Muistatko

mustavalko TV

Hitaasti latautuu ja takkuaa tämä läppärini. Sivun latautumista odotellessani tuli mieleen entisaikojen TV takkuamiset, jolloin ruutuun ilmestyi humoristisia tekstejä ilmoituksena, että häiriö tiedossa.
Tämmöinen teksti pongahti mieleeni jostakin alitajunnasta.
"Laitteessa on hieman vikaa, korjataan kai tuota pikaa.
Malttakaa siis aikaa vähän, lähetys ei pääty tähän. Jatketaan kai tuota pikaa."
Oli niitä muitakin, mutta eipä muistu mieleen.

14

746

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jatta

      myös eräänlaisen tapauksen.

      Osuuskauppias osti kai kylälle ensimmäisen television, tai näköradion.
      Sitä sitten keräännyttiin katsomaan koko kylän voimalla. Olisiko ollut 50-60 luvun vaihteessa.

      Sieltähän tuli sitä lumisadetta koko ajan, oli joku jääkiekkomatsi käynnissä.

      Sitä silti katsottiin ja ihmeteltiin, kun hahmot siellä liikkuivat. Sen jotenkuten erotti.

      • Helepeena

        Katselulupanumero oli silloin n. 75 000 paikkeilla kun meille toosa hankittiin. Mitähän se on nyt? Ensimäinen n.s. "isompi juttu" oli prinsessa Margaretin häät.
        Ja siitä on totisesti aikaa...


      • näköradio

        sanoipa kalenteri mitä tahansa! 60-luvun alkupuolella yritettiin 5-henkisen perheen voimalla kilpailla, kuka ensiksi tajuaa, mitä Kylli-täti lumisateessa piirtää. Ja silti se tuntui ihmeelliseltä. Ja ihmeellistä on sekin, miten lämpimin tuntein sitä vieläkin muistelee. Kiitos muistojen herättäjälle!


    • katseltiin

      puoli tuntia ja odoteltiin katsomalla milloin lähetys alkaa.
      Muisti palaa pätkittäin, kun joku antaa vihjeen.
      Mitäs muuta sitä olikaan...?

      • mikä on jäänyt mieleeni ,oli " Näkymätön mies"..
        Vuosi oli 1959..Asuimme yhden omakotitalon yläkerrassa,ja vuokraisännällämme oli ensimmäisiä Televisioita..Hän kutsui katsomaan,oli juhlaa,,hän oli aina laittanut pöydän koreaksi.Teija Sopanen
        oli kuuluttajana,silloin alkuvuosina..On siitä aikaa. Niin se aika menee..Oman TV:n ostin v-62.
        En oikeastaan tarvinnut aikaisemmin,kun asuimme
        vuokralla,ja oli niin innokkaita TV:n katseluun pyytäjiä.Hyvä,kun ehti töistä kotiin,kun tultiin jo sanomaan,että "Tulehan äkkiä ,ohjelmat alkaa"
        Oli se mukavaa.. Kiva muistella,TV:tä ja myös,miten ystävällisiä, ihmiset ovat olleet minulle.. Heippa taas..


      • mitenkähän se meni?
        irkku-37 kirjoitti:

        mikä on jäänyt mieleeni ,oli " Näkymätön mies"..
        Vuosi oli 1959..Asuimme yhden omakotitalon yläkerrassa,ja vuokraisännällämme oli ensimmäisiä Televisioita..Hän kutsui katsomaan,oli juhlaa,,hän oli aina laittanut pöydän koreaksi.Teija Sopanen
        oli kuuluttajana,silloin alkuvuosina..On siitä aikaa. Niin se aika menee..Oman TV:n ostin v-62.
        En oikeastaan tarvinnut aikaisemmin,kun asuimme
        vuokralla,ja oli niin innokkaita TV:n katseluun pyytäjiä.Hyvä,kun ehti töistä kotiin,kun tultiin jo sanomaan,että "Tulehan äkkiä ,ohjelmat alkaa"
        Oli se mukavaa.. Kiva muistella,TV:tä ja myös,miten ystävällisiä, ihmiset ovat olleet minulle.. Heippa taas..

        Meille toosa tuli niihin aikoihin kun Ritva Palokka (?) lauloi Vahanukke ja tuli Louvren kummitus.
        Niin tuosta Ritvasta, kiva laulu mutta kadehdin hänen tupeerattua tukkaansa, enkä itse ikinä oppinut tupeerauksen saloja.


      • oi ja voi
        mitenkähän se meni? kirjoitti:

        Meille toosa tuli niihin aikoihin kun Ritva Palokka (?) lauloi Vahanukke ja tuli Louvren kummitus.
        Niin tuosta Ritvasta, kiva laulu mutta kadehdin hänen tupeerattua tukkaansa, enkä itse ikinä oppinut tupeerauksen saloja.

        Kauheeta sentäs, otsikkoon tuli ajatusvirhe, (ajattelin itseäni) ei siis vanhanukke vaan vahanukke!
        :D :D tätä se on.


      • Helepeena
        oi ja voi kirjoitti:

        Kauheeta sentäs, otsikkoon tuli ajatusvirhe, (ajattelin itseäni) ei siis vanhanukke vaan vahanukke!
        :D :D tätä se on.

        Menneitä muistellessa tuli mieleen naapurin jo vähän vanhempi emäntä. Hänen suuri intohimonsa oli balettitanssi. Hän ei muuta pyytänyt kuin päästä katsomaan sitä ja pääsihän hän, mutta sitä tuli kovin harvoin. En koskaan unohda hänen innostustaan ja sitä onnea kavoillaan kun pääsi näkemään "ihan oikeata tanssia" melkein "livenä" nykykieltä lainatakseni.


      • Anonyymi

        Hetkinen , projektoria ladataan!


    • kun tuo ihmeellinen

      näköradio oli uusi kävin koulukaverini kanssa autonäyttelyssä. Käviöille oli kilpailu kyselyn muodossa. Täytettiin lappuja varmaan useampikin.
      Muutaman kysymyksen vielä muistan. Esim. milloin aiot hankkia auton? vastasin: ensimmäisestä eläkkeestä. Eipä se tainnut ihan autoon riittää, nyt sen tiedän.
      montako tähteä on mersussa? Mietin, että missä ihmeen mersussa, vastasin: en ole laskenut.
      Vastattiin puuta heinää ja ällistykseni oli suuri kun myöhemmin postissa tuli ilmoitus, että olin voittanut pääpalkinnon, pattereilla toimivan matkaradion. Se oli tosi hieno ja olihan se kahdeksan vuotiaan ensimmäinen itse hankkima tavara.

    • ei eilisen teeren poika

      Sähköttömässa lapsuudenkodissani radiota kuunneltiin todella säästellen. Uutiset olivat tärkeät, jumalanpalvelusta piti kuunnella hiiskumatta ja kiemurtelematta, aamuhartauden aikaan sai tehdä kotiaskareita suu kiinni, joskus kuunneltiin kuunnelmia. Markus-sedän lastentunti oli tietysti tärkeä.
      Kun sähköjä ei ollut, virtalähteitä oli kaksi: akku ja anodi, joita piti säästää. Muistan, että naapureitakin kävi uutisia kuuntelemassa. Sodan päättyessä oli naapurimme, varakkaan talon vanha nuuka huonokuuloinen isäntä meillä uutisia kuuntelemassa. Uutistenlukija kertoi, että miljoonat miehet palaavat rintamilta koteihinsa, johon ukko:"Niin, senhän tietää, miljoonamiehet ei tapata ihtejään."

      • Hintriika*

        Meillä oli "oikeat sähköt" ja nurkassa seisoi radio, jonka ohjelma tuli tietenkin töpselistä. Mutta muistan, kun veljeni oli saanut/rakentanut kidekoneen.

        Siinä sitä ihmettelemistä oli, että (kehnonlainen) ääni kuului, vaikka laitteessa ei ollut mitään johtoa, jonka laittaa töpselinreikään!


      • niitä on ja muitakin muist...

        Akku vietiin ladattavaksi kaupunkiin.En muista oliko kaksi akkua, ettei tullut katkosta.
        Kotona oli maalaiskauppa Riistavededen Vehkalammilla,muistan kun vein punnuksia vaa`attavaksi.
        Niissä piti olla leimat määrätyin väliajoin.
        Samalla reisulla kävin kysymässä milloin akun saa hakea,silloin ei vielä ollut puhelinta.
        Myöhemmin oli puhelinkeskus.
        Oi! niitä muistoja *


    • monet muut

      Tv-sarjat palaavat uusintoina ruutuun. Jo aiemmin katsottuna kiinnostavat vieläkin.
      On hauskaa, kuinka hyvät lavasteet ja pienet yksittäiset tavarat ja kuvassa esitetty vaatetus tuovat kyseisen ajan mieleen myös omasta elämästäni.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      364
      8203
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      159
      2542
    3. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      71
      876
    4. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      60
      853
    5. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      25
      816
    6. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      813
    7. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      64
      802
    8. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      12
      780
    9. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      46
      776
    10. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      68
      703
    Aihe