kaxnelonen poliisitutkinnassa jonkun viestiketjun takia
kuultua
kaksari
61223
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
siitä ei voi ketään haastaa oikeuteen, jos nimellä suoraan valehdellaan tai panetellaan voi joutua kunnianloukkauksesta oikeuteen. Tuomion saaminen onkin sitten jo aivan toista. Eipä täällä viimeaikoina ole oikein herjauksia näkynyt niinkuin joskus ennnen. Paljon on palsta siistiytynyt.
Asia ei ole näin yksioikoinen. Pelkkä vihjailu
riittää, jos kohde on tunnistettavissa. Joukkoviestimissä suoritettua panettelua ja valheellista vihjailua oikeus tuomitsee rankemman kautta.
Juorut ja kuulopuheet, aivan eri asia. Nettiin kirjoittaminen - pitkää pientä rajaa koska todellakin niistä voi syntyä melkoinen sotku.
vaikka se ei vastapuolta miellyttäisikään. Liiketoiminnan suora haittaaminen tai mielipiteeseen liitetty vlhe tai herja, voi aiheuttaa tuomion. Esim. pentutehtaaksi syyttäminen ei välttämättä johda syytteeseen, vaikka näin ei olisikaan kennelissä. Sillä pentutehdas sanalla on monta merkitystä. Paljon pentuja vai huonosti hoidettuja pentuja. Kuka määrittelee pentutehdas sanan. Entä jos otat voimakkaasti kantaa johonkin ja sanot, ettet itse ainakaan voisi kuvitella niin tekeväsi. Herjaatko silloin vai sanotko vain suoran mielipiteen. Todella vähän näistä on tuomioita tullut kenellekkään juuri näyttökysymyksen vuoksi. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan mitä tuleman pitää. Kaikkihan täällä käyvät tietää, mistä ketjusta on kyse, kun se on poistettu.
kaverin kanssa lyötiin vetoa kuka siellä nimimerkin takana lymyää, tarjoamme mekin sitten lounaat toisillemme ja taatusti julkisuutta.
nii, tän palstan ketjun vuoksi vaiko jonkun yleisen?
Kuulin myös toiselta palstalta, en tiedä mitä asia koskee.
Todellakin, palsta on mielestäni siistiytynyt, mutta parannettavaa todellakin on.
Terveisin teidän
MacL