halusin lisää lapsia,

Kannan kaunaa miehelleni, koska hän ei halunnut antaa minulle yhtä lasta lisää. Ei ole varmasti helppoa hänelläkään, kun näkee minut yhä edelleen katkerana asian takia.

Miten tästä tunteesta pääsee yli?

Kartan perheitä, joissa on enemmän lapsia kuin meillä ja samaistun perheisiin, joissa on sama lapsiluku. Huomaan aina laskevani lapsien määrän perheitä nähdessäni.

Mikä on, että pitää jaksaa tällaista älytöntä rumbaa.

Tiedän ,että teitä kanssasisaria on ja siksi haluaisinkin kuulla teidän KANNUSTAVIA mielipiteitänne. Miten itse saitte pettymyksen lokeroitua sinne aivojen lohkoon: "asiat, joita ei tarvitse ihan joka päivä vatvoa ja jotka voisi pikkuhiljaa jättää sinne unholaan."

Joskus mietin itsekseni, että kuka meitä muistelee sadan vuoden päästä. Ei kukaan, olemme mennyttä pettymyksinemme. Haluaisin vain saada itselleni mielenrauhan ja elää oman elämäni suht tyytyväisenä.
10476
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tutkimusten mukaan aika isolla osalla naisista jää se viimeinen, yleensä kolmas, lapsi tekemättä. Joten et ole yksin, jos se yhtään lohduttaa. Itsekin kyllä olisin halunnut vielä yhden, mutta en silloisen miehen kanssa. Eikä siihen hätään sitten muitakaan tarjokkaita ollut;))

Äänestä

miehellesi sen takia että et saa vielä yhtä lasta???Montako sinulla jo on ja minkä ikäinen olet?Ole iloinen lapsista mitä sinulla jo on äläkä kadehi muita perheitä jossa on enemmän lapsia kun sinulla.Ajatteleppa että se on sinun kohtalosi että et enempää lapsia saa,ajattele niin.Ja jos niin mahdottomasti haluat vielä yhden niin lapsia on maailma täynnä joilla ei ole kotia eikä vanhempia.Anna rakkautesi orpolapselle joka myös tarvitsee huolehtivaa äitiä.

Äänestä

hajatuksen virtaa..

Äänestä

Mutta avaajalle sellaisia terveisiä, että ole kiitollinen lapsistasi, jotka olet saanut. Kaikki eivät saa sitä ensimmäistäkään.

Äänestä
  • toivottavasti aloittajalle menee perille että on kiitollinen yhdestäkin lapsesta,kaikki ei saa edes yhtä.Voin kuvitella miltä se tuntuis jos ei jostakin syistä saa edes yhtä lasta,ei mukavalta ollenkaan.Itselläni on 5 lasta:))

    Äänestä

sillä vain omaammehan kukin voimme täysin tuntea.

Tyytyväinen voisi olla siitäkin, mitä on siunattu saamaan lapsia, kun meitä ilman omaa tahtoamme lapsettomia on paljon .

Uusi toivo, uusi mahdollisuus, ja aina yhtä monta epäonnistumista, ovat asioita, joista huolimatta on pitänyt yrittää eteenpäin.


Katkeroitua ei kannata.

Äänestä

Kummallakin on oikeus lapsiin.
Mutta ei Yksinoikeus.
Jos toinen ei enää halua, voi aina tehdä lapsen jonkun muun kanssa, mutta se pitää, Tiestysti, kertoa puolisolle ja laittaa sopimus ihan paperille, ettei toisen tarvitse ruokkia ja huolehtia lapsesta joka ei ole hänen.
Ja sellainen lapsi ei tietysti kuulu "ydinperheeseen" vaan ulkopuolisen partnerin pitää kantaa päävastuu ja huolenpito.
Puolisoa ei, koskaan, saa syyllistää siitä että hän ei enää halua lisää lapsia.
Avioliittoon kuuluu se, että tehdään lapsi.
Yhden lapsen voi vaatia.
Useamman lapsen tekeminen pitää aina olla yhteinen päätös.

Äänestä

ihmettelen tietysti, että, mitä 50 huoneessa joku natisee lapsen saannista, kyllä tämän ikäset on jo lapsensa tehneet, luulisin.

Äänestä
  • Samaa olen ajatellut että yhden lapsen olisin vielä halunnut. Onneksi olen lopettanut miehen syyllistämisen, hän ei sille asialle ole mitään voinut. Pitää kyllä olla iloinen niistä lapsista, jotka jo on ja kahdella on myös aikuisina seuraa toisistaan.
    Olen myös ajatellut että kaikki eivät saa sitä ainuttakaan omaa lasta.

    Äänestä

Ehkäpä miehesi oli järkevä , turhia lapsia on maalima täynnä . Tehty vain kivan vuoksi, tai
naapurin lapsiluvun takia ,

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


mies ei kirjoitti:

Kannan kaunaa miehelleni, koska hän ei halunnut antaa minulle yhtä lasta lisää. Ei ole varmasti helppoa hänelläkään, kun näkee minut yhä edelleen katkerana asian takia.

Miten tästä tunteesta pääsee yli?

Kartan perheitä, joissa on enemmän lapsia kuin meillä ja samaistun perheisiin, joissa on sama lapsiluku. Huomaan aina laskevani lapsien määrän perheitä nähdessäni.

Mikä on, että pitää jaksaa tällaista älytöntä rumbaa.

Tiedän ,että teitä kanssasisaria on ja siksi haluaisinkin kuulla teidän KANNUSTAVIA mielipiteitänne. Miten itse saitte pettymyksen lokeroitua sinne aivojen lohkoon: "asiat, joita ei tarvitse ihan joka päivä vatvoa ja jotka voisi pikkuhiljaa jättää sinne unholaan."

Joskus mietin itsekseni, että kuka meitä muistelee sadan vuoden päästä. Ei kukaan, olemme mennyttä pettymyksinemme. Haluaisin vain saada itselleni mielenrauhan ja elää oman elämäni suht tyytyväisenä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu