Hereillä 1-3 pvä

hei, olen kärsinyt unettomuudesta jotain 5 vuotta (eli siis uni tulee vasta aamuyöllä ) mutta nyt on taas päässyt käymään niin hassusti tässä viimesen viikon aikana että pääosin olen nukkunut öisin 1-3 tuntia ja nyt ollut kohta kaksi vuorokautta yhteenpötkyyn hereillä ja on siis ollut tässä viikon aikana toinenki 2 päivää hereillä. Ajatus ei kulje, lieviä aistiharhoja ym. omia ajatuksia on, fyysistä pahoinvointia. Pisimpään olen valvonut lähes kolmisen päivää putkeen..
Enkä käytä piristeitä, kahvia ehkä 2 kuppia aamulla.

Haluaisinkin vaan kysyä, että mitä vakavaa tästä tälläisestä elämäntyylistä voi pitemmänpäälle olla?

Ei kuulosta hyvältä ei ja kaikki elimilliset sairaudet on poissuljettu testein. Unettomuus siis johtuu stressistä ja ahdistuneisuudesta ym. vastaavasta.
6930
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Sydämesi pettää lopulta ja kuolet paljon ennen aikojasi.Tarvitset unilääkettä jaksona, niin että vuorokausirytmisi palautuu ennalleen sen avulla, sitten voit lopettaa sen.

Äänestä

Itselläni oli vuosia sitten tilanne jossa yksinkertaisesti en vain nukkunut, uni ei tullut, vaikka pää oli tyynyssä!!!!

Kolmannen vuorokauden jälkeen kaappini takaa kurkki kummajaisia, jopa tyynyni puhui minulle!!

Muistan tämän, asuin silloin Nuorisokodissa ja joka aamu eräs työntekijä (sairaanhoitaja koulutukseltaan) tuli katosmaan.

Sitten neljännen vuorokauden yönä, olin nukahtanut, hän oli aamulla katsomassa ja nukuin!!

Tuumin herättyäni klo 12 että miksi minua ei herätetty, nyt en ehtinyt ruokailemaan. (sain toki ruuan sitten)

Psyyke pettää ihmiseltä aika nopeasti jos valvoo.

Sanoit että et käytä piristeitä, joten et valvo itseaiheutetusti.

Sinuna hakisn apua PIAN! Sillä pää ei kestä ilman lepoa.

Välillä saa kuulla PIRInisteiltä, kuinka ovat valvoneet 2 viikkoa!!!! Tottahan se ei ole, sillä ihminen nukahtaa väkisinkin, se voi olla hetki vessanpytyllä, kun yhtäkkiä havahdut että "HÄH" silloin olet levännyt tovin, sen TÄRKEÄN tovin.

Muistan sanonnan raksamiehistä, jotka painavat pitkää päivää:

Kun istut lepäämään ja kunnes vasara tippuu kädestäsi olet levännyt tarpeeksi.

Uni on ihmiselle elintärkeää, aivan kuin hengittäminen.

Saat varmasti lääkettä oireisiisi... VIIMEISTÄÄN kun olet Hesperiassa!

Äänestä
  • Unettoman kustannuksella ei pidä paljoakaan pelleillä. Paskimmat neuvot saat niltä jotka eivät sitä sairautta edes tunne? Se, jos mikä aiheuttaa enemmän unettomuutta. Mietitkö sä liikaa asiota, joista voisi päästä irti lman turhia höpinöitä taikka voisitko unelmoida punkassa jostain mitä haluaisit? Itse otan imovanen, en ikinä enää Tenoxia. Sitten haavelen olevani omassa veneessä jossa laineet liplattaa, ja kas kummaa. Olen nukkunut yli 5 tuntia. Norm 20 min. Pillereiden kanssa! Mutta on ilahduttavan positivista että sulla on voimaa ja rohkeutta kertoa sinun ongelmastasi melle muille, sillä jos minä menen kertomaan sairaudestani eli unettomuus tarpeistani joillekin hyvä unisille ne pitää mua ninkuin lähes hulluna ja neuvovat että laittaist nukkumaan! Jep on hyvät neuvot kalliita.
    En edes yritä neuvoa sua! Sillä kokeile kaikkea ja koeta ajatella vain hyviä jippoja?
    Eli kauniita unia, oman kullan kuvia.HYVÄÄ YÖTÄ.

    Äänestä

  • Sillä se on.. kirjoitti:

    Unettoman kustannuksella ei pidä paljoakaan pelleillä. Paskimmat neuvot saat niltä jotka eivät sitä sairautta edes tunne? Se, jos mikä aiheuttaa enemmän unettomuutta. Mietitkö sä liikaa asiota, joista voisi päästä irti lman turhia höpinöitä taikka voisitko unelmoida punkassa jostain mitä haluaisit? Itse otan imovanen, en ikinä enää Tenoxia. Sitten haavelen olevani omassa veneessä jossa laineet liplattaa, ja kas kummaa. Olen nukkunut yli 5 tuntia. Norm 20 min. Pillereiden kanssa! Mutta on ilahduttavan positivista että sulla on voimaa ja rohkeutta kertoa sinun ongelmastasi melle muille, sillä jos minä menen kertomaan sairaudestani eli unettomuus tarpeistani joillekin hyvä unisille ne pitää mua ninkuin lähes hulluna ja neuvovat että laittaist nukkumaan! Jep on hyvät neuvot kalliita.
    En edes yritä neuvoa sua! Sillä kokeile kaikkea ja koeta ajatella vain hyviä jippoja?
    Eli kauniita unia, oman kullan kuvia.HYVÄÄ YÖTÄ.

    No viime yönä sain nukuttua kuitenkin sitten jostain kello 02-06 mutta parempi tuokin kuin ei mitään.

    Lääkärillä olen käynyt MONESTI mutta kukaan ei tunnu haluavan pillereitä määrätä, neuvovat vaan kaikkea typerää tyyliin 'juo lämmintä maitoa illalla", mutta eipäs auta.. Tuntuu niin tyhmältä kun kaikki unettomat tutuunikin, joiden unihäiriötkin ovat reilusti helpompia, - saavat unilääkkeet kuin tuosta vain.

    Mielen horjuminen vain pelottaa, kun välillä tunnen tulevani hulluksi ja käyttäydyn normaalista käytöksestäni poikkeavasti.

    Äänestä

valvomista, sinulle voi pian kehittyä delirium, se on juoppojen sairaus, mutta voi tulla kelle vaan liiallisesta valvomisesta.

Äänestä

sain muutens viime perjantaille lääkäri-ajan ja käydessäni siellä lääkärin mukaan ei ole ilmeisestikkään syytä tehdä mitään.. Kehoitti vaan rentoutumaan illalla.. Olen todella pettynyt, ei voi olla masentumatta tälläisestä hyljeksynnästä hoidon suhteen.. Tuntuu vaan,ettei jaksa enään, mutta pakko kai tyytä osaansa..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hereillä tontut kirjoitti:

hei, olen kärsinyt unettomuudesta jotain 5 vuotta (eli siis uni tulee vasta aamuyöllä ) mutta nyt on taas päässyt käymään niin hassusti tässä viimesen viikon aikana että pääosin olen nukkunut öisin 1-3 tuntia ja nyt ollut kohta kaksi vuorokautta yhteenpötkyyn hereillä ja on siis ollut tässä viikon aikana toinenki 2 päivää hereillä. Ajatus ei kulje, lieviä aistiharhoja ym. omia ajatuksia on, fyysistä pahoinvointia. Pisimpään olen valvonut lähes kolmisen päivää putkeen..
Enkä käytä piristeitä, kahvia ehkä 2 kuppia aamulla.

Haluaisinkin vaan kysyä, että mitä vakavaa tästä tälläisestä elämäntyylistä voi pitemmänpäälle olla?

Ei kuulosta hyvältä ei ja kaikki elimilliset sairaudet on poissuljettu testein. Unettomuus siis johtuu stressistä ja ahdistuneisuudesta ym. vastaavasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu