tänä aamuna nettiuhkauksen vuoksi.
Kätönlahden koulu
tyhjennettiin
185375
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
vein lapseni sinne. Oli kaikki oppilaat pihalla. Meinasin ekaks lähteä lapseni kans kotia. Ku poliisitkin siihen tuli. Sit olivat vain luvanneet lasten mennä sisään. Olivat olleet pihalla klo kahdeksasta alkaen. Osa lapsista lähti kotiin. Uskalsin sit kuitenkin jättää lapsen sinne.
mä ainakin lähdin sieltä.. ja mä en ainakaan mee maanantaina kouluun. Mä pidän hengestäni kiinni. Jos sitä uhkaajaa ei oo saatu kiinni, niin mistä sitä tietää mitä se aikoo tehdä??
Pikkuveli ei halua mennä maanantaina kouluun, juttelin puhelimessa ja ei vain uskalla. Sanoin että ei ole pakko ja voi jäädä kotiin.
Eikös tilanne kuitenkin ollut se, että aika iso osa jätti tänään koulupäivän kesken? Itse kun en ole paikkakunnalla enää niin en tiedä.
Todella lapsellisia tuollaiset uhkailut.
Vaikka onhan Lapissa ehkä mielenterveysongelmia, mutta osaisiko kukaan sellainen tehdä mitään niin suunnitelmallista.
Pakkohan se on kouluun mennä. Mitähän siellä on tiedotettu.
Miksei kaupungin www-sivulla ole asiasta mitään?
http://www.kainuunsanomat.fi/cs/Satellite?c=AMArticle_C&childpagename=KSA_newssite/AMLayout&cid=1194605382477&p=1192553151517&pagename=KSAWrapper
Ja vaikka 5-vuotiaalta lapselta ja silittäköön sossutantat hänen päätänsä. Mutta ymmärtääkö kukaan, minkä pelon hän on aiheuttanut niin isompiin kuin pienempiiin koulaisiin ja myös vanhempiin. Meillä harkitaan, myös me vanhempina, uskaltaako todella enää lastaan kouluun laittaa. Niin peloissaan hän sieltä tuli aamulla kotiin. Ja millaiset traumat tuollainen "pelleily" todella voi aiheuttaa loppuiäiksi koulua kohtaan, joka pitäisi olla turvallinen paikka.
Kovat rangaistukset pelleilijälle!!!!!!!!!!
Samaa mieltä,pelleilijää pitää rangaista. Laittanut uhkauksen suomi24:lle.Tietysti sama pentu tai yksi niistä jotka ajankulukseen pelleilevät tälläkin sarakkeella(rasistikirjoitukset yms).
Etsivät pitkästyneenä jutteluseuraa, vanhempien vastuu tuonikäisellä korostuu.
Nimeä ei annettu julkisuuteen?Pentua suojellaan.
Ehdotus,
Kaikki turhat poissaolopäivät, jolloin lapset oivät ole opinahjoissa pidetään seuraavina vapaina lauantaipäivinä, muina vapaapäivinä. Oppivelvollisuus laki, koulupäivien lukumäärä.
Se on aikuisten ihmisten ajan haaskausta; on melko loukkaavaa käyttää aikaa jonkun lapsen kanssa keskustelemiseen, jos aikuinen etsii aikuista seuraa.
Lapsi voi tosissaan taas etsiä aikuisesta keskusteluseura.
Ihan samoja juttuja ovat monet keskustelun avaukset. Joku vaan piruuttaan keksii jotain ja katsoo, kuinka paljon jotkut muut vaivautuvat käyttämään niihin aikaa.
Miehet esiintyy naisina, naiset miehinä, vaikka kuinka moni eri ikäisenä kuin on.
Ellei tänne tosiaan tule hetu-vaatimusta, väärinkäytöksiä ei saada kuriin. Ihmisiä vedetään höplästä ihan tarpeeksi muutenkin, onko pakko täälläkin.
Ilman opetusta ei saa jäädä, vaikka olisi lähdetty kesken koulupäivää pois koulusta.
Jokainen lintsattu koulupäivä pitää korvata ulkoiluttamalla ja syöttämällä vanhuksia vanhainkodeissa.
Ei sillä ole väliä, vaikka nimeä ei annettu julkisuuteen. Kajaani on niin pieni kaupunki, että kohta koko paikkakunta tietää, kuka ja kenen lapsi oli asialla. Vaikka opettajat eivät puhuisi (Koskeeko vaitiolovelvollisuus edes tällaisia tapauksia ja millä perusteella?) niin vähintään oppilaan kaverit ja luokan muut oppilat tunnistavat henkilön ja sitä kautta tieto leviää aivan varmasti vanhemmille, sukulaisille, työpaikoille -aina ventovieraisiin asti.
KYLLÄ ON HEIKOILLA LASTEN KASVATUS,KUN SAAVAT TEHDÄ MITÄ TYKKÄÄVÄT.ON TOSI IHMEELLISTÄ KUN LAPSI JOKA OSAA KIRJOITTAA ,MUTTA EI TAJUA MITÄ KIRJOITTAA PANEE SUUREN ASIAN LIIKKEELLE?HALOO MISSÄ MOPO???????????????
..on vaikka kiire arvostella muiden kasvatusta keskustelupalstoilla, niin ei ehdi huomata mitä osa tekee. No joo, miehenkin sisko tiesi aina lasten ollessa pieniä miten lapset kasvatetaan. Hyvin meni kasvatus, huumekokeiluja ja huostaanotto..
Huumeisiin sortuu herkemmin heikon luonteen omaavat ja siihen houkuttelee niitä, jotka osaavat kaikki mahdolliset manipulaation keinot, joten se on hiukan eri asia, vaikka kuinka olisi kasvattanut, ettei saa kokeilla edes sitä ensimmäistä kertaa.
olin perjantaina koulussa ja ehdin käytävälle ja ope tuli sanomaan että on hätä tilanne että menkää kentälle siellä sit seisoskeltiin puoli tuntia ja poliisit tuli paikalle sitte ne tarkasti koulun ja päästiin takas opiskelemaan. mutta ei siitä tullu mitään. ensin lähti ysit, sitten kasitja kohta seiskat. sittten ala asteelta vanhemmat haki lapsiaan koulusta. ei vissiin uhkailia ajatellu ennen kuin teki uhkaukksen
Mihin terapiaan se ja sen perhe nyt pääsee?
Miksi koulu tyhjennettiin pe 3.10., jos uhkaus oli osoitettu ma 6.10?
oksatien suomalaisveijareilla o entisiäkin roskispolton yrityksiä.nyt on mukava aika tehdä oikein kunnon kusipääjäynää. onnea vaan valitsemallenne uralle