Mielestäni adoptio on kannatettava niissä tapauksissa, jolloin todistetusti päihdevanhemmille on tarjottu mahdollisuutta oikeaan kuntoutukseen, mutta he ovat siitä toistuvasti kieltäytyneet. Sen sijaan sijaisvanhempien mainostamaa lasten pompotusta vanhempien raittiiden ja juomiskausien välillä en usko juurikaan enää tapahtuvan, niin vaikeaksi huostaanoton purku on heidän mainontansa ansiosta saatu muodostettua.
Lisäksi oikeudenmukaisuuden nimissä sosiaalitoimen pitäisi jakaa päihdevanhemmille tietoa niistä yksityisiltä lääkäriasemilta saatavista testeistä, joilla raittiuden voi todistaa viimeisen 18 kk:n ajalta. Herättää aiheellista epäluuloa lastensuojelun toimia kohtaan, että vanhempien useampia vuosiakaan kestävää raittiutta ei uskota ja siitä huolimatta jätetään kertomatta, että asian voi todistaa laboratoriokokeilla. Huostaanottojen suhteen adoptiosta puhuttaessa on otettava huomioon siis monenlaisia seikkoja, eikä vähäisin liene se, että vanhempien päihderiippuvuus on todistetusti olemassa. Se on lähtökohta, muuten adoptiopuheet on parasta unohtaa kokonaan.
Että adoptio tulisi mahdolliseksi, olisi lakia muutettava niin, että alussa kuvatussa tilanteessa sen teko olisi mahdollista vanhempien vastustuksesta huolimatta. Jos joidenkin mielestä tämä tuntuu julmalle, niin on otettava huomioon, että lapsella on kuitenkin vain yksi ainutkertainen elämä, eikä hänellä ole mahdollisuutta odottaa vuosia kun vanhemmat kamppailevat riippuvuutensa kanssa.
Aihe on kieltämättä vaikea, mutta silti minullekin tuli yllätyksenä, miten suurta yleistävää vihaa bio-vanhempia kohtaan tunnetaan eräissä adoptio-lasta haaveilevissa piireissä. Tämä kävi ilmi ajankohtaisohjelmien keskustelupalstalla viime kuukausien aikana.
Tuon ryhmän ajatusmaailma on niin kapea, että he eivät edes yritä ymmärtää, miten paljon muitakin huostaanottoja Suomessa on kuin päihdeperheistä tehtyjä. On jopa esitetty arveluja, että päihdeperheiden huostaanotot ovat jääneet vähemmistöön viime vuosien lakisääteisten palvelujen rapauttamisesta johtuvien huostaanottojen rinnalla. Mutta realistinen ajattelu adoptiohaaveiden sumentamille aivoille näyttää todella vieraalle. Yleistävästä, kaikki huostaanotot samaan kategoriaan sullovasta ajattelusta yksi räikein esimerkki on tämän päivän Hesarin mielipiteissä, jonka on kirjoittanut Isa Kukkapuro-Enbom, adoptioäiti, Helsinki:
"Sijoituslapsen adoptiota olisi helpotettava
HS:ssa oli äskettäin kirjoitus pienestä Aino-tytöstä, jonka kohtalo alkoholistiäidin ja isosisaren huoltajuustaistelun kiistakapulana on ollut koskettavaa seurattavaa. Tv-uutiset jatkoivat samaa teemaa kertoen siitä, miten pääkaupunkiseudulla on huutava pula sijaisperheistä. Vauvaikäisiä lapsia joudutaan sijoittamaan huostaanotoissa laitoksiin.
Tämä ennustaa todennäköisesti kierrettä, jossa lapsukainen saa olla vuosia hoitokyvyttömän vanhempansa terapiapallona, kunnes mahdollisesti joutuu tilanteeseen, jossa hän itse on rikos- tai huumekierteessä oleva aikuinen.
Silti Suomessa on paljon perheitä, joissa odotetaan ja toivotaan adoptiolasta vuosikausien pitkän testiprosessin jälkeen. Näillä yhteiskunnan virallisesti hyväksymillä "kunnollisilla" aikuisilla ei ole mitään mahdollisuutta saada suomalaista adoptiolasta, vaikka se olisi kulttuurisesti ja monella muullakin tavalla luonnollisinta.
Ainoa mahdollisuus on kansainvälinen adoptio, joka rasistisessa maassamme ajatteluttaa todennäköisesti jokaista adoption hakijaa.
Sijoituslasta ei haluta, sillä kiintymyssuhdetta varjostaa alkumetreiltä suhteen kolmas pyörä, biologiset vanhemmat. On vaikea hyväksyä, että lastaan kaltoin kohdellut, epäilemättä epätoivoinen, vanhempi saa säilyttää vallan lapseensa vaikka kaikki edellytykset normaalilta arjelta puuttuvat.
Pettymykset seuraavat toistaan, eikä lapsen psyyke pääse eheytymään, vaikka sijaisvanhempi tekisi kaikkensa ja ylikin sen. "Ei loitsu eikä rukous" voi yleensä parantaa alkoholisoitunutta tai huumekierteessä pyristelevää aikuista, jolle lapsen olemassaolo muuttuu yhtäkkiä ainoaksi ankkuriksi todellisuuteen.
Päihdevanhempien kannattaisi hyväksyä se, että rakkaudellisin teko lastaan kohtaan olisi jättää hänet kasvamaan rauhassa tasapainoisessa ympäristössä. Lapsen elämään voisi joskus palata nöyränä taustavaikuttajana, jos sijaisperhe ja lapsi sen hyväksyisivät.
Tällaista mallia tulisi sosiaaliviranomaistenkin rohkaista.
Sijaisvanhempia saattaisi alkaa yllättäen löytyä pääkaupunkiseudultakin. Lapsista huolehtivia aikuisia kyllä riittää, jos heille annetaan tilaisuus oikeaan vanhemmuuteen."
Lisäksi oikeudenmukaisuuden nimissä sosiaalitoimen pitäisi jakaa päihdevanhemmille tietoa niistä yksityisiltä lääkäriasemilta saatavista testeistä, joilla raittiuden voi todistaa viimeisen 18 kk:n ajalta. Herättää aiheellista epäluuloa lastensuojelun toimia kohtaan, että vanhempien useampia vuosiakaan kestävää raittiutta ei uskota ja siitä huolimatta jätetään kertomatta, että asian voi todistaa laboratoriokokeilla. Huostaanottojen suhteen adoptiosta puhuttaessa on otettava huomioon siis monenlaisia seikkoja, eikä vähäisin liene se, että vanhempien päihderiippuvuus on todistetusti olemassa. Se on lähtökohta, muuten adoptiopuheet on parasta unohtaa kokonaan.
Että adoptio tulisi mahdolliseksi, olisi lakia muutettava niin, että alussa kuvatussa tilanteessa sen teko olisi mahdollista vanhempien vastustuksesta huolimatta. Jos joidenkin mielestä tämä tuntuu julmalle, niin on otettava huomioon, että lapsella on kuitenkin vain yksi ainutkertainen elämä, eikä hänellä ole mahdollisuutta odottaa vuosia kun vanhemmat kamppailevat riippuvuutensa kanssa.
Aihe on kieltämättä vaikea, mutta silti minullekin tuli yllätyksenä, miten suurta yleistävää vihaa bio-vanhempia kohtaan tunnetaan eräissä adoptio-lasta haaveilevissa piireissä. Tämä kävi ilmi ajankohtaisohjelmien keskustelupalstalla viime kuukausien aikana.
Tuon ryhmän ajatusmaailma on niin kapea, että he eivät edes yritä ymmärtää, miten paljon muitakin huostaanottoja Suomessa on kuin päihdeperheistä tehtyjä. On jopa esitetty arveluja, että päihdeperheiden huostaanotot ovat jääneet vähemmistöön viime vuosien lakisääteisten palvelujen rapauttamisesta johtuvien huostaanottojen rinnalla. Mutta realistinen ajattelu adoptiohaaveiden sumentamille aivoille näyttää todella vieraalle. Yleistävästä, kaikki huostaanotot samaan kategoriaan sullovasta ajattelusta yksi räikein esimerkki on tämän päivän Hesarin mielipiteissä, jonka on kirjoittanut Isa Kukkapuro-Enbom, adoptioäiti, Helsinki:
"Sijoituslapsen adoptiota olisi helpotettava
HS:ssa oli äskettäin kirjoitus pienestä Aino-tytöstä, jonka kohtalo alkoholistiäidin ja isosisaren huoltajuustaistelun kiistakapulana on ollut koskettavaa seurattavaa. Tv-uutiset jatkoivat samaa teemaa kertoen siitä, miten pääkaupunkiseudulla on huutava pula sijaisperheistä. Vauvaikäisiä lapsia joudutaan sijoittamaan huostaanotoissa laitoksiin.
Tämä ennustaa todennäköisesti kierrettä, jossa lapsukainen saa olla vuosia hoitokyvyttömän vanhempansa terapiapallona, kunnes mahdollisesti joutuu tilanteeseen, jossa hän itse on rikos- tai huumekierteessä oleva aikuinen.
Silti Suomessa on paljon perheitä, joissa odotetaan ja toivotaan adoptiolasta vuosikausien pitkän testiprosessin jälkeen. Näillä yhteiskunnan virallisesti hyväksymillä "kunnollisilla" aikuisilla ei ole mitään mahdollisuutta saada suomalaista adoptiolasta, vaikka se olisi kulttuurisesti ja monella muullakin tavalla luonnollisinta.
Ainoa mahdollisuus on kansainvälinen adoptio, joka rasistisessa maassamme ajatteluttaa todennäköisesti jokaista adoption hakijaa.
Sijoituslasta ei haluta, sillä kiintymyssuhdetta varjostaa alkumetreiltä suhteen kolmas pyörä, biologiset vanhemmat. On vaikea hyväksyä, että lastaan kaltoin kohdellut, epäilemättä epätoivoinen, vanhempi saa säilyttää vallan lapseensa vaikka kaikki edellytykset normaalilta arjelta puuttuvat.
Pettymykset seuraavat toistaan, eikä lapsen psyyke pääse eheytymään, vaikka sijaisvanhempi tekisi kaikkensa ja ylikin sen. "Ei loitsu eikä rukous" voi yleensä parantaa alkoholisoitunutta tai huumekierteessä pyristelevää aikuista, jolle lapsen olemassaolo muuttuu yhtäkkiä ainoaksi ankkuriksi todellisuuteen.
Päihdevanhempien kannattaisi hyväksyä se, että rakkaudellisin teko lastaan kohtaan olisi jättää hänet kasvamaan rauhassa tasapainoisessa ympäristössä. Lapsen elämään voisi joskus palata nöyränä taustavaikuttajana, jos sijaisperhe ja lapsi sen hyväksyisivät.
Tällaista mallia tulisi sosiaaliviranomaistenkin rohkaista.
Sijaisvanhempia saattaisi alkaa yllättäen löytyä pääkaupunkiseudultakin. Lapsista huolehtivia aikuisia kyllä riittää, jos heille annetaan tilaisuus oikeaan vanhemmuuteen."
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ja törkeän väärää tietoa myös!
Kyllä päihteistä irti pääsy on mahdollista, on siltikin, vaikka päihdehuolto on aivan liian puutteellista Suomessa ja hoitopaikkoja ei todellakaan ole riittävästi. Adoptiohaaveet näyttävät sumentavan aivot niin, että katkeaa viimeinenkin ankkuri arkitodellisuuteen.
Ja minkä takia kirjoittaja sekoittaa lopussa käsitteet sijaisperhe ja adoptioperhe? Onko hän ihan selvillä itsekään, mitä hän lopulta kannattaa? Ettei vain olisi nykyisin käytössä oleva laiton huostaanottoadoptio hänen ihanteensa? Kuinka moni sijari haluaa lapsen omakseen pelkällä lapsilisällä?
Täälläkin on saatu lukea sijareiden valituksia tukien pienuudesta, niin haluavatko he todella adoptiota, jolloin lapsen saa omaksi ja korvauksena on vain lapsilisä, kuten muillakin kansalaisilla?
"Lapsen elämään voisi joskus palata nöyränä taustavaikuttajana, jos sijaisperhe ja lapsi sen hyväksyisivät."
Mistä hän puhuu, adoptiosta vai huostaanotosta?
Jos kyse on adoptiosta, niin eipä yleensä ole vanhempi se, joka yhteyttä ottaa, vaan nimenomaan aikuistumassa oleva lapsi!
Teini-iässä on tärkeää selvittää biologinen taustansa, sen yleensä jokainen adoptiossa kasvanut nuori tekeekin. Joskus suhde jatkuu ja joskus ei, se on aivan tapauskohtaista.
Mutta joka tapauksessa VANHEMPI EI OLE se, joka mitenkään PALAA lapsen elämään, vaan LAPSI ITSE OTTAA YHTEYDEN BIOLOGISEEN VANHEMPAANSA. Törkeitä ne adoptiovanhemmat, jotka estävät lapselta omien juurien selvittämisen, koska kasvatusalan ammattilaistenkin mukaan sen selvittäminen on olennainen osa adoptiossa kasvaneen nuoren kehitystä.
Mutta kirjoittajahan puhuu SIJAISvanhemmista...
Adoptiopalstalta jutun, joka aukeaa linkistä Adoptioäitiä epäillään lapsen surmaamisesta, Kirjoittanut ja pakastamisesta.
tuo "kelvolliseksi vanhemmaksi testaaminen", mitä he kovasti jaksavat mainostaa itsestään.
Sossun testaustaito kyllä tunnetaan myös sijareiden ja biojenkin suhteen...
ei todellakaan löydy mitään testejä, millä vanhempi voisi näyttää kyvykkyytensä hoitaa OMAA lastaan. Sijariksi ja adoptiovanehemmaksi näyttää olevan helpompi päästä, eihän ole äidinrakkaus rasittamassa suhdetta.
alkoholisti geenit elimistössään. Mutta ne ei välttämättä tule esiin ollenkaan ja sitten taas voi tulla. Riippuu ihmisestä ihan sillain kun joku kestää enemmän paineita elämässä ja joku ei kestä. Ihmisen täytyy valita asioita elämän tilanten mukaan, mutta herkkää tai vahvaa ihmistä ei voi hallita kasvatuksen kautta saatika ihmisen alkua ei voi kontroloida mitenkään. Kun alkoholisti äidiltä otetaan lapsi pois. Niin ei ole takuu varma, että hän olisi pois alkoholista aikuisena. Kun hänellä aikuisena tulee esim. perhesuhteissa ongelma niin silloin tartutaan pulloon, ihan niin kuin se olisi ratkaisu ihmissuhteisiin tai perhe-elämään, puhumattakaan yhteiskunnan työttömyydestä. Aina on mahdollisuus miettiä toista kuviota kuin tarttua pulloon. Ihminen lapsena voi olla aktiivinen koulussa, harrastuksissa, työssä jne.... Mutta kun yhteiskunta muuttuu tämän lapsen aikuistuttua niin tilanne on ihan sama. Jollei ole tekemistä aktiivisuutensa takia niin vaihtoehto on pullo. (riippuen hänen tuloistaan).. .hänellä olisi vaihtoehtona harrastus tai toinenkin harraastus, jos näitä harrastuksia ei löydy rahan puutteen vuoksi niin silloin halvempi vaihtoehto onkin se pullo. Koska tiedän suurin osa kansalaisista vähävaraisia on sen takia pimeästi töissä jotta ei takerru pulloon. Katsos sanoin aiemmin vaihtoehtoja on monia ja tämä on se yksi niistä monista. Teen ihan tätä tutkimusta käytännössä ja kuuntelen ihmisten mielipiteitä ja kertomuksia. Olen kyllä tavannut sossun nuoren naisenkin ravintolassa, mutta ei halua keskustella juttua enempää kun asia menee liian keskeiseksi sos.työn.tekijän ammatissa. Kyllä olen tavannut todella alkoholisoituneita. Olen jopa saanut yhden irti alkoholista keskustellen ja puhuen. En tarvinnut siitä vastapalkaksi rahaa, vaan ystävyyden. Ja hän on ollut 5 vuotta ilman alkoholia. Hänen vanhempansa ei juo ollenkaan. Joten riippuvuus ja stressi voi olla yhteistekijä näille juomisille. Ennemmin töitä ja muuta tekemistä kuin tarttua pulloon ja aloittaa juomista.Harvoin lastenhoitaja on alkoholisti kun sillä on koko ajan tekemistä.
Kun lapseni oli huostaanotettuja jonkin aikaa huonon asunnon ja vaatimieni kouluasioitten takia. Ja sossu ei pystynyt järjestään minulle asianmukaista apua. Niin olin kokoajan töissä. Eli aamusta iltaan. Pimeitä töitäkin tuli tehtyä kun olen aina aktiivinen. Nyt työnkin ansiosta olen sairaslomalla ollut jo 8 kk. (Rannekanava leikkaus.) Kun en osaa olla paikallani, niin kun on auto niin liikun aikas paljon kavereillani ja lasteni luona käyn aikas paljon. Mutta tää mun elämän rytmi ei tee minusta alkoholistia. Kuten sanoin elämän tilanne ja se miten voi itse sitä ohjelmoida. Toiset hitaita, toiset tempperamenttisia. Itse olen temppermenttinen ja aina keksin jotain tekemistä kun aika käy pitkäksi. Olen kasvattanut jo 4 maailmalle ja 2 on vielä kotona. Siitä huolimatta kun oli vielä 6 lasta kotona ja aina 2-3 lasta vielä hoidossa niin aika ei tule pitkäksi kun hoitaa lapsia.
Joten minun mielipide on vaikka adoptoit lapsia niin heillä on kumminkin oikea äiti ja isä joihin sinun on velvollisuus pitää yhteyttä mikäli oikeat vanhemmat haluaa. Sinä et ole se henkilö joka vie toisen ihmisen vanhemmuuden. Mutta olet asioissa ihan oikeassa, jos on tosi paha kierre alkoholin suhteen ja siitä ei pääse irti tai ei halua. Niin silloi kannattaa adoptoida kun en itse suosittele tehtailua lastenkotien ja perhekotien välillä. Laitosten kautta ei tule sosiaalisia aikuisia vaikka kuinka yrittäis. Laitoksissa ei ole perheen omaista kotia. Siellä ei ole vanhempia vaan aikuiset hoitajat on lähinnä sisaruksia murrosikäisille nuorille. Vaikka he väittävät toista. Nuoret hoitaa koko perhekodit tekemällä töitä. Nuorille pitää antaa aikaa kasvuun. Tiedän yhden perhekodin jossa hoitajilla ei ole yhdelläkään murrosikäistä nuorta... hoitajat vaan harjoittelevat toisten vanhempien murrosikäisten nuorilla hoitoa. Siis ei ammattitaitoa käytännössä. Niin kyllä taitoa on lukien jostain lähihoidon tai yms. kautta. Ei hyvä ratkaisu. Kun olen haastatellut monia nuoria jotka ovat jonkun elämäntilanteen takia laitoksessa.Ota huomioon sekin, että sossun naiset tekee vääriä siirtoja tänä päiv'n' aikas paljon. Jos on äiti joka todella haluaakin eroon alkoholin käytöstä ja lapsi on jo adoptoitu niin siitä voi syntyä iso sota. Joten tarkastele tilannetta ja ota selvää asioista.
kuten Pirkanmaa kehotti tekemäänkin. Olen samaa mieltä kuin aloituksessa sanotaan "Mielestäni adoptio on kannatettava niissä tapauksissa, jolloin todistetusti päihdevanhemmille on tarjottu mahdollisuutta oikeaan kuntoutukseen, mutta he ovat siitä toistuvasti kieltäytyneet."
Hoitopaikkoja on liian vähän, se on totta myös. Ja toisaalta en jaksa uskoa, että nimenomaan pienten lasten vanhemmissa olisi lopulta kovin paljon niin vakavasti alkoholisoituneita, että he eivät tiukan paikan tullen pystyisi lopettamaan juomistaan. Alkoholisoituminenhan vaatii vuosien runsaan alkoholinkäytön, joten aika harva nuorista vanhemmista olisi ehtinyt todella pahasti alkoholisoitua, toki heitäkin aina löytyy, koska ei mitään voi yleistää.
Samoin aika harvan uskon juovan vain pelkästä juomisen ilosta, kyllä sieltä taustalta löytyy monesti tosi karuja kohtaloita ja vaikeita elämänolosuhteita, joita on alettu lääkitä alkoholilla. Siis heidän kohdallaan tukien ja palvelujen palauttaminen oikealle tasolleen voisi vaikuttaa myös juomisen pois jäämiseen. Mutta eihän nykyisin huostaanottoon tarvitakaan varsinaista alkoholisoitumista, pelkkä sossun korviin mennyt tieto vanhempien alkoholinkäytöstä riittää huostansyykirjaukseen mainintana alkoholinkäytöstä. Ja vielä vähemmän tietysti on alkoholisoitumisesta kyse nuoren kohdalla, mikä tietysti oikein onkin, että heti varhaisessa vaiheessa siihen puututaan.
Mielestäni on varsin realistista jakaa ne huostaanotot, joissa syynä on muiden lisäksi alkoholikin, vaikka kolmeen ryhmään niin, että ensin ovat ne, joilla on todella päihderiippuvuutta, sitten on suuri joukko niitä, joiden riippuvuus ei missään tapauksessa ole niin vaikeaa, että siitä ei pystyisi luopumaan ja kolmantena ovat ne, jotka nyt vain ovat saaneet siitäkin merkinnän sossun papereihin.
Jos lakia muutettaisiin niin, että jos vanhempia ei näytä raittius kiinnostavan, lapsi voidaan adoptoida, niin joillekin se saattaisi olle viimeinen heräte jättää turha läträäminen alkoholin kanssa. Voisiko olla niin?
Mutta noilla vihaa tihkuvilla kirjoituksilla, kuten Hesarin mielipidekirjoitus, ei koskaan pitäisi tehdä mitään päätöksiä, jotka mitenkään liittyvät lasten elämään. Vihalla ei koskaan mitään hyvää rakennetta, joten ne ihmiset, jotka eivät vihaansa hallitse, pitäisi pitää kaukana myös lasten asioihin liittyvästä päätöksenteosta.
"Lapsen elämään voisi joskus palata nöyränä taustavaikuttajana, jos sijaisperhe ja lapsi sen hyväksyisivät. "
Tänään nähdyssä Inhimillisen tekijän uusinnassa joku kirjaksi oman adoptiokokemuksensa kirjoittanut kertoi, miten valtava shokki hänelle oli, kun hän vasta aikuisena sai tietää olevansa adoptoitu. Vuosien valehtelu ja salailu tuntui mielettömän loukkaavalle. En tiedä, mitkä asiat adoptioon antoon olivat vaikuttaneet, koska kasvatusvanhemmat olivat jo niin sairaita - ainakin äiti oli dementoitunut, että häneltä ei saanut mitään selitystä aikuisten käytökselle. Hän oli siis jo menettänyt tavallaan kasvatusvanhempansa ja ajatteli saavansa uuden äidin kun etsi oikean äidin käsiinsä. Mutta tämä ei halunnut olla hänen kanssaan missään tekemisissä, joka oli kuin uusi hylkääminen siinä tilanteessa.
Kyllä lapsella on ehdottomasti oikeus tietää oikeat vanhempansa ja jos suinkin mahdollista, niin mahdollisimman nuorena tutustua heihin. Tavallaan kun kuulee tällaisia juttuja, niin alkaa vastustaa adoptiota. Mitä siis sellaisten SIJAREIDEN päässä liikkuu, jotka estävät lasten yhteyden vanhempiinsa?
Älytöntä, aivan väärin lasta kohtaan, jopa lain vastaista kun ajatellaan LsL:a. Miten tuollaiset sijarit voisi karsia alalta jo ennakkoon, että heille ei oikeutta lapsen ottamiseen annettaisi ollenkaan?
Ja miksi tuo lainauksen kirjoittaja puhuu SIJAISperheestä? On vähän asiat sekaisin tuollaisen kirjoittajan päässä ilmeisesti.