osaako kukaan kertoa, mistä voisi löytyä ohjeita peniksen piirtämiseen? asia todella kiinnostaa minua, olen itse yrittänyt, mutta siitä ei tahdo tulla mitään. tarkoitan että haluaisin oppia tekniikan, en mitään mallia. entä onko kokemuksia penisveistoksista? kiitos avusta jo näin alkajaisiksi.
fallos
jussi
2249
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kuulostaa siltä että olet oikeilla jäljillä. Piirtämiseen on monenlaisia niksejä ja teknisiä neuvoja. Kaikkeen piirtämiseen on samat säännöt eikä mielestäni kannata lähteä rajaamaan aihettaan aivan noin tarkkaan. Taiteen tekemisessä voi tehdä löytöjä tekemällä jotain mitä ei ennen ole tehnyt. Ainoa neuvo mitä tässä tulee mieleen on siis seuraava: piirrä aivan jotain muuta. Esimerkiksi tarkka työ ruususta tai jostain kaapistasi löytyvästä kupista. Näitä piirtäessäsi voit vahingossa keksiä miten piirtää kurttuista pippeliä tai jopa taistoon ryhtyvää sotaherraa.
Iloisia tutkimusretkiä =))
T. S. Halttunen
voin tulla malliksi. luottamus 100 prosenttia ja ei pervoilua kuva palkaksi