Avioerokoirat

Meillä mieheni käytti koiraa eron sattuessa riidan välikappaleena (kuten myös lapsiakin, mikä on valitettavasti hyvin yleistä). Hän uhkasi laittaa sen Keltaiseen Pörssiin myyntiin: "Ostaahan sen joku, koulutetun koiran". Minä sen olin kouluttanut, ja kilpaillutkin sen kanssa. Joten jouduin ostamaan koiran riihikuivalla rahalla (sen verran fiksu olin, että kauppasopimus tehtiin kirjallisena). Tämä siitä huolimatta, että ent. puolisoni on laiminlyönyt kaikki lasten elatusmaksut eron jälkeen.

Sikäli onnellisessa asemassa olin, että mieheni ei halunnut pitää koiraa itsellään. Luulenkin, että useimmiten erotilanteissa jompikumpi on enemmän puuhaillut koiran kanssa, ja silloin koira myös jää tälle (koska vähemmän kiinnostunut ei edes halua sitä vaivoikseen. Jos haluaa, se on usein vain kiusantekoa, ja lopputulos on kuitenkin yleensä sama). Tilanne on silloin koiralle myös hyvä, kun se saa jatkossakin olla sen henkilön kanssa, jonka kanssa on enemmän touhunnut ja johon on siten myös eniten kiintynyt.

Tiedän kyllä myös tapauksen, jolloin ent. poikakaveri on tullut hakemaan koiraa pois, mutta ei saanut sitä mukaansa, koska tytön vanhemmat tulivat hätiin. Sulho todennäköisesti ei oikeasti edes halunnut koiraa, vaan se oli tekosyy herätellä entistä kumppania.

Koira tuskin saa mitään traumoja, ellei sitten asiat ole niin huonosti, että sitä tosiaan onnistutaan käyttämään koston välineenä, ja se päätyy sen haltuun, joka siitä aikaisemmin ei ole ollut edes kiinnostunut.

Ex-puolisoni oli kiintynyt 8-v rottistyttöömme kovasti ja alku-katkeruudestani päästyäni olen antanut sillointällöin viikonlopuksi koiramme hänen hoitoonsa. Mieheni asuu nykyisin eripaikkakunnalla, joten koira on ainoastaan minulla. Aluksi uskon koiran ikävöineen isäntää hurjasti,mutta sopeutui tilanteeseen niin, että kun näkee isäntäänsä nykyään, on välinpitämätön. Mieheni on pitänyt koiraa luonaan viimeksi vuosi sitten ja uskon hänen tehneen silloin jäähyväiset koiransa kanssa. Koira on saannut nyt uuden isännän kanssani ja onnellinen vanhus. Kaikki hyvin.

Avoeron tultua todellisuudeksi, koiramme oli viisivuotias. Homma oli helppoa, koska olin itse viettänyt koiran kanssa eniten aikaa, kouluttanut ja kilpaillut ja lenkkeillyt... Mies hoiti pääasiassa vain aamulenkit. Kaiken lisäksi minä olin koiraa hankkiessamme maksanut ja rekisteröinyt sen omiin nimiini...

Alkuun yritimme hoitaa homman niin, että koira kävi aina välillä ex-isännän luona hoidossa, mutta homma kävi hankalaksi. Koirulainen ei millään halunnut lähteä hänen mukaansa ja lopulta kyllästyin hommaan ja kielsin "tapaamiset". Tavallaan tässäkin mies yritti käyttää koiraa hyväkseen, jotta sai jonkinlaista suhdetta pidettyä yllä minuun. Hän saattoi hakea koiran kovalla touhulla, mutta jo seuraavana päivänä ennen työaikani päättymistä hänenoli pakko päästä siitä eroon... en viitsinyt katsella tuollaista temppuilua! Nyt siitä on jo yli vuosi, kun ovat viimeksi koiran kanssa tavanneet. Mutkien kautta olen kuullut, että ex-isäntä kaipailee koiraa. siitä olen 110% varma, että koira on nykyään huomattavasti onnellisempi uuden minun ja isännän kanssa !!!

samaa mieltä

mulla on jo 4 avioeroa ja laitoin juttuu tuleen