jälkipuintia

Olen nyt 34v. Kun aloitin koulun, kiusaaminen alkoi välittömästi. Olin hiljainen ja arka. Menin viidennelle luokalle, lintsasin koulusta kauan. Vasta siinä vaiheessa rehtori otti yhteyttä vanhempiini mutta kiusaamisesta ei puhuttu sanallakaan. Yläaste meni pahemmaksi. Minua ei huolittu joukkuepeleihin, olin aina viimeinen joukosta. Minua haukuttiin huoraksi, haisunäädäksi jne. Kehoittivat tappamaan itseni. Opettajat eivät edelleenkään puuttuneet asiaan. Sain voimia musiikista, päiväkirjan kirjoittamisesta ja muutamasta ystävästä. Lukio meni samalla tavalla, en päässyt ylioppilaaksi, ei ollut motivaatiota. Kunnes vaihdoin opiskelupaikkakuntaa, kaikki muuttui. Sain kavereita, kukaan ei kiusannut, huomasin olevani ihan "normaali" ihminen. Silloin elämäni muuttui. Olen saanut perheen, valkolakin ja ystäviä. Valitettavasti en kestä nähdä kyseisiä ihmisiä, tunnen vihaa heitä kohtaan. Jotkut ihmiset ovat sanoneet että mun pitäisi jo unohtaa ja antaa anteeksi mutta ei se helpota ja "pudota kiveä" sydämeltäni. En enää ajattele asiaa, kiitos aviomiehelleni ja ystävilleni. Joskus se vain muistuu mieleen.
0234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ex-kiusattu kirjoitti:

Olen nyt 34v. Kun aloitin koulun, kiusaaminen alkoi välittömästi. Olin hiljainen ja arka. Menin viidennelle luokalle, lintsasin koulusta kauan. Vasta siinä vaiheessa rehtori otti yhteyttä vanhempiini mutta kiusaamisesta ei puhuttu sanallakaan. Yläaste meni pahemmaksi. Minua ei huolittu joukkuepeleihin, olin aina viimeinen joukosta. Minua haukuttiin huoraksi, haisunäädäksi jne. Kehoittivat tappamaan itseni. Opettajat eivät edelleenkään puuttuneet asiaan. Sain voimia musiikista, päiväkirjan kirjoittamisesta ja muutamasta ystävästä. Lukio meni samalla tavalla, en päässyt ylioppilaaksi, ei ollut motivaatiota. Kunnes vaihdoin opiskelupaikkakuntaa, kaikki muuttui. Sain kavereita, kukaan ei kiusannut, huomasin olevani ihan "normaali" ihminen. Silloin elämäni muuttui. Olen saanut perheen, valkolakin ja ystäviä. Valitettavasti en kestä nähdä kyseisiä ihmisiä, tunnen vihaa heitä kohtaan. Jotkut ihmiset ovat sanoneet että mun pitäisi jo unohtaa ja antaa anteeksi mutta ei se helpota ja "pudota kiveä" sydämeltäni. En enää ajattele asiaa, kiitos aviomiehelleni ja ystävilleni. Joskus se vain muistuu mieleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu