Elikkä meitin ukkobeagle (11v) huojuu ja tavallaan "nykii" kävellessään ja istuessaan. Vaivaa ei ole esimerkiksi juostessa, vaan juoksu sujuu vauhdikkaasti ja vaivattomasti. Fysiikaltaan koira on aina ollut notkea ja suht terveen oloinen. Tää nykiminen on tullu hiljalleen parin kuukauden aikana. Joskus koira on kaatunutkin, mutta vain pari kertaa. Aivan kuin lihakset kramppaisivat. Jos jollakulla on tietoa kyseisestä vaivasta, niin olisin kuulolla. Elukkalääkärille ollaan kyllä jossain vaiheessa menossa, mutta kysyn nyt ensin tätä kautta.
Beagle huojuu
2
675
Vastaukset
- kokeile
auttaisiko koirahieroja, myös koirilla voi olla "niskat jumissa" kuten ihmisillä,
paha vaan että ihan normaali "rapsutus" ei auta jos tilanne on pahaksi päässyt.
Voi olla neurologistaki tms, mutta käyttäkää koiraa hierojalla, halvemmaks tulee ensalkuun kuin vaikkapa koiran lopetus. Joka seki voi olla edessä ennenpitkää muttei ainakaan ensimmäisenä, ja ennenkuin ootte yrittäneet-
Eläähän moni beeagle aikalailla melkein 15 vuotiaaksi asti. - 2xbeagle
Mun uroksella oli selkä kipeä ja ihan samanlaisia oireita. meni kerran kramppiinkin, mutta hieronta auttoi helpottamaan oloa, ja jos oikein pahaksi meni niin annoin särkylääkettä, mitä lekuri määräsi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1761219
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?47644Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä305562Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55559Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t232557- 51539
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7510