Sinäkin olet varmasti joskus tuntenut olosi yksinäiseksi. Uskon että sinuakin on joskus kiusattu jotenkin. Jokainen meistä varmaan tietää miltä tuntuu kun joku haukkuu, juoruaa tai vaikka uhkailee. Jokaisella meistä on vastuu siitä että me kaikki voimme hyvin. Kaikilla meistä on vastuu siitä että jokainen voi saada osakseen rakkautta ja huomiota.
Minulla oli hyvä ystävä, jonka kanssa vietin paljon aikaa ja jolle kerroin aina kaikki suurimmat salaisuuteni. Hän oli ainoa oikea ystävä joka minulla on koskaan ollut. Mikä oli erittäin harvinaista, pystyimme luottamaan toisiimme, emmekä koskaan ajatelleetkaan että jokin voisi joskus muuttua.
Kun sitten kahdeksas luokka alkoi, ystäväni pikkusisko tuli samaan kouluun seiskalle. Juttelin hänelle muutaman kerran. Hän vaikutti todella ihanalta ihmiseltä, joka oikeasti ymmärsi miltä muista tuntuu ja osasi ottaa muut huomioon. Kerran sitten näin tilanteen, jossa joukko ilkeitä tarkkailuluokkalaisia poikia nauroivat tytölle ja pilkkasivat tätä. Sama toistui monta kertaa uudelleen. Sain kuulla ystävältäni että hänen pikkusiskoaan kiusattiin myös netin välityksellä, sekä harrastuksissa. Tarkkailin tyttöä koulussa välituntisin. Hän istui aina yksin. Hänen luokkalaisensa tytöt tuijottivat häntä ja puhuivat paskaa hänestä. Ystäväni sanoi että pikkusiskon kiusaaminen oli pahentunut huomattavasti. Se oli muuttunut jopa osittain väkivaltaiseksi. Minun kävi sääliksi tyttöä ja mietin useasti että minun pitäisi tehdä asialle jotain. En kuitenkaan koskaan sanonut kiusaamisesta kenellekään.
Kun yhdeksäs luokka alkoi, ystäväni ei enää tullut kouluun. Sain kuulla muilta luokkalaisilta että hänen pikkusiskonsa oli vakavasti sairas ja yrittänyt jo kahdesti itsemurhaa. Ystäväni ja hänen perheensä olivat vaihtaneet paikkakuntaa kiusaajien takia. Vanhemmat eivätkä muutkaan aikuiset olleet kyenneet tekemään kiusaamiselle mitään, ja tyttö oli masentunut myös yksinäisyydestä.
Mietin vieläkin, että minun olisi oikeasti pitänyt tehdä kiusaamiselle jotain kun sellaista näin. Vähin mitä olisin voinut tehdä, olisin voinut mennä juttelemaan tytölle ja olla hänen ystävänsä.
Toivottavasti tarinani herätti teissä ajatuksia. Halusin muistuttaa kaikille yhteistä vastuuta siitä että jokaisen on oikeus tuntea olevansa rakastettu ja huomattu. Lähetin tämän viestin juuri sinulle koska välitän sinusta ja haluan kertoa että olet todella tärkeä minulle. Haluan myös sanoa mahdollisimman monelle ihmiselle että on tärkeää pitää huoli heistä keistä välittää. Jokaisen meistä kuuluisi olla tukemassa jokaista meistä. Kenenkään ei tarvitse olla kiusattu tai sorrettu. En halua että kukaan joutuu tuntemaan pelkoa mennessään kouluun tai harkkoihin.
Varmasti tätäkin viestiä lukee joku, joka on pahoillaan Jokelan ja Kauhajoen surmien takia. Vastaisuudessa voimme varmasti tehdä jotain jottei ihmisiä kuolisi turhaan. Tehdään jotain jottei enää kenenkään tarvitse tuntea itseään syrjityksi tai yksinäiseksi. Yritetään yhdessä estää kiusaaminen ja väkivalta.
Toivon että lähettäisit tämän viestin eteenpäin, jotta mahdollisimman moni lukisi sen arvokkaan sisällön, ja oppisi siitä jotain.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Surullinen on kertomuksesi :( En tiedä mitä noille kiusaajille pitäisi oikein tehdä :( Miksi opettajat eivät puutu vai eikö ne oikeesti uskalla? Kiusaamista tapahtuu muuallakin kuin kouluissa, Työpaikoilla, Kotona, Kaupunkilla, Linja-autossa ja missä vaan kaikkialla mitä me emme voi edes tietää.
Kiusaajat pitäisi eksyä tänne sivustoille lukemaan. Taitaa sillä joka kiusaa toisia vinksahtaa päässä aika pahasti :(
"Jokainen meistä varmaan tietää miltä tuntuu kun joku haukkuu, juoruaa tai vaikka uhkailee."
Tunteet ovat ihmisen normaaleja alkukantaisia ominaisuuksia. Ilman tunteita ihminen ei selviäisi hengissä viikkoa kauempaa.
Ihmisen puhe (ääntely) ei ole yhtään sen merkityksellisempi kuin vaikka koiran haukunta, leijonan karjunta, variksen rääkyntä, apinan kiljunta... Ainoan poikkeuksen ihmisen ääntely tekee toisten eläimien ääntelystä sen, että ihminen omaksuu puhumisen merkityksellisemmäksi kuin se oikeastaan onkaan.
Ihminen itse päättää kuinka merkityksellistä on toisen ihmisen tuottama sanallinen puhe. Täytyy muistaa, ettei sanojen tuottaminen ole ihmisen geeneissä syntyessään. Ihminen oppii sanoja (termejä) ja niiden merkityksen toisilta ihmisiltä.
Sinä päätät mikä on elämässäsi merkityksellistä ja mikä merkityksetöntä !!
Vihje: leijonan karjunta savannilla on merkityksellistä elossa pysymisen kannalta.
Ihminen kyllä osaa puolustautua, kun tarve vaatii.
Hirvi ei ole uhka ihmiselle vaikka ääntääkin pahasti, mutta kyykäärme on vaarallinen ihmiselle vaikka se on pienempi ja hiljaisempi.
Ihminen on harvoin vaarallinen vaikka kuinka älämölöisi.