Firefox 3.0.3

Firefox 3.0.3 lataamisen jälkeen on selain nyt tietokoneeni alkanut kummasti hidastelemaan aina kun aukasen selaimen. Latausvalo vilkkuu jatkuvasti.. enne tällasta ei ollut. Onko muilla samanlaista ongelmaa?
4769
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sain tuon 3.0.1:n toimimaan jo jotenkin ja osan 3 version uudesta spywaresta poistettua. En kyllä uskalla lähteä enää päivittämään kuin korkeintaan kakkosversioon.
Kannattaa myös miettiä mistä Mozilla saa rahoituksensa ja miksi. Vanhempi versio on tässäkin suhteessa parempi.

Äänestä

Mulla oli jonkin aikaa 3.0.3, mutta se alkoi kaatuilemaan melkein yhtä paljon kuin edelliset kolmoset, varsinkin tänään, monilla eri sivuilla. On mennyt usko FF:ään kohta lopullisesti.

Kai sentään viel toimii kakkosversio, josta latasin sen viimeisimmän version (päättyy numeroihin 17). Enkä lataa kolmosta, ennenkuin on pakko. Jos se kaatuu sitten yhtään, lopetan FF:n käytön. :(

Äänestä
  • En edes muista sellaista tapahtumaa, että Firefox olisi aikaisemmin kaatunut. Nyt 3.0.3:n asennuksen jälkeen kettu on mennyt parin tunnin sisällä kolmesti nurin. Se on vähän liikaa.

    Tosin, lisäosiin ei ole tullut vielä päivityksiä. Ongelma saattaa piiliä siellä suunnalla.

    Äänestä

  • juuuups kirjoitti:

    En edes muista sellaista tapahtumaa, että Firefox olisi aikaisemmin kaatunut. Nyt 3.0.3:n asennuksen jälkeen kettu on mennyt parin tunnin sisällä kolmesti nurin. Se on vähän liikaa.

    Tosin, lisäosiin ei ole tullut vielä päivityksiä. Ongelma saattaa piiliä siellä suunnalla.

    Ensin 3.0.3 toimi kaatumatta useammin kuin kerran päivässä tai silleen, vaan eilen kaatui monta kertaa ihan normaalissa tuttujen eri sivujen surffailussa kun avasin linkkejä. Nyt ei tämä kakkonen kaadu! Olihan minullakin lisäosia käytössä, kuten NoScript, Adblock Plus ja taisi olla myös Oldbar. Nyt toimii kakkosessa Noscript ja Adblock Plus, eikä ne ole kaataneet kertaakaan "kettu kakkosta".

    Oli sellaistakin kolmosessa, että kun klikkasin näitä keskustelujen linkkejä, se jäi miettimään eikä millään avannutkaan sitä, ennenkuin kävin toisaalla ja palasin samaa linkkiä avaamaan, jolloin aukaisi sen. Joo, tiedän ettei nää Suomi24:n keskustelujen viestilinkit milloinkaan avaudu ruuhkien takia kovin nopeasti, mutta se odottelu saattoi johtua myös kolmosesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


h0hh01j44 kirjoitti:

Firefox 3.0.3 lataamisen jälkeen on selain nyt tietokoneeni alkanut kummasti hidastelemaan aina kun aukasen selaimen. Latausvalo vilkkuu jatkuvasti.. enne tällasta ei ollut. Onko muilla samanlaista ongelmaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu