Andreaksesta

Tuntuu, että Mantan pitäisi tulla pikkuvisiitille taloon sanomaan Adelle, että nyt loppuu tuo läyhääminen, laittaa poikaa vähän ojennukseen. Manta on kuitenkin näyttänyt olevan BB:n aikana se ainut, jota Ade kuuntelee edes vähän tai seuraa nöyrästi. Tuskimpa kenestäkään muusta talon asukkaasta on tiputtamaan Adea sieltä palliltaa, jonne hän on itse itsensä kohottanut. Onko kukaan muu ajatellut esim sitä, mitä mahtaisikaan tapahtua jos esim Tero ei Aden syytöstulvassa pysyisikään rauhallisena vaan vastaisin samalla mitalla takaisin?

Se läyhääminen väheni huomattavasti Mantan lähdön jälkeen, mutta ei se rauha ole kauaa kestänyt sen jälkeen kun Ade on tehnyt itsestään aina oikeassa olevan johtajan. Seläntakanapuhuminen on ehkä vähentynyt, mutta kiusaaminen ja syyttely pahentuneet reippaasti. Miksi ihmiset ylipäätään ei saa olla erilaisia, vaan aletaan kiusaamaan ja syyttelemään? Kaikki ei voi olla samanlaisia kuin esim Ade on, mikä Aden mielestä on oikein.

Ok, Cheryll on hieman yksinkertaisen oloinen, hakee huomiota ja on joissain tilanteissa hermoheikko, mutta mitä sitten. Cheryl kuitenkin pohjimmiltaa vaikuttaa hyväsydämiseltä ihmiseltä, joka yrittää etsiä kaikista ne hyvät puolet sen sijaan että keskittyisi vain niinhin vähemmän hyviin puoliin. Tero ei ehkä tunteistaan puhu, mutta ei kaikki siihen pysty. Ja eiköhön niitä tunteita ala tulle edes hieman esille, jos viitsii tulla toista vähän lähemmäs, olla ystävä. Kaikki kunnia Nikolle siitä, että puhui tästä talossa esiintyvästi kiusaamisesta. Mutta sekin jo kertoo talon nokkimisjärjestyksestä, ettei Niko uskaltanut avata suutaan vasta kun Ade oli poistunut paikalta.

Mielestäni Adelle oli varsin taktinen veto ansaita taas "alamaistensa" kunnioitus, ottamalla itsensä esimerkiksi syyttäessään Teroa muiden yläpuolelle asettumisesta. Ade osoitti jälleen kerran "paremmuutensa" sanomalla olleensa itse aikoinaan samanlainen, mutta tehneensä muutoksen. (Minkä muutoksen !! Eipä se juurikaan näy.) Itse en ole ainakaan huomannut, että Tero asettaisi itsensä muiden yläpuolelle. Eihän miehelle anneta edes suunvuoroa! Terolla on hieman erikoisempi tapa kommunikoida, mutta uskoisin, että kun hän saisi sen "alkuhöpinänsä" sanottua, sieltä voisi alkaa paljastua se enemmän omia tunteitaan ilmaiseva puoli. Kuka sitä sisintään edes paljastaa ihmisille, jotka vain hyökkäävät vastaan!

Jos Adea niin häiritsee Teron käyttäytyminen, niin puhuisi Terolle rauhallisesti kahden kesken, antaen tälle myös mahdollisuuden ilmaista oma näkemyksensä. Sen sijaan että nousee Teroa vastaan koko porukan edessä houkutellen muutkin Teroa vastaan.

Enkä ole Tero-fani (tai Cheryll-fani). Suosikkia on tuosta porukasta vaikea löytää. Ja tämä on vain minun mielipiteeni. Muut saa olla ihan vapaasti eri mieltä :)
2225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eipä ole mammanpojkke Andreaksesta yksin vastusta Terolle, niin hänen täytyy aina hakea muista tukea omille luuloilleen.

Ande on tyypillinen narsisti, jolle muut ovat vain oman egon pönkittämisen välineitä.

Andreas ei tule koskaan voittamaan tätä BB-kisaa, mutta hänen pettymyksensä loppumetreillä tulee olemaan hyvin dramaattinen. Andreaksesta KOKO MAAILMA on lopssa liittoutunut hänen erinomaisuuttaan vastaan. Näin todellinen narsisti toimii ja jos olen väärässä, niin ennustukseni ei toteudu.
Talossa on muitakin narsisteja, mutta he pelaavat vähän varovaisemmin...

Ps. Tallennapa tämä viesti, niin voit myöhemmin tarkistaa, mitä sanoin narsistista.

Äänestä
  • minulle joka tuon alkuperäisen kirjoituksen kirjoitin? En missään nimessä usko tai toivo että Andreas kisaa voittaisi. Olisin vain mieluissani jos kyseinen henkilö talosta poistuisi mahdollisimman pian, parantaisi varmasti yhteishenkeä.

    En lähde tuomitsemaan ketään narsistiksi vain tv-ohjelman myötä. Olen itse omassa elämässäni ollut narsistin armoilla ja tiedän millaista se on. Andreasta tai ketään muutakaan talossa olijaa en tunne henkilökohtaisesti eli en koe oikeudekseni lähteä "diagnosoimaan". Kirjoituksellani pohdiskelin vain Aden käyttäytymistä talossa sen myötä millaisen kuvan olen saanut. Ja todellakin olisi pojalla itsetutkiskelun paikka. En missään nimessä puolustele Aden käytöstä, mutta en narsisti-syyttelyyn lähde mukaan, oli Ade sitten narsisti tai ei, se ei ole minun "päätettävissäni".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja muustakin kirjoitti:

Tuntuu, että Mantan pitäisi tulla pikkuvisiitille taloon sanomaan Adelle, että nyt loppuu tuo läyhääminen, laittaa poikaa vähän ojennukseen. Manta on kuitenkin näyttänyt olevan BB:n aikana se ainut, jota Ade kuuntelee edes vähän tai seuraa nöyrästi. Tuskimpa kenestäkään muusta talon asukkaasta on tiputtamaan Adea sieltä palliltaa, jonne hän on itse itsensä kohottanut. Onko kukaan muu ajatellut esim sitä, mitä mahtaisikaan tapahtua jos esim Tero ei Aden syytöstulvassa pysyisikään rauhallisena vaan vastaisin samalla mitalla takaisin?

Se läyhääminen väheni huomattavasti Mantan lähdön jälkeen, mutta ei se rauha ole kauaa kestänyt sen jälkeen kun Ade on tehnyt itsestään aina oikeassa olevan johtajan. Seläntakanapuhuminen on ehkä vähentynyt, mutta kiusaaminen ja syyttely pahentuneet reippaasti. Miksi ihmiset ylipäätään ei saa olla erilaisia, vaan aletaan kiusaamaan ja syyttelemään? Kaikki ei voi olla samanlaisia kuin esim Ade on, mikä Aden mielestä on oikein.

Ok, Cheryll on hieman yksinkertaisen oloinen, hakee huomiota ja on joissain tilanteissa hermoheikko, mutta mitä sitten. Cheryl kuitenkin pohjimmiltaa vaikuttaa hyväsydämiseltä ihmiseltä, joka yrittää etsiä kaikista ne hyvät puolet sen sijaan että keskittyisi vain niinhin vähemmän hyviin puoliin. Tero ei ehkä tunteistaan puhu, mutta ei kaikki siihen pysty. Ja eiköhön niitä tunteita ala tulle edes hieman esille, jos viitsii tulla toista vähän lähemmäs, olla ystävä. Kaikki kunnia Nikolle siitä, että puhui tästä talossa esiintyvästi kiusaamisesta. Mutta sekin jo kertoo talon nokkimisjärjestyksestä, ettei Niko uskaltanut avata suutaan vasta kun Ade oli poistunut paikalta.

Mielestäni Adelle oli varsin taktinen veto ansaita taas "alamaistensa" kunnioitus, ottamalla itsensä esimerkiksi syyttäessään Teroa muiden yläpuolelle asettumisesta. Ade osoitti jälleen kerran "paremmuutensa" sanomalla olleensa itse aikoinaan samanlainen, mutta tehneensä muutoksen. (Minkä muutoksen !! Eipä se juurikaan näy.) Itse en ole ainakaan huomannut, että Tero asettaisi itsensä muiden yläpuolelle. Eihän miehelle anneta edes suunvuoroa! Terolla on hieman erikoisempi tapa kommunikoida, mutta uskoisin, että kun hän saisi sen "alkuhöpinänsä" sanottua, sieltä voisi alkaa paljastua se enemmän omia tunteitaan ilmaiseva puoli. Kuka sitä sisintään edes paljastaa ihmisille, jotka vain hyökkäävät vastaan!

Jos Adea niin häiritsee Teron käyttäytyminen, niin puhuisi Terolle rauhallisesti kahden kesken, antaen tälle myös mahdollisuuden ilmaista oma näkemyksensä. Sen sijaan että nousee Teroa vastaan koko porukan edessä houkutellen muutkin Teroa vastaan.

Enkä ole Tero-fani (tai Cheryll-fani). Suosikkia on tuosta porukasta vaikea löytää. Ja tämä on vain minun mielipiteeni. Muut saa olla ihan vapaasti eri mieltä :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu