Kalevi S.

ja muutkin

Olemme lähdössä vaimoni kanssa ensimmäistä kertaa Agadiriin ja kyseltäisiin ihan suoraan, mitä hotellia suosittelette. Matkakohde on jo päätetty, joten pyydän, ettei sellaisia vastauksia tulisi, jossa kehoitetaan menemään jonnekin muualle/haukutaan Marokkoa/Agadiria. Kalevi S. ei sellaiseen syyllisty, mutta näillä palstoilla tuntuu aina olevan henkilöitä, joille elämään tuo sisältöä milloin minkin kohteen haukkuminen.

Olemme keski-ikäisiä, enemmän kulttuurista kuin yöelämästä kiinnostuneita. Alkoholia käytämme kohtuudella, emme siis ole absolutisteja, mutta meille loman päätarkoitus ei myöskään ole ryyppääminen. Laadusta olemme valmiit maksamaan, mutta olemme myös hintatietoisia.

Olemme molemmat asiakaspalvelualalla, joten ilahdumme luonnollisesti hyvästä palvelusta. Hotellissa pitäisi olla myös aktiviteetteja esim. kuntosali eikä pahitteksi olisi, mikäli illalla olisi myös paikallista ohjelmaa.

Kaikki tieto on tervetullutta.

1

707

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kalevi.

      Marokossa käydessäni olen käyttänyt Aurinkomatkoja ja aikoinaan myöskin Finnairin omistamaa Finmatkoja.Näin ollen minulla ei ole kokemuksia muista hotelleista.Muutamia muita hotelleja olen käyttänyt käydessäni Essaouirassa ja Fesissä.

      Agadir on rantalomapaikka, joten siellä ei ole juurikaan mahdollisuuksia kulttuuriharrastuyksiin. Kaupungissa on alkuperäisasukkaiden eli berberien elämästä keertova museo. Lisäksi kävelykadulla olevassa museossa on silloin tällöin erilaisia näyttelyitä.Ranskan kulttuurikeskus järjestää melko säännöllisesti konsertteja.

      Itse olen kahvilaihminen, joten viihdyn niissä"kahua hälibin" maitokahvin ja erinomaisten kahvileipien kera. Varsinkin viikonvaihteessa rantabulevardin eri ravintoloissa on elävää musiikkia.Se on kyllä pääasiassa arabipoppia, mutta ihan nautittavaa kun siihen tottuu.Erikoisen mukavaa on seurata miten paikalliset viettävät iltaansa rytmikkäästi taputtaen musiikin tahdissa ,juoden kokista ja erilaisia limonaadeja.Muslimihan kun ei saa julkisella paikalla nauttia alkoholia. Välistä joku tai jotkut etupäässä miehet nousevat seisomaan pöytänsä ääreen ja "tanssivat" musiikin mukaan. Hauskaa voi pitää ilman alkoholiakin. Usein marokkolaiset ovat viikonvaihteessa ulkona lapsineen ja isoäiteineen.Ainoa pieni juttu on siinä, että volyymi musiikissa saattaa olla hieman liian kovaa, mutta maassa maan tavalla. Itse istun myöskin mielelläni katsomassa auringonlaskua jossakin rantabulevardin ravintoloista. Atlannin aaltojen säestämänä aurinko painuu horisonttiin suurena pallona.

      Jos vain on mahdollisuutta niin suosittelen käyntiä Marrakechissä.Jos on ensi kertaa maassa niin suosittelen käytettäväksi suomalaisten matkanjärjestäjien retkiä.MIkäli kiinnostaa kuunnella niin matkan aikana saa hyvän kuvan paikallisten elämästä aino syntymästä hautaan saakka.Tietoa saa valtavasti edellyttäen tietysti että se kiinnostaa. Marrakech on punainen kaupunki sillä kaikki talot ovat okran väriset. Agadirissä taas valkoiset. Suomalaiset matkanjärjestäjät järjestäjät järjestävät pääsääntöisesti päivämatkoja.Marrassa on upea uusi osa leveine bulevardeineen sekä liikkeineen ja katukahviloineen. Turisti viettä päivän pääasiassa medinassa eli vanhassa kaupungissa. Siellä kävellään paljon soukissa eli markkina-alueella ja Sadunkertojien torilla eli Djema El Fnaalla.Itse pidän tavattomasti tästä kaupungista.Sadunkertojien torin tapaista paikkaa ei ole muualla. Illan suussa kun aurinko teke laskuaan Koutobian moskeijan taakse tori muuttuu ravintolaksi.Silloin on alkamassa ruuan tuoksujen ja hillipannujen maailma.Nämä pienet ravintolat ovat hyvin suosittuja sekä paikallisten että turistien kesken.Valitettavasti päivämatkalaiset eivät tätä iltaelämää ehdi nähdä, koska paluumatka Agadiriin alkaa juuri kello 5 pm paikallista aikaa. Matka Marraan on hieman raskas, koska siellä kävellään paljon.Lähtö aikaisin aamulla ja paluu myöhään illalla.Ainakin minun mielestäni matka on kerta kerran jälkeen antoisa. Aina löytyy jotain uutta. Lisäksi mielessä pyörii lastenlaulu:"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa.Se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa".

      Moskeijat Marokossa ovat toisuskoisilta kiellettyjä paikkoja. Niihin ei kannata mennä edes kurkistelemaan. Poikkeuksen tekee Casassa oleva uusi iso moskeija.

      Golfin harrastajille Agadir on hyvä paikka. Sieltä löytyy kolme kentää, joista kaksi on pitkää.

      Agadirissä on ollut kolme kuntosalia. Niissä on aina eri ajat miehille ja naisille. Ainakin Aurinkomatkojen hotelleissa Odyssey Park ja Agador sekä Royal Atlas on kuntosalit. Lisäksi näissä kalleimmissa hotelleissa on myöskin erilaista ohjelmaa

      Kun olin ensi kertaa Marokossa ja Agadirissä niin en viihtynyt lainkaan. Kaikki tökki. Kun sitten istuin koneessa takaisin kotiin ja näin Kasbah kukkulall olevat kirjoitukset: Allaah,Al wattan, al malik eli Allah ja isänmaa sekä kuningas niin mietin että olisko vika ollut minussa itsessäni. Asia jäi pohdintaa ja varasin uuden matkan. Tämän jälkeen kohtasin aivan uudenlaisen kuningaskunnan eli kaikki kolahti kohdalleen.

      Kirjoituksillani olen pyrkinyt kertomaan, että Agadir/Marokko on muutakin kuin vain väitettyjä kerjäläisiä ja taskuvarkaita sekä ripulia.Kerjäläisiä toki näkee. Taskuvarkaita ei ole varmastikaan enempää kuin muualla Euroopassa ja kotosuomessa.Ripulikaan ei ole mikään vakio niinkuin jotkut täällä väittävät.Onhan sitä muuallakin. Itse en juurikaan reagoi kerjäläisiin. Saatan antaa dirhamin pari silloin tällöin, mutta silloin kohdistan sen vanhuksiin ja invalideihin.

      Marokon Kuningaskunnalla on ongelmia niinkuin kaikilla valtioilla on.Uuden kuninkaan Mohammed VI aikana on lainsaäädännössä tapahtunut monia harppauksia eteenpäin.

      Agadit/Marokko on auringonpaisteen, ystävällisten ihmisten ja palvelujen maa. Niistä pitää nauttia. Siellä ei kahviloissa ole kylttejä joissa kehoitetaan viemään käytettyt astiat pois eri paikkaan.

      Hyvää matkaa kaille, jotka Agadiriin suuntaavat matkansa. kalevi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      274
      4694
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3040
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2867
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      29
      2851
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1801
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1654
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1521
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      60
      1429
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1292
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      215
      1180
    Aihe