Tarttis tehrä tarha. Halvalla.
Ensinnäkin paikka- suuri kiusaus tehdä tarha avonaiselle paikalle, mihin aurinko pääsee paistamaan kesäaikana päiväsaikaan, eli kunnon varjopaikkaa ei ole, paitsi tilava koppi. Voisinko jotenkin tehdä keinotekoisen "varjon", esim. iso levy tarhan eteläpuolelle? Vai vouhotanko liikaa tuon varjovaatimuksen kanssa, olen kuitenkin nähnyt tarhoja keskellä avonaista pihaa, vain pelkkä koppi keskellä tarhaa. (Ja nyt on kyse siis metsästyskoirista, ei sisäkoirista!)
Pohja: pelkkä maapohja, vai kävisikö sora?
Aitatolpat: kävisikö kyllästetty puu, esim. 2x2, vai mikä olisi hyvä, kuitenkin edullinen?
Verkko (33m) ja koppi jo on. Nykyinen tarha on rakennuksen seinän vieressä, hyvä varjo kesäaikana, ja iso kivi keskellä tarhaa. Mainio makuupaikka- yöllä viilenee, päivällä varaa lämpöä. Koiran kynnet pysyy kunnossa kun kiipeilee kivellä.
Nyt muutto edessä, uudella tontilla ei oikein mahdollisuutta laittaa tarhaa seinän viereen. Ja koira on suomenpystykorva.
Ensinnäkin paikka- suuri kiusaus tehdä tarha avonaiselle paikalle, mihin aurinko pääsee paistamaan kesäaikana päiväsaikaan, eli kunnon varjopaikkaa ei ole, paitsi tilava koppi. Voisinko jotenkin tehdä keinotekoisen "varjon", esim. iso levy tarhan eteläpuolelle? Vai vouhotanko liikaa tuon varjovaatimuksen kanssa, olen kuitenkin nähnyt tarhoja keskellä avonaista pihaa, vain pelkkä koppi keskellä tarhaa. (Ja nyt on kyse siis metsästyskoirista, ei sisäkoirista!)
Pohja: pelkkä maapohja, vai kävisikö sora?
Aitatolpat: kävisikö kyllästetty puu, esim. 2x2, vai mikä olisi hyvä, kuitenkin edullinen?
Verkko (33m) ja koppi jo on. Nykyinen tarha on rakennuksen seinän vieressä, hyvä varjo kesäaikana, ja iso kivi keskellä tarhaa. Mainio makuupaikka- yöllä viilenee, päivällä varaa lämpöä. Koiran kynnet pysyy kunnossa kun kiipeilee kivellä.
Nyt muutto edessä, uudella tontilla ei oikein mahdollisuutta laittaa tarhaa seinän viereen. Ja koira on suomenpystykorva.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tarttis tehrä tarha. Halvalla.
ok
Ensinnäkin paikka- suuri kiusaus tehdä tarha avonaiselle paikalle, mihin aurinko pääsee paistamaan kesäaikana päiväsaikaan, eli kunnon varjopaikkaa ei ole, paitsi tilava koppi.
ok
Voisinko jotenkin tehdä keinotekoisen "varjon", esim. iso levy tarhan eteläpuolelle? Vai vouhotanko liikaa tuon varjovaatimuksen kanssa, olen kuitenkin nähnyt tarhoja keskellä avonaista pihaa, vain pelkkä koppi keskellä tarhaa. (Ja nyt on kyse siis metsästyskoirista, ei sisäkoirista!)
ok
Pohja: pelkkä maapohja, vai kävisikö sora?
nojaa :)
Aitatolpat: kävisikö kyllästetty puu, esim. 2x2, vai mikä olisi hyvä, kuitenkin edullinen?
ok on se
Verkko (33m) ja koppi jo on. Nykyinen tarha on rakennuksen seinän vieressä, hyvä varjo kesäaikana, ja iso kivi keskellä tarhaa. Mainio makuupaikka- yöllä viilenee, päivällä varaa lämpöä. Koiran kynnet pysyy kunnossa kun kiipeilee kivellä.
ok
Nyt muutto edessä, uudella tontilla ei oikein mahdollisuutta laittaa tarhaa seinän viereen. Ja koira on suomenpystykorva.
ok
No tossahan kerroit. Etsä neuvoa kaipaa ellet mene pystiksien foorumille. Yksi mitä voisit informoida naapureita on se että olet olemassa. Ehkä hekin ovat koiraihmisiä ja ovat kiinnostuneita ympäristöstään.
sulla montakin koiraa joille se halpa tarha pitäis saada? Välillä puhut ikänkuin yhdestä ja sitten ikäänkuin useammasta.
Ja mitäpä luulet sen varjon tarpeellisuudesta kesäaikaan? Ootkos kuullu lämpöhalvauksesta?
Ja ei mun suomenpystykorva ja -ajokoira ole täysin ulkokoiria kun eivät ole mitään arktisia rotuja.
Mutta tietysti, pääasiahan on se tarha, halvalla.
..mistäs useammasta? Itsellä yksi koira. Mutta olen siis nähnyt avonaiselle paikalle sijoitettuja tarhoja, joissa pidetään koiraa/koiria. Niillä ei siis ole muuta varjopaikkaa kesäkuumalla, kuin koppi.
Kumma kun kaikki täytyy vääntää rautalangasta. Omasta mielestäni suorassa auringonpaisteessa oleva koppi ei välttämättä ole riittävän viileä paksuturkkiselle pystykorvalle. Mutta edelleen rautalangasta vääntäen: tiedän että näinkin koiria pidetään. Eli ainakin joidenkin ihmisten mielestä se riittää.
Kysymys: millaisia tarhoja teidän koirilla on?
Hei aloittaja!
Meillä on seropi, jolla on ehkä hieman lyhyempi/ohuempi turkki kuin pystykorvalla. Sen tarha tehtiin semmoiseen paikkaan, jossa oli ennestään varjo vain ilta-auringon paistaessa. Koppi sijoitettiin keskelle tarhaa, kun kyllähän se kopin varjo lankeaa maahan milloin millekin puolelle koko aurinkoisen päivän ajan. Itse koppi voi hellepäivinä kuumua liian lämpimäksi, mutta maahan lankeava varjo riittänee?
Tolpat meillä laitettiin vain maalatusta 'kakkoskakkosesta', mutta ne upotettiin metallisiin jalkoihin, jolloin niiden ei pitäisi aivan heti lahoa tyvestä.
Meidän tarhassa puolet on nurmikkoa ja toinen puoli hiekkaa/multaa, jota olen "kuivittanut" sahanpurulla. No---koira on tarhassa vain osan päivästä ja enimmäkseen loikoilee, että toistaiseksi tuo pohjustus on riittänyt. Itsekin mietin, että mikä olisi paras pohjamateriaali.
Jos on tehnyt yhden tarhan tekee toisenkin. Mitä sitä kakkosnelosella juttelemaan ellei halua keskustella puunlaadusta tietyllä maaperällä.
Jännä miten aloittaja puhuu monikosta vaikka kertoo yhdestä koirasta.
Meillä on aurinko ja suojat ja naapurit ja ne naapurit jotka seuraavat kylällä mitä siellä tapahtuu. Ja varsinkin jos jotain tapahtuu.
Tarha on ja hyvä.
Olen nähnyt muilla metsästyskoirilla jos jonkinlaisia tarhoja. Itsellä yksi koira. Riittäisikö tämä nyt noista monikoista?
Tuossa vanhassa tarhassa aitatolpat vanhoista heinäseipäistä. Ovat pikkuisen lyhyitä ja lahoavat juuresta muutamassa vuodessa. Niistä en enää tee.
Nykyisessä maapohja. Hankalampi pitää puhtaana, sora voisi olla helpompi(?).
Naapureilta en kysy, lähin sadan metrin päässä.
Halpa tarha maksoi minulla 200e. Painekyllästettyä puuta ja koiratarhaverkkoa. Pinta-ala 16neliötä ja korkeus 2m,tolpat on 40cm maan sisällä. Tuon halvemmalla en saanut...
Soraa ei kasvattajat suosittele kun voi repiä tassut auki kun pakkaset tulee ja lunta ei vielä ole. Hiekka on parempi ja puhtaana pitokin onnistuu.
Halvalla saat tarvikkeet jos ostat suoraan sahalta ja verkonkin voi saada käytettynä.
Varjosta sen verran että levy on hyvä vaihtoehto tai sitten voit laittaa yhden seinän kauemmas häkistä (ettei koira revi) ja laittaa siihen esim.murattia kasvamaan, näyttää paremmalta.
Ketjusta on pakko sanoa että ihme kommentteja, kaikki koirat eivät ole pikku puudeleita jotka nukkuvat takan edessä. Omani eivät edes halua olla sisällä, koiran kanssa voi viettää aikaa ulkonakin... Suomenpystykorvakin kasvattaa kunnon turkin ulkokoirana eikä palele (ehkä kovilla pakkasilla). Ja kaikilla ei ole halua ostaa kalleimpia tarvikkeita, eikä myöskään rahaa.
Kerrankin asiaa.
Painekyllästettyä pitää ilmeisesti hommata. Verkko siis jo on, kunhan puran tuon nykyisen tarhan vanhalta asunnolta.
Koiratarhan voi tehdä monella tapaa.
Toiset valavat sementtiä vanhoihin kurkkupurkkeihin kaivettuun maahan ja siihen aitapölkky pystyyn. Toiset hommaavat myyrät eli teräksiset maakiilat mitkä lyödään maahan ja johon aitapölkky tällätään. Tätä ennen tietty luontilangat tarhan seinän suoristamisen varalle.
Koira kuin koira menee helposti aidan ali tai yli. Tähän jotkut rakentavat tarhaan verkkokaton mikä tuetaan isolla pyökillä tarhan keskeltä. (riippuu pinta-alasta).
Alta ryömimisen estoksi on hyvä tapa valaa sitä sementtiä koko matkalta pölkkyjen väliä. Siihen päällehän tulee vielä maata.
Loppusilauksen tarhan tukevuudelle saat tukipuilla pystytolppien väliä mitkä rakennusmiehet usein nallittavat vinottain siksakkina.
Painekyllästetynkin pölkyn päät on hyvä valella samalla suoja-aineella, tämä koska sahalla juuri se osa jää säiden armoille.
ELI
Tee ensin suunnitelma ja vedä luontilangat. Laske neliöt. Katsasta maapohja pistolapiolla.
Laske miten paljon tarvitset verkkoa ja pölkkyjä ja tee kustannusarvio mistä saat homman halvimmalla. Mieti valmiiksi myös se mihin tarhaa tarvitset (viettääkö koira seillä aikaa yksin). Korkeus ja pituus laskelmiin mukaan.
Kaiken kaikkiaan kun tarhaa alkaa tekemään se kannattaa tehdä hyvin juuri sen vuoksi ettei se lahoa käsiin parin vuoden viiveellä.
Kakkoskakkosen pölkystä saat tukevan tarhan kakkosnelosesta tulee massiivisempi. Nähnyt molempia käytettävän melko vahvojenkin koirien tarhana.
Teet päätöksen joko käyttää sementtiä (et välttämättä tarvitse semettimyllyä)tai ostat kiilat eli myyrät.
Edellisten maahan lyönnissä moukarilla on hyvä pitää puunpätkää kiilan/myyrän päällä. Menee tasaisemmin paikalleen. Sieltä voi myös tulla kiviä vastaan maapohjasta mikä vie kiilaa vinoon mutta usein homma onnistuu. (viittaan maapohjan tutkimukseen)
Jos käytät kiiloja on hyvä kiinnittää tarhaverkon alaosaan maahan vielä pienempää nk. u-harkkoa mikä pitää verkon tukevasti maassa.
Millä sitten tolpat istutatkin maahan verkko tulee pingottaa kireästi. Näin siitä ei tule lerppu.
Jos haluat tarhaasti sileän hiekkapohjan, täällä siihen juttuun on toiminut pohjana eri hyvin sepeli minkä alla kangas estämään tarhan ryvettymisen rikkakasveilta. (maun mukaan)
Varjoa ovat tuoneet villiviinin itsestäänkiipeävät 3 tainta jotka ovat tuoneet tarhan aurinkoisiin osiin hyvää varjoa. Myös Terijoen-salava keskellä tarhaa on mainio kesäinen varjo. Nuori taimi kasvaa mitä ihmeellisimmissä olosuhteissa tosi nopeasti verrattuna muihin puihin.(tosin runko koirilta kolmen paalun avulla verkolla suojattuna).
joka joutuu olemaan vankina 16 neliön häkissä!
"Vankina 16-neliön tarhassa"
Perusteletko tuota vankiasiaa enempi?
Varjoa koiralle pitää olla. Rakenna vaikka osalle tarhaa kattoa. Myös ehdottamasi varjoaita on ok. Meillä on puolet tarhasta katettu. Kopin kohdalta.Kopin edustalla on pieni puinen patio. Siinä koira tykkää köllötellä. Kopin katto on myös mukava tähystelypaikka. Tarhan ovi aukeamaan sisäänpäin. Pohjaksi sopii hienojakoinen sora. Alle voi laittaa paksun "kankaan" jos haluaa.
Kaiva aidan kohdalle n. 20cm oja ja täytä se kivillä tms. Koirat ovat hyviä kaivamaan itsensä ulos aidan alta.
Kannellinen kakka-astia tarhan nurkaan. Siihen on helppo kerätä ulosteet päivittäin ja kantaa ne tarpeen vaatiessa kompostiin.
Voi vittenberg noita idiootteja, jotka kuvittelee että koira on vankina häkissä! Koirat viihtyy pihalla paljon paremmin kuin sisällä! Tietenkään prinsessan pikku puudelit eivät pihalla paljon pyöri, mutta koira kuin koira joka pihalla asustaa esim. työpäivän ajan, kasvattaa automaattisesti kunnon turkin, ja pihalla oleva koira tarvitsee kunnon aitauksen ettei se sitten karkaa! On varmaan parempi että koira karkaa ja jää auton alle? Tai eksyy ja nääntyy nälkään? Joutuu karhun raatelemaksi?
Ja sitten aita-asiaan. Pitäisi kahden siperianhuskyn kestävä aita saada, muuten homma hoidossa, mutta olisiko mitään vinkkejä kaivamisen varalle? Tuo sementti kun pitäisi valaa vähintään puolen metrin syvyyteen, tai aitaverkko kaivaa syvälle. Mikä olisi kaikista helpoin keino kaivaa tuo syvä ja kapea aukko tätä aitaa varten?