Meillä on kaksi kissaa ja koira.. Ja meille syntyi kaksospojat puolivuotta sitten.
Kysymys kuuluu, Kuinka ihmeessä saan toisen kissan lopettamaan lasten huoneen oven raapimisen.. ?? Se tahtoisi mennä sinne, mutta en uskalla sen vielä antaa nukkua poiken kanssa.. Kissa karkote ei ole tuohon tehonnut.. ja pojat herättelee minua vielä öisin syöttämään, joten en jaksaisi herätä komentamaan kissaa, koska se raapii ovea sen verran äänekkäästi, että siihen herään minä, lasten isä ja myös lapset... eikä sitten ole kivaa yrittää saada pojat uudelleen uneen.. siis kerta kaikkiaan ärsyttää... Ovi on kyllä lukossa ikkunan aukaisijalla, koska jos se ei ole lukossa kissa hyppää kahvaan ja pääsee huoneeseen...ja siitäkin kuuluu kova ryminä..
Auttakaa hyvät kissaihmiset, mie oon pulassa ja väsyny, silloin kun kissa on kiltisti,lapset nukkuu niinä öinä hyvin ja heräävät vain yhden kerran,mutta silloin kun kissa raapii ovea, joudutaan heräämåän 4-6krt yössä, joten on tosi väsyny olo koko päivän. Sitten yöllä oikeen rupee suututtamaan asia, niin ei meinaa saada unta, kun miettii, että joo, kohta misu on ovella. Monesti ei saata keretä kun unen rajamaille, nii tulee herätys.. Ymmärrän, jos lapset heräis yöllä syömään vaikka 4krt niinkuin ennen, mutta nyt ne herää kissan takia, ja ite joutuu pomppimaan jukuripäisen kissan vuoksi monta kertaa yössä, ei kivaa.... OOn ihan piip tän asian suhteen, kaikkeni oon kokeillu.. ei auta.. onko muilla ideoita tähän... ??

Vastaukset 9
Vanhimmat
ihan samaa asiaa kun kollini availee eteisen ovea ja huutaa yöllä pihalle.
Ostin Feliway suihketta ja suihkutin illalla ennen nukkumaan menoa sitä oveen sekä eteiseen ilmaan niin ekan kerran viime yönä kissa oli hiljaa ja ovi sai olla rauhassa.
Karkote ei meilläkään tehonnut.
mistä sitä saa ostettua?? oon kyllä joskus kuullut tuosta, mutta ei oo tullu kyllä mieleen.. Eli en siis ole ihan kaikkea vielä kokeillut =) toivoa on vielä... =)... meillä nämä kissat raapii myös huonekaluja, sohvasta tursuaa jo superloonit ja kohta pojat alkaa laittaa kaikkea suuhun mitä lattialta löytyy.. voiko sitä suihkuttaa myös sohviin?? ratkaisiskohan se meidän ongelmat....
huonekaluihin.
Meillä myös hyviä kokemuksia tuotteesta. Se rauhoittaa kissaa ja merkkaa kissan puolesta.
eläinlääkäreiltä(yleensä edukkainta) apteekeista ja lemmikkitarvikeliikkeistä
Voisitko viedä pojat nukkumaan eri huoneeseen,kun kissa sitten yöllä menee sinne se huomaa että huone on tyhjä tai siellä on jotain mitä kissa inhoaa todella,(kylmä tms.)
raapii ovea koska se on kiinni.. huoneen ovi on myös päivällä lukossa, ja se yrittää sinne päivälläkin... Hmm.. en osannut tällaista kuvitella ennen kuin vauvat syntyi ja tätä alkoi tapahtua... Eikä meillä ole kuin nämä kaksi makuuhuonetta, joten jos ne vaihtaisi poikien kanssa, luulen, että sama toistuu toiseen makkariin, koska ovi on kiinni... =(
Sänkyjen päälle verkot. Samanlaiset kuin vaunuissa. Kissat ei pääse vauvojen päälle. Voithan laittaa myös jonkun helistimen verkon päälle, kissa pelästyy ja sinä heräät...
mutta kissan hypättyä verkon päälle, helistin heilahtaa ja vauvat herää myös siihen.. ei ne päivällä herää mihinkään ääniin, mutta kun yöllä on muuten hiljaista, niin äkkinäiset äänet herättää kenet tahansa. Kiitos kuitenkin ehdotuksesta. =)
Feliway suihketta ohjeiden mukaan ovenpieliin ja suihke pöhisemään pistorasiaan.
http://www.vetcare.fi/index.php?id=86
Lisäksi vinkkiä tuolta:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=102&conference=627&posting=22000000023456586