14.10.2008

Täytyy kyllä ihmetellä tätä asiaa, siis miten paljon on ihmisiä jotka todella uskovat että otsikon päivämäärällä tapahtuu se mitä täälläkin on toitotettu nyt koko ajan.

Entäpä kun mitään ei sitten tapahdukaan, tai entä kun koko juttu perutaan taas kerran. Vieläkö usko galaktiseen liittoon ja heidän valoaluksiinsa on voimissaan?

Tällaiset tyhjät lupaukset tuovat mieleen tulossa olevat kunnallisvaalit, samanlaisia katteettomia lupauksia kuulee jo nyt poliitikkojen suista.

Ette kai te niin kutsutut ufoihmiset ole täysin tomppeleita ja usko että kun 14.10.2008 ei tapahdukaan galaktisen liiton näyttäytymistä valoaluksineen, ajankohta näyttäytymiselle olikin JÄLLEEN KERRAN pielessä?
Täystomppelit ovat niitä jotka yhä jäävät odottelemaan GL:n esiinmarssia.

Lupaan, että jos valoalus ja galaktinen liitto näyttäytyy tuolla päivämäärällä, syön hattuni.
282282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Tätähän pidetään varmana tapahtumana, koska niin moni meedio on siitä kirjoittanut. Ja niinhän se on mennytkin. Ensin yksi meedio tiesi tästä kertoa ja laittoi videon tuubiin. Sitten vähän myöhemmin moni muukin meedio laittoi videoita tuubiin, täysin toisistaan tietämättä :D
Lisäksi koska meediot on jenkkejä, niin tottamooses tämä aluskin ilmestyy siellä. Muualla maailmassahan ei ole ihmisiä tai elämää. Samaa lyhytnäköisyyttä (ns. Paavo Arhinmäki -syndroomaa) edustaa kehäkolmosen sisällä elävät.

Ei se silti mitään, uskon että jonain päivänä ihmiskunta tulee tällaisen eventin kohtaamaan. Onko se nyt vai myöhemmin.

Äänestä

Eiköhän tästäkin aiheesta ole jo niin monta aloitusta,että RIITTÄÄ JO!

Ei enempää, kiitos.

Äänestä
  • ettei aloitukset riitä aiheesta,itse päivä tuo kun valkenee,niin "tänään.." ja sitten
    seuraavana päivänä vasta juttua riittääkin.Harvemmin kait tarkaa päivämäärää ollaan
    ilmoitettu ufon ilmaantumiseta ( tosin mahdollisesta heitostakin ilmoitettu.. ) ja kun
    tuollaiseen uskovia ja ei uskovia riittää,niin joopas eipäs väittely ei lienee heti lopahda,
    valitettavasti.

    Äänestä

  • old_profile_38337 kirjoitti:

    ettei aloitukset riitä aiheesta,itse päivä tuo kun valkenee,niin "tänään.." ja sitten

    Jep, ensin täällä rummutetaan aihetta. Laitetaan varmaan kymmeniä ketjuja aiheesta ennen päivämäärää.

    Sen päivämäärän jälkeen tulee kymmeniä viestejä joissa helppo haukkua hörhöt kun mitään ei tapahtunutkaan. Näin luulen että tulee käymään, vaikka en meedio olekaan.

    :-)

    Kyllähän 14.lokakuuta taivas vilisee ufokkeja, pitää vain olla oikealla värähtelytasolla jotta voi ne nähdä! Itsekin olen nähnyt pari epäselvää unta (oletko sinä?) jotka voi tulkita ihan miten vaan ja minkä tahansa mörököllin tulemiseksi ja menemiseksi.
    Ja miksi ne tulis vain johonkin hiton amerikkaan, sekö on tärkein paikka näille ihmisrakastajille, menisivät vaikka ruandaan tai somaliaan tai vaikka suomeen. Jos uskoo kaikkien huomion kipeitten meedioitten paskalässytystä saa istua loppuelämänsä hullujenhuoneella NIITÄ odottamassa.
    Jos ne TODELLA saapuvat, henkilökohtaisesti lupaan siirtyä ainakin 10 potenssiin n korkeammalle taajuudelle ihan mitä tahansa värähtelyä.

    Äänestä

  • europanluolamies kirjoitti:

    se,että ufo-havaintojen määrä kasvaa tuona päivänä,koska niin monet silmäparit haroo
    kuitenkin taivaita tuolloin,varmistusta kannalleen hakien.Ja ei kait ainoastaan jenkit
    erityisen valppaina ole tuolloin,sillä jos saapumis suunta on jätetty kertomatta,niin ties
    vaikka suomenkin yli määränpäähän suhahtaa.

    Jos todella saapuvat tuolloin,niin kovasti ihmettelen moista yhteensattumaa,mutta en
    kuitenkaan siirry millekkään toiselle tasolle väreilemään,koska ei se kummiskaan muuta
    käsityksiäni miksikään itse ufojen suhteen.

    -Käpymäki.

    Äänestä

  • hfjh34hhdfj kirjoitti:

    Jep, ensin täällä rummutetaan aihetta. Laitetaan varmaan kymmeniä ketjuja aiheesta ennen päivämäärää.

    Sen päivämäärän jälkeen tulee kymmeniä viestejä joissa helppo haukkua hörhöt kun mitään ei tapahtunutkaan. Näin luulen että tulee käymään, vaikka en meedio olekaan.

    :-)

    "ensin täällä rummutetaan aihetta. Laitetaan varmaan kymmeniä ketjuja aiheesta
    ennen päivämäärää.

    Sen päivämäärän jälkeen tulee kymmeniä viestejä joissa helppo haukkua hörhöt
    kun mitään ei tapahtunutkaan."

    Tulisi nyt vaan 15 pikaisesti,että tuostakin riesasta päästäisiin,samaten pitäisi päästä
    skepo / uskis jauhannasta ja keskittyä itse ilmiöön samalla innolla,luulisi siitä vielä
    irtoavan jutun juurta riittämiin,eihän puheet seksitäkään mihinkään katoa,vaikka vieläkin
    kalutumpi aihe onkin.

    "..vaikka en meedio olekaan."

    -Eikös sinua kristallipalloksi (tai joksikin vastaavaksi) kummiskin olla jopa kutsuttu ?
    :).

    -Käpymäki.

    Äänestä

  • hfjh34hhdfj kirjoitti:

    Jep, ensin täällä rummutetaan aihetta. Laitetaan varmaan kymmeniä ketjuja aiheesta ennen päivämäärää.

    Sen päivämäärän jälkeen tulee kymmeniä viestejä joissa helppo haukkua hörhöt kun mitään ei tapahtunutkaan. Näin luulen että tulee käymään, vaikka en meedio olekaan.

    :-)

    kerrottiin että tuo on tarkka päivämäärä. Ja että se ei poikkea siitä sekunnillakaan.

    En ymmärtänyt hämmästykseltäni kysyä miksi muut ovat ilmoittaneet vaihteluita päivään.

    Pakko oli tällaisen epäilijänkin syödä vain "hattunsa" ja todeta että asia on kuin onkin totta ja noita ufolaisia todella on.

    Voin luvata teille että hämmästys tulee olemaan teilläkin arvon epäilijäkollegat suuri.

    Äänestä

  • europanluolamies kirjoitti:

    Kyllähän 14.lokakuuta taivas vilisee ufokkeja, pitää vain olla oikealla värähtelytasolla jotta voi ne nähdä! Itsekin olen nähnyt pari epäselvää unta (oletko sinä?) jotka voi tulkita ihan miten vaan ja minkä tahansa mörököllin tulemiseksi ja menemiseksi.
    Ja miksi ne tulis vain johonkin hiton amerikkaan, sekö on tärkein paikka näille ihmisrakastajille, menisivät vaikka ruandaan tai somaliaan tai vaikka suomeen. Jos uskoo kaikkien huomion kipeitten meedioitten paskalässytystä saa istua loppuelämänsä hullujenhuoneella NIITÄ odottamassa.
    Jos ne TODELLA saapuvat, henkilökohtaisesti lupaan siirtyä ainakin 10 potenssiin n korkeammalle taajuudelle ihan mitä tahansa värähtelyä.

    olla misään ulottuvuuksissa että näkee.

    Minulle kerrottiin viime yönä että kaikki selväpäiset ja tämän "ulottuvuuden" ihmiset tulevat näkemään sen ihan omilla silmillään.

    He sanoivat että ihan yhtä todellisena kun minä heidän aluksensa tunsin ja näin, ja heidät tunsin ja näin, niin todellisena me tulemme heidät näkemään tuona päivänä.

    Äänestä

  • viime yönä kirjoitti:

    kerrottiin että tuo on tarkka päivämäärä. Ja että se ei poikkea siitä sekunnillakaan.

    En ymmärtänyt hämmästykseltäni kysyä miksi muut ovat ilmoittaneet vaihteluita päivään.

    Pakko oli tällaisen epäilijänkin syödä vain "hattunsa" ja todeta että asia on kuin onkin totta ja noita ufolaisia todella on.

    Voin luvata teille että hämmästys tulee olemaan teilläkin arvon epäilijäkollegat suuri.

    siinä,varmaan aikamoinen fiilis nyt sitten päällä ? Valitettavasti tuollainen puskista
    huutelu ei oikein paina mitään,jos tuollainen sanoma olisi tullut vaikkapa Kähmiksen
    suunnalta,niin se painaisi sen verran että tankokin notkuisi,mutta toki häneltä olisi
    sitten kyseltävä lisää.Katsellaan nyt kuitenkin rauhassa mitä tuleman pitää,eihän
    tuohon päiväykseen ole kuitenkaan tuhottoman pitkä aika :).

    -Käpymäki.

    Äänestä

  • no mikäs kirjoitti:

    Ihan samalla tavalla hän voisi laittaa viestin tänne. Ihan yhtä helposti hän tänne kirjoittaa kuin minäkin, tai sinä. Painaa vaan nappia ja merkkejä tulee.

    Onko Kähmis muka joku palstan Jeesus vai mikä?

    Juuri sen vuoksi mitä sinä nyt teit, en näille palstoille halua rekisteröityä, enkä ole rekisteröitynyt seitsemään vuoteen. Ette katso lainkaan sitä Mitä sanotaan, vaan katsotte pelkästään Kuka sanoo ja annatte sen hallita mielipidettänne siitä mitä on sanottu. Skeptikkona, jos olet sellainen, sinun pitäisi tietää että se on väärä keino arvioida yhtään mitään!

    Arvioi sanoja, älä sanojaa! Ellet noin tee, niin älä kutsu itseäsi skeptikoksi, vaan kutsu itseäsi kieltäjäksi.

    Äänestä

  • Kähmiksessä on? kirjoitti:

    oli siinä Kähmiksen edessä,ehkä esimerkiksi olisi erottunut selkeämmin.Olkoot
    rekisteröitynyt taikka ei niin saman nimimerkin käyttäminen osaksi kyllä leimaa
    kirjoittajan,mutta samalla ehkä estää kirjoittamasta täyttä soopaa.

    "Arvioi sanoja, älä sanojaa!.."

    -Helpommin sanottu kuin tehty,sillä niin moni osaa valehtelimisen "jalon" taidon.
    Jos sinä voit oitis määrittää onko tekstin sisältö täyttä totta vaiko valetta,niin
    onnittelut siitä,minä en sellaiseen kykene.

    "Skeptikkona, jos olet sellainen"

    -Taitaa se toinen,elikkä hörhö sopia paremmin.

    -Käpymäki.

    Äänestä

Jenkkilän mummon mielikuvitus olennot hyökkäävät maapallollemme ja koko planeetta on ihan sokissa jo kuukautta ennen invaasiota. Ja toiset meetiot todistaa, että kyllä ne tulevat; jos ei 14.10 niin ainakin muutaman kuukauden tai ainakin vuoden sisällä tai jos ei näkyvästi niin ainakin henkisesti niinku eräänlaisena "rakkauventuluvahuksena".
Säälittää vain kaikki maaplaneetan olennot jotka joutuvat niin karvaasti pettymään, ties monenennenenenenko kerran, nyyh

Äänestä
  • jenkkilässä, vaan Austraaliassa.

    Äänestä

"Täystomppelit ovat niitä jotka yhä jäävät odottelemaan GL:n esiinmarssia."

Tomppeleita, onko heitä?
Olisiko kyse "jouluaatto sydroomasta". Halutaan uskoa johonkin "hyvään", jota odotellessa arkielämä on helpompi kestää. Lapsuuteen haavemaailman ja reaalimaailman sekoittuminen kuuluu ihan luonnollisena. Useimmille aikuisista ero on selvä, jos puhutaan selvästi "haavemaailmaan" kuuluvista ilmöistä. Sen takia kai aikuisen arki on harmaata.
Itse luen vakavamman kirjallisuuden ohella Scifiä ja fantasiaa. Hyvän kirjan maailmaan eläytyy. Henkilöistä tulee uskottavia ja jopa läheisiä. Mutta kun kirjan sulkee, näkee arkitodellisuuden yhtä realistisena kuin ennenkin. Fiilis on kyllä parempi, kun on hyvä opus luvun alla.

On kuitenkin ihmisiä, joille raja reaalimaailman ja haavemaailman välillä on paljon hämärämpi. Mielikuvitus on arkielämän reliteeteissä vahvasti vaikuttavana tekijänä. En tiedä, ovatko he "tomppeleita". Ehkä se on heille keino keventää arjen paineita ja nähdä tulevaisuus parempana.

Yhdelle keinona on uskonto, toiselle politiikka, kolmannelle UFO:t jne.

Äänestä
  • jos vanhaksi elää, muuten siinä kirjoituksessa josta oli otettu ko. päivämäärä, mainittiin myös että se päivä olisi mahdollinen ja se aika periodi oli helmikuun loppuun asti. Voi olla että muistan väärinkin tuon helmikuun.

    Näkemisiin, toivottavasti yksi syö hattunsa ja toinen ehkä paskii sitten housuihinsa.

    Äänestä

  • saas nähdä kirjoitti:

    jos vanhaksi elää, muuten siinä kirjoituksessa josta oli otettu ko. päivämäärä, mainittiin myös että se päivä olisi mahdollinen ja se aika periodi oli helmikuun loppuun asti. Voi olla että muistan väärinkin tuon helmikuun.

    Näkemisiin, toivottavasti yksi syö hattunsa ja toinen ehkä paskii sitten housuihinsa.

    "Näkemisiin, toivottavasti yksi syö hattunsa ja toinen ehkä paskii sitten housuihinsa"

    Jos GL:n valoalus ilmaantuu taivahalle ja alienit sen mukana, paskon takuulla housuihini ja sen jälkeen syön hattuni... vai mitenpäin se nyt meni. :)

    Äänestä

  • "On kuitenkin ihmisiä, joille raja reaalimaailman ja haavemaailman välillä on paljon hämärämpi. Mielikuvitus on arkielämän reliteeteissä vahvasti vaikuttavana tekijänä. En tiedä, ovatko he "tomppeleita". Ehkä se on heille keino keventää arjen paineita ja nähdä tulevaisuus parempana.

    Yhdelle keinona on uskonto, toiselle politiikka, kolmannelle UFO:t jne."

    No juu, näinhän se menee.
    Kaduttaa hieman kun menin kirjoittamaan koko threadin. Tosin sapetus oli aika kovaa luettuani kaikki aihetta sivuavat keskustelut joiden sisältöä pähkäillessäni tajusin että ainakin osa porukasta uskoo sokeasti tähän huttuun.

    En minä tavallisesti "vedä pultteja" näistä kirjoituksista täällä, saati ala mouruamaan niistä tekstin muodossa (tai muutenkaan). Mietin syytä moiseen ja niitä löytyikin muutamia. Väsymys ja siitä johtuva ärtyneisyys jotka olivat jälkikasvun ripuloivan oksennustaudin aiheuttamien siivous- ja ämpärinkiikutus/hoito- sekä pyllynpesutoimenpiteiden tuottamia tunnetiloja. Olisi pitänyt miettiä hetki ennen kuin aloittaa meuhkaaminen ufopalstalla.

    Minusta on hienoa että joillain herrasmiehillä tällä palstalla on erittäinkin korrekti käytös ja nettietiketti. Vaikka skepopata täällä ufokattilaa soimaisikin, ovat näiden herrojen kirjoitukset sovittelevia ja muutenkin diplomaattisia. Kiitos siitä heille, erityisesti Mr Kähmikselle.

    Yökkäilevä pikkumies on nyt kotosalla toipumassa ikävänsorttisesta ja tiputuksen vaatineesta sairaalareissusta. Pikkumiehen tomppeliäiti on myös toipunut, vähintäänkin oudosta nettikäyttäytymisestään.

    Äänestä

  • D.Scully kirjoitti:

    "On kuitenkin ihmisiä, joille raja reaalimaailman ja haavemaailman välillä on paljon hämärämpi. Mielikuvitus on arkielämän reliteeteissä vahvasti vaikuttavana tekijänä. En tiedä, ovatko he "tomppeleita". Ehkä se on heille keino keventää arjen paineita ja nähdä tulevaisuus parempana.

    Yhdelle keinona on uskonto, toiselle politiikka, kolmannelle UFO:t jne."

    No juu, näinhän se menee.
    Kaduttaa hieman kun menin kirjoittamaan koko threadin. Tosin sapetus oli aika kovaa luettuani kaikki aihetta sivuavat keskustelut joiden sisältöä pähkäillessäni tajusin että ainakin osa porukasta uskoo sokeasti tähän huttuun.

    En minä tavallisesti "vedä pultteja" näistä kirjoituksista täällä, saati ala mouruamaan niistä tekstin muodossa (tai muutenkaan). Mietin syytä moiseen ja niitä löytyikin muutamia. Väsymys ja siitä johtuva ärtyneisyys jotka olivat jälkikasvun ripuloivan oksennustaudin aiheuttamien siivous- ja ämpärinkiikutus/hoito- sekä pyllynpesutoimenpiteiden tuottamia tunnetiloja. Olisi pitänyt miettiä hetki ennen kuin aloittaa meuhkaaminen ufopalstalla.

    Minusta on hienoa että joillain herrasmiehillä tällä palstalla on erittäinkin korrekti käytös ja nettietiketti. Vaikka skepopata täällä ufokattilaa soimaisikin, ovat näiden herrojen kirjoitukset sovittelevia ja muutenkin diplomaattisia. Kiitos siitä heille, erityisesti Mr Kähmikselle.

    Yökkäilevä pikkumies on nyt kotosalla toipumassa ikävänsorttisesta ja tiputuksen vaatineesta sairaalareissusta. Pikkumiehen tomppeliäiti on myös toipunut, vähintäänkin oudosta nettikäyttäytymisestään.

    vastata.

    "on hienoa että joillain herrasmiehillä tällä palstalla on erittäinkin korrekti käytös ja nettietiketti."
    Erittäin hyvä esimerkki siitä, miten rekatusta nimmarista tulee taakka. Minulle jo niin raskas, että olin pitkään poissa ja nyt "huutelen puskista" melkein yhtä usein kuin rekisteröidyn.
    "Kähmiksenhän" tulee olla aina niin korrekti ja fiksu. Korkeintaan lievästi pirullinen satiiri on nimmarilleni sallittu. Muuten menee uskottavuus...Jne. Ynnä muuta soopaa.
    Näet nimmarin ja olet jo ennakkoon asennoitunut : "Joo toi on varmaan tota mieltä." Ei hyvä keskustelun kannalta.

    "Kaduttaa hieman kun menin kirjoittamaan koko threadin."

    Älä saakeli kadu. Älä pätkääkään. Kirjoituksesi oli hyvä. Eikö täällä ole lupakin päästellä vähän paineita, kun siltä tuntuu, jos muuten liikkuu asialinjalla ja edes jotenkin sivuaa palstan aihetta. Sulla kun oli vielä syytäkin.

    Ja jos ihan rehellinen olen, niin minunkin mielestäni täällä on kirjoittajia joiden "kanooteissa ei kaikilla inkkareilla mela ulotu veteen asti". Sitähän ei sivistynyt ihminen saisi sanoa. Heh.

    Äänestä

  • Kähmis kirjoitti:

    kun vastasit. :)

    Niin, rekisteröidyllä nimimerkillä on huonotkin puolensa. Mutta juuri se, että joku on "leimautunut" hyväksi keskustelijaksi, antaa varmasti enemmistölle ennemmin hyvän kuin huonon kuvan henkilöstä nimimerkin takana.

    Äänestä

tai oikeammin olin skeptikko vielä viime yöhön asti!

Sain itse heiltä viestin että 14 päivä tulee tapahtumaan heidän aluksensa ilmestyminen. Enkä ollut unessa tai muuten hallusinaatioissa.

Pakko se on nyt uskoa koska tulivat itse henkilökohtaisesti ilmoittamaan ja ilman mitään pakottamisia. Maailma on ihmeellinen paikka ja Maapallo vielä ihmeellisempi kuinka se on niin pieni katsottuna avaruusaluksesta valtavaan maailmankaikkeuteen verrattaessa!

Minun oli vain "syötävä hattuni" sillä nyt on pakko uskoa koska omin silmin ne näin ja heitä koskin.

Äänestä
  • KAIKKI!!!

    Äänestä

  • onnittelut kirjoitti:

    KAIKKI!!!

    Blossom sai kanvoinnissaan oudon kommentin "Snow cone" (jäätelötuutti).

    Jos seuraa pilvien tilannetta esim. google-earthilla (laittaa alhaalta weather ja antaa päivittää), niin siitä tulee esiin seuraavat kuvat:

    http://img518.imageshack.us/img518/8596/picture5hn7.jpg

    http://img137.imageshack.us/img137/4218/103200890233pmsc6.png

    Tämän otin tänään:

    http://i354.photobucket.com/albums/r426/hande71/Nimetn6ff56.jpg

    Alue on tuhansien mailien kokoinen ja kanavoinnissa puhuttiin 2000 mailin aluksesta. (?).

    Sitten kun menee toiseen pilviohjelmaan tulos on:

    http://www.fourmilab.ch/cgi-bin/Earth

    SAMA!

    hmm..

    Siinä pitää mennä kohtaan clouds laittamaan raksi ja muuttamaan pituuspiiriä North-asetukseksi. Sitten saakin pohjoisnavan tilanteen. Huomattava on että "snow cone" voisi viitata juuri pohjois-napaan..

    Äänestä

  • onnittelut kirjoitti:

    KAIKKI!!!

    lisättävää mihinkään.

    He tulivat ihan ovesta sisään ilman avaimia ja pyysivät mukaansa. Minä olin monttu auki että mitä hittoa tämä nyt on ja miksi minulle käy näin.

    He pyysivät tulemaan mukaansa että kaikkiin kysymyksiin vastattaisiin. Miljoonia kysymyksiä on pyörinyt toissayötä ennen ja myöskin nyt että mitä esittäisi, mutta arvaa kahdesti muistuiko niistä mitään mieleen silloin.

    Alus oli jollakin häivetekniikalla toteutettu, mutta lähelle tultaessa sen kyllä erotti ihan selvästi ja se ei päästänyt valoa läpi. Eli mitä lähemmäksi kuljimme, sitä paremmin se ikäänkuin "ilmestyi" eteen. Kun kysyin että saanko kokeilla sitä, he vastasivat että saan kokeilla sitä, mutta että sitä ei saa koskea kuin siitä oven vierestä koska päällä on suojat ja alus on valmiina lähtöön. Mitään valoja ei tosiaankaan vilkkunut. Koskin siitä oven vierestä ja se tuntui ihan normaalilta metalliselta ja kovalta pinnalta mutta se oli jotenkin oudon näköistä, sillä se ei ollut sellaista hiottua pintaa missä olisi näkynyt niitä viivoja mitä harjatussa metallissa on paljon. Saumoja ja niittejä tai mitään sellaista ei ollut missään näkyvissä, mutta se voi selittyä sillä että se suoja taittoi valoa melko tehokkaasti.

    Läheltä katsoen alus näytti harmaalta ja erittäin vammaisen ylösalaisin käännetyn lautasen muotoiselta. Mitään ulokkeita ei näkynyt, mutta se voi johtua siitä valoa taittavasta suojasta.

    Pakko on tunnustaa että suojalla käsitän sitä valoa taittavaa ilmiötä sen aluksen ympärillä, mutta voihan se olla että se tarkoittaa jotakin muutakin kuin pelkkää näkösuojaa.

    Humanoidit olivat ihan ihmisenkaltaisia, mutta he olivat paljon hoikemman ja jäntevämmän oloisia. Ei todellakaan mitään läskejä, vaan melkein enemmän anorektikkoja. Kasvot olivat kuin kiinalaisilla, mutta venytetty korkeus suunnassa ja silmät olivat kuin meidän silmät, siniset. Karvoja ei ollut kuin hiukset ja ne olivat vaaleat.

    Kysyin että olivatko he usein täällä, he vastasivat että olivat olleet jo pitkään ja osa heistä asuu täällä vakituisesti. En uskaltanut kysyä että kuinka kauan he ovat tarkkailleet minua. Pakko on tunnustaa että pelkäisin myöntävää vastausta. He olivat kuitenkin hyvin myönteisiä ja vaikkakin päämäärätietoisia, he olivat melkeinpä kiltin oloisia. Tämä tuli ilmi siinä että kun kysyin että miten heidän aluksensa toimii ja että tietäisivätkö he että löytyykö CERNin koneilla mitään, he vastasivat että kaikki kerrotaan aikanaan. Aluksessa oli osioita, ei niinkään seinillä rajattuja vaan merkeillä ja jaokkeilla rajattuja. He pyysivät minut yhteen kohtaan alustaan, joka ei ollut mitenkään kauhean iso, ehkä noin 10 - 15 -20 metriä leveä ja noin viisi tai kuusi metriä korkea, ja pyysivät katsomaan seinästä ulos. Se oli aluksi vaikeaa, koska he tekivät sen temppunsa hitaasti ja sanoivat että ota ihan rauhallisesti. Koko seinä nimittäin jollakin tavalla avautui, tai katosi ja seuraavaksi näin Maapallon ihan mitättömän pienenä pallona keskellä miljardeja kirkkaana loistavia tähtiä. Aurinkoa ei sillä suunnalla näkynyt, mutta se kai johtui siitä että muutoin meidän omaa planeettaa ei olisi näkynyt.

    He sanoivat että tulevansa takaisin Maan neljästtoista päivä ja että aikataulu ei muutu, eikä ole koskaan ollutkaan muuttunut, kun kysyin että onko aika erilaista heidän maailmassaan ja että olemmeko nyt jossakin toisessa ulottuvuudessa jolloin Maan päivät voisivat ehtiä helmikuun puolelle. Emme olleet missään toisessa ulottuvuudessa ja että ne jotka väittävät että aikataulu kestäisi helmikuuhun asti, olisivat saaneet väärää tietoa.

    En huomannut kysyä että tulevatko he vielä toistamiseen tapaamaan minua, mutta jotenkin sellainen mielikuva jäi että tämä olisi ihan kertaluontoinen asia ennen tuota neljättätoista päivää.

    He palauttivat minut takaisin ihan siihen mistä ensimmäisen kerran näimme ja tervehtivät ja olivat sitten poissa. Minulla ei ollut huonoa oloa, ei euforiaa, eikä mitään, vain täysin pöllämystynyt ja hämmästynyt olo siitä millainen maailma on ja kuinka kaunis se on kun sen on nähnyt ulkoapäin niin pienenä, hämmästynyt olo siitä kuinka olen edes voinut koskaan epäillä sitä että maailmankaikkeudessa on sivistynyttä ja älyllistä elämää.

    Äänestä

  • Ei ole mitään kirjoitti:

    onnittelut vielä kerran, olipa kokemus. toivottavasti me ihmiset osataan käyttäytyä ja asennoitua. mitähän meille on suunnitteilla?

    Äänestä

  • hfjh34hhdfj kirjoitti:

    Blossom sai kanvoinnissaan oudon kommentin "Snow cone" (jäätelötuutti).

    Jos seuraa pilvien tilannetta esim. google-earthilla (laittaa alhaalta weather ja antaa päivittää), niin siitä tulee esiin seuraavat kuvat:

    http://img518.imageshack.us/img518/8596/picture5hn7.jpg

    http://img137.imageshack.us/img137/4218/103200890233pmsc6.png

    Tämän otin tänään:

    http://i354.photobucket.com/albums/r426/hande71/Nimetn6ff56.jpg

    Alue on tuhansien mailien kokoinen ja kanavoinnissa puhuttiin 2000 mailin aluksesta. (?).

    Sitten kun menee toiseen pilviohjelmaan tulos on:

    http://www.fourmilab.ch/cgi-bin/Earth

    SAMA!

    hmm..

    Jep,
    tuo google earthissa näkyvä pilvetön alue on scannaus viive tai sitten tietoa ei ole saatuna. Tuskin kuitenkaan googlen bugi. Heh.. Voitte tarkistaa asian osoitteesta http://oiswww.eumetsat.org/SDDI/cgi/listImages.pl?m=bnw .. En minä ainakaan löydä tuollaista aluetta meteosatin satelliiteilla.. :))

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

D.Scully kirjoitti:

Täytyy kyllä ihmetellä tätä asiaa, siis miten paljon on ihmisiä jotka todella uskovat että otsikon päivämäärällä tapahtuu se mitä täälläkin on toitotettu nyt koko ajan.

Entäpä kun mitään ei sitten tapahdukaan, tai entä kun koko juttu perutaan taas kerran. Vieläkö usko galaktiseen liittoon ja heidän valoaluksiinsa on voimissaan?

Tällaiset tyhjät lupaukset tuovat mieleen tulossa olevat kunnallisvaalit, samanlaisia katteettomia lupauksia kuulee jo nyt poliitikkojen suista.

Ette kai te niin kutsutut ufoihmiset ole täysin tomppeleita ja usko että kun 14.10.2008 ei tapahdukaan galaktisen liiton näyttäytymistä valoaluksineen, ajankohta näyttäytymiselle olikin JÄLLEEN KERRAN pielessä?
Täystomppelit ovat niitä jotka yhä jäävät odottelemaan GL:n esiinmarssia.

Lupaan, että jos valoalus ja galaktinen liitto näyttäytyy tuolla päivämäärällä, syön hattuni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu