Jos perättömän uhkauksen tekijä voi vain joutua oikeuden eteen, eihän se riitä - hänen tulee joutua oikeuteen, vaikkei silläkään ole mitään merkitystä, ellei hän saa rangaistusta.
Mitä merkitystä sillä on, jos joku nuori menettäisi tietokoneensa laittoman uhkauksen vuoksi; hän voi ostaa uuden.
Järkevin vaihtoehto, joka edes tuntuisi jossain, olisi koulusta erottaminen, mutta se taas aiheuttaisi syrjäytymistä. Ehkei uhkailija olekaan päässyt kouluun.
Tampereen koulu-uhkailijoilla on vain joko mielenterveydellisiä ongelmia tai tarkoituksena on anarkia, yhteiskuntarakenteiden murtaminen ja turvattomuuden tunteen aikaansaaminen, jolloin sen kohteena olevia on helppo aivopestä.
Jos joku heittää jotain läppää bussissa toiselle, että koulussa tapahtuu jotain torstaina klo 12 tai perjantaina, miksi sellainen huulenheitto otetaan vakavasti.
Miksi joku haluaisi tehdä jotain jossain tamprelaisessa koulussa? Johan se nähtiin, ettei sellainen kannata. Ei voi vihata niin paljon itseään ja tätä maailmaa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.