Eikö se mene fanien järkeen!? Näette itsekin, mitä Cheryll tekee saadakseen haluamansa.
Cheryll KIUSAAA MUITA
asukkeja?
121090
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
perään.
Tämäniltainen kooste oli kiusallista katseltavaa. Cheri intti ja intti, että haluaa kuulla TOTUUDEN itsestään. Kun sen kuuli, herkesi vuolaasti itkemään.
Jari-Matin kohdalla kävi vähän samaan tapaan kuin Riston kohdalla aikoinaan. Miehet nolostelivat eli häpesivät naisen käytöstä, yrittivät panna vastaankin.
Onko Chipan mielenterveydelle hyväksi olla kauempaa talossa? Hänen käytöksensä käy yhä patologisemmaksi.
oli eri, ei alkanut itkemään siinä pihalla kun esitti tämän kysymyksen, totesi vain, että selvä. Vasta myöhemmin kun Antti jatkoi kun sai tarpeeksi siitä, ettei hänen mielestään cheryl tajua, ettei ihmiset oikeasti hänestä välitä, sen takia alkoi itkemään ja luultavasti itki kun ajatteli kavereitaan ja pahoittimielensä tämän asian takia. Nythän cheryl vasta on vähän päässyt vauhtiin, niin innokkaasti anniinan kanssa suunnitteli festari laulua ja pääsee paremmin esille, kun muut ovat tavallaan hyväksyneet sen että tulee välillä olemaan huomion keskipisteenä,mutta niinhän ne kaikki pl.tuuli, joka kyllä hänkin on vähän saanut suutansa auki ja on ottamassa tilaa itselleen j-m tavoin.
J-M oli kiusaantunut kun menee suutelemaan naista josta ei loppujen lopuksi pidä, mitä mieltä tuollaisesta vätysmiehestä sitten pitäisi ajatella? ei ole selkarangaa pidättäytymään periaatteissaan, jos niitä siis on,kunhan esittää, tiesitkö että mieskin voi kieltäytyä, se on tietääkseni ihan sallittua.
sama kuin olisi älyllisesti kehitysvammainen talossa.
mustamaalata Chipaa vaikka kiusaaja on yleensä ollut itse pääpiru eli Ade itse!
Ensin pyytää sanomaan totuuden itsestään, senjälkeen vollottaa, kuin kakara. Pitäisikö neitiä jatkuvasti kehua. Yksikin negatiivinen sana ja neiti vollottaa. C luulee olevansa toisten yläpuolella. Nuolee kaikkia jätkiä. Pelaa, että jätkät eivät häntä nimeäisi. Kiero ihminen.
Siitä että tyttöä on "kilpailutettu" varhaisnuoruudesta lähtien.
Rutinoinut kieroilija ja valitettavasti kehitys pysähtynyt, siis henkinen josssain 13 - 14 vuoden välissä.
Anteeksi nyt kaikki tällä hetkellä olevat 13 - 14 vuotiaat, en tarkoittanut, että olisitte kaikki tuollaisia.
sanoa, että on rutinoitunut kieroilija ;-)
pussailemalla saavansa kannatusta. Ei toimi tuollainen. Toivottavasti pikkutytöt eivät ota mallia Cheryllin käytöksestä.
jollakin lailla älykäs eikä leiki marttyyria, jos saa paskaa niskaan.
tuota itteensä että voivat/saavat suudella ketä tahansa pikunaista!
Ja isommatkin, miehenalut, luulevat saavansa pussailuilla naisen ns. koukkuunsa!
Heh, ei se ole ainoa homma pussailulla saada naista!
Ja jos muka suutelee "hyvin imuttaen"!
Cheryll on mielenkiintoinen ja hauskaa katseltavaa. Voisi jopa katsella yksinomaan hänen tekemisiään ja edesottamuksiaan ennen kuin noita muita, jotka tuntuvat aika ykstoikkoisilta. Niko on myös poikkeuksellisen viihdyttävä ja nyt myös Antista löytynyt mielenkiintoisia piirteitä. Ohjelma on ylivalvottu, joten pelkoa väkivaltaisuudesta ei ole, joten olkaahan huoletta ja seuratkaa. Aika monta takapuolen nuolijaa olen havainnut olevan porukassa. Voi olla, ettei Marianne tule enää äänestykseen, joten hänet voisi nyt laittaa pois.