Olen tavannut noin vuosi sitten mukavan n. 30-vuotiaan naisen, joka ei todennäköisesti voi saada lasta. Mahtaako rakkaus voittaa lasten saannista ja kasvatuksesta saadun ilon? Minä en asiaa ehkä niinkään arkaile, mutta "Liisalle" se tuntuu olevan kovempi paikka saattaa minut lapsettomaan suhteeseen koko loppu elämäkseni. Kertokaa hyvät ystävät kokemuksistanne.... Kiitos
lapsettomaan suhteeseen
ihmettelevä mies
5819
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tietenkin voittaa :) Hän tarvitsee tukea asian kanssa ja mikäs sen parempi tuki, kun rakastava mies :) Lapsettomat sanovat aika usein puolisoilleen, että mene ja etsi joku sellainen, jonka kanssa voit saada lapsia...Ehkä siis "Liisakaan" tuota niin tosissaan sano.
Kyllä se hyvä parisuhde kantaa koko elämän. Niinhän sitä sanotaan, että lapset ovat meillä vain lainassa, mutta miehen/vaimon kanssa vietät koko elämän.
Kyllä se "Liisakin" pian uskoo, ettei biologiset jälkeläiset ole sinulle mikään suhteen täyttymys. Mieheni ei myöskään aluksi uskonut, että pystyisin elämään ilman raskaaksitulemista, mutta tässä me 13 vuotta olemme yhdessä olleet. Tosin meillä on adoptiolapsi, jonka saaminen vaati myöskin oman ajatustyönsä.
Välillä elämä tuo vastaan tilanteita, joita ei olisi odottanut, mutta niistäkin selviää.
Hei!
Minä halusin kertoa omasti tilanteestani sinulle.
Minulla ja miehelläni on lapsen saanti yritystä takana reilu kaksi vuotta.
Mieheni sperma analyysi toi vastaukseksi : heikko mahdollisuus siittää lapsia.
Minä olen lääkärien mukaan kunnossa.
Olen miettinyt asiaa siltä kantilta, että jos eroan miehestäni, niin minulla voisi olla mahdollisuus saada oma biologinen lapsi.
Mutta ei se ole oikein.
Rakastan miestäni, hyvinä ja pahoina päivinä, enkä voisi erota miehestäni.
Nyt olemme hoitojen alussa, sillä tahdomme lapsen, ja hoitojen avulla se on toivottavasti mahdollista.
Ja jos ei, niin olemme myöskin puhuneet adoptiolapsen hankinnasta. Itse olen adoptiolapsen saantiin vielä liian nuori, mutta mieheni jo tarpeeksi vanha.
Mutta kaikki vie aikansa.
Tsemppiä teille!
kuulostat kuin noin uskot ikuiseen rakkauteen.
Voin helposti eläytyä naisesi asemaan. Minäkään en todennäköisesti voi saada omia lapsia.
Tapasin viime talvena ihanan miehen, johon Rakastuin aivan suunnattomasti. Muutimme yhteen ja aloimme viettää ihanaa arkea toisistamme nauttien. Lapsien tekeminen vilahteli aluksi mielessä ainoastaan sängyssä, kun pähkäilimme (lähinnä mieheni jännitti asiaa) ehkäisyn kanssa. Sitä emme ole tarvineet ja siltä osin elämä onkin ollut helppoa.
Siihen se sitten jääkin -se helppous. Haluaisin niin kovasti täyttää tarkoitukseni naisena sukuani jatkamalla. Haluaisin olla hyvä äiti ja perheellinen. Hoitaa ja huolehtia..
Terveen miehen rinnalla eläminen merkitsee jatkuvaa tietoisuutta siitä, että minusta ei ole hänelle perheen tekijäksi, kun taas jostain toisesta olisi. Välillä surkuttelen itseni kyyneliin, toisinaan kovetan itseäni paheksumalla kaikkea lapsiin ja perhe-elämään liittyvää. Kausiluontoisesti välttelen kaikkia lapsiin ja perheisiin liittyvää toimintaa, en kyläile jne.
Helpommaksi asiaa ei tee mieheni suuri rakkaus lapsia kohtaan.
Mietin minäkin toisinaan hänen työntämistään eteenpäin elämässään. Kuvittelen hänelle kaikkea mahdollista elämässä koittavaa onnea ja uskon hetken oikeasti olevani maailman surkein olento.
"Liisa" elää eräänlaista helvettiä.
Kuvittele tilanne, jossa tiedät olevasi tarpeeton tekemään sitä mihin jokainen elollinen on luotu : jatkamaan sukuaan. Lisääntymiskykyisenä yksilönä et asiaa murehdi, mutta omalle kohdalle sattuessa saattaisit viettää unettomia öitä miettiessäsi etukäteen menettämiäsi ja itsestäänselvyyksinä pitämiäsi asioita. Rakkaus lapseen on ikuista ja pysyvää. Puolet minua, puolet rakkaintani...
Tue naistasi. Rohkaise ja kannusta. Minä en olisi selvinnyt terveenä ilman mieheni tukea ja rakkautta.