska en tunne ketään. Mutta opiskelemaan sinne on menty, ei hakemaan kavereita :)
En ole (vielä) yliopistoon asti kerennyt, mutta kuvaamassasi tilanteessa olen kyllä ollut. Kun aloitin ammattikorkeakoulun, tiesin jo heti ensimmäisenä päivänä, etä tämä ei ole minun paikkani (opintolinja oli väärä). Sinnittelin siinä sitten puoli vuotta kun ajattelin että "kyllähän tää tästä..." Ja paskat. :)
Kun sitten tein sen päätöksen, että lähden pois, oli olo aika helpottunut. Silloin oli elämässä muutenkin vaikea kausi ja väärä opintolinja vain lisäsi kuormitusta, joten poislähteminen oli ehdottomasti oikea ratkaisu.
Joku tuossa mainitsi että käy jonkun kouluterkkarin/psykologin luona vielä. Suosittelen samaa, vaikka itse en siihen turvautunutkaan. Ulkopuolinen näkee asiat monesti toisella tavalla. Äläkä liikaa murehdi noita KELA-asioita. Saat niihin kyllä apua.
Tsemppiä syksyyn!