toimittajat suivaantuivat alma median hallintoon :
”Telanteen julkisuudessa esittämät syyt Korhosen erottamiseen ovat kestämättömät. Viittaus päätoimittajan puolison yhteiskunnallisen aktiivisuuden kieltämiseen loukkaa kansalaisten perustuslaillisia oikeuksia”, ne sanovat yhteisessä julkilausumassaan.
”Edellytämme Alma Median hallitukselta nopeita toimia tilanteen rauhoittamiseksi. Vaadimme, että hallitus kertoo julkisuuteen yhtiön arvot ja sen vastaavatko Telanteen Korhosen erottamisasiassa antamat lausunnot näitä arvoja.”

Vastaukset 2
Vanhimmat
Homoseksuaalit mielellään kyllä julkistaisivat jonkun muun julki, mutta tuskin yhtään vapaaehtoista tähän vaativaan julkilesbo hommaan rupeaa, siinähän pitää miellyttää sekä konsertasiivisempiä heteroita että SETAa että telaketjumeolemmeainaoikeassa lesboja.
Ihan hesarin artikkelin mukaan tutkija Mustola oli onnessaan kuin saatiin suomen kartalle avoimesti lesbo hlö, Suomen vastine Eva Dalhgrenille?. Tutkijalta huono vertaus, sillä tuskinpa/toivottavasti Korhonen nyt ei rupea julkisuudessa vetämään mitään, -katsokaa olen julkilesbo- juttua (eihän Eva D.myöskään niin tee, vaan on sivuseikka häntä kokonaisuutena ajatellen).
Nyt kun toimittajat ovat todellakin näin edistyksellisiä ja moderneja ihmisiä, mikä saattaa tulla järkytyksenä sekä lappalaisille että Alma Media johdolle, niin varmaan pitää lehden linjausta harkita tarkkaan, siellähän on saatettu vuosien varrella levittää ties mitä suvaitsevaisuuden propagandaa!. Ja jos toimittajia ei vaihdeta niin ne ryökäleet saattaa sitä jatkossakin tehdä, nyt on lappi sekaisin jos ei alma mediakin.
jep :)