Heimoi.
Aloinpa kirjottelemaan tänne eräästä mielenkiintoisesta tapauksesta elämässäni...
Kerron ensin hieman itsestäni. Olen päälle parikymppinen nainen, biseksuaali, pikkunilkin näkönen, raskaasta musiikista tykkäävä. Olen pitänyt itseäni aina jonkinlaisena ateistina ja olen jopa "vihannut" (tämä heittomerkeissä, koska en nyt tarkoita sellaista ihan konkreettista vihaa jonka voisin/haluaisin jotenkin näyttää ulkopuolisille) kristinuskoa siksi että monilla kristityillä on sellainen kanta homoseksuaalisuuteen kuin on, eli kielteinen. Inhoan myös tapaa jolla uskoa "tuputetaan" - ei sillä että näin tekisivät kaikki uskovaiset. Olen ajatellut, että en usko mitään ennenkuin näen omin silmin ja olen hyvin järjen kautta ajatteleva ihminen - kaipaan aina tietoa ja todisteita.
Usein ihmiset alkavat etsiä "sisäistä rauhaa" jonkin merkittävän elämän käänteen myötä, mutta itse olen ilman mitään tällaista tapahtumaa kokenut jonkinlaisen, tiedostamattoman "valaistumisen". Olen löytänyt itseni monella eri tapaa (mm. seksuaalisesti), mutta hitaiden prosessien kautta. Alan tajuta mitä haluan elämältä. Olen alkanut uskoa että kaikella on jokin tarkoitus. Kestän vastoinkäymiset paremmin kuin ennen, toimin toisia kohtaan kuin haluaisin että minua kohtaan toimitaan, tunnen suurta sisäistä rauhaa ja hyvää oloa.
Seuraavaksi se hämäävin homma: miten ihmeessä minä, josta ei ikinä uskoisi seuraavaa, olen alkanut pohtia jospa sittenkin tuolla ylhäällä on joku? Ja tuntuu, että varmasti onkin. Voisiko joku olla tän mun hyvän olon takana sittenkin...? Tuntuu että kaikella on niin paljon tarkotusta, enkä minä(kään) ole turha olento maan päällä.
En todellakaan osaa sanoa, pitäisikö minun kyseenalaistaa uskonasiat kuten aina kyseenalaistan kaiken. En jostain syystä usko ihan perinteisen mielikuvan mukaisiin Taivaaseen ja Helvettiin, mutta Jumalaan ja Jeesukseen taidan uskoa... Ja monelta osin Raamattu antaa elämänohjeita joita olen aina halunnut toteuttaa.
Hmmhmmm.
Aloinpa kirjottelemaan tänne eräästä mielenkiintoisesta tapauksesta elämässäni...
Kerron ensin hieman itsestäni. Olen päälle parikymppinen nainen, biseksuaali, pikkunilkin näkönen, raskaasta musiikista tykkäävä. Olen pitänyt itseäni aina jonkinlaisena ateistina ja olen jopa "vihannut" (tämä heittomerkeissä, koska en nyt tarkoita sellaista ihan konkreettista vihaa jonka voisin/haluaisin jotenkin näyttää ulkopuolisille) kristinuskoa siksi että monilla kristityillä on sellainen kanta homoseksuaalisuuteen kuin on, eli kielteinen. Inhoan myös tapaa jolla uskoa "tuputetaan" - ei sillä että näin tekisivät kaikki uskovaiset. Olen ajatellut, että en usko mitään ennenkuin näen omin silmin ja olen hyvin järjen kautta ajatteleva ihminen - kaipaan aina tietoa ja todisteita.
Usein ihmiset alkavat etsiä "sisäistä rauhaa" jonkin merkittävän elämän käänteen myötä, mutta itse olen ilman mitään tällaista tapahtumaa kokenut jonkinlaisen, tiedostamattoman "valaistumisen". Olen löytänyt itseni monella eri tapaa (mm. seksuaalisesti), mutta hitaiden prosessien kautta. Alan tajuta mitä haluan elämältä. Olen alkanut uskoa että kaikella on jokin tarkoitus. Kestän vastoinkäymiset paremmin kuin ennen, toimin toisia kohtaan kuin haluaisin että minua kohtaan toimitaan, tunnen suurta sisäistä rauhaa ja hyvää oloa.
Seuraavaksi se hämäävin homma: miten ihmeessä minä, josta ei ikinä uskoisi seuraavaa, olen alkanut pohtia jospa sittenkin tuolla ylhäällä on joku? Ja tuntuu, että varmasti onkin. Voisiko joku olla tän mun hyvän olon takana sittenkin...? Tuntuu että kaikella on niin paljon tarkotusta, enkä minä(kään) ole turha olento maan päällä.
En todellakaan osaa sanoa, pitäisikö minun kyseenalaistaa uskonasiat kuten aina kyseenalaistan kaiken. En jostain syystä usko ihan perinteisen mielikuvan mukaisiin Taivaaseen ja Helvettiin, mutta Jumalaan ja Jeesukseen taidan uskoa... Ja monelta osin Raamattu antaa elämänohjeita joita olen aina halunnut toteuttaa.
Hmmhmmm.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Hei.
Jumala on tosi mahtava, ehdottomasti kannattaa tutustua! Sisälle läheisempään tuttavuuteen pääsee ovesta joka on Jeesuksen hankkima sovitus synneistä, ovesta astutaan sisään pyytämällä Jeesusta tulemaan sisälle elämäämme. Siitä alkaa todellinen seikkailu. Jumala antaa omille lapsilleen oman Pyhän Henkensä ohjaamaan kaikkeen totuuteen. Pyhän Hengen ohjaus ja Raamattu ovat kuin aarrekartta ja henkilökohtainen opas. Matka on jännittävä, sisällä sydämessä oleva ilo ja rauha kasvaa vaan, vaikka välillä tulee ulkoisia vastoinkäymisiäkin. Opas on todella luotettava, niin että seikkailuun voi heittäytyä varauksetta.
Hienoa, mitä olet alkanut kokea ja elää. Tervetuloa rakkauden maailmaan. Siihen mahtuvat kaikki, heterot, homot, lesbot, bi, trans ym. ihmiset.
Toivon vierellesi jotakuta kulkijaa, jolla olisi jaettavaa. Itselleni kävi noin. Heräsin kuulemaan Jumalaa ja sitä kautta omaa elämää noin kolmekymppisenä. Löysin itseni myös naisena ja lesbona. Ehkä oma heräämiseni ja sisäinen eheytyminen sen myötä toi sen, että aloin kohdata ihmisiä aivan uudella tavalla. Sain kokea valtavaa rakkautta lähimmäistenkin kautta ja tiesin, että kaikki oli myös rukousvastausta, huolenpitoa. Toivon Sinulle Rohkeutta ja iloa tutustua Jumalan rakastavaan maailmaan.
tunne eikä hyväksy kuin heterosuhteita"lue raamattua saat varmuuden asiaan"
lukeminen luonnontieteen oppikirjana tai lakikirjana on sen alentamista ja rienaamista.
raamattuun. Jokainenhan voi poimia sieltä vain ne kohdat, jotka itseä miellyttää. Niinhän kirkkokin tekee. Ei kai kukaan voi tietää minua paremmin mikä on minun parhaakseni! Vai voisiko olla olemassa Joku minua viisaampi...
fundamentalismi on varsin moderni ilmiö kristinuskon historiassa. Nykyisessä muodossaan se lienee peräisin vasta 1800-luvulta. Aikaisemmin kristinusko on ollut Hengen uskonto, Rammattua on käsitelty myös mystiikan ja filosofian tasolla. Tämä perinne on unohdettu lähes kokonaan, kun kristinusko on joiden käsityksessä taantunut asteen tääksepäin, juutalaisuuden kaltaiseksi lakiuskonnoksi.
Raamattu ja siis Jumalan Sana Rakastaa. Rakastaa Sinua. Rakastaa oletpa hetero tai lesbo tai joku muu. Olet Jumalalle Rakas. Anna Rakkauden kantaa - rakasta.
Musta on aivan ihana kuulla, että susta tuntuu tuolta! Mä uskon ihan oikeasti, että Jumala jotenkin kutsuu sua tuntemaan Hänet ja lähemmäs Häntä. Ja miksei kutsuisi, koska sä oot aivan mielettömän rakas Jumalalle tietty!
me samassa veneessä ollaan, eletään täällä Jumalan koelaboratoriossa, johon on kaikenlaista sakkia kasannut ja kattelee mitenkäs hommat etenee, vähän niinkuin sen yhden vakuutusyhtiön rottakoemainoksissa.
Itse olen miettinyt myös sitä, että jos tästä ekasta vaiheesta selviän seuraavaan ja koputtelen portilla, niin viimeinen testi on se, että kappas vaan, ei Minttu ja Ville, vaan Hitler ja Stalinhan siellä jo ovatkin...