leikkaushaava!

Meillä leikattiin tyttökisu ja annettiin kauluri haavan suojaksi. Kaulurin kanssa oli kylläkin todella vaikeaa ellei jopa mahdotonta, kisuni peruutteli päin seiniä, jäi jumiin, ei syönyt eikä juonut eikä lopulta käynyt enää edes pissalla. Masentui täysin ja makasi. Otin siis pakon edessä kaulurin pois, voi sitä riemun päivää! Kissa oli oma eläväinen onnellinen itsensä. Sukkapukua en ole yrittänyt, sillä en tiedä miten sellainen käytännössä toimii, tosin uskon vakaasti että kisuni rimpuilisi siitäkin irti. Sideharsoa laitoin ja teippasin haavan ympärille mutta olipa sekin sitten revitty suihkussa ollessani jo irti.
Nyt kysyisinkin onko ihan hullua antaa haavan olla paljaana, siinä on se tarra päällä vielä. Kisuni nuolee haavaa silloin tällöin ja ihmettelee kun kiljun kauhuissani ettei saa :D Eläinlääkäri sanoi että tarvittaessa haavaa voi puhdistaa apteekista saatavalla puhdistusnesteellä - voinko puhdistaa haavaa jo ennen kuin otan tarran pois sen päältä, ja voinko puhdistaa ns. ennaltaehkäisevästi, ilman että mitään tulehdusoireita olisi tullut?
Kiitos kovasti vastauksista!
1959
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Voi pientä... kaulurit on ikäviä. Kokemuksestani sanoisin, että aika harva kissa kiinnostuu repimään tikkejä, niin kuulostele rauhassa miten elämä sujuu ilman kauluria. Huomaat varmasti, jos tarvetta kaulurille tulee!

Onko haavassa lanka- vai metallitikit? Metallitikkien kanssa voi olla aika huoleton ja antaa mahan olla paljaana, ellei kissa ihan silmittömästi ala niitä repimään. Lankatikeistä tiedän sen verran, että kissa saa ne auki jos tahtoo, sekin on nähty :( Riippuu täysin kissasta kiinnostaako sitä mitä masulle on tehty.

Tuosta tarrasta en osaa sanoa mitään, koska yhdelläkään kissallani ei ole ollut tarraa tikkien päällä. Mut jos eläinlääkäri on sanonut että tarran tulisi olla haavan päällä X päivää, niin en varmaan itse ottaisi tarraa pois ennen sitä. Se varmaan antaa hyvän suojan pöpöjä vastaan. Tsekkaat vaan, että kissa ei syö tarraa tai palasia siitä, niin ei tule tukoksia suoleen. Tarran nuolemisesta ei liene mitään haittaa.

Oma eläinlääkärini on antanut aina neuvoksi puhdistaa haava päivittäin apteekista saatavalla septidinillä. Eli ihan lorottelet sitä puhdistusainetta haavan päälle kun kissa makaa kyljellään ja pidät paperia alapuolella. Voit (ja mielestäni pitääkin) putsata haavan ennaltaehkäisevästi ilman että haavassa on mitään oireita. Neste myös liuottaa vähän kuivuneita rahkoja ja voi auttaa kutinaan kun tikit alkavat kiristämään. Meidän lekuri on myös neuvonut, että vuorokauden ajan leikkauksesta haavan täytyy antaa olla täysin rauhassa. Sen jälkeen haava on sen verran umpeutunut, että kissa saa vapaasti jopa nuolla haavaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


avun tarpeessa kirjoitti:

Meillä leikattiin tyttökisu ja annettiin kauluri haavan suojaksi. Kaulurin kanssa oli kylläkin todella vaikeaa ellei jopa mahdotonta, kisuni peruutteli päin seiniä, jäi jumiin, ei syönyt eikä juonut eikä lopulta käynyt enää edes pissalla. Masentui täysin ja makasi. Otin siis pakon edessä kaulurin pois, voi sitä riemun päivää! Kissa oli oma eläväinen onnellinen itsensä. Sukkapukua en ole yrittänyt, sillä en tiedä miten sellainen käytännössä toimii, tosin uskon vakaasti että kisuni rimpuilisi siitäkin irti. Sideharsoa laitoin ja teippasin haavan ympärille mutta olipa sekin sitten revitty suihkussa ollessani jo irti.
Nyt kysyisinkin onko ihan hullua antaa haavan olla paljaana, siinä on se tarra päällä vielä. Kisuni nuolee haavaa silloin tällöin ja ihmettelee kun kiljun kauhuissani ettei saa :D Eläinlääkäri sanoi että tarvittaessa haavaa voi puhdistaa apteekista saatavalla puhdistusnesteellä - voinko puhdistaa haavaa jo ennen kuin otan tarran pois sen päältä, ja voinko puhdistaa ns. ennaltaehkäisevästi, ilman että mitään tulehdusoireita olisi tullut?
Kiitos kovasti vastauksista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu