Olen nyt 34v. Kun aloitin koulun, kiusaaminen alkoi välittömästi. Olin hiljainen ja arka. Menin viidennelle luokalle, lintsasin koulusta kauan. Vasta siinä vaiheessa rehtori otti yhteyttä vanhempiini mutta kiusaamisesta ei puhuttu sanallakaan. Yläaste meni pahemmaksi. Minua ei huolittu joukkuepeleihin, olin aina viimeinen joukosta. Minua haukuttiin huoraksi, haisunäädäksi jne. Kehoittivat tappamaan itseni. Opettajat eivät edelleenkään puuttuneet asiaan. Sain voimia musiikista, päiväkirjan kirjoittamisesta ja muutamasta ystävästä. Lukio meni samalla tavalla, en päässyt ylioppilaaksi, ei ollut motivaatiota. Kunnes vaihdoin opiskelupaikkakuntaa, kaikki muuttui. Sain kavereita, kukaan ei kiusannut, huomasin olevani ihan "normaali" ihminen. Silloin elämäni muuttui. Olen saanut perheen, valkolakin ja ystäviä. Valitettavasti en kestä nähdä kyseisiä ihmisiä, tunnen vihaa heitä kohtaan. Jotkut ihmiset ovat sanoneet että mun pitäisi jo unohtaa ja antaa anteeksi mutta ei se helpota ja "pudota kiveä" sydämeltäni. En enää ajattele asiaa, kiitos aviomiehelleni ja ystävilleni. Joskus se vain muistuu mieleen.
jälkipuintia
ex-kiusattu
0234
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.