Housut

Lapset oli koulun jälkeen iltiksessä olleet pusikossa housut kintuissa ja katselleet toistensa pelejä, kaksi tyttöä ja poika.
toisen tytön äiti oli hirveän huolissaan kun hänen tyttönsä oli nähnyt toisen tytön pimpin,
mahtaiskohan pitää kieltäääääääää tytöiltä yhteinen pukuhuone ettei vain tule traumoja.
Ja kyseinen huolestunut äiti toimii lastentarhan opettajana, kyllä on hienoa että näitä ammattilaisia piisaa.
7619
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

äiti-ihminen alkanut poliisiksi tai lastensuojeluviranomaiseksi, saisi tehokkaammin vahinkoa aikaan......

Äänestä

terveiset:

olen lapsena leikkinyt lääkäriä niin tyttökaverin kuin poikakaverin kanssa,nähnyt saunassa monenmoista vehjettä ja peliä - kuten suomalaislapset yleensä. Ihan tavallinen tallaaja minusta tuli.

Heh hee, on ne huolet joillain sitten aika pieniä.

Äänestä
  • Lisäksi sain tukkapöllyä, remmiä ja narunpätkää. Jouduin hoitamaan nuorempiani jatkuvasti jo paljon alle kouluikäisenä. Hammaslääkäriin en päässyt. Minulla ei ollut suksia eikä luistimia eikä kunnon kenkiäkään.

    Olivat ne ihania aikoja ne entiset! Ja tavallinen tallaaja tuli minustakin.

    Suotakoon silti kehityksen kehittyä ja tiedon lisääntyä.

    Äänestä

ekaluokkalaisia vai lukion viimeisellä?

Äänestä

Tämä on nyt sitten sitä uuden lsu-lain mukanaan tuomaa "HUOLTA".
Ei saatana vois ihminen enää hysteerisenpi pökiö olla, täydellisesti alalle sopimaton tiukkapipo. Ja vihjeeksi sille jota kiinnosti lasten iät:
luetun ymmärryksesi tuntuu olevan aivan perseestä, harvemmin lukioikäiset ovat koulun jälkeen iltiksessä.

Äänestä
  • Mistä minä tietäisin mikä on iltis. No, selvitin itselleni, että se on iltapäiväkerho, jossa alaluokkalaiset voivat viettää aikaa koulun jälkeen. Ei minun nuoruudessani semmoisia ollut.

    Äänestä

Kesken leikin lapsi riisui uimapuvun,
apuva, minä näin.
Olenko nyt PEDOFIILI?
Vai onko lapsi itsensä paljastaja,
teenkö lastensuojeluilmoituksen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


alas puskassa... kirjoitti:

Lapset oli koulun jälkeen iltiksessä olleet pusikossa housut kintuissa ja katselleet toistensa pelejä, kaksi tyttöä ja poika.
toisen tytön äiti oli hirveän huolissaan kun hänen tyttönsä oli nähnyt toisen tytön pimpin,
mahtaiskohan pitää kieltäääääääää tytöiltä yhteinen pukuhuone ettei vain tule traumoja.
Ja kyseinen huolestunut äiti toimii lastentarhan opettajana, kyllä on hienoa että näitä ammattilaisia piisaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu