Suomalainen

Suojelee enemmän kiusaajaa,kuin kiusattua.
Näin on valitettavasti kaikessa muussakin vääryydessä ja rikollisuudessa täällä "Lintukodossa".
Onneksi enää kaksi vuotta ja eläkkeellä muutto Aasiaan,jossa vielä terveet asenteet,rikollisia "ymmärtävät" tavat ei ole vallanneet kulttuuria.
2396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kaikki tekevät virheitä, vai mitä?

Äänestä
  • Tarkoitit varmaankin:

    kaikki tekevät virheitä.

    Nämä virheet toistuvat tiettyjen kiusaajiksi luokiteltavien ihmisten osalta koko peruskoulu-, ja peräti jopa jatkokoulutusajan, yllättävän usein enemmän tai vähemmän (tai vähän vähemmän vähemmän) tahallisesti. Virheet kohdistuvat yhteen ihmiseen isompien ryhmien, virheen tekijöiden, toimesta. Tämä yksi ihminen on aluksi tabula rasa, mutta tietynlaisita virikkeitä saatuaan riittävän pitkään päättääkin eräänä päivänä kiskaista vanhempiylikonstaapeli-setänsä Glockin mukaan kouluun ja antaa näillä avuin virheentekijöille rakentavaa palautetta kun ei siihen muutoin kykene. Ja sitten lööpit kertovat kuinka sekopää räiski luokkatoverinsa kylmiksi ja lopuksi itsensä ja joku tekopyhä pissis itkee kymppiuutisissa: "Siis kukaan ei niinku osannu siltä odottaa tollasta niinku".

    , vai mitä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yhteiskunta kirjoitti:

Suojelee enemmän kiusaajaa,kuin kiusattua.
Näin on valitettavasti kaikessa muussakin vääryydessä ja rikollisuudessa täällä "Lintukodossa".
Onneksi enää kaksi vuotta ja eläkkeellä muutto Aasiaan,jossa vielä terveet asenteet,rikollisia "ymmärtävät" tavat ei ole vallanneet kulttuuria.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu